Oikeisto-vasemmisto jakoko muka vanhentunut

Media on alkanut soveltaa poliittiseen kenttään jakoa liberaaleihin ja konservatiiveihin vanhan vasemmisto-oikeisto jaon sijaan. Sen mielestä vasemmisto-oikeisto jako on vanhentunut ja poliittisia toimijoita on tämän takia vaikea sijoittaa tälle akselille. On tietysti totta, että moni-ilmeisiä yhteiskunnallisia näkemyksiä on vaikea sijoittaa yksiulotteiselle akselille kun toimija voi joissakin asioissa olla lähellä akselin yhtä päätä ja toisissa asioissa toista päätä. Ratkaisuksi valittu yksiulotteisen kuvaajan korvaaminen toisella yksiulotteisella kuvaajalla tuskin tuo parannusta, varsinkaan kun ratkaisu kertoo lähinnä ajattelun sekavuudesta. Liberaalin vastapuolella ei nimittäin ole konservatiivi vaan autoritäärinen ja konservatiivia vastapäätä ei seiso liberaali vaan radikaali.

Miksi sitten on otettu käyttöön tällainen kummajainen, jossa liberaalinen konservatiivi on samanaikaisesti akselin molemmissa päissä ja autoritäärinen radikaali ei löydä sijaa ollenkaan. Onko syynä pyrkimys mielikuvien manipulointiin. Latautuneita termejä käyttämällä, kohdetta koskevat mielikuvat pyritään irrottamaan objektiivisista havainnoista. Tällainen puolestaan on omiaan johtamaan käsitteiden hämärtymiseen. Yksi esimerkki tuosta käsitteiden hämärtymisestä tuli vastaan EVAN arvo- ja asennetutkimuksen 2018 tuloksissa. Sen mukaan perussuomalaiset, jotka mediassa esitetään yleensä äärikonservatiiveina, ovat yhtä liberaaleja kuin vihreät, jotka puolestaan esitetään kaikkein liberaaleimpina.

Mielikuvia käytetään välineinä henkien taistelussa ja kannattajien haalinnassa. Omaan jengiin pyritään liittämään liittämän positiivisia mielikuvia herättäviä sanoja ja vihollisjengiin negatiivisia mielikuvia herättäviä sanoja. Tämä voi olla syynä siihen, että vasemmisto -sana haluttiin korvata liberaali -sanalla. Neuvostoliiton romahdus pilasi perusteellisesti vasemmiston brändin. Käytännölliseti katsoen kukaan enää halunnut tunnustautua vasemmistolaiseksi. Sillä tuotenimellä ei enää pystytty myymään, joten tilalle piti etsiä uusi nimitys ja liberaali -sana herätti positiivisia mielikuvia.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen pöly on nyt laskeutunut ja sen mukana termien mielikuvarasitteet vähentyneet. Niinpä voidaan palata takaisin siihen kysymykseen, onko vasemmisto-oikeistojako oikeasti vanhentunut vai onko se edelleen käyttökelpoinen.   Löytyykö oikeisto-vasemmisto -asetelmalle kohtuullisen objektiivinen tunnusmerkistö, joka toimisi paremmin kuin tuo onneton liberaali-konservatiivi käsitesotku.

Vasemmisto ja oikeisto termit ovat perua Ranskan vallankumouksen ajalta, jolloin radikaalit jakobiinit istuivat vasemmalla ja konservatiiviset kuninkaanvallan kannattajat oikealla. Jakobiinien perillisiä kuten bolseviikkeja, kommunisteja ja sosialisteja on siitä pitäen nimitetty vasemmistopuolueiksi. Konservatiivipuolueita on vastaavasti nimitetty oikeistopuolueiksi. Ranskan vallankumouksen jälkeen vasemmiston ominaispiirteet ovat muuttuneet suhteellisen vähän. Oikeiston puolella on tapahtunut enemmän muutoksia, lähinnä talouselämän muutosten ja yhteiskunnan demokratisoitumisen johdosta ja näkemysten hajonta on siellä kasvanut suuremmaksi mutta se on jo oma tarinansa.

Käydäänpä siis hahmottelemaan vasemmiston ja oikeiston ominaispiirteitä eri elämän alueilla.

Yksilö ja yhteisö

Vasemmistolle on ominaista kollektivismi, oikeistolle individualismi.

Kollektivismi on ollut vasemmistolaisuuden ytimessä Bastiljin valtauksesta alkaen. Vasemmisto kannattaa yhteisomistusta, kerrostaloja, vuokralla asumista ja kommuuniasumista, joukkoliikennettä ja yhteiskäyttöautoja sekä joukkokasvatusta.  Henkilökohtainen omistusoikeus ei ole korkealla vasemmiston agendalla vaan se on pikemminkin epäilyttävä asia, jonka käyttöaluetta on hyvä rajoittaa. Kollektiivinen omistus on ensisijalla yksityisomistukseen verrattuna. Hyödykkeiden käyttö ei silloin perustu omistusoikeuteen, vaan se mielellään korvataan henkilöille luovutettavalla käyttöoikeudella. Henkilöt halutaan nähdä kollektiivin osina ja halutaan vahvistaa heidän sidoksiaan kollektiiviin ja riippuvuuttaan kollektiivista.

Oikeiston ajattelun ytimessä ovat individualismi ja omistusoikeus. He kannattavat pientaloja, omistusasumista, yksityisautoilua ja yksilöllistä kasvatusta. He katsovat, että omistaja huolehtii omistamistaan asioista paremmin, huolellisemmin ja taloudellisemmin kuin kasvoton kollektiivi. Oikeistolaisen näkemysten mukaan henkilöiden osallistuminen ja yhteisöllisyys ovat hyviä asioita, mutta yhteisöjen toimintaan osallistumisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja yhteisiin intresseihin.

Yhteiskunnan rooli

Vasemmisto kannattaa suurta valtiota ja suurta julkista sektoria. Oikeisto kannattaa pientä valtiota, niin sanottua yövartijavaltiota, ja rajoitettua julkista sektoria. 

Vasemmisto näkemyksen mukaan valtiolla ja julkishallinnolla tulee olla suuri rooli. Se kannattaa suurta valtiota (big state), hyvinvointivaltiota, holhousvaltiota, miten sitä sitten halutaankaan nimittää. Tähän liittyvät kattavat palvelut ja korkea verotus. Terveydenhuolto, koulutus, erilaiset sosiaalipalvelut, eläkejärjestelyt ja muut vastaavat ovat julkishallinnon tehtäviä. Se vastaa niiden järjestämisestä sekä päättää niiden tasosta ja laajuudesta. Valtion tehtävänä on myös yhteisien arvojen määrittely ja niiden toteutumisen valvonta. Tässä tarkoituksessa se voi puuttua henkilöiden elämään varsin laajoissakin puitteissa. 

Oikeisto kannattaa pientä valtiota, niin sanottua yövartijavaltiota. Sen näkemyksen mukaan valtion ensisijaisena tehtävänä on ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta sekä omaisuudensuojasta huolehtiminen ja yksilön vapauksien turvaaminen. Palveluiden tuottaminen tulee hoitaa mahdollisimman pitkälti yksityisten yritysten kautta, joskin julkishallinto voi toimia tässä tilaajan roolissa. Valtion harjoittama henkilöiden elämän sääntely pitää minimissään silloin, kun kyse ei ole turvallisuudesta tai omaisuudensuojasta.

 

Poliittinen järjestelmä

Vasemmistolle on ominaista puolueorganisaatioiden vahva rooli ja usein myös pyrkiminen yksipuoluejärjestelmään. Monipuoluejärjestelmässä äänestäjän valintavaihtoehtoja pyritään kaventamaan blokkivaaleilla, muodostamalla ennen vaaleja yhteistoimintaan sitoutuvien puolueiden blokkeja. Ehdokasasettelussa pyritään listavaaleihin, jossa puolueorganisaatio päättää sekä ehdokkaista että siitä, missä järjestyksessä he tulevat valituksi. Vaalisalaisuutta voidaan heikentää esimerkiksi käyttämällä eri blokeille erivärisiä äänestyslippuja. Äänestäjän tehtäväksi jää lähinnä vain blokin valinta. Puolueiden toiminta pyritään järjestämään mahdollisimman pitkälti julkisen rahoituksen kautta ja yksityistä rahoitusta kontrolloimaan ja rajoittamaan. Julkisella rahoituksella pyritään siihen, että politiikkaa voidaan hoitaa ammattina.   

Oikeistolaisen näkemyksen mukaan politiikka perustuu monipuoluejärjestelmään, mutta puoluekentän hajanaisuutta voidaan pyrkiä rajoittamaan esimerkiksi äänikynnysten avulla. Oikeisto näkee puoluetoiminnan enemmän vapaaehtoistyönä kuin ammattina. Puolueorganisaatiot pyritään pitämään keveinä, lähinnä vaaliorganisaatioina. Tämä on kuitenkin ideaali, josta käytännössä tingitään. Oikeistolaisen näkemyksen mukaan vaalit ovat ensisijassa henkilövaaleja,  joissa äänestäjä äänestää henkilöä ja puoluetta. Tässä järjestyksessä. Vaalisalaisuuden tulee olla rikkumaton. Oikeistolaisen näkemyksen mukaan poliittisen toiminnan julkinen rahoitus on pidettävä rajoitettuna ja poliittiset tehtävät nähdään enemmän luottamustoimina kuin ammattina.

Sosiaaliturva

Vasemmisto kannattaa laajaa ja kattava sosiaaliturvaa. Vasemmiston näkemyksen mukaan valtion tehtävänä on ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen ja ihmisellä on oikeus edellyttää, että valtio yhteiskunta huolehtivat hänen hyvinvoinnistaan.

Oikeistolaisen ajattelun mukaan jokainen on oman onnensa seppä. Vastuu hyvinvoinnista on jokaisella itsellään. Yhteiskunnan tehtävänä on tarjota turvaverkko sellaisia tilanteita varten, joissa ihminen ei pysty itse huolehtimaan hyvinvoinnistaan. Turvaverkko ei kuitenkaan saa olla riippumatto, johon voi asettua lepäämään.

Tiedonvälitys ja sananvapaus

Vasemmisto kannattaa kontrolloitua viestintää ja valtion omistamia joukkoviestimiä. Oikeisto kannattaa vapaata viestintää ja yksityisessä omistuksessa olevia joukkoviestimiä.

