Perry Mason ja perustuslaki

Olen tässä seuraillut debattia, joka on saanut alkunsa siitä, että Ben Zyskowicz oli aika-ajoin arvostellut asiantuntijoina esiintyvien professoreiden lausuntoja ja laintulkintoja käytännön todellisuudelle vieraiksi ja norsunluutornista annetuiksi. Lahjakkaana sanankäyttäjänä hän oli käyttänyt välillä varsin eläviä ilmauksia. Eräs professoreista, Martin Scheinin menetti malttinsa, kirjoitti ärtyneen blogimerkinnän. Seurasi värikäs debatti, joka on tässä hiukan tiivistettynä.  

Scheininin mielestä Zyskowicz populisoi perussuomalaisten imussa ja oli  ”väärin keinoin väärällä asialla”.  Hänen mielestään perussuomalaisten populismi oli saanut vanhat valtapuolueet laskemaan verkkonsa samoille vesille.

Helsingin Sanomat riensi Scheininin tueksi tuohtuneessa pääkirjoituksessaan.
Zyskowiczin heittämät letkautukset professorileiriin ovat lievästi sanottuna omituisia, kun ottaa huomioon perustuslakivaliokunnan toiminnan ja tavoitteet. Ehkä juristien asiantuntemuksen kyseenalaistaminen on nyt tietyissä piireissä muotia. Zyskowicz rapauttaa professoreihin kohdistuvilla heitoilla koko eduskunnan asemaa ja arvovaltaa. Hän tuntuu vetävän monessa asiassa linjaa, joka tähtää perussuomalaiseen maaliin mutta poikkeaa täysin kokoomuksen politiikasta. Show'lla voi olla joillekuille viihdearvoa, mutta eduskunnan työn kannalta se jättää toivomisen varaa.

Zyskowicz vastasi HS:n yleisönosastossa.
Kyse ei ole professoreiden asiantuntemuksesta vaan tulkintalinjasta. Tyylilajini moittiminen on sen sijaan paikallaan. Joskus on pakko liioitella ja kärjistää, jotta viesti huomataan. Tässä esimerkkejä arvostelemistani "modernin ihmisoikeusdoktriinin" tai "ihmisoikeusfundamentalismin" tulkinnoista.

Hän luetteli tällaisista tulkinnoista kymmenkunta esimerkkitapausta, muun muassa seuraavat:

Huumejutun puhelinkuuntelulla saadun tiedon käyttäminen oikeudessa esimerkiksi puukotusjutussa tai lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä on vastoin perustuslakia.

Rehtori toimi virheellisesti kun tupakoinnista kiinni jääneet oppilaat pantiin kirjoittamaan tupakoinnin haitoista. Hän toimi virheellisesti myös, kun puuttui koulumatkalla tapahtuvaan kiusaamiseen.

Vankila ei olisi saanut ottaa vangilta pois kirjoituskonetta, jolla hän tehtaili sellissään petoksia ja muita rikoksia.

Poliisin on paljastettava jälkikäteen rikollisille, jos rikoksen tutkinnassa on käytetty niin sanottua vasikkaa.

Kerjäämisen kieltäminen olisi ollut vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Suomen perustuslakia.

Ruandalaisen joukkomurhaajan miljoonia euroja maksanut juttu oli pakko käsitellä Suomessa, vaikka jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin piti mahdollisena syytetyn luovuttamista Ruandaan.   

Tämän jälkeen professorit, kukin vuorollaan, kohdistivat kanuunansa Zyskowicziin, joka puolestaan lähetti omat kuittauksensa.

Ojanen avasi pelin ilmoittamalla kantanaan, että Zyskowiczin esimerkit vääristelivät.

Ensinnäkin muutamat "tulkinnat" palautuvat niin suoraan perustuslakiin, että niiden tarkistaminen vaatisi perustuslain muuttamista.

Kerjäämisen kieltäminen olisi ollut vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Suomen perustuslakia. Koska kerjäämisen kriminalisointi olisi kohdistunut tosiasiassa romaanikerjäläisiin, olisi kyse ollut etnisen alkuperän perusteella tehtävästä profiloinnista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan etniseen alkuperään perustuva erottelu lainvalvonnassa ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää nykyaikaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa. Se, että romaanikerjäläisiä on kohdeltu ihmisoikeussopimusten vastaisesti muualla EU:ssa, ei voi olla peruste Suomelle toimia vastaavalla tavalla.

Väite, jonka mukaan "poliisin olisi paljastettava jälkikäteen rikollisille, jos rikoksen tutkinnassa on käytetty niin sanottua vasikkaa", pitää sikäli paikkansa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt tiedonsaantioikeutta salaisten pakkokeinojen käytöstä tärkeänä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena.

Zyskowicz jätti mainitsematta, että ilmoitus saadaan kotimaisen tuomioistuimen päätöksellä jättää tekemättä, jos se on välttämätöntä valtion turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi.

Oikeusministeriö päätti [Ruandalaisen joukkomurhaajan jutun] palauttamatta jättämisestä sen hetkisen tiedon valossa tilanteessa, jossa YK:n perustama kansainvälinen tuomioistuin oli kieltänyt luovuttamisen Ruandaan vastaavissa tapauksissa.   

Zyskowicz vastasi Ojaselle, että hänen kirjoituksessaan ei vääristelty.

Ilmeisesti muissa Euroopan maissa on vähemmän valppaita ihmisoikeusjuristeja ja/tai löperö perusoikeusvalvonta, sillä en tiedä kerjäämiskieltoa missään muualla tulkitun Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaiseksi. Miten olemme voineet kieltää esimerkiksi katuprostituution, koska sekin kielto kohdistuu käytännössä lähinnä tiettyjen maiden kansalaisiin?

On totta, että oikeus voi tietyissä poikkeustilanteissa vapauttaa poliisin velvollisuudesta paljastaa niin sanotun "vasikan" käytön. Poliisi ei voi kuitenkaan etukäteen taata tätä "vasikalle". Onko tämän jälkeen toimivaa mahdollisuutta saada "vasikoita", joita kuitenkin tarvitaan rikosten selvittämiseksi?

Ruandalaisen joukkomurhaajan juttu olisi voitu ja olisi pitänyt käsitellä Ruandassa. Miksi Suomi ei voinut menetellä kuten Ruotsi, joka päätti luovuttaa syytetyn Ruandaan?

Seuraavaksi vuorossa oli Scheinin, jonka mukaan kerjäämiskielto ei mennyt Zyskowiczin kertomalla tavalla.

Katsotaanpa lähemmin yhtä Zyskowiczin mieliesimerkkiä, kerjäämisen kieltoa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei ole edes käsitellyt asiaa, joten se ei ole myöskään kuullut siitä asiantuntijoita.

Keskustelu lähti liikkeelle kesällä 2010, kun sisäministeriön työryhmä esitti katukerjäämisen kieltämistä järjestyslakia muuttamalla.  .... Tuolloin Ojanen ja minä ... arvioimme, että ehdotus saattaisi hyvinkin olla perustuslain ja ihmisoikeussopimusten kannalta ongelmallinen, jos se kohdistuisi syrjivällä tavalla ulkomaisten romanien harjoittamaan kerjäämiseen, eikä perustuisi yhtäläisiin kriteereihin yleisen järjestyksen suojaamisessa.

Asia kuitenkin raukesi, kun sitä ei ehditty käsitellä ennen maaliskuun 2011 eduskuntavaaleja. Uutta hallituksen esitystä asiasta ei ole annettu. Perustuslakivaliokunta ei ole kuullut asiantuntijoita eikä antanut tulkintaratkaisua. Missä siis on se "todellinen tulkintaratkaisu" josta Zyskowicz nyt metelöi?