Sekä vasemmalla, että oikealla vannotaan sananvapauden nimiin. Erojen löytäminen tuntuu aluksi vaikealta, sillä molemmilla puolilla on liberaali siipensä, joka aidosti kannattaa sananvapautta, ja autoritäärinen siipensä, joka sitä kernaasti rajoittaa. Molemmilla puolilla myös vaaditaan sananvapautta itselle ja tarjotaan rajoituksia vastapuolelle. Pinnallisesti katsoen eroa ei juuri ole, mutta käytännössä profiloituminen sananvapauden suhteen on suhteellisen selkeää.

Vasemmisto on kehittänyt monenlaisia eufemismeja, joiden taakse sananvapauden rajoittaminen piilotetaan. Jo Ranskan vallankumouksen aikana jakobiinit julistivat, että sananvapaus on kaikilla, paitsi kansanvihollisilla. Kansanvihollisia olivat ne, jotka esittivät vääriä mielipiteitä tai sopimattomasti kohdennettua kritiikkiä. He pääsivät helposti tekemään läheistä tuttavuutta giljotiinin kanssa. Neuvostoaikaan giljotiinin korvasi reipas, työteliäs ja pitkäkestoinen leireily Siperiassa. Tämän päivän vasemmisto on keksinyt eufemismin sananvastuu, joka tarkoittaa sananvapauden rajoittamista. Sananvastuuseen perustuen voidaan sitten rajoittaa väärien ihmisten esiintymistä, väärien mielipiteiden ja faktojen esittämistä, vääriin henkilöihin ja kansanryhmiin kohdistuvaa arvostelua. Ja tämä kaikki tehdään sananvapauden nimissä.

Oikeiston puolella sanavapauden rajoittaminen tehdään suoranuottisemmin tyyliin ”turpa tukkoon kommareilta”. 

Talouselämä

Vasemmisto kannattaa julkisen sektorin yritystoimintaa ja suunnitelmataloutta. Sen näkemyksen mukaan valtiolla tulee olla elinkeinoelämässä vahva rooli ohjaajana, sääntelijänä, kontrolloijana ja toimijana. Tietyt taloudellisen toiminnan alueet kuten opetustoimi, terveydenhuollon pääosa, liikenneväylät ja kunnallistekniikka täytyy pitää yhteiskunnan omistuksessa. Valtio voi ja sen tulee toimia myös yrittäjänä, mahdollisesti ainoana yrittäjänä, esimerkiksi pankkitoiminnassa, teollisuudessa ja kaivostoiminnassa.    

Oikeistolainen ajattelu perustuu markkinatalouteen, yksityiseen yritystoimintaan ja elinkeinovapauteen. Valtion roolina on lähinnä lainsäädännöllisten puitteiden asettaminen yritystoiminnalle ja yritystenvälisten pelisääntöjen valvonta. Valtion osallistuminen yritystoimintaan on epäsuotavaa, ja jos niin tapahtuu, valtion omistamien yritysten toimintakenttä täytyy pitää rajattuna ja niiden täytyy toimia samoilla pelisäännöillä kuin yksityistenkin. 

Rikollisuus

Vasemmisto näkee rikollisuuden olevan suurelta osin yhteiskunnan tuote, jolloin rikollinen on myös uhri. Vasemmisto suhtautuu ymmärtävästi, jopa myötätuntoisesti omaisuusrikoksiin sekä henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin. Sen sijaan se suhtautuu hyvinkin ankarasti talousrikoksiin, varsinkin verorikosten kaltaisiin rikoksiin, jotka kohdistuvat valtioon. Vasemmisto suhtautuu ankarasti myös valtion kulloinkin määrittelemien yhteiskunnallisten normien rikkomiseen, olipa kyse sitten vihapuheeksi kutsutuista mielipiteen ilmauksista tai nopeusrajoitusten rikkomisesta.

Oikeiston ajatusmaailmassa laki ja järjestys ovat korkealla sijalla. Niinpä suhtautuminen omaisuus- ja väkivaltarikoksiin on tiukka. Sama koskee suhtautumista yhteisen omaisuuden vahingoittamiseen. Sen sijaan verorikosten kaltaisiin, valtioon kohdistuviin rikoksiin suhtaudutaan paljon ymmärtäväisemmin ja ajatusrikoksia ei yleensä nähdä lainkaan rikoksina.

Suhtautuminen uskontoihin

Vasemmisto suhtautuu uskontoihin nuivasti. Se pitää niitä taikauskoina ja näkee ne jonkinlaisina aatteellisina kilpailijoina. Vasemmisto haluaa pitää valtion ja kirkot toisistaan erillään. Vasemmiston näkemyksen mukaan uskonnoilla ei tule olla näkyvää roolia julkisessa elämässä.

Oikeisto suhtautuu uskontoihin myönteisesti. Yleensä tämä kuitenkin koskee vain alueen valtauskontoa, jonka kilpailijoihin voidaan suhtautua hyvinkin kielteisesti. Uskonnot nähdään usein liittolaisina ja politiikkaa tehdään myös uskonnollisten järjestöjen kautta. Uskonnollisten symbolien näkymistä julkisessa elämässä pidetään hyväksyttävänä, jopa toivottavana.

Taide

Vasemmistolaisen näkemyksen mukaan taiteella on yhteiskunnallinen tehtävä ja yhteiskunnan kuuluu tukea taiteilijoita sekä vaikuttaa taiteen tekemiseen ja sisältöön.

Oikeistolaisen näkemyksen mukaan taiteella ei ole yhteiskunnallista tehtävää vaan tehtävä on lähinnä esteettinen ja kulttuurinen. Taiteilijat nähdään lähinnä yrittäjinä ja taidelaitokset yrityksinä joskin oopperan ja museoiden kaltaisten instituutioiden rahoitus koetaan tarpeelliseksi. 

Yhteiskunnallisen aseman ja vaurauden perusta

Vasemmalla yhteiskunnallisen aseman perustana on poliittinen toiminta ja yhteiskunnan eliitin muodostaa poliittinen nomenklatuura. Henkilökohtaisen vaurauden hankkiminen pohjautuu poliittisessa koneistossa kohoamiseen. Vauraus ei välttämättä ilmene omistusoikeutena vaan omistusoikeuden kaltaisena käyttöoikeutena, joka voi olla sidottu poliittiseen asemaan.

Oikeistossa yhteiskunnallisen aseman perustana on yritystoiminta ja yhteiskunnallisen eliitin muodostavat menestyneet yritysjohtajat. Henkilökohtainen vaurastuminen perustuu omiin liiketoimiin tai erimuotoisiin yrityksistä kerättäviin tuloihin. 

Sijoittuminen eräille yleisesti käytetyille akseleille

Radikaali – konsevatiivi -akselilla vasemmalla ollaan yleensä radikaaleja, oikealla koservatiiveja.

Liberaali -autoritäärinen akselilla selvää eroa ei löydy. Niin oikealla kuin vasemmallakin on sekä liberaaleja että autoritäärisiä.

Pragmaattinen -dogmaattinen akselilla oikealla ollaan enemmän pragmaattisia, vasemmalla nojaudutaan enemmän teoreettisiin oppirakennelmiin ja niiden dogmeihin.

Lopuksi

Oikeistolle ja vasemmistolle on edelleen löydettävissä jokseenkin selvät tuntomerkit. Tässä esitetty hahmotelma ei tietenkään ole mitenkään kattava eikä myöskään yksiselitteinen siinä mielessä, että yksi ja sama henkilö voi myös olla jossakin asiassa oikealla, toisessa vasemmalla, mutta niinhän tapahtuu aina, kun moninaista ilmiötä kuvataan yksiulotteisella akselilla. Monilla elämän alueilla oikeisto-vasemmisto -jaolla ei myöskään ole merkitystä. Urheiluhulluja ja urheilun vieroksujia löytyy molemmilta laidoilta. Luonnonsuojelu on korkeassa kurssissa molemmilla laidoilla, joskin toteutustapoja koskevissa näkemyksissä voi olla eroja.

Olisi varmaan aika palata näihin vanhoihin oikeisto ja vasemmisto -käsitteisiin ja heittää romukoppaan se onneton liberaali-konservatiivi -sotku jossa sille autoritääriselle radikaalille ei ole lainkaan paikkaa.  

Argumentoijia, taktikkoja ja sönköttäjiä

Hyvä väittely on elämän suola. Se antaa makua elämään. Toisin kuin suola, se ei ole epäterveellistä suurinakaan määrinä joskin runsaasti ja jatkuvasti käytettynä se saa hengenravinnon maistumaan yksitoikkoiselta.

Nettiväittelijät ja miksei muutkin väittelijät voidaan jakaa kolmeen tyyppiin, argumentoijiin, taktikoihin ja sönköttäjiin. Tämä tyypittely ei tietenkään ole ainoa mahdollinen eivätkä tyypit juuri koskaan esiinnyt puhtaina, sönköttäjiä mahdollisesti lukuun ottamatta. 

Argumentoija luottaa argumenttien voimaan. Hänen intohimonaan on oikeassa oleminen, mutta hänelle on tärkeämpää olla oikeassa väittelyn lopussa kuin sen alussa. Jos väittelyn kuluessa tulee vastaan uutta informaatiota, sellaisia uusia argumentteja joiden valossa on perusteltua muuttaa mielipidettä, hän tekee niin ja omaksuu uuden mielipiteen. Niinpä hän, kaiken esille tulleen tiedon perusteella on jälleen oikeassa. Argumentoija huomioi ja hyväksyy vastapuolen hyvin perustellut argumentit. Hän panee ne kuitenkin tiukkaan testiin niin paikkansapitävyyden, painavuuden kuin relevanssinkin suhteen. Hän pyrkii pitämään väittelyn asiassa, karsimaan rönsyilyä epärelevanteille ja toisarvoisille sivupoluille, puhumattakaan nyt kokonaan muihin asioihin harhailusta. Hän pyrkii välttämään vastapuolen loukkaamista. Hänen mielestään asiat taistelevat, eivät henkilöt. Tämä ei tarkoita, etteikö hän saattaisi olla ajoittain sarkastinen tai piikikäs, mutta pejoratiiveja ja tahallisen loukkaavaa kielenkäyttöä hän ei harrasta, paitsi mahdollisesti silloin, jos vastapuolella on sönköttäjä.