Ojanen oli jo ehtinyt antaa asiasta melkoisessa määrin toisennäköisen tulkinnan, jossa kieltoa pidettiin ihmisoikeussopimuksen ja perustuslainvastaisena ilman mitään varauksia.  

Zyskowicz vastasi nyt vuorostaan Scheininille.

Scheininin tarkastelemasta kerjäämiskiellosta käytin tietoisesti ... ilmaisua "olisi vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Suomen perustuslakia" koska auktoritatiivista tulkintaratkaisua ei (vielä?) ole olemassa.

Hänen ja professori Tuomas Ojasen tulkinta on sen sijaan tullut täysin selväksi. Haastateltuaan heitä Helsingin Sanomat 11.7.2010 selosti heidän näkemystään seuraavasti. "Nyt kerjääminen yritetään kieltää lailla, mutta voiko se onnistua? Ei, jos kysytään oikeusoppineilta. Heidän mielestään laki on suunnattu yhtä ihmisryhmää, Romanian romaneita, vastaan. Se on Suomen perustuslain vastaista."

Edelleen lehti kertoi jutussa, että "sekä Ojasen että Scheininin mukaan laki olisi vastoin perustuslakia ja Euroopan ihmisoikeussopimusta". Samaa tulkintaa on puolustanut kolmaskin ihmisoikeusjuristi eli professori Olli Mäenpää Helsingin Sanomien jutussa 7.10.2010, jonka lehti oli otsikoinut "Oikeusoppineet tyrmäävät kerjäämiskiellon". Jos professori Scheinin on muuttanut tulkintaansa asiassa, olen siitä pelkästään iloinen.

Scheinin  ei millään muotoa halunnut jättää viimeistä sanaa Zyskowiczille. Vastineessaan hän onnistui yhdistämään häh-häh-hää mentaliteetin ylvääseen paatoksellisuuteen ja sydänverta tihkuvaan loukkaantuneisuuteen.  

Kansanedustaja Ben Zyskowicz näyttää puhuneen itsensä pussiin. Uusimmassa kirjoituksessaan hän sanoo ... erotukseksi muista tapauksista käyttäneensä erilaista muotoilua kerjäämisen kiellosta "koska auktoritatiivista tulkintaratkaisua ei (vielä?) ole olemassa".

Esittäessään kymmenen kohdan listaansa Zyskowicz sanoi, ettei kritisoi asiantuntijoiden mielipiteitä vaan todellisia perustuslain tulkintoja. Nyt hän sanoo kritisoivansa minun ja Ojasen mielipiteitä kerjäämiskiellosta.

Sitten Zyskowicz lainaa Helsingin Sanomia väärän mielipiteemme osoittamiseksi. "Sekä Ojasen että Scheininin mukaan laki olisi vastoin perustuslakia ja Euroopan ihmisoikeussopimusta". Lainaus on vääristelevä karikatyyri. Siihen on otettu virkkeen päälause, mutta ei sivulausetta "jos hallituksen esitys ylipäätään kirjoitetaan työryhmän väliraportin perusteella". Tässä oli alkuperäisen kritiikkimme ydin: sisäministeriön työryhmä oli laatinut kerjäämisen kieltämiseksi ehdotuksen, joka olisi merkinnyt syrjintää kansallisuuden tai etnisen alkuperän perusteella.  [Omassa kommentissaan Ojanen ei puhunut mitään tekstimuodoista, vaan kiellon tosiasiallisesta vaikutuksesta, joten Zysckowicz oli mitä ilmeisimmin oikeassa ainakin puhuessaan Ojasen laintulkinnasta]

Ihmisoikeus- ja perustuslakiasiantuntijoista saattaa usein olla hyötyä oikeudellisesti hyväksyttävän keinon etsimisessä poliitikkojen identifioimaan yhteiskunnalliseen ongelmaan. Mutta jos asiaa ajetaan väärin keinoin, on velvollisuutemme huomauttaa siitä. Tuossa tilanteessa poliitikkojen tulisi arvioida uudelleen joko tavoitetta tai keinoja, sen sijaan että haetaan populistisia irtopisteitä asiantuntijoita irvailemalla.

Loppukappaleessa esitettyyn näkemykseen asiantuntijoiden roolista on helppo yhtyä. Tosin siihen olisi aiheellista lisätä myös huomautus siitä, että myös asiantuntijoiden arvioita ja mahdollista asenteellisuutta on syytä arvioida.     

Kun apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainenkin oli muutamaa päivää aikaisemmin ehtinyt esittää oman vastineensa, sopan ympärillä häärivien kokkien määrä alkoi olla täysilukuinen.

Zyskoviczin käsitystä tekemästäni ratkaisusta on syytä oikaista. Perusopetuslaki säätää niistä edellytyksistä, joissa oppilaita voidaan rangaista sekä kurinpitoseuraamusten rajat. Tupakkatutkielmat eivät näihin kuulu, eivätkä rehtorit voi vapaasti kehittää omia tapojaan rangaista oppilaita.

Rehtorin virhe ei myöskään ollut se, että hän puuttui kiusaamiseen. Virhe oli sen käsityksen välittämiseen oppilaille ja vanhemmille, että koululla olisi kurinpitovaltaa koulumatkoilla tapahtuviin asioihin. Perusopetuslain mukaan koulun kurinpitovalta ulottuu vain koulun toimintaan, ei esimerkiksi koulumatkoille.

Ratkaisuni ... perustui ... perusopetuslain sisältöön.

Tähän esitykseen ei ole Zyskowiczin kannanottoa. Maallikon silmissä apulaisoikeuskanslerin viesti oppilaille ja heidän vanhemmilleen on selvä. Tehkää koulumatkoilla mitä lystäätte. Koululla ei ole siihen nokan koputtamista. Jos poliisi puuttuu, se on sitten eri asia.     

Tästä debatista, saa nähdä jatkuuko se vielä tämän jälkeenkin, on syntynyt sellainen kuva, että vaikka Zyskowicz on juristi ja nimikin kuuluu siihen kirjoitusasultaan konstikkaampaan joukkoon, hänellä on mitä ilmeisimmin kosolti sitä vanhaa hyvää lautamiesjärkeä.  Olisiko niin, että hän noudattavaa vanhaa Olaus Petrin tuomarin ohjeisiin sisältyvää neuvoa, jonka mukaan "hyvä ja viisas tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaikki kohtuuden mukaan. Mutta missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan".

Joku saattaa ihmetellä, että mitä tekemistä otsikossa mainitulla Perry Masonilla on tämän tarinan kanssa? Jostakin syystä tuli vain mieleen nokkelan Perry Masonin sanailu sen tosikkomaisen ja virkaintoisen yleisen syyttäjän kanssa.

Bullshit bingoa, stiiknafuuliaa ja uutiohämärävirkkilöintiä

Joku aika sitten silmiini sattui kirjoitus, jossa väitettiin, että puurakentaminen on ekoteko. Väite saattaa pitää paikkansakin, mutta tuossa kirjoituksessa sitä ei perusteltu millään tavoin. Siitä muistui mieleeni vanha harrastus, bullshit bingo, jolla aikanaan elävöitettiin niitä puolipakollisia tilaisuuksia, joissa konsultit yrittivät valistaa meitä milloin missäkin asiassa. Ajatus johti toiseen ja bullshit bingosta  assosioitui kaksi muutakin viestinnällistä käytännettä, stiiknafuulia ja uutiohämärävirkkilöinti.

Bullshit bingo toimi siten, että bingo -kupongin ruutuihin kirjoitettiin tavallisimpia ja ennakoitavimpia konsulttifraaseja. Se, joka sai ensimmäisenä bongattua luennoivan konsultin puheita valmiin bingorivin, nousi pystyyn ja karjaisi kuuluvalla äänellä: BULLSHIT.