Taktikoijan päämääränä on väittelyn voittaminen. Hän panee vastapuolen argumentit tiukkaan testiin kuten argumentoijakin. Hän voi pyrkiä ohittamaan huomiotta vastapuolen argumentit, varsinkin jos ne ovat painavia. Jos se ei onnistu, hän voi vähätelllä niiden merkitystä tai pyrkiä mitätöimään ne vähämerkityksisillä tai epärelevanteilla vasta-argumenteilla. Hän voi turvautua saivarteluun silloin, kun kokee sen tarpeelliseksi. Itse hän voi käyttää harhautuksia, paikkansa pitämättömiä tai huonosti perusteltuja argumentteja.  Hän voi vedota auktoriteettina epäluotettavaksi tietämiinsä lähteisiin tai asenteellisuutensa takia epäluotettavaksi tietämiinsä asiantuntijoihin. Argumenttien paikkansa pitävyyden ja relevanssin punnitseminen on hänen mielestään vastapuolen asia. Heikossa asemassa ollessaan hän voi pyrkiä johtamaan väittelyn sivupoluille tai kokonaan muihin asioihin. Hän voi olla hyökkäävä tai piikikäs mutta harvemmin tahallisen loukkaava. Hänelle henkilöt taistelevat, ei niinkään asiat. Vastustaja ei ole hänelle vihollinen, mutta matsi on voitettava.

Sönköttäjän tarkoituksena on häiriköiminen ja vastaan paneminen. Hän ei paljoa piittaa vastapuolen argumenteista. Hän ei ymmärrä niitä, ymmärtää tahallaan väärin tai ohittaa ne. Hänen omat kommenttinsa, varsinaisia argumentteja ne ovat vain harvoin, sisältävät pelkkiä perustelemattomia mielipiteitä, ovat paikkansa pitämättömiä tai kokonaan asian sivussa. Ainoa, mitä niistä käy selvästi ilmi on se, että sönköttäjä on eri mieltä ja hänellä on paljonkin vastapuolta vastaan. Asioista hänellä on harvoin perusteltuja mielipiteitä, pompöösejä julistuksia hän kyllä voi esittää. Omia argumenttejaan, jos hänellä sellaisia on, hän ei suostu panemaan testiin ja vastapuolen argumentteja hän ei halua eikä osaa testata. Hänelle on tärkeintä hyökätä joitakin henkilöitä tai ryhmiä vastaan. Niinpä hän viljelee pejoratiiveja ja loukkaavaksi tarkoitettua kieltä. Omalta osaltaan hän on herkkä loukkaantumaan ja uhriutumaan. Hänen tarkoituksenaan on oman näränsä purkaminen tai öykkäröintihalunsa toteuttaminen sekä huomion hakeminen, ei minkään asian puolesta toimiminen tai niiden arvioiminen tai punnitseminen.Hän kyllä meuhkaa ja messuaa joitakin asioita vastaan ja ehkä joidenkin puolestakin, mutta niillä on hänelle arvoa vain meuhkaamisessa ja messuamisessa tarvittavina välineinä.            

Peruuttamattomia ja korjattavissa olevia virheitä

Viisaat osaavat ennakoida. Tavan talliaiset oppivat naapurin virheistä tai edes omista virheistään. Pahimmat tolvanat eivät opi edes omista virheistään. Kantapään kautta oppiminen on yleensä kallista ja kivuliasta, mutta oppi menee useimmiten perille. 

Kantapäänkautta -menetelmä kuitenkin toimii, ellei kyseessä ole peruuttamaton virhe eli sellainen virhe että korjaaminen on myöhäistä silloin, kun virhe tunnistetaan virheeksi. Tällaisia virheitä ovat esimerkiksi hyppääminen lentokoneesta ilman laskuvarjoa tai tsunamin ihasteleminen rantaviivalla. Peruuttamattomia virheitä tekevät niin yksilöt kuin yhteisötkin.  

Kun valtio tuhlaa yli varojensa, kyseessä on korjattavissa oleva virhe. Edessä on kivulias oppimiskokemus, vyötä kiristetään, velkoja maksellaan ja suu pannaan taas säkkiä myöten. Aikanaan siitä toivutaan, oppi menee perille ja säilyy yleensä muistissa niin kauan kun oppirahojen maksajat ovat ohjaksissa.

Korjattavissa olevat virheet voivat tehdä kipeää, mutta ne eivät ole kohtalokkaita. Kohtalokkaita ovat peruuttamattomat virheet. Ne ovat kuin jyrkkenevä jäätikkörinne. Jos vaaraa ei ennakoida ja havaita ajoissa, paluu tulee mahdottomaksi ja peli on menetetty. Maailmassa on tällä hetkellä ainakin kolme uhkatekijää, jotka voivat kääntyä peruuttamattomiksi virheiksi. Ne ovat väestönkasvu, ilmaston muutos ja muuttoliike.

Väestön kasvu

Maapallon väestö on kasvanut 1800-luvun alun miljardista nykyiseen 7,4 miljardiin. Tästä määrästä puolet on tullut vuoden 1970 jälkeen, vajaassa 50 vuodessa. Vuoteen 2050 mennessä väkiluvun arvioidaan kasvavan 9,8 miljardiin. Tämä luku on noussut vuonna 2001 tehdystä arviosta 500 miljoonalla. Kun seuraa mediaa ja julkista keskustelua, on  ilmeisistä, että nämä luvut tunnetaan heikosti ja niiden merkitystä ja mittasuhteita ei ymmärretä oikeastaan lainkaan.

Joskus 1960-luvun alkupuolella maailman keskeiseksi uhkatekijäksi arvioitiin nälänhädän uhka. Nälänhätiä oli tietysti ollut kautta historian, mutta ne olivat olleet paikallisia ja tilapäisiä. Syynä olivat olleet luonnonkatastrofit, huonot säät tai yhteiskunnalliset olosuhteet kuten Stalinin, Maon tai Pol Potin hallinnon toimet. Ravintoa olisi ollut saatavissa muualta maailmasta jos osto ja kuljetus olisi kyetty järjestämään tai haluttu järjestää. 1960-luvun alussa alettiin pelätä, että maailman ravinnontuotantokyky ei kohta enää riittäisi kasvavan väestön tarpeisiin. Tuolloin ratkaisuksi tuli vuosien 1960-85 aikana tapahtunut vihreä vallankumous, siirtyminen luomuviljelystä tehomaatalouteen. Ratkaisun avaimina olivat uudet lajikkeet, keinokastelu, lannoitteet, torjunta-aineet ja koneistuminen sekä uuden viljelymaan käyttöönotto. Kehittyneissä maissa viljojen sadot kaksinkertaistuivat ja maailmanlaajuisesti kolminkertaistuivat.

Tällä on kuitenkin ollut hintansa. Lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö on aiheuttanut ongelmia ympäröivälle luonnolle, viljelymaan käyttöönotto on vienyt tilaa luonnonvaraisilta eläimiltä, keinokastelu on alentanut pohjavesiä ja johtanut maaperän suolaantumiseen. Yhden ongelma ratkaiseminen on poikinut toisia ongelmia eikä ratkaisu ole edes pysyvä. Mikäli väestönkasvu jatkuu, sama ongelma on jälleen edessä, mutta suurempana ja vaikeammin ratkaistavana. Ennen pitkää joudutaan kehittämään ja käyttöönottamaan uusia geenitekniikan kaltaisia ratkaisuja joilla puolestaan voi olla omat sivuvaikutuksensa.   

Väestönkasvu on oikeastaan maailman kaikkien merkittävimpien ongelmien perussyy. Paitsi kasvavana ravintotuotannon tarpeena se näkyy kasvavana energian tarpeena, kasvavana tilantarpeena, kasvavana liikenteenä sekä näistä seuraavana eläimistön sekä muun luonnon köyhtymisenä ja päästöjen kasvuna. Ilmastonmuutoksen taustalta löytyy väestön kasvu. Useimpien vakavien konfliktien taustalta löytyy väestön kasvu. Väestönkasvu on köyhyyden poistamisen esteenä siellä, missä sitä ei ole saatu hallintaan.

Suurimmassa osassa maapalloa väestökehitys on saatu hallintaan ja siellä missä näin on tapahtunut, vaikutukset ovat vahvasti myönteisiä. Näyttävin esimerkki on tietysti Kiina, jossa Dengin lanseeraama yhden lapsen politiikka on osaltaan mahdollistanut ja saanut aikaan paitsi väestönkasvun merkittävän hidastumisen, myös huiman taloudellisen kehityksen ja elintason nousun. Maa, jossa yli 80 % kansasta eli Maon aikana äärimmäisessä köyhyydessä, on ohittanut Euroopan köyhimmät maat henkeä kohti lasketun bruttokansantuotteen määrässä ja äärimmäinen köyhyys on käytännössä kokonaan kadonnut. Vastaava, joskin vähemmän näyttävä kehitys on tapahtunut Etelä-Amerikassa. Tiheään asutun läntisen Euroopan väestönkasvu olisi käytännössä pysähtynyt, ellei sitä ruokittaisi muuttoliikkeellä. Ongelma-alueiksi jäävät Afrikka ja Lounais-Aasia, Turkista Bangladeshiin ulottuva Aasian vyöhyke.

Väestön kasvu on kiihtynyt ennen kaikkea Afrikassa. Tämä on yllättänyt tutkijat. Afrikan väestön ennustetaan kasvavan nykyisestä 1,2 miljardista 2,4 miljardiin vuoteen 2050 mennessä ja 4,4 miljardiin vuosisadan loppuun mennessä. Tämä on 200 miljoonaa enemmän kuin vielä pari vuotta sitten ennakoitiin.  Lounais-Aasian väestön arvioidaan kasvavan nykyisestä 1,7 miljardista vuoteen 2050 mennessä suunnilleen 2,5 miljardiin ja vuosisadan loppuun mennessä 3 miljardiin.

Väestöongelma siis rajautuu oikeastaan näille kahdelle alueelle ja siellä se on myös ratkaistava. Se ei ole pelkästään näiden alueiden oma asia, sillä maailma on rajallinen ja yhdellä alueella syntyvät ongelmat pyrkivät leviämään myös ympäristöön. Vaihtoehtoja on varsinaisesti kaksi. Joko Afrikka ja Etelä-Aasia onnistuvat pysäyttämään väestönkasvunsa tai niiden ongelmat kärjistyvät, kurjuus ja konfliktit lisääntyvät. Edellinen on selvästi humaanimpi ja kestävämpi ratkaisu vaikka sen aikaansaamiseen käytettäisiin yhden lapsen politiikan kaltaisia tiukkojakin keinoja. Muuttoliike ei ole ratkaisu, mutta siitä enemmän omassa kappaleessaan.

Teknologian kehitys on pystynyt kompensoimaan monia väestönkasvun tuomia ongelmia. Usko teknologian rajattomaan kaikkivoipuuteen on kuitenkin vaarallinen. Jos ongelmien annetaan kasvaa siinä uskossa, että niille keksitään ratkaisu tulevaisuudessa ja niitä ratkaisuja ei sitten löydykään, seuraukset ovat vähintäänkin ikäviä. Siinä käy niin kuin sille tuhlaajapojalle, joka rillutteli ja teki velkaa siinä uskossa, että velat maksetaan perintörahoilla. Kun sitten selvisi, että mitään perintörahoja ei tule ja mafian perintätoimisto kolkutteli ovella, oli myöhäistä katua.