Stiiknafuulia puolestaan on peräisin Teuvo Pakkalan novellista Mahtisana.  Tarina on minun ikäpolveni koululaisille tuttu, mutta ei välttämättä kaikille. Tarinan ydin on lyhyesti tiivistettynä seuraava. Eräs tarinan pojista ilmoitti, muistaakseni voitettuaan juoksukilpailun, olevansa stiiknafuulia. Kukaan ei tiennyt mitä se merkitsi, mutta mahtavalta se kuulosti. Stiiknafuulia oli jotakin hienoa. Koska kukaan ei tiennyt mitä se oikeastaan merkitsi, sitä ei voinut kumota eikä sitä vastaan voinut väittää. Se kelpasi perusteluksi oikeastaan mihin vain.

Uutiohämärävirkkilöinti on ehkä kahta edellistä tuntemattomampi käsite. Kyseessä on  pakinoitsija Ollin kehittelemä uuskieli, joka kuulostaa Suomen kieleltä, mutta jonka ymmärrettävyys on olematon. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi muiden keskustelijoiden karkottamiseen tai tiputtamiseen keskustelun ulkopuolelle. Uutiohämärävirkkilöintiä käyttävä voi aina perustellusti ja todenmukaisesti väittää, että mahdollinen opponentti ei lainkaan ymmärtänyt mitä puhuja oikeastaan sanoi. Koska kyseinen Ollin pakina ei välttämättä ole tuttu, lainattakoon siitä pieni pätkä asian havainnollistamiseksi:

- Minä tässä rohkenin olla sitä mieltä, että jos pöytyri on aloittimena, niin se tuokioidaan sopuria pätivöimällä

- Niin miten, kuinka?

- Ettekö kuullut! Jos epäoivelo pöytyri on keraimen aloittimena, niin se tavanomaisesti muttalehtien pätivöimällä tuokioidaan. Vai mitä arvelette?      

- Mi ... en ymmärrä

- Mikä teitä vaivaa? Ettekö tosiaankaan tajua? Miten katsimoisitte osion ailottamista. Ehkä tähymöiden luovioitten suoveltimenkin?

Nämä verbaaliset kasvikset, kutsuttiinpa niitä sitten kukkasiksi tai rikkaruohoiksi, elävät ja voivat edelleen hyvin.

Bullshit sanasto on täytesanastoa, jolla konsultit täyttivät raportteja, selvityksiä ja esitelmiin käytettävää aikaa. Sanoilla oli yleensä  positiivinen kaiku, mutta epämääräinen merkitys.  Ne ovat eräänlaista täyteainetta, jota käytettään kalliimman materiaalin korvikkeena.  Sitä kalliimpaa materiaalia ovat esimerkiksi täsmällisen merkityksen omaavat termit ja lukuarvot. Niiden täsmällisyyden ja oikeellisuuden selvittäminen ja varmistaminen vaatii enemmän työtä ja selkeitä perusteluja. Bullshit sanat ovat myös merkitykseltään väljiä lupauksia, joita oli turvallista käyttää täsmällisten sitoumusten asemasta. Niitä on vaikea osoittaa täydellisesti vääriksi, vaikka yhteys käsiteltävään asiaan olisi hyvinkin heikko ja tulkinnanvarainen.

Bullshit sanaston ydinaluetta on markkinointi. Kaupattiinpa mitä tahansa, se on innovatiivista, oikeudenmukaista, modernia tietotekniikkaa hyödyntävää, ratkaisee ympäristöhaittoja, vastaa globaaleihin haasteisiin ja tekee meistä edelläkävijöitä. Bullshit sanasto on levinnyt myös julkishallintoon korvaamaan byrokraattista virkakieltä. (Kukapa olisi uskonut, että virkakieltäkin voi alkaa kaivata.) Esimerkkinä olkoon ote hallitusohjelmasta, jolla bingo olisi kajahtanut huomattavan nopeasti:

Suomalainen yhteiskunta perustuu ahkeruudelle, työn ja yrittäjyyden kunnioittamiselle, tasa-arvolle, yhteisvastuulle sekä toisistamme välittämiselle. Jokaisen kunnioittaminen ja avoimuus erilaisuutta kohtaan ovat suomalaisia hyveitä. Suomen kaksikielisyys on rikkaus ja voimavara. Eri uskonnot ja yhteisöt ovat arvokkaita moraalisen kasvun kannalta. Suomessa kaikki ovat samanarvoisia sukupuolesta, iästä, alkuperästä, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta, mielipiteistä, terveydestä, vammaisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä riippumatta. Hallitus toimii määrätietoisesti rasismia ja syrjintää vastaan.

Maailman parasta peruskoulua vahvistetaan tasa-arvoisten mahdollisuuksien takaajana. Sivistys on oma päämääränsä. Suomi tähtää kansainväliseen kärkeen niin ammattiosaamisessa, korkeakoulutuksessa kuin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa.

Hallitus toimii päättäväisesti hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteiden kehittämiseksi ja vahvistamiseksi. Köyhyyttä eriarvoisuutta ja epätasa-arvoa vähennetään. Perheiden hyvinvointia ja jokaisen yhteiskunnallista osallisuutta lisätään.

 Suomi harjoittaa aktiivista ja aloitteellista ulkopolitiikkaa ja yhteistyötä muiden kansakuntien ja kansojen kanssa. Suomi toimii aktiivisesti pohjoismaisen sekä lähinaapureiden välisen yhteistyön tiivistämiseksi, Euroopan unionin toiminnan kehittämiseksi ja osana globaalia yhteisöä. Suomi toimii globaalin köyhyyden vähentämiseksi.

Stiiknafuulia on laajentunut eräänlaisesta henkilön arvonimestä yleisemmäksi, mihin tahansa asiaan liitettäväksi mahtisanaksi. Stiiknafuulialla sertifioitu asia nostetaan kaiken arvostelun ja vastaväitteiden yläpuolella olevaksi, automaattisesti hyväksyttäväksi asiaksi. Se on myös saanut seuralaisekseen eräänlaisen anti-stiiknafuulian, tuomitsemiseen käytettävän mahtisansan, millä mikä tahansa asia voidaan leimata vastenmieliseksi, hylättäväksi ja kiellettäväksi. On osoittautunut, että stiiknafuulioilla on elinkaari. Ne syntyvät, kasvavat, kuluvat ja kuihtuvat pois. Joskus ne saattavat elinkaarensa varrella saada ironisen värityksen ja muuntua suorastaan vastakohdikseen. Stiiknafuulia syntyy useimmiten jonkun ryhmän omana mahtisanana, jolla pyritään hallitsemaan ja monopolisoimaan kieltä ja kielen kautta yhteiskuntaa laajemmaltikin. Kieli on kuitenkin elävä systeemi, jonka monopolisointi ei onnistu. Siinä käy kuten Pakkalan novellissakin, sana karkaa luojansa käsistä.  

Tämän hetken ehkä yleisin stiiknafuulia on tasa-arvo. Sillä voidaan perustella mitä tahansa ja se voi merkitä mitä tahansa. Kiinnostavaa siinä on se, että alunperin varsin selkeä termi on käytön mukana muuntunut stiinafuuliaksi ja on nyt siirtymässä siihen ironiseen vaiheeseen, jossa se alkaa tarkoittaa alkuperäisen merkityksensä vastakohtaa.

Esimerkiksi. EU:n  sukupuolten tasa-arvon valiokunta vaatii tasa-arvon nimissä mm. seuraavaa:

Stereotyyppien eliminoiminen mediasta vaatii pakostakin toimia digitaalisella alueella. Tämä vaatii EU:n tasolla koordinoituja aloitteita, joiden tavoitteena on kehittää aito tasa-arvon kulttuuri Internetissä. Valiokunta vaatii komissiota luomaan säännöt, joita kaikkia Internet-operaattoreita pyydetään noudattamaan. (Internet-palveluntarjoajat siis "pyydettäisiin" sensuroimaan, asiakkaidensa lähettämiä ja vastaanottamia sisältöjä).

Valiokunta kehottaa jäsenvaltioita perustamaan riippumattomia sääntelyelimiä, joiden tarkoituksena on valvoa viestimiä ja mainosalaa ja joilla on valtuudet määrätä tehokkaita seuraamuksia yrityksille ja henkilöille, jotka syyllistyvät tyttöjen seksualisointiin.

 

Kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan positiivisia toimia ja varmistamaan näin, että entistä useampi nainen voi päästä johtotehtäviin media-alalla, mukaan lukien ylin yritysjohto.

 

Kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään naisten vaikutusvallan lisäämistä esimerkiksi tiedotuskampanjoin, joilla tuodaan esiin naisten roolia ja osallisuutta poliittisessa päätöksenteossa, talouselämässä, yhteiskunnassa, urheilussa, terveydenhoidossa, taiteissa, tieteissä ja kaikilla muillakin yhteiskunnan aloilla;

 

Esimerkkinä anti-stiiknafuuliasta ja elinkaaren varrella tapahtuvasta muuntumisesta on termi neuvostovastaisuus. Elinkaarensa alkuvaiheissa  neuvostovastaisuus oli pelottava polttomerkki, jolla voitiin tuhota lähes kenen tahansa poliitikon tai julkisuuden henkilön ura. Sittemmin termi sai sarkastisen värin ja vastapuolen esittämä (yleensä kiivas) arvostelu voitiin kuitata tyhjänpäiväiseksi tokaisemalla "tämä oli sitten varmaan sitä neuvostovastaisuutta".     

Nykyisin neuvostovastaisuutta vastaava anti-stiiknafuulia on vihapuhe. Vihapuhetta voi käytännössä olla mikä tahansa sellainen puhe, jonka tämän termin oikeudenomistajaksi asettunut kokee poikkeavan omasta näkemyksestään. Vihapuheen vastustamista perusteleva argumentti on yleisesti tyyppiä: "Sellaista kirjoittelua jossa uhkaillaan, että minä tapan sinut senkin  #¤&*£$   %¤"#"&)>*  ei tule sallia".  Tämän perusteella vaaditaan vihapuheen kieltävää lainsäädäntöä ja sensuuria. Kovin pitkään ei tarvitse pintaa raaputtaa, kun tulee vastaan esimerkiksi seuraava vihapuheen kieltämistä vaativan esittämä argumentti   "Xxxx vaikka kirjoituksesi ei ole suoranainen vihakirjoitus, se sisältää juuri niitä elementtejä, joita vihakirjoituksetkin sisältävät: asioiden väärin käsittämistä, liioittelua, perustelujen puuttumista ja marttyyriksi asettumista. Kirjoituksesi esittää luomasi vainoharhaisen maailmankuvan, jossa näet uhkana mediat, jotka eivät vastaa omia mielipiteistäsi ja ihmiset, joiden näkemykset poikkeavat omistasi. Kun keskustelun lähtökohta on tällainen, on selvää, että asiallista keskustelua ei voi käydä, mutta keskusteluun osallistuvat mielellään sinun tavallasi ajattelevat."  Lähtökohtana on siis laittomien uhkausten ja kunnianloukkausten tuomitseminen (jotka ovat nykyisen lainsäädännön mukaan kiellettyjä), mutta ei aikaakaan, kun termin oikeudenomistaja laajentaa sen käsittämään kaikki kielletyt mielipiteet ja saman tien tuomitsee niiden kirjoittajankin.  

Toinen suosittu anti-stiiknafuulia on populismi. Lähes mitä tahansa väitettä, ilmiötä, kannanottoa, toimenpidettä tai lausumaa voidaan väittää populistiseksi. Se tekee kohteesta automaattisesti huonolaatuisen, halpahintaisen ja hylättävän. Samalla se antaa lausujalleen elitististä sädekehää, erottaa hänet rahvaasta. Väitettä populistisuudesta ei tarvitse perustella, usein sitä ei pystyisikään perustelemaan.

Myös anti-stiiknafuuliat muuntuvat vastakohdikseen tai neutraaleiksi ilmauksiksi. Sen enempää impressionismissa kuin fauvismissakaan ei ole nykyisin ole minkäänlaista halveksivaa leimaa. Kuitenkin, alunperin ne olivat nimenomaan haukkumasanoja. Jonakin päivänä populismikin saattaa tarkoittaa eräänlaista jalat-maassa politiikkaa vastakohtana hämäräperäiselle kabinettipolitiikalle, mikäli populistisiksi leimattujen puolueiden toiminta tekee tällaisen tulkinnan perustelluksi. . 

Uutiohämärävirkkilöinti on kieltä, joka kuulostaa suomen kieleltä tai joltakin muulta kieleltä, mutta jonka merkitys jää hämäräksi tai olemattomaksi. Kirjoitetusta tekstistä on paljon vaikeampi löytää esimerkkejä uutiohämärävirkkilöinnistä kuin bullshit-sanastosta tai stiiknafuulioista. On mahdollista, että uutiohämärävirkkilöinti on nimenomaan puhekieleen kuuluva ilmiö. Tämän voi johtua siitä, että painettu sana, etenkin lehdet, on tarkoitettu luettaviksi ja uutiohämärävirkkilöinnillä on pikemminkin päinvastainen tavoite. Uutiohämärävirkkilöinti ei yksinkertaisesti pääse läpi toimitussihteerien ja yleisönosastojen toimittajien seulasta. Nettikirjoittelussa tätä seulaa ei ole, mutta sielläkin lukijoiden suosio, tai pikemminkin sen puuttuminen, pitää uutiohämärävirkkilöinnin aisoissa tai ainakin vaikeasti löydettävissä. Facebookista luonnollisesti löytyy runsain mitoin käsittämättömiä ilmauksia, mutta siellä on kyse aivan toisesta ilmiöstä, nimittäin kieli-invalidisuudesta.  

On kuitenkin yksi alue, jossa uutiohämärävirkkilöinti viihtyy kirjoitetussakin tekstissä. Sillä on kapea, mutta ilmeisesti vakiintunut asema akateemisessa kirjoittelussa. Klassinen uutiohämärävirkkilöinnin osaaja oli Hegel.

Hegel kirjoittaa: "Oikeus sinänsä eroaa oikeudesta, joka on erityisenä läsnä. Siten oikeus sinänsä on tosin vaadittua ja olennaiseksi tarkoitettua, mutta samalla vain vaadittuna se on pelkästään subjektiivista eli epäolennaista ja vain oikeudelta näyttävää. Vaikka konkreettisen oikeuden loukkaus onkin positiivista, ulkonaista olemassaoloa, se on kuitenkin itsessään häviävä. Tämän häviävyyden ilmennys on vastaavasti olemassaolon saava loukkauksen hävittäminen - oikeuden todellisuus sen välttämättömyytenä, oikeuden, joka välittyy itsensä kanssa kumoamalla loukkauksensa."

Hyviä uutiohämärävirkkilöinnin lähteitä ovat nykyisin eräiden humanististen alojen väitöskirjat ja tutkielmat, joista tässä pari näytettä:

"Patriarkaalisessa symbolijärjestelmässä taivaallinen autuus, lopullinen metafysiikan tyydytys, merkitsee ylimaallisen maan saavuttamista, maallisen, väheksytyn feminiinisen taakse jättämistä - toisin sanoen, kuin juuri kaivatun maternaalisen saavuttamista, tuon kielletyn ja ylistetyn objektin tavoittamista väheksytyn, halvennetun ja objektivoidun feminiinis-maallisen sijaan."