Vuonna 1972 Rooman klubi julkaisi MIT:n professorien kirjoittaman raportin ”Kasvun rajat”. Kirjan pääsanoma oli, että väestö ja talous eivät voi ikuisesti kasvaa samaa tahtia. Raja tulee jossakin vastaan. Monet mallin perusteella suoraviivaisesti tehdyistä ennusteista osoittautuivat paikkansa pitämättömiksi. Öljyä löytyi lisää, vihreä vallankumous kasvatti elintarviketuotantoa, metallien kierrätys ehkäisi metallien puutetta, niukaksi käyneille materiaaleille kehitettiin korvaajia. Tuudittauduttiin sellaiseen uskoon, että kyllä ratkaisut löytyvät tulevaisuudessakin. Mallin perussanoma, resurssien käytön rajaton kasvu rajallisessa tilassa on mahdoton, ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään. Se pätee edelleen ja resurssien käytön ytimessä on ihmisten määrä. Mitä enemmän resurssien jakajia, sitä vähemmän niitä on käytettävissä henkeä kohti.  Vain ratkaistavien ongelmien mittakaava  on kasvanut väestön kaksinkertaistuttua raportin kirjoittamisen jälkeen.

Monia ongelmia voidaan hoitaa ja on hoidettu ottamalla käyttöön tehokkaampia, materiaaleja ja energiaa säästäviä tuotantomenetelmiä, kierrättämällä materiaaleja kehittämällä tuottavampia viljelytapoja.  Mikään näistä ei kuitenkaan ratkaise perusongelmaa, ne vain siirtävät kriisin rajaa kauemmaksi. Monet ratkaisut myös poikivat uusia ongelmia. Öljyä ja hiiltä kyllä löytyy, mutta ongelmaksi tulee hiilidioksidi. Maatalouden tuotantoa pystytään kasvattamaan, mutta ongelmaksi tulee sen vaikutus muuhun luontoon. 

Yhtä vähän ratkaisuna on vähempään tyytymisen ideologia. Se vain siirtää kriisiä kauemmaksi ja se mikä oli aluksi vapaaehtoista muuttuu pakolliseksi ja paljon ankarammassa muodossa, vähempi muuttuu entistä vähemmäksi. Ongelman ytimessä on väestön määrä ja se voidaan ratkaista vain pysäyttämällä väestön kasvu ja mieluiten kääntämällä se laskuun. Mitä suuremmaksi väestö kasvaa, sitä suuritöisempi on tämän ongelman ratkaisu, sitä jyrkempiä ikärakenteen muutoksia ja muita vastaavia ongelmia on luvassa. Mikään muuttoliike ei tätä ongelmaa ratkaise. Se vain levittää ongelmaa ja edistää sen kasvua.

Ilmaston muutos 

Ilmastonmuutos, sen aiheuttamat uhkat ja sen torjuminen ovat kestouutisia.  Äärimmäisenä uhkana nähdään, että maapallon lämpötilan noususta voi tulla peruuttamaton prosessi ja maapallosta sen seurauksena Venuksen kaltainen elinkelvoton pätsi.

Tapahtuneita muutoksia pyritään selittämään ja tulevaa kehitystä ennustamaan ilmastoa simuloivien mallien avulla. Mallit perustuvat tunnettuihin fysiikan lakeihin mutta ilmastosysteemi on tavattoman monimutkainen eikä välttämättä edes kaikin osin tunnettu. Niinpä mallit ovat pakostakin ilmastosysteemin yksinkertaistettuja kuvauksia, jotka on pyritty parametroinnin avulla saamaan käyttäytymään simuloitavan kohteen tavoin. Vaikka perusfysiikka on tunnettu, systeemin monimutkaisuus tuottaa epävarmuuksia ja mallien antamat tulokset poikkeavat toisistaan.

Aiheesta käyty julkinen keskustelu on saanut ajoittain suorastaan uskonnollisen kiivailun sävyn. Paniikkijournalismia harjoittava media trivialisoin asioita. Ilmastoskeptikot puolestaan puuttuva kärkkäästi mallien epätarkkuuksiin ja median harjoittamaan trivialisointiin. Kuitenkin perusfysiikka, kuten kasvihuonekaasujen vaikutustapa, on hyvin tunnettu ja ihmisen vaikutuksesta tapahtuvan ilmaston lämpenemisen riski hyvin perusteltu.

Vaikka huomioimme, että ilmastomalleihin erilaisine parametrointeineen liittyy epävarmuuksia ja epävarmuuksia on erilaissa skenaarioissakin, riski on sen luonteinen, että sitä ei kannata kasvattaa. Perinteisessä riskianalyysissä arvioidaan riskien suuruutta suhteessa saatavissa oleviin hyötyihin. Tässä tapauksessa, asia mahdollisimman karkeasti esittäen, toisessa vaakakupissa on mahdollisuus polttaa vapaammin fossiilisia polttoaineita ja toisessa vaakakupissa maailmanloppu. Nykytiedon valossa saatavissa olevat hyödyt eivät oikeuta riskien kasvattamista.

Vaikka ongelman ratkaisun tarpeesta on jokseenkin laaja konsensus, asian ideologisoituminen vaikeuttaa hyvin toimivien käytännön ratkaisujen aikaan saamista. Käden vääntö siitä, kenelle ja miten vastuut tulosten saavuttamisesta jaetaan, ovat tietysti tällaisissa tapauksissa normaaleja, mutta ideologisoituminen vaikeuttaa omalta osaltaan tulosten saavuttamista. Kysytään ”kenen joukossa seisot” sen sijaan että kysyttäisiin ”toimiiko tämä, mitkä ovat tämän toiminnan vaikutukset”. Jos yksi maa pyrkii osoittamaan oikeaoppisuuttaan ajamalla alas paljon energiaa käyttävää mutta sinänsä energiatehokasta teollisuutta ja aikaansaa saman tuotannon siirtymisen rajojensa ulkopuolelle, huonommalla energiatehokkuudella toimiviin laitoksiin, toiminta on lähinnä hurskastelua. Jos maa ideologisista syistä luopuu vähäpäästöisestä ydinvoimasta ja korvaa sen hiilivoimalla, kysymys on niin ikään hurskastelusta. Eikä kuvaa paljoa kaunista se, että rakennetaan paljon tuulivoimaa joka tarvitsee paljon säätöenergiaa joka tuotetaan hiiltä polttamalla. Ei asioita paljoa auta myöskään se jos EU, jonka osuus maailman päästöistä on suunnilleen 11%, ajaa tiukoilla rajoituksilla alas omat päästönsä ja niitä aiheuttavan tuotannon ja muut alueet ottavat sen tuotannon hoitaakseen ja lisäävät päästöjään kaksin verroin. Tässä asiassa jos missä, pragmatismi on paras ja suorastaan ainoa ohjenuora. Tulokset ratkaisevat, eivät symboliset teot. 

Maahanmuutto

Kansainvaellusten mittasuhteet saavuttamaan pyrkivä maahanmuutto on erityisesti Eurooppaan, tarkemmin sanottuna EU-Eurooppaan kohdistuva uhka. Eurooppa on pieni, tiheästi asuttu Euraasian mantereen niemeke, jonka väkiluku on osapuilleen 500 miljoonaa, pinta-ala 4,3 miljoonaa neliökilometriä ja väestöntiheys lähes 120 asukasta/neliökilometri. Alueen pinta-ala on vajaat puolet Kiinan tai USA:n pinta-alasta, neljännes Venäjän pinta-alasta ja vajaat 15 % Afrikan pinta-alasta. Väestöntiheys on jokseenkin sama kuin Kiinassa. Tällaisena se sopii huonosti massamaahanmuuton kohteeksi. Maahanmuuttajia vastaanottamalla se ei pystyisi ratkaisemaan tai edes näkyvällä tavalla lieventämään väestöräjähdyksen alueiden, Afrikan ja Lounais-Aasian väestöongelmia, mutta Euroopan kannalta moisen yrityksen seuraukset olisivat tuhoisia. Voi yrittää kuvitella mitä tapahtuisi, jos Eurooppaan tulisi joka vuosi 10 miljoonaa maahanmuuttajaa, kun tiedetään mitä tapahtui vuona 2015, jolloin Eurooppaan tuli hiukan yli miljoona turvapaikanhakijaa. Kuitenkin tuo 10 miljoonaa vuodessa olisi vain vajaat 20 % Afrikan ja Lounais-Aasian ennakoidusta väestönkasvusta.   

Media tuntuu vannovan monikulttuurisuuden nimiin. Käytännössä monikulttuuriset yhteiskunnat eivät usein ole mitenkään auvoisia. Kulttuurisesti toisistaan kaukana olevien väestöjen asuttaminen samoille alueille on usein omiaan tuottamaan epävakaita, konfliktialttiita yhteiskuntia. Jakolinjat ovat tavallisimmin uskonnollisia, etnisiä tai kielellisiä. Esimerkkejä ongelmista, usein verisistä ongelmista, ei ole vaikea löytää. Tuoreimmat esimerkit Euroopassa ovat Jugoslavian hajoaminen ja siihen liittyvät veriset konfliktit sekä Neuvostoliiton hajoaminen. Vihreä linja erottaa edelleen Kyproksen kreikkalais- ja turkkilaisväestöt. Jopa ulkopuolisen silmiin niin läheiset väestöt kuin Pohjois-Irlannin protestantit ja katoliset tai Belgian flaamit ja vallonit ovat sopineet tavattoman huonosti saman katon alle. Muualta maailmasta ovat sitten tuttuja itsenäisyytensä saavuttaneen Intian verinen jakautuminen Intiaksi ja Pakistaniksi, Ruandan hutut ja tutsit, Sudanin sisällissota, Burman rohingyat ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Pohjois-Amerikan intiaanien kohtalo on tietysti äärimmäinen esimerkki maahanmuuton tuloksena syntyneistä rinnakkaisyhteiskunnista ja sen seurauksista. Pohjois-Amerikan eurooppalaiset maahanmuuttajat ja alkuperäisväestö, intiaanit elivät kauan rintarinnan. Alkuperäisväestö, erityisesti Cherokee, Choctaw, Chickasaw, Creek, and Seminole intiaanit, sopeutuivat maahanmuuttajiin, omaksuivat osia heidän kulttuuristaan, kehittivät monia taloudellisia siteitä, puhuivat myös englantia ja omaksuivat kristinuskonkin. Cherokee intiaaneilla oli oma kirjakieli, sillä julkaistu sanomalehti ja jopa USA:n perustuslakia mallina käyttäen laadittu perustuslakikin. Historiasta nämä tunnetaan viitenä sivistyneenä kansana tai heimona. Sitten tuli vuosi 1830 ja Indian Removal Act. Intiaanit päätettiin siirtää Mississipin taakse. Loppu on sitten tunnettua ja surullista historiaa. Käenpoika oli kasvanut suureksi ja työnsi pesän alkuperäiset asukkaat laidan yli.    