" Siinä, missä molaarisuus rakensi modernia maskuliinisuutta sulkemalla virtauksia tai ohjaamalla ne fallisella politiikalla yhteen ainoaan pääuomaan ja hierarkiasoimalla identiteettejä, on molekulaarisuus myöhäismodernille ominaista moninaisuutta, halujen sommitelmia, inklusiivisia konjunktioita. Myöhäismodernille kontrolliyhteiskunnalle on ominaista molekulaarisuus, mistä on seurannut moraalinen paniikki ja diskurssi maskuliinisuuden kriisistä, joidenkin miesten epätoivoinen pyrkimys rakentaa itselleen minäproteesia esimerkiksi oikeistoradikalismilla ja internet-yhteisöllisyydellä."

Uutiohämärävirkkilöinnille on akateemisessa kirjoittelussa luonnollinen kasvualusta, koska siellä on usein tarkoituksena todistella, että opponentti ei nyt ymmärrä ollenkaan, mitä väittelijä tarkoittaa. Luonnontieteellisessä maailmassa tämä ei tiettävästi onnistu, koska siellä kielentarkastus karsii käsittämättömät ilmaukset.

Wittgenstein aikanaan oli sitä mieltä, että ajatuksia ovat mielekkäät lauseet ja se mikä voidaan sanoa, voidaan sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siitä, että ajatuksia ovat mielekkäät lauseet, ei luonnollisestikaan seuraa, että kaikki lauseet olisivat mielekkäitä ja edustaisivat ajatuksia. Puhe voi jatkua, vaikka ajatus katkeaa. Ei siis ole lainkaan pakko vaieta vaikka puhuttavaa ei olisikaan. Toivottavaa se kyllä saattaa joskus olla.    

Taloutta ja runoutta

Hallitus on päässyt vaalikauden puoliväliin ja puinut kehysriihensä. Kehysriihessä arvioidaan hallitusohjelman toteutumista ja määritellään puitteet valtion taloudenhoidolle seuraavan neljän vuoden jaksolle.

Hallitusohjelma saatiin aikaan kovan ponnistuksen ja sitkeiden neuvotteluiden tuloksena 22.6.2011.  Ponnistuksen tuloksena oli kilpailukykyä, työllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta tukeva ohjelma, kuten hallitus itse totesi omassa tiedotteessaan.  Hallitusohjelmassa kuvaillaan tavoitteita seuraavasti:

Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi

Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena on välittävä ja menestyvä Suomi. Suomea kehitetään pohjoismaisena hyvinvointivaltiona ja yhteiskuntana, joka kantaa vastuunsa paitsi omista kansalaisistaan, myös kansainvälisesti osana pohjoismaita, Eurooppaa ja maailmaa.

Pohjoismainen, korkeaan työllisyysasteeseen, kilpailukykyiseen talouteen, tasa-arvoisiin palveluihin sekä huolenpitoon perustuva hyvinvointimalli on osoittautunut parhaaksi yhteiskuntajärjestelmäksi. Siinä yhdistyvät sosiaalinen eheys ja kilpailukyky. Hyvinvointi syntyy työstä. Suomen tulevaisuuden menestys sekä hyvinvointivaltion kestävä rahoitus ovat riippuvaisia korkeasta työllisyysasteesta. Hallituksen tavoitteena on varmistaa kaikille työhön kykeneville mahdollisuudet ja kannusteet työhön osallistumiseen. Työmarkkinoilla vallitseva luottamuksen ilmapiiri sitouttaa eri osapuolet yhteisiin päämääriin. Tämä vahvistaa myös maamme kilpailukykyä.

Hallitusohjelman toteutumista ovat seuranneet mm.  Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Valtiovarainministeriö.

 Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsaus helmikuussa 2013

Työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 290 900 työtöntä työnhakijaa, mikä on 37 100 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyys nousi edellisen vuoden helmikuuhun verrattuna kaikissa ammattiryhmissä, eniten teollisessa työssä (8 100), hallinto- ja toimistotyössä (4 800) ja korkeimmin koulutettujen ammattiryhmässä (4 800). Edellisvuoden helmikuuhun verrattuna miesten työttömyys nousi 21 900:lla (14 %) ja naisten 15 200:lla (15 %).

Valtiovarainministeriön Taloudellinen katsaus helmikuu 2013

Vuoden 2012 alussa bruttokansantuote oli vielä selvässä kasvussa, mutta keväällä tuotanto kääntyi laskevalle uralle. Bruttokansantuote supistui 0,2 prosenttia viime vuonna.

 Vuosi 2012 oli vaikea vientiteollisuudelle ja vienti aleni edellisestä vuodesta noin puolitoista prosenttia. Suomen vienti on menestynyt erittäin huonosti sekä finanssikriisissä että sen jälkeen. Vientimme romahti lamassa enemmän kuin maailmankauppa, eikä se ole sittemmin yltänyt edes maailmankaupan hidastuneeseen vauhtiin. Vuosina 2008–2012 Suomi on menettänyt markkinaosuuttaan maailmankaupassa enemmän kuin esimerkiksi Ruotsi tai Saksa ja jopa enemmän kuin kriisimaat Espanja ja Italia. Lisäksi Suomen markkinaosuus on supistunut erityisen paljon nopeasti kasvavissa BRIC-maissa.

Vaihtotaseen alijäämä oli yli 3 mrd. euroa viime vuonna heikon palvelukaupan sekä tuotannontekijäkorvausten ja tulonsiirtojen alijäämän vuoksi.

Työllisten määrän ennakoidaan supistuvan 0,5 prosenttia v. 2013. Työllisyystilanteen heikkenemisen arvioidaan olevan voimakkainta teollisuudessa, sillä siellä yritykset ovat kärsineet hyvin huonosta tuottavuuskehityksestä viime vuosina. Teollisuuden tuottavuus on alentunut yhteensä miltei 5 prosenttia viimeisen kolmen vuoden aikana, joten tuotannon kasvun jatkuessa hyvin vaisuna kannattavuutta pyrittäneen parantamaan myös irtisanomisten kautta.

Veroaste eli julkisyhteisöjen keräämien verojen ja sosiaalivakuutusmaksujen osuus kokonaistuotannosta on säilynyt viime vuosina melko vakaana. Veroaste oli 43,5 % v. 2012. Tänä vuonna veroaste kohoaa veronkorotusten vuoksi. Viime vuonna menoaste eli menojen osuus BKT:sta oli 56 %.

Julkisyhteisöjen velka kasvoi viime vuonna 10 mrd. eurolla ja ylitti ensimmäisen kerran 100 mrd. euroa. Valtion velka oli viime vuoden lopussa 84 mrd. euroa eli neljässä vuodessa velka on kasvanut liki 30 mrd. euroa.

Vuonna 2012 paikallishallinnon alijäämä oli 1,1 % suhteessa BKT:hen, ja rahoitusasema heikkeni edellisvuodesta noin miljardilla eurolla. Paikallishallinnon rahoitusasema on huonontunut nopeasti, sillä vielä v. 2010 kuntatalous oli lähellä tasapainoa. Edes 1990-luvun alun laman oloissa kuntien rahoitusasema ei heikentynyt näin voimakkaasti. Lähivuosina kuntatalouden menot kasvavat nopeammin kuin tulot. Jos tulojen ja menojen kehitys olisi tässä ennustetun mukainen, kuntatalous velkaantuisi kiihtyvällä vauhdilla ja velan määrä lähes kaksinkertaistuisi vuoteen 2017 mennessä

Velkasuhde eli julkisen velan suhde BKT:hen kasvoi 4 prosenttiyksikköä ja oli 53,0 %. Suhde oli suurempi kuin kertaakaan sitten vuoden 1997. Valtiontalouden rahoitusasema heikkeni yli miljardilla eurolla v. 2012 heikon talouskehityksen vuoksi. Tulot kasvoivat 2,2 % ja menot 4,0 %. Alijäämä oli runsas 7,4 mrd. euroa eli 3,8 % suhteessa BKT:hen. Hallitusohjelman tavoite valtiontalouden korkeintaan 1 prosentin suuruisesta alijäämästä suhteessa BKT:hen v. 2015 ei näillä näkymin ole toteutumassa.