On tietysti helppo sanoa, että eihän monikulttuurinen yhteiskunta saa tuollainen olla. Kokonaan toinen asia on, mitä oikeasti tapahtuu, kun kehittyy toisiinsa integroitumattomia rinnakkaisyhteiskuntia. Ne voivat toimia jonkun aikaa, ehkä pitkänkin aikaa, mutta kuinka kauan aikaa. Mutta mitä sitten tapahtuu, jos konflikti syttyy, ja se voi syttyä nopeastikin. Jugoslavia pysyi koossa Titon aikana ja sitä pidettiin jopa sosialistisista valtioista liberaaleimpana, mutta Titon ote oli hervonnut, räjähdys syttyi äkkiä, eikä siinä ollut kyse vain muutaman serbipoliitikon harjoittamasta kiihotuksesta. Jos valmista potentiaalia ei olisi ollut olemassa, räjähdystä ei olisi voinut tapahtua.

Tänään oireet viittaavat vahvasti siihen, että samanlaista räjähdyspotentiaalia ollaan rakentamassa esimerkiksi Saksaan, Ranskaan ja Ruotsiin. Kun tällainen kehitys etenee riittävän pitkälle, se muuttuu peruuttamattomaksi. Tätä havainnollistaa hyvin Pohjois-Amerikan intiaanien kohtalo. Vielä seitsemänvuotisen sodan aikana jota Englanti kävi Pohjois-Amerikassa Ranskaa vastaan, monet intiaaniheimot toimivat Englannin liittolaisina. Lokakuussa 1763 annetussa kuninkaallisessa julistuksessa Appalakeista lähteen oleva alue määriteltiin intiaanien alueeksi, jonne uudisasutusta ei saa ulottaa. Mutta aika kului, maahanmuuttajien määrä kasvoi ja he eivät enää tarvinneet liittolaisia. Kehitys oli muuttunut peruuttamattomaksi, alkuperäisväestön peli oli pelattu. 

Summa summarum

Eipä tämä kauheasti optimismia herätä jos kolmesta potentiaalisesti kohtalokkaasta ongelmasta yleisesti tunnustetaan ja tunnistetaan vain yksi ja senkin kohdalla ideologinen paatos haittaa pragmaattisten ratkaisujen aikaansaamista. Toisen, kaikkein keskeisimmän ongelman kohdalla sitten painetaan pää pensaaseen ja esitetään enintään toivotaan, toivotaan -tyyppisiä ratkaisuja ja kolmatta suorastaan ruokitaan. Jos tässä olisi kyse urheilusta ja kolmesta ratkaisumatsista joista yhdessä päästäisiin niukin naukin tasapeliin, toisessa tulisi selvästi takkiin ja kolmannessa varsinainen rökäletappio, valmentaja lähtisi taatusti vaihtoon. Tässä on kuitenkin kyse paljon vakavammasta asiasta ja valmentajan roolissa olemme me itse.         

Kaupunkibulevardeja ja sanapöhöä

Helsingin juuri hyväksytyn kaupunkistrategian mukaan Tuusulantie on tarkoitus muuttaa kaupunkibulevardiksi Käpylän ja kehä I:n välillä. Hanketta esittelevissä kuvissa aurinkoisella puistokadulla liikkuu muutama futuristisen näköinen liikenneväline ja ihmiset istuskelevat katukahviloissa.

Herää kysymys, miksi ulosmenokatua halutaan nimittää kaupunkibulevardiksi?  Onko kukaan koskaan kuullut puhuttavan maaseutubulevardeista?  Ainakaan minun silmiini moista ilmausta ei ole sattunut ja hiukan outo se olisikin, bulevardi kun on suomeksi puistokatu. Miksi siis siihen on lisätty tuo kaupunki- etuliite?  Olisiko kysymys siltä, että sillä on haluttu antaa muutoin arkiselle ilmaukselle ja sen kautta itse hankkeellekin lisää hohdokkuutta, arvokkuutta ja ponnekkuutta.  Katu voi olla ahdas ja rujo, mutta kaupunkibulevardi on ehdottomasti hieno.

Kadun paisuttamisessa kaupunkibulevardiksi on ilmeisesti kyseessä sama ilmiö, jolla koulu on lihotettu oppilaitokseksi ellei suorastaan oppimiskeskuksen yläasteeksi, liberaalista on tehty arvoliberaali ja lopulta, demokratia on vieraannutettu kansandemokratiaksi, jolloin demokratia on käytännössä kokonaan poistettu. Kyseessä on siis sanapöhö.

Sanapöhön avulla puheeseen lisätään pönäkkyyttä. Sen avulla kulloinkin puffattava asia pyritään vieraannuttamaan arkisesta ympäristöstään ja nostamaan kriittisen arvioinnin yläpuolelle ikään kuin jo ennalta hyväksytyksi ja hyväksi määritellyksi. 

Sanapöhö on yksi monista sanamagian muodoista. Sanamagia on ilmiö, jossa sanoilla kuvitellaan itsessään olevan maagisia ominaisuuksia. Erään koulukunnan mielestä sana on teko. Sen koulukunnan käytännöissä sanat todellakin korvaavat usein tekoja mutta sanoilla myös usein peitetään tekoja. On olemassa taikasanoja, jotka saavat asioita tapahtumaan. On olemassa sanoja, joita ei pidä sanoa ja sanoja, jotka täytyy sanoa. On kielto, älä turhaan lausu herran nimeä. Toisaalta, jos herralla on titteli, se puolestaan täytyy myös sanoa.

Tässä tapauksessa sanapöhön tehtävä on selvästikin tosiasioiden kaunistelu ja peittely.  Tuusulantie on Helsingin seudun toiseksi vilkkain moottoritiemäinen tieyhteys. Se on myös Helsingin keskustan ja sen suurimman kansainvälisen liikennesolmun eli Helsinki-Vantaan lentoaseman välinen yhdystie. Vielä muutama vuosi sitten sitä suunniteltiin muutettavaksi osin peräti kuusikaistaiseksi moottoritieksi joka olisi johtanut Pasilaan asti. Tällä hetkellä Tuusulantietä käyttää vilkkaimmilta osiltaan jopa noin 80000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Kaduksi alennettavalla osuudella määrä on noin 60000 autoa päivässä.  

Tämä kaduksi alentaminen, josta käytetään eufemismia kaupunkibulevardisointi tarkoittaa sitä, että tien välityskykyä vähennetään poistamalla kaistoja, purkamalla ramppeja, laskemalla nopeusrajoitus 50 kilometriin tunnissa ja rakentamalla nykyiset moottoritien melualueet asuinkortteleiksi. Ely-keskuksen mukaan tämä aiheuttaisi merkittäviä liikenteellisiä ongelmia, joihin kuuluu tavaraliikenteen ja pitkän matkan linja-autoliikenteen hidastuminen sekä liikenneturvallisuuden heikkeneminen. 

Helsingin kaupungin oman bulevardisointiselvityksen mukaan väylien bulevardisointi ei ole mahdollista, ellei samalla tehdä henkilöautoilua rajoittavia toimenpiteitä. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi ajoneuvoliikenteen hinnoittelun käyttöönotto sekä pysäköinnin hinnan korottaminen.

Kaupunkisuunnittelun kantava ajatus näyttää siis olevan huonompien palvelujen ja liikenneyhteyksien aikaansaaminen kalliimmalla hinnalla. Yleensähän rahan käytöllä on pyritty palvelujen ja yhteyksien parantamiseen, mutta uusi ideologia haluaa tuottaa huonompaa ympäristöä kalliimmalla hinnalla.

Ilmeisesti kaupunkisuunnittelijat eivät ole käyneet missään vähänkään suuremmassa eurooppalaisessa kaupungissa katsomassa näitä ulosmenokatuja ja jos ovat, niin ovat ummistaneet silmänsä. Ne ulosmenokadut nimittäin ovat jokseenkin poikkeuksetta nuhjuisia, ruuhkaisia ja meluisia. Niillä kauniilla planssikuvilla joissa aurinko paistaa ja ihmiset istuvat katukahviloissa, on hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Ne ovat hämäystarkoituksessa tehtyjä mainoskuvia. Todellisuudessa ulosmenokaduilla jyrisevät ja matelevat bussien ja rekkojen jonot nopeasti likaantuvien nukkavierujen talojen välissä. Katukahviloita ei ole, koska niissä istuisi vain jokunen keskikaljan juoja. 

Tätä bulevardisointia kaupataan vihreän kaupunkisuunnittelun tuotteena. Mitä ilmeisimmin vihreässä kaupunkisuunnittelussa on vihreyttä yhtä paljon kuin kansandemokratioissa oli demokratiaa.  

Jalostavaa kirjallisuutta ja maahanmuuttoa

Mark Twain tapasi ruotia pakinoissaan hurskastelua ja tekopyhyyttä. Eräs tällainen on pakina jalostavasta kirjallisuudesta, joka käsitteli niitä kansalaisten ylösrakentamiseksi laadittuja tarinoita, joissa kerrottiin, kuinka hyve ja epäitsekkyys saavat palkkansa. Tarinat päätyivät aina hyveelliseen opetukseen. Twainia oli jäänyt vaivaamaan kysymys siitä, mitä tapahtui tarinoiden huippukohdan jälkeen. Niinpä hän tutki asiaa, ja esitti tutkimuksensa tulokset liittämällä tarinaan jatko-osan. Otettakoon tähän esimerkiksi tarina kiitollisesta villakoirasta.

Alkuperäinen jalostava tarina kertoi, kuinka hyvänsuopa lääkäri löysi isännättömän villakoiran, joka oli katkaissut jalkansa. Hän lastoitti katkenneen koiven ja antoi koiran laputtaa omille teilleen. Muutaman päivän päästä hän hämmästyksekseen näki ovellaan kiitollisen villakoiran yhdessä toisen kulkukoiran kanssa, jolta oli myös katkennut jalka. Hyväntahtoinen lääkäri lastoitti tämän toisenkin koiran jalan ja jäi ihastelemaan luonnon viisautta joka näin oli osoittanut hyvien tekojen synnyttämän kiitollisuuden tuloksen.