Eurokriisi on lisännyt Suomen valtion velkaantumista ja taloudellisia sitoumuksia. Suomi on myöntänyt kahdenvälisiä lainoja kriisimaille noin 1,1 mrd. euroa. Lisäksi Suomi  pääomitti Euroopan vakausmekanismia (EVM) 1,44 mrd. eurolla v. 2012, mikä lisäsi valtionvelkaa vastaavalla summalla.

 Valtiovarainministeriön katsauksesta löytyy edustava kokoelma talouden tunnuslukuja, joista joitakin keskeisiä seuraavassa taulukossa.

	2010	2011	2012
Tavaroiden ja palveluiden vienti, muutos %	7,5	2,8	-1,4
Vaihtotase mrd euroa	2,9	-2,4	-3,0
Vaihtotase % bktsta	1,6	-1,3	-1,6
Julkisyhteisöjen menot % bktsta	55,8	55,0	56,0
Veroaste  % bktsta	42,2	43,4	43,5
Julkisyhteisöjen velka % bktsta	48,6	49,0	53,0
Valtion velka % bktsta	42,0	42,0	43,1
Valtionvelan muutos mrd euroa	-10,1	-6,4	-7,4
Paikallishallinnon velan muutos mrd euroa	-0,4	-1,1	-2,1

 

 Lauri Pohjanpää runoili aikanaan: 

Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,

niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän!

Mielenkiinnon häviämisen raja

C. Northcote Parkinsonin vuonna 1957 ilmestyneessä kokoelmassa Parkinson's Law oli essee  "High Finance or The Point of Vanishing Interest".  Hän tutkii siinä käsiteltävän asian suuruuden ja käsittelyajan välistä suhdetta. Tutkimuksen tuloksena syntynyt laki sai tiiviin muodon: asian käsittelyaika on kääntäen verrannollinen käsiteltävään asiaan liittyvän rahamäärän suuruuteen.  

Tutkimuksen tuloksia havainnollistavassa esimerkissä firman johtokunnan asialistalla oli atomivoimalan tilaus, katoksen rakentaminen henkilökunnan polkupyörille ja kokouksien kahvitarjoilu. Atomivoimalan kustannusarvio oli 10 miljoonaa puntaa, polkupyöräkatoksen 2 340 puntaa ja kahvitarjoilujen 56 puntaa. Atomivoimalaa koskevan päätöksen tekemistä edelsi  2,5 minuutin keskustelu. Polkupyöräkatosta koskevaa päätöstä edelsi 45 minuutin keskustelu. Kahvitarjoilua koskeva asia siirrettiin runsaan tunnin keskustelun jälkeen seuraavaan kokoukseen.

Atomivoimalaa koskeva päätös saatiin tehtyä nopeasti, koska juuri kukaan ei ymmärtänyt käsiteltävää asiaa. Se ainoa joka hallitsi asian arvioi, että tehdystä ehdotuksesta poikkeavan esityksen perusteleminen niin, että läsnäolijat ymmärtäisivät sen, tuskin onnistuisi.

Pyöräkatosta koskevat asiat olivat pääosalle osallistujista ainakin jossain määrin tuttuja. Työn hintaluokka vertautui vaikkapa kesäasunnon laajentamiseen. Kattomateriaalien hinnoista ja ominaisuuksista esitettiin useita perusteltuja mielipiteitä. Työn hinnoittelusta syntyi vilkas keskustelu. Keskustelu johti lopulta päätökseenkin.

Kahvitarjoilua koskevat asiat olivat tuttuja myös niille, joille pyöräkatoksen tekniikka jäi vieraaksi. Kaikki pystyivät ottamaan kantaa tarjoilujen tarpeellisuuteen ja tarjoilujen sisältöön. Niinpä siitä keskusteltiinkin kauan ja vilkkaasti. Lopulta päätettiin teettää lisäselvityksiä ja siirtää asia seuraavaan kokoukseen.

Parkinson arvioi, että käsiteltävän summan edelleen pienentyessä, jossakin tulee vastaan raja, jota pienemmät summat eivät enää jaksa kiinnostaa osanottajia. Tällöin myös asian käsittelyaika romahtaa. Tästä rajasta hän käytti nimitystä mielenkiinnon häviämisen raja. Hän arvioi, että tämä raja saattaisi olla suunnilleen sen summan suuruinen, jonka henkilö on valmis laittamaan kolehtiin tai lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen.

Tuntuu varsin luontevalta olettaa, että käsittelyaikoja koskeva laki olisi sovellettavissa  median käyttäytymiseen. Mediaan sovellettuna laki olisi seuraava: asian mediassa saaman huomion määrä on kääntäen verrannollinen asiaan liittyvän rahamäärän suuruuteen.

Hypoteesin paikkansapitävyyttä  voidaan arvioida ajankohtaisen esimerkin valossa. Viimeaikaisista uutistapahtumista esimerkiksi soveltuu kokonaisuus, jonka muodostavat hallituskauden puoliväliin sijoitettu talouspoliittinen kehysriihi, Pekka Himasen Tulevaisuusselonteko sekä ministeri Heidi Hautalan teettämä pimeä työ.

Talouspoliittisessa kehysriihessä arvioidaan hallitusohjelman talouspoliittisen osan toteutumista sekä pyritään päättämään mahdollisesti tarvittavista korjaavista talouspoliittisista toimenpiteistä.  Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi bruttokansantuotteeseen suhteutetun valtionvelan kasvun pysäyttäminen ja taittaminen laskuun. Kehysriihen lähtökohtana on hankala taloudellinen tilanne. Taloudellinen kasvu on painunut kutakuinkin nollaan ja maksutase on kääntynyt negatiiviseksi. Talouden kuva on selvästi synkempi kuin hallitusohjelmaa laadittaessa oletettiin. Valtion velan kasvu näyttäisi olevan pikemminkin kiihtymässä kuin hidastumassa. Kehysriihessä täytyy tehdä tärkeitä päätöksiä, jotka vaikuttavat hyvin monien ihmisten elämiseen ja olemiseen.    

Kehysriihi on näkynyt uutisissa selvästi ja säännöllisesti. Mihinkään hallitsevaan asemaan se ei ole kuitenkaan noussut. Keskustelupalstoilla sitä on käsitelty huomattavan niukasti. Uutisoinnissa on otettu kantaa etupäässä menojen leikkaamiseen (pitäisikö menoja leikata vai eikö pitäisi) ja verotukseen (pitäisikö veroja keventää vai korottaa). Velkaantumisvauhtia on paikoitellen sivuttu, mutta numerotietoa on ollut niukasti. ETLA näyttää arvioineen sopeuttamistarpeen 1,8 miljardiksi euroksi. Tätä voitaneen pitää käyttökelpoisena arviona asian taloudellisesta suuruusluokasta.

Tulevaisuusselonteko on kerran vaalikaudessa valtioneuvostossa eduskunnalle tehtävä asiakirja, jossa pohditaan Suomen tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia. Valtioneuvoston kanslia,  käytännössä pääministeri Katainen,  tilasi filosofi  Pekka Himasen kokoamalta tutkimusryhmältä Suomen tulevaisuusselontekoon liittyvän tutkimuksen tai selvityksen. Tutkimussumma oli 700 000 euroa ja se maksettiin Sitran, Tekesin ja Suomen akatemian varoista. Tutkimuksen alustavat tulokset oli koottu sen väliraporttina julkaistuun Siniseen kirjaan.