Jalostava tarina päättyy tähän huippukohtaan. Kirjailijan tutkimuksen esille tuoma jatko on seuraava.

Seuraavana aamuna hyvänsuopa lääkäri löysi ovensa takaa molemmat koirat. Ne vallan läähättivät kiitollisuudesta ja niiden seurana oli kaksi muuta koiraa. Niinikään raajarikkoja. Eipä aikaakaan, kun raajarikot taas olivat täydessä kunnossa ja läksivät tiehensä jättäen lääkärin entistä hartaamman ihmetyksen valtaan.  Meni päivä ja tuli seuraava aamu. Nyt oven takana odotti neljä paikattua koiraa ja neljä uutta raajarikkoa. Seuraavana aamuna oven takana oli kuusitoista koiraa, joista kahdeksan uutta raajarikkoa. Puoleen päivään mennessä nekin oli paikattu, mutta lääkärin hurskaaseen ihasteluun alkoi sekoittua maallismielistä manailun halua.  Tuli uusi aamu ja kolmekymmentäkaksi koiraa, joukossa kuusitoista raajarikkoa. Paikalla vallitsi juhlava meteli kun raajarikot ulisivat ja paikatut uikkailivat riemusta. Lääkäri värväsi avukseen kaksi muuta lääkäriä ja selviytyi hyväntekeväisyysurakastaan ennen pimeän tuloa. Kun seuraava aamu sitten valkeni ja lääkäri silmäili ovensa eteen leiriytynyttä koirien mahtavaa merta, hänen mittansa tuli täyteen. Hän totesi, että ei auttane muuta kuin tunnustaa, että jalostavat kertomukset olivat vieneet hänet harhaan. Hyväntekeväisyys oli johtanut mahdottomuuksiin. Niinpä hän yritti häätää talonsa eteen leiriytynyttä koiralaumaa, mutta tuli siinä tallanneeksi sen alkuperäisen koiran hännälle ja koira puri häntä heti jalkaan. Kuukautta myöhemmin makasi vesikauhun myrkyttämä hyvänsuopa lääkäri henkitoreissaan. Hän kutsutti ystävät vuoteensa viereen ja sanoi: ”Varokaa jalostavia kertomuksia. Ne kertovat tarinasta vain toisen puolen”. Näin sanoen hän käänsi kasvonsa seinään päin ja kuoli.

Otetaan esiin toinen kertomus. Abdirahim HUSU Hussein kirjoitti 8.9.2016 blogimerkinnän otsikolla:  ”Tämä ei ole minun Suomeni”, jonka sisältö tiivistettynä oli seuraava:

”Suomen vastaanottokeskuksissa eletään tällä hetkellä sekavissa tunnelmissa. Päällimmäisenä ovat ahdistus, pelko, masennus ja monet muut negatiiviset tunteet. … Viime aikojen käsittämättömiltä ja tervettä järkeä uhmaavat turvapaikkapäätökset kuitenkin lisäävät pelkoa ja stressiä näissä ihmisissä. … On täysin mahdollista, että se, mitä heille parhaillaan teemme, aiheuttaa joissain heistä terveen harkinnan menetyksen ja väkivaltaan turvautumisen. … Viime kuukausien aikana olen saanut avunpyyntöjä monelta pakolaiselta, jotka eivät halua mitään muuta kuin saada jäädä Suomeen. … Jokainen turvapaikkahakemus käsitellään yksilöllisesti ja ihmisiä mietityttää se, mitkä heidän oikeutensa ovat ja mitkä ovat turvapaikkaan vaadittavat kriteerit. Liki kaikki kertovat saman tarinan. ”Minulla ei ole mitään elämää siellä”, he sanovat lähtömaihinsa viitaten. ”Olen yli 10 000 € velkaa tästä matkasta”.”Mieluummin kuolen täällä kuin palaan sinne” … Ruotsin ja Tanskan linjaa seuraten Suomen hallituksen tavoitteena on tehdä Suomesta vähemmän houkutteleva maa pakolaisille, jotta tänne ei tultaisi. … Tämä ei ole se Suomi, jonka minä olen oppinut tuntemaan. Suomi, johon aikoinani tutustuin, oli inhimillisempi ja piti kunnia-asianaan ihmisoikeuksien noudattamista silloinkin, kun muut eivät niin tehneet”.

Blogimerkinnän innoittajana oli Suomen kiristyvä turvapaikkakäytäntö. Syksyllä 2015 Suomeen tuli muutaman kuukauden sisällä yli 35 000 turvapaikanhakijaa. Tämä oli osa Eurooppaan suuntautunutta turvapaikanhakijavyöryä. Sen yhteydessä puhuttiin paljon Syyrian sisällissodan jalkoihin joutuneiden hädästä, mutta Suomeen tulleet olivat lähtöisin valtaosin Somaliasta, Irakista ja Afganistanista. Siinä sivussa kävi myös ilmi, että Suomen turvapaikkakäytännöt olivat alun perinkin Euroopan väljimpiin kuuluvia. Etuudet olivat muita parempia ja turvapaikka myönnettiin keskimääräistä helpommin noista maista tulleille. Turvapaikanhakijoiden kustannukset nousivat vuositasolla yli 1 – 1,5 miljardin luokkaan. Kaikki pohjoismaat ja myös Suomi kiristivät turvapaikkakäytäntöjään. Kiristysten jälkeenkin Suomen käytännöt jäivät pääosin Pohjoismaiden väljimmiksi. Esimerkiksi Ruotsi, toisin kuin Suomi, ei nykyisin myönnä laisinkaan pysyviä oleskelulupia.

Media ryhtyi kampanjoimaan kiristynyttä turvapaikkakäytäntöä vastaan. Sunnuntaina 4.9.2016 Hesari kirjoitti artikkelin jota varten se kertoi haastatelleensa nimettömäksi jääneitä Migrin entisiä ja nykyisiä työntekijöitä. Artikkelissa tuotiin esiin voimakas huoli tulostavoitteista eli vaadittavien turvapaikkapäätösten määrästä ja sen mahdollisista vaikutuksista päätösten oikeellisuuteen. Artikkelin henki oli se, että kielteisiä päätöksiä tehdään väärin perustein. Kuitenkin haastatelluista vain kaksi oli mielestään joutunut lähettämään ihmisen vaaraan. Tämä oli heidän subjektiivinen arvionsa. Artikkelissa ei mainittu sitä, että kielteisen päätöksen tekemiseen tarvitaan kahden virkailijan päätös kun myönteisen voi tehdä yksi. Myöskään esiin ei tuotu sitä, että kielteisistä päätöksistä voidaan valittaa hallinto-oikeuteen ja päätöksessä on valitusohjeet. Myönteisissä päätöksissä tällaista oikaisutietä ei ole. Valitustietä myös käytetään aktiivisesti. Valittajat ovat pääosin somaleita, irakilaisia ja afgaaneja. Valitus lähtee hyvin herkästi, sillä vain suunnilleen yksi tapaus kymmenestä palautetaan uudelleen harkittavaksi. Tänä vuonna hallinto-oikeuteen arvioidaan tulevan runsaat 10 000 juttua.

Somalia, Irak ja Afganistan eivät ehkä ole maailman rauhallisimpia maita, mutta riittääkö se turvapaikan myöntämisen ja elatuksen perusteeksi.  Turvapaikkajärjestelmä nimittäin luotiin alun perin Hitlerin juutalaisvainojen johdosta. Nähtiin, että vainon kohteeksi joutuneet tarvitsevat turvapaikan ja kaikki heistä eivät välttämättä pysty pääsemään turvaan ja huolehtimaan toimeentulostaan käyttämällä perinteisen siirtolaisuuden kanavia.  Sitä ei tarkoitettu siirtolaisuuden oikotieksi ja elatusautomaatiksi. Sellaiseen suuntaan monet sitä kuitenkin pyrkivät muuttamaan.

Turvapaikkakäsitteen laajentamisen puolestapuhujien joukossa on varmaankin niitä, jotka pyrkivät vilpittömästi tekemään hyvää. Valitettavasti se ongelma jota he tällä tavoin pyrkivät helpottamaan ja ratkaisemaan, ei ole tällä tavoin autettavissa. Itse asiassa tällä tavoin sitä ongelmaa voidaan vain levittää ja pahentaa. Se ongelma on nimittäin liiallinen väestönkasvu.  Ja jos sitä pyritään hoitamaan rajoittamattoman muuttoliikkeen avulla, tuloksena on tuo Mark Twainin villakoiraefekti.

Liiallinen väestönkasvu on useimmiten turvapaikanhakuna esiintyvän siirtolaisuuden perussyy. Se on myös useimpien pakolaisuutta aiheuttavien sotien, sisällissotien, kapinoiden ja vainojen alkusyy. Kilpailu niukkenevista resursseista eskaloituu aseellisiksi konflikteiksi, joissa eri heimot, etniset ryhmät ja uskontokunnat käyvät toistensa kimppuun. Kyseessä ei siis nyt ole pakolaiskriisi, vaan siirtolaiskriisi jossa YK:n luomaa pakolaisnormistoa käytetään väärin. Tämä kansainvaellus ei ole tilapäinen, vaan jatkuu niin pitkään kun lähtömaiden väestönpaine sitä ruokkii. Vuosisadan loppuun mennessä Afrikan väestön ennustetaan nelinkertaistuvan 1,1 miljardista 4,4, miljardiin. Tämä tarkoittaa keskimäärin 41 miljoonan ihmisen lisäystä vuodessa. Tämän väestönlisäyksen puskurointiin Eurooppaan ei ole mitään mahdollisuuksia. Eurooppa on pieni, tiheään asuttu maanosa. Täällä asuu suunnilleen 500 miljoonaa ihmistä ja väentiheys on jokseenkin sama kuin Kiinassa.

Viime vuonna Eurooppaan tuli noin miljoona turvapaikanhakijaa. Tällä määrällä ei ole mitään vaikutusta Afrikan väestöongelman ratkaisuun tai edes helpottamiseen, mutta Euroopan se sai sekaisin. Lienee helppo kuvitella mitä merkitsisi vuosittaisen tulijamäärän kymmenkertaistaminen ja tämän virran jatkuminen vuodesta vuoteen. Silti tämä kattaisi vain neljänneksen Afrikan väestönlisäyksestä, joten silläkään ei vielä olisi mitenkään ratkaisevaa vaikutusta Afrikan väestöongelman kehitykseen. Eikä tuossa ole vielä lainkaan mukana Lähi-idän, Afganistanin ja Pakistanin väestön osuutta. Ei tarvita kummoistakaan oivallusta sen asian ymmärtämiseen, että moinen muuttoliike johtaisi Euroopassa varsin nopeasti romahtaneisiin yhteiskuntiin jotka eivät kykene auttamaan muita, eivätkä edes huolehtimaan itsestään.

Näiden hyvää tarkoittavien muuttoliikkeen puolestapuhujien, jotka ilmeisesti eivät ajattele asiaa sen pidemmälle, lisäksi on muita, joiden motiivit eivät enää olekaan aivan yhtä puhtaat. Turvapaikkasysteemi nimittäin mahdollistaa monenmoista liiketoimintaa alkaen ihmissalakuljetuksesta ja päätyen erilaisten valitusten tehtailuun ja niiden oikeuskäsittelyyn. Siihen väliin mahtuu monenmoisia palveluita majoituspalveluista, ruokahuollosta, terveyspalveluista, tulkkauspalveluista ja kotoutuspalveluista alkaen.  Palvelujen kysynnän kasvu vaikuttaa hintoihin. Maahanmuuttovirasto ilmoitti alkukesästä, että ostopalveluna hankittu majoitusvuorokausi maksoi 66 euroa/henki/vuorokausi. Siitä tulee kuukausivuokraksi 1 980 euroa ja vuosivuokraksi 24 000 euroa. Viraston kustannustavoite oli 35 euroa, mutta myyjän markkinat nostivat hintatasoa.  On myös muita tahoja, jotka arvioivat hyötyvänsä. Jotkut työnantajat laskevat saavansa halpaa työvoimaa, rakennusfirmat laskevat saavansa talonrakennusurakoita, poliitikot laskevat saavansa äänestäjiä ja niin edelleen. Monia näistä asioista voidaan tietysti saada normaalin siirtolaisuudenkin kautta, mutta silloin, kun maassa on korkea työttömyys, työtä ja leipää ei ole tarjolla ja halukkaita tulijoita on vähän. Verovaroilla kustannetussa turvapaikkamuutossa tällaista jarrua ei ole. Niinpä turvapaikkaliiketoiminnasta hyötyjillä on  vahva motiivi puhua sen puolesta. Sehän on normaalia markkinointia. 

Bismarck tapasi sanoa, että politiikka oli mahdollisen taitamista. Ottamatta kantaa hänen politiikkansa tuloksiin, hänen periaatteensa oli joka tapauksessa oikea ja pätee myös tässä asiassa. Pienen Irlannin väestöongelma pystyttiin ratkaisemaan laivaamalla väki harvaanasutulle Pohjois-Amerikan mantereelle, mutta olisi absurdia kuvitella, että vaikkapa Kiinan väestöongelma olisi voitu ratkaista kuskaamalla väki Irlantiin. Siksipä sitä ei yritettykään, vaan kiinalaiset päättivät ratkaista ongelmansa aivan itse. Siinä he myös onnistuivat ja onnistuivat myös saamaan aikaan huimaavan taloudellisen kasvun, jonka tuloksena onnistuivat nostamaan köyhyydestä enemmän ihmisiä kuin kaikki maailman muut kehitysohjelmat yhteensä.  Vastaava resepti soveltuu myös näihin Afrikan ja Lähi-idän maihin. Ongelma on ratkaistava siellä, missä se esiintyy ja siellä, missä ongelma esiintyy, täytyy olla halu sen ratkaisemiseen. Kysymys on vain siitä, miten se saadaan tapahtumaan. Narulla kun ei kuulemma voi työntää.

Afrikan ja Lähi-idän ongelmien yhteydessä nostetaan esiin kehitysapu. Aivan aiheellisesti. Mutta kaikki se, mitä kehitysavuksi sanotaan, ei välttämättä ole hyödyksi. Tässä yhteydessä tavataan ottaa esiin se sanonta, että jos annat miehelle kalan, hänellä on taas huomenna nälkä mutta jos opetat hänet kalastamaan, hänellä ei enää koskaan ole nälkä. Todellisuus on hiukan tätä monimutkaisempi. Voi nimittäin käydä kuten tuossa alussa olleessa Mark Twainin tarinassa. Jos annat miehelle kalan, huomenna hän tuo mukanaan kaverinsa ja tarvitset kaksi kalaa. Ja ylihuomenna tarvitset tietysti neljä ja niin edelleen.  Tämän lisäksi meillä on vielä sellaisia kavereita, jotka ovat kehittäneet kalanjakobisneksen, jossa he saavat leipänsä kalojen jakelusta ja joku kolmas taho (jota yleensä sanotaan veronmaksajaksi) maksaa ne kalat. Jokainen yrittäjä pyrkii tietysti kasvattamaan firmaansa ja niin tässäkin tapauksessa. Kysyntä on taattu mutta pullonkaulan muodostaa se, kuinka paljon maksajasta saadaan irti. Ja tätä pullonkaulaa pyritään avartamaan voimakkaalla, tunteisiin vetoavalla markkinoinnilla.

Toiseksi paras tapa, niin maksajan kuin kalan tarvitsijankin kannalta on siis opettaa se kaveri kalastamaan eli huolehtimaan itsestään. Kaikkein paras tapa on tietysti motivoida hänet kalastamaan tarjoutumalla ostamaan hänen ylimääräiset kalansa käyvään hintaan. Ja siinä sivussa hän saa omankin kalantarpeensa tyydytettyä. Joidenkin tietojen mukaan tämä on juuri se resepti, jota Kiina on alkanut soveltaa Afrikassa. Ja se on juuri se sama resepti, jolla he ovat nostaneet oman maansa. Se ei perustu avustamiseen vaan investointeihin, eli kannattavan ja työllistävän liiketoiminnan pystyttämiseen.      

Uutisointia, toiveita ja pelkoja sekä vähän Impivaaraakin

Yhteenveto eräiden medioiden pääuutisten otsikoinnista 27.4. aamulla. Johtopäätöksensä kukin tehköön itse.

YLE
Ylen kirjeenvaihtaja: Trumpin voitto menee äärimmäisen tiukaksi

BBC
Trump sweeps all five US states

CNN
Huge wins for Trump, Clinton

CBS
Clinton, Trump emerge from Northeast primaries as presumptive nominees

Deutsche welle
Trump and Clinton assert dominance in key Northeast primaries

Bloomberg
Trump Lays Claim to Nomination Backed by Smashing Victories

Verkkouutiset
Trumpille jättivoitot viidessä osavaltiossa - reilusti yli sata delegaattia lisää

Ilta-Sanomat
HS: Suomalaisten vimma maksaa asuntolainat pois ihmetyttää
Ruotsalaisekonomisti: ”Ei mitään järkeä"

Iltalehti
Suomi ei kiinnosta syyrialaispakolaisia Turkin leireillä - "Eri maihin suhtaudutaan eri tavalla"

Uusi Suomi
Trump otti ”suurimman” voittonsa – juhli haukkumalla Clintonin

Helsingin Sanomat
Poliisi varautuu anarkistien vapputapahtumiin Helsingissä, Turussa ja Tampereella
ja
Tämän transnaisen vessaselfie nousi koko syrjivää lakia vastustavan liikkeen symboliksi, ja innoittaa mielenosoittajia kapinaan

Rasisminvastaisen viikon uutissatoa

Rasismi on arkipäivää 11-vuotiaan Valtterin elämässä.

Etelä-Afrikasta Suomeen alle vuoden ikäisenä adoptoitua Valtteri Saarista luullaan usein ulkomaalaiseksi. Pojan mukaan on tavanomaista, että tuntemattomat ihmiset olettavat hänen olevan englanninkielinen ja eivät puhu hänelle suomea.  Minua haukutaan neekeriksi ja kakaksi tai kakanväriseksi. Nimittely ei tunnu hyvältä ja se on vähän ahdistavaa. Helsingissä bussit eivät aina ota pysäkillä odottavaa poikaa kyytiin, vaan ajavat ohi, vaikka 11-vuotias on yrittänyt linja-autolle viittilöidä.

HSL lupaa selvittää Valtterin tapauksen. HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi pahoittelee Valtterin kokemaa ja painottaa, että julkisissa liikennevälineissä ei hyväksytä rasismia. Rihtniemi lupaa selvittää tapauksen.  Alkuvuonna HSL:lle on valitettu jo 660 kertaa pysäkin ohi ajaneesta bussista. Valitettavan paljon on näitä tapauksia, kun bussi on ajanut pysäkin ohi pysähtymättä. Niitä sattuu kaikenikäisille ja kaikille kansalaisuuksille.

Rihtniemen mukaan palautteista ei nouse esille, että ihonväri olisi syy pysäkille jättämiseen.

Presidentti Niinistö järkyttyi 11-vuotiaan Valtterin kokemasta rasismista: ”Tällaista vääryyttä ei saa Suomessa tapahtua”

Rasismista kertoneelle Valtterille tulvii huomiota - tapaa Stubbin.  Valtteri on antanut hienolla, rohkealla tavalla Suomessa kasvot rasisminvastaiselle kampanjalle, Stubb kommentoi Saarisen haastattelua.

Valtterin äiti on Adoptioperheet ry.n hallituksen puheenjohtaja. Hän on tunteisiin vetoavan markkinoinnin asiantuntija, joka mainostaa olevansa kokenut järjestöasiantuntija, mukaansa tempaava kouluttaja joka toteuttaa viestinnän ja varainhankinnan sparrausta,  kampanjointia, suunnittelua ja toteutusta.

Elokuussa 2015 Valtterin äiti oli kertonut, kuinka leikkipuistossa Valtterin ystävä, myös Etelä-Afrikasta adoptoitu poika oli joutunut vanhempien tyttöjen hyökkäyksen kohteeksi. Häntä oli potkittu jalkoihin ja mahaan ja hän oli saanut kuulla olevansa neekeri ja raiskaaja. Helsingin Sanomat ja MTV tekivät tapahtumasta jutun ja poliisi aloitti tapahtuman esitutkinnan. Muutamaa viikkoa myöhemmin MTV:ssä oli uutinen, jonka mukaan esitutkinta oli keskeytetty, koska kerrottu tapahtumien kulku ei lainkaan pitänyt paikkaansa. Tapahtuman silminnäkijät eivät aluksi edes tunnistaneet, että kyse oli samasta tapahtumasta.  

Kiemunki möläytti

Sunnuntaina perussuomalaisten Pirkanmaan piirihallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Terhi Kiemunki kommentoi sosiaalisessa mediassa kärkevin sanoin maahanmuuttajataustaisten lasten virpomista. Kiemungin Facebook-kommentit muslimilasten virpomisesta raivostuttavat. Kiemunki on myöhemmin pahoitellut kommenttejaan.