Uutisissa Tulevaisuusselonteko sai selvästi kehysriihtä enemmän palstatilaa. Kommenttipalstoilla ja blogeissa se sai aikaan suoranaisen kohun. Uutisoinnissa ja kommentoinneissa käytiin läpi niin Himasen henkilöhistoria kuin tilausmenettelykin. Asiaa pohdittiin monelta kannalta. Oliko kyseessä tutkimus vai selonteko? Jos se oli tutkimus, mikä oli sen tieteellinen pätevyys? Olisiko työ pitänyt kilpailuttaa? Kuinka moinen tilaus vaikutti muuhun tutkimusrahoitukseen? Joissakin kirjoituksissa pyrittiin jopa arvioimaan, saatiinko maksetulle rahalle vastinetta.

Ministeri Hautala oli teettänyt asunnossaan vuonna 2009 oviremonttia ja kotisiivousta ilman kuitteja. Tiedot ja arviot teetetyn työn hinnasta vaihtelivat, mutta suunnilleen 700 euroa vaikutti kutakuinkin oikealta suuruusluokalta. Ministeri Hautala oli jäsenenä harmaan talouden suitsimista suunnittelevassa ministeriryhmässä. Tästä ryhmästä hänet painostettiin eroamaan.    

Ministeri Hautalan pimeän työn teettäminen oli selvästi edellisiä suurempi uutinen. Erityisen kiihkeästi siihen suhtauduttiin keskustelupalstoilla ja blogeissa. Uutisoinnissa ja keskustelupalstoilla käsiteltiin perusteellisesti työn todennäköisiä hintahaarukoita, rikoksen suuruutta, Hautalan miestuttavia ja ennen kaikkea vaadittiin kiihtyneeseen sävyyn ministerin eroa.   

Tieteellinen pätevyys edellyttäisi, että esimerkiksi otetuista tapauksista olisi mitattu kirjoitetut palstamillimetrit ja laskettu keskustelupalstoilla esiintyneiden kommenttien määrät. Valitettavasti tämä ponnistus jäi tekemättä, joten havaintoja ja tuloksia on tyydyttävä pitämään vain suuntaa-antavina. Aiheesta saisi epäilemättä hyvän seminaari- tai opinnäytetyön. Aihe on vapaasti käytettävissä.

Uutisista näkyvin oli Hautalan oviremontti. Sitä myös kommentoitiin selvästi aktiivisimmin. Kommentoinnin aktiivisuutta havainnollistaa esimerkiksi uuden Suomen Puheenvuoro-palsta, johon kirjoitetuista blogeista tehty 100 kpl otanta osoitti, että jokseenkin tasan puolet blogeista käsitteli Hautalan oviremonttia.

Uutisista toiseksi suurin oli Himasen tulevaisuusselvitys. Sekä uutisoinnin määrä, että kommentoinnin määrä olivat karkeasti arvioiden puolet Hautalan oviremontin saamasta huomiosta. Rahasumma puolestaan oli 1000-kertainen Hautalan oviremonttiin verrattuna.

Uutisista pienin oli hallituksen kehysriihi. Sen saama palstatila oli suunnilleen puolet Himasen saamasta palstatilasta ja kommentoinnin määrä vain murto-osa Himasen saamasta kommentoinnista. Rahasumma oli 2500-kertainen verrattuna Himasen tulevaisuusselonteon rahamäärään.       

Tapauksiin liittyvien rahasummien suuruusluokkaerot ovat siinä määrin selviä, että vaikka  uutisoinnin määrien erot vain suuntaa-antavia, tulos riittää osoittamaan, että Parkinsonin esittämä johtokuntien käyttäytymistä koskeva sääntö pätee myös mediaan. Varsinkin sosiaaliseen mediaan sovellettuna, rahamäärien ja mielenkiinnon määrän käänteinen suhde näyttää korostuvan jopa huomattavan voimakkaasti. 

Pohdittavaksi jää, onko jossakin mielenkiinnon häviämisen raja, eli se raja jota pienemmät asiat eivät enää pysty herättämään kiinnostusta.  Jonkinlaisen hypoteesina voisi esittää, että perinteisessä mediassa mielenkiinnon häviämisen raja saattaisi olla toimittajalle tarjottujen kahvin ja pullan hintaluokassa. On mahdollista, että sosiaalisessa mediassa tällaista rajaa ei lainkaan esiinny.       

Hummani hei

Hevosenlihakohu  alkoi kuluvan helmikuun 8. päivänä. Ensin lasagnesta löydettiin hevosen lihaa, vaikka piti olla vain  naudan lihaa. Sitten hevosen lihaa löytyi myös joistakin gulasseista ja ravioleista. Tämän jälkeen hevosenlihaa on etsittiin ja löydettiin vähän sieltä sun täältä. Kohua jatkui runsaat kaksi viikkoa, eikä sen taida olla vieläkään kokonaan ohi.  Aluksi kauhisteltiin vääriä pakkausmerkintöjä. Tuotteessa oli hevosta, vaikka piti olla vain nautaa. Sitten kauhistuksen aiheeksi näyttää riittävän, että siellä oli ylipäätään hevosta. Näin siitä huolimatta, että hevosenliha on usein erittäin hyvälaatuista. Se on mureaa, vähärasvaista, matalakolesterolista ja vähäsuolaista. Se sisältää paljon hyvälaatuista proteiinia ja rautaa. 

Toimittajille riitti kosolti kirjoitettavaa ja kauhisteltavaa. Lukijoiden reaktiot taas olivat paljon rauhallisempia. Suuri, ehkä suurin osa uutisten kommentoijista kirjoitti, että hevosen lihahan on ihan hyvää. Merkittävä osa kommentoijista ilmoitti pitävänsä sitä naudanlihaa parempana. Kauppa kertoi hevosenlihan kysynnän kääntyneen reippaaseen nousuun. Kun Keskisuomalainen kysyi lukijoiltaan  "syötkö hevosen lihaa", vastaajista 88 % sanoi "kyllä". Muutamien lehtien toimittajien kauhistelu ei tästä laantunut. Se pikemminkin yltyi. Kaiken kaikkiaan kohu näytti kuitenkin yhdeltä niistä harmittomista kohuista joita tulee ja menee. Täytyyhän toimittajienkin jostain kirjoittaa henkensä pitimiksi.

Asiat näyttivät etenevän jokseenkin asiallista latua. Elintarvikevalvonta oli tehnyt sitä, mitä sen kuuluu tehdäkin. Se oli löytänyt virheellisiä pakkausmerkintöjä ja koska pakkausmerkintöjen on syytä pitää paikkansa jo allergiariskienkin takia, tuote-eriä vedettiin markkinoilta ja ilmeisesti ainakin osa hävitettiin. Niistä ei tiettävästi ollut löytynyt mitään terveydelle vaarallista, joten siinä mielessä tämä oli jossain määrin harmillista haaskaamista. Tuote-erien takaisinvedosta syntyneen vahingon saattoi olettaa olevan omiaan terävöittämään kaupan ja elintarviketeollisuuden omaa tuotevalvontaa. Alkoi siis näyttää siltä, että asia oli hoidettu ja loppu hyvin, kaikki hyvin.  Aivan tähän ei tarina kuitenkaan päättynyt.

Muutamia toimittajia ilmeisesti alkoi harmittaa, kun lukijat eivät provosoituneet vaikka kuinka provosoitiin. Toimittajat yrittävät vedättää lukijoita hartiavoimin, mutta lukijat mokomat eivät suostuneet vedätettäviksi. Piti siis lisätä pökköä pesään. Ja niinhän siinä kävi, että kun kohua oli aikansa ylläpidetty, esille saatiin kaivettua se kiusallisen tuttu kontrollifriikkien joukko. Koska oli paljastunut säännösten rikkomista, he päättelivät, että täytyy tehdä paljon entistä tiukempia ja monimutkaisempia sääntöjä. Kaikkiin lihatuotteisiin vaadittiin liitettäväksi tarkka tieto eläinten kasvatus- ja teurastuspaikoista. Uutisen mukaan Suomi ja muutama muukin maa päätti esittää EU:n maatalousneuvoston kokouksessa, että lihan alkuperän täytyy tästä lähtien näkyä myös valmisruokien tuoteselosteessa.