Löytyi seuraava Facebook merkintä: Onko tämä kotiutumista, kun muslimpenskat kiertää virpomassa? Vai onko Allahillakin tänään joku vuosipäivä?

MTV:n mukaan Kiemunki pilkkasi yksityisissä Facebook-kommenteissaan virpomassa olleiden tyttöjen hijab-huiveja ja ihmetteli, onko Allahillakin tänään joku vuosipäivä. Lisäksi hän harmitteli, ettei hänellä ollut antaa palkaksi yhtään kondomia.

Perussuomalaisten puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon mukaan puolue irtisanoutuu kommenteista.

Kansanedustaja Tiina Elovaara vetoaa puoluehallitukseen, jotta Kiemunki erotetaan kaikista luottamustoimista. Pirkanmaan piirihallituksen puheenjohtajan mukaan piiri arvioi Kiemungin aseman.

Kansanedustaja Lea Mäkipään (ps.) avustaja Terhi Kiemungin erottamiseksi perustettiin nettiadressi, jolla oli reilut 5000 allekirjoittajaa. 

Adressin mukaan kyse on ”lapsiin kohdistuvasta pilkasta ja islaminvastaisesta vihanlietsonnasta, jossa käytetään välikappaleena lapsia”. Tällaista käytöstä ei voi puolustaa millään tekosyyllä, eikä tällaiselle tule antaa minkäänlaista sijaa eduskuntalaitoksessa

Asiasta uutisoitiin kattavasti:

YLE: Perussuomalaisten kansanedustaja virpojia pilkanneesta Kiemungista: "Ei mitään mahdollisuutta jatkaa luottamustehtävissä"

MTV: Perussuomalainen poliitikko irvaili virpomassa olleille muslimilapsille Facebookissa

Aamulehti: Perussuomalaisten Kiemungin virpojapuheet järkyttävät – vaaditaan luottamustoimista erottamista

Tamperelainen: Tamperelaispersu teki virpomisesta maahanmuuttokysymyksen - Onko virpominen kotoutumista, kyselee persupomo

Helsingin Sanomat: Eivätkö aikuiset voi jättää edes lapsia rasistisen vihansa ulkopuolelle?

Ilta-Sanomat: Perussuomalaisen päättäjän kommentit virpojista herättävät närää – ”Onko tämä kotiutumista?”

Iltalehti: Tampereen perussuomalaisten puheenjohtajalta rajua puhetta muslimivirpojista Facebookissa

 Kommenttien määrät taisivat nousta tuhansiin:

"Ei todellakaan voi jatkaa tehtävää päivääkään. Jos olet puoluedustaja, täytyy todellakin tietää mitä suustaan päästää. Potkut ja heti!"

"Noilla persuilla näyttää tuo eduskunta-avustajien taso olevan ala-arvoista."

"Persuilla on on aivan järjettömän suuri ja pitkä urakka yrittää jostain löytää vaikka vain auttavasti henkisesti tasapainoisia yksilöitä edes luottamuspaikoille organisaatiossaan."

"Eräällä tuntemallani vanhalla daamilla on tapana sanoa: "Ei se pas*a puleeraamalla parane". Se sopii tähän kuin nakutettu."

"Velvollisuuteni oli allekirjoittaa adressi, jossa vaaditaan kansanedustajan avustaja Terhi Kiemungin erottamista."

Irakin armeijan kersantille vuosi ja kuukausi ehdollista sotarikoksesta

Tuomio sotarikoksesta tuli siitä, että Irakin armeijan erikoisjoukoissa palvellut mies oli julkaissut huhtikuussa 2015 Facebookissa kuvan, jossa hän poseeraa vihollissotilaan irtonaisen pään kanssa.

Puolustuksen mukaan Kersantti ryhmineen on mennyt räjähdyksen jälkeen paikan päälle ja löytänyt vihollistaistelijan ruumiin, josta oli räjähdyksen vuoksi jäljellä ainoastaan pää.

Syyttäjä Hämäläinen huomautti, että kertomukset pään irtoamisesta perustuvat syytetyn kertomuksiin, eikä niitä ole voitu todistaa oikeaksi tai vääräksi. Kuvasta päätellen pää oli leikattu irti.

Poliisin esitutkintamateriaaleista paljastuu, ettei 23-vuotias irakilaiskersantti pitänyt kuvauttamistaan irtopään kanssa ongelmana. Hänen mukaansa se oli yleistä Irakissa.

"Ei tällaiset kuvat ole Irakissa mikään ongelma. Ihmiset pitävät näistä", mies selitti poliisikuulusteluissa.

"Omasta mielestäni olen tehnyt hyvää, kun olen laittanut pään kuoppaan enkä jättänyt sinne", mies selosti.

Irakilaiskersantti sai runsaasti kiitoksia ja ylistäviä viestejä kuvastaan. Viesteissä kehuttiin miestä muun muassa "rakas sankari", "veljeni sankari" ja "jumala tukee sinua".

Esitutkintamateriaaleista ei selvinnyt miksi tai milloin mies on saapunut Suomeen.

Brysselissä paukkui

Ainakin 31 ihmistä kuoli ja yli 300 loukkaantui, kun terroristit iskivät Belgian pääkaupunkiin Brysseliin tiistaiaamuna. Terroristit iskivät Zavantemin lentokentälle ja Maalbeekin metroasemalle.

Kaksi veljestä, Ibrahim ja Khalid el-Bakraoui on tunnistettu itsemurhaiskujen tekijöiksi. Khalid teki metroiskun, Ibrahim oli yksi lentokenttäiskun tekijöistä. Toinen lentokenttäiskujen pommittajiasta oli Najim Laachraoui.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan  terroristijärjestö Isis on ilmoittanut ottavansa vastuun Brysselin iskuista. Isis ilmoitti asiasta oman propagandakanavansa kautta.

Viranomaislähteiden mukaan Isis kouluttaa "erikoisjoukkojaan" Pohjois-Afrikassa, Syyriassa ja Irakissa. Heidän tehtävänään on toteuttaa mahdollisimman monia terrorioperaatioita, joiden tavoitteena on kuluttaa kohdemaiden resursseja.

AP:n haastattelemien lähteiden mukaan Isis on lähettänyt Euroopan maihin terrorisolujen verkoston, joka on ohjeistettu aiheuttamaan iskuillaan mahdollisimman suuri määrä kaaosta. Korkea-arvoinen irakilainen tiedusteluviranomainen kertoi AP:lle, että Pariisin terrori-iskut toteuttaneen solun jäseniä olisi hajaantunut Saksaan, Britanniaan, Italiaan, Tanskaan ja Ruotsiin.

Ensimmäiset kannanotot olivat luonnollisesti niitä perinteisiä  "Koskettaa meitä kaikkia",  "Syvä osanottoni uhrien omaisille ja läheisille", "Pelolle ei saa antaa valtaa".

Henkilökohtaisempiakin näkemyksiä seurasi nopeasti.

Porvoon islamilaisen yhteisön imaami Jamil Jamal pitää Pariisin ja Belgian tapahtumia suorana seurauksena liian avoimesta eurooppalaisesta maahanmuuttopolitiikasta. Rajojen avaaminen oli virhe, Jamal sanoo. Hänen mielestään Suomen on mahdollisimman pian selvitettävä tulijoiden terroristiyhteydet.

Jussi Halla-aho kirjoitti Facebookiin "Jahas, täälläkin juhlitaan rasisminvastaista viikkoa".

Monet tahot pitivät tätä kommenttia tärkeimpänä uutisaiheenaan: 

"Ei kauaa kestänyt, kun isisin 5. kolonna aloitti myös Suomessa. Viha, pelko ja jännite nimenomaan terroristien tavoite" vastasi Jyrki Kasvi Twitterissä.

Etelä-Saimaa kirjoitti: Halla-aho juhlii pommi-iskulla.  Samaa teemaa toistivat Etelä-Suomen sanomat,  Kouvolan Sanomat, Turun Sanomat ja monet muut.

Kansallinen kokoomus julisti: "Brysselin rinnalla on muistettava rasismi, jota tapahtuu joka päivä. Etsitään yhdessä ratkaisuja rasismiin".

Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllösen mukaan rauhan työn pohjalle rakennetun EU:n pitäisi palata juurilleen.  "Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että näistä asioista pitäisi kyetä oppimaan niin, että emme vastaisi vihaan vihalla ja ajattelemalla, että asiat ratkeavat niin, että laitetaan rajat kiinni ja ovet kiinni".

Terrorismiasiantuntija Hussein al-Taee vetoaa poliitikkoihin  "Poliittisten irtopisteiden keruu terrori-iskujen kustannuksella on voitto Isisille". Hänen mukaansa  " Isis haluaa sanoa, on se, että pakolaisuutta ei kannata harrastaa".

Vihreiden Raili Sergejeff kirjoitti:  "Uskonnon, Jumalan, Allahin ja isänmaan puolesta tapetaan itsemurhapommituksilla, tehdään joukkosurmia, aivo-oksennusta levitetään kritiikittömästi pitkin sosiaalista mediaa anonyymisti ja omallakin nimellä, viattomia ihmisiä tapetaan ...  Nämä meidän "isänmaalliset" eivät juuri eroa Isisin terroristeista ... Milloin tämä meidän kansallismielinen mölymystömme saa niin paljon huomiota aikaan, että Isis tulee tekemään meille terroritekojaan".

Sosialidemokraateeja edustanut blogisti kirjoitti: "Näin rasisminvastaisella viikolla on hyvä osoittaa, että muutaman ääriajattelijan toteuttamat iskut eivät onnistu murtamaan unionin perusarvoja. Demokratiasta, vapaudesta ja ihmisyyden perusarvoista on pidettävä kiinni eikä pelolle ja vihalle tule antaa valtaa. Suurin virhe tässä tilanteessa on ryhtyä leimaamaan kokonaista kansaryhmää tai uskontoa".

Ja kehän sulkee Sari Essayah:
"Belgian terroriteot ja Suomessa keskusteluun noussut lapsiin kohdistuva rasismi eivät ole niin kaukana toisistaan kuin äkkipäätä luulisi. Molemmat ilmiöt purkautuvat samasta syvyyden lähteestä, jossa kanssaihmisellä ei ole yhtäläistä ihmisarvoa, vihan kohteena hän kelpaa oman aatteen polttovoimaksi ja silloin hänen kohtelullaan ja kohtalollaan ei ole väliä.

Maanantain aamu-tv:ssä vauvana Suomeen adoptoitu Valtteri-poika ihmettelee kun bussit ajavat pysäkillä pysähtymättä hänen ohitseen.  Tummaihoisena hän saa kuulla ”neekeri”-kommentteja."