On helppo kuvitella, mitä tästä seuraisi. Jokaisen meetvurstipötkön kaulassa roikkuisi lappu, jossa kerrotaan: "Tämän pötkön valmistamiseen on käytetty naudan, sian ja hevosen lihaa. Naudat on kasvatettu  Lehikoisen ja Lipposen tiloilla ja ne on teurastettu Karjaportin teurastamolla Seinäjoella. Porsaat on kasvatettu Horttanaisen sikalassa ja ne on teurastettu LSO:n teurastamolla Turussa. Hevoset on kasvatettu Vainukaisen tilalla Saarenmaalla ja teurastettu Rakveren Lihakombinaatin teurastamolla". Jokaista valmistuserää varten tietysti täytyisi värkätä omat lappunsa ja kiinnittää ne oikeisiin pötköihin. Työpaikkojen ruokaloista täytyisi löytyä vastaavat selosteet jokaisesta ruokalajista siististi printattuna ja jakelulinjojen päissä oleviin telineisiin aseteltuina. Sama vaatimus koskisi luonnollisesti koulujen ja sairaaloiden ruokaloita sekä ravintoloita. ABC huoltoasemien ravintoloissa henkilökunta kipittelisi  vaihtamassa seinällä olevia makkarapannujen ja broilerileikkeiden tuoteselosteita aina, kun keittiö avaisi uuden nakkipaketin tai broilerileikepakkauksen.  Chez Dominiquen maistelumenun mukana pöytään tuotaisiin viisi senttiä paksu pino paperia, jossa kerrottaisiin kunkin pienen palasen laatu ja alkuperä.    

Vaikuttaako tämä tulevaisuudenkuva jotenkin absurdilta tai parodialta? Hesari oli valjastanut maanmainion raatinsa asialle. Valaiskoot siis raatilaisten kannanotot sitä, mitä tuleman pitäisi, jos heidän kaavailunsa toteutuisivat.

Lause: "Kuluttajalle on tarjottava tarkka tieto eläinten kasvatus- ja teurastuspaikoista."  toistui täsmälleen samassa muodossa niin usein, että heräsi epäilys siitä, että raatilaisia oli ohjeistettu.

Kasvissyöjiksi tunnustautuvat halusivat sanella säännöt lihansyöjille:

"Olen ollut kasvissyöjä vuodesta 1986 lähtien ja suosittelen samaa kaikille. Lihansyönti on epäeettistä ja turhaa. Kuluttajille tulisi kertoa yksityiskohtaisesti, miten ja millaisissa oloissa eläin on kasvatettu ja millä menetelmällä se on tapettu."

 "Olen ollut kaksikymmentäviisi vuotta kasvissyöjänä - en suinkaan siksi, että eläinten syöminen sinänsä olisi jotenkin kamalaa. Jos eläisin olosuhteissa, jossa voisin itse metsästää vapaana elänyttä riistaa, en kokisi lihansyönnissä ongelmaa."

Monissa raatilaisissa lihateollisuus synnytti synkkää vihaa. Lehti, joka oli monissa yhteyksissä ilmaissut huolensa vihapuheen yleistymisestä, ei tällä kertaa ollut siitä lainkaan huolestunut:

" Lihateollisuutta on verrattu usein natsien tuhoamisleireihin. Natsikorttia heilutellaan milloin missäkin, mutta lihateollisuudessa kortti osuu kirjaimellisesti kohteeseensa. "

"Moderni elintarviketeollisuus on niin sairas vyyhti, että sitä on pakko alkaa purkaa. Kunnes vallankumous koittaa, jokainen paljastunut ruokaskandaali on välttämätön ravistelija. Tämä rajan (ja pyhyyden) tajunsa menettänyt nykymeno sairastuttaa meidät hullun ihmisen tautiin. "

"Eläinteollisuus on tiensä päässä. Veri ja mätä, koko saatanallinen todellisuus, alkaa väkisinkin tihkua ihmisten kasvoille.  Kuten kaikilla todella mielipuolisilla, todella megalomaanisilla alistamis- ja väkivaltainstituutioilla, on eläinteollisuudellakin ikänsä. Modernia lihansyöntiä, on kestänyt reilut 50 vuotta. Se ei kestä enää paljon kauempaa. Paska ei pysy sisällä. Pakkausten saumoista alkaa tihkua veristä saastaa kuluttajien syliin. Kaikki instituution omat valheet, joilla hökötystä yhä yritetään pitää pystyssä menettävät moraalisen voimansa, jota niillä ei koskaan ollutkaan. Näin se loppuu, infantiili, syvämoraaliton moderni unelma ehtymättömistä lihapadoista. "

Mukaan mahtui kohtuullinen annos nenänvarttaan pitkin katselevaa elitismiä:

"Osa kuluttajista ilmeisesti haluaa vain halpaa ruokaa, Lisämerkinnöistä aiheutuu kustannuksia, mutta jos lihaa haluaa syödä, on maksettava eläinten humaanista kohtelusta tai sitten tyydyttävä kasvisruokaan."

"Merkintöjen ja valvonnan lisääminen nostaa luonnollisesti ruuan hintaa ja loppukäyttäjä maksaa. Olisiko tuo niin paha asia?"

"Sen, että elintarvike sisältää niitä ainesosia, jotka tuoteselosteessa mainitaan, pitäisi olla perusasia. Mutta se ei riitä. Tiedostavalle kuluttajalle pitäisi olla jopa tärkeämpää missä olosuhteissa ja millaisin kuljetusmatkoin eläinperäinen tuote on tuotettu, kuin mitä eläinlajia se edustaa. On turha vedota myöskään siihen, että tarkemmat merkinnät nostaisivat lihatuotteiden hintaa. Toivon, että hevosenlihakohun myötä yhä useammat tekevät johtopäätöksen, että ainoa taatusti eettinen ratkaisu eläinten kannalta on jättää lihapaketti ostamatta."

Logiikasta voitiin hyvin tinkiä, jos tilanne tuntui sitä vaativan. Jos pakottamista pidettiin pahana, ratkaisuksi tarjottiin pakottamista. Jos luotettava valvonta nähtiin vaikeaksi, ratkaisuksi tarjottiin enemmän ja monimutkaisempia merkintöjä, joiden valvonta on vaikeampaa: 

"Byrokraattinen säätely ja pakotus on aina pahasta. Kuluttajien on parasta omilla ostovalinnoillaan pakottaa myyjät tarjoamaan tarkka tieto lihan (ja kaiken muun) alkuperästä."

" Alkuperämerkinnät eivät riitä, kun liha liikkuu kymmenien rajojen yli. Kun lihaa kuljetetaan maasta toiseen, ei mikään valvoja pysy perässä. Siksi kasvatus- ja teurastuspaikan sekä aikatietojen pitää olla esillä myös jalosteissa, eineksissä, puolivalmisteissa ja leikkeleissä."

"Alkuperämaa pitää merkitä siitä huolimatta, että yhä kasvava valvontabyrokratia tuntuu järjettömältä. Mitkään resurssit kun eivät riitä pysymään mukana, kun kebablastuja rahdataan ympäri maailmaa ja kaikkea pitää saada koko ajan halvemmalla."

Ja tässä aikaisemmin esitetty tulevaisuudenkuva näytti karikatyyriltä tai parodialta, niin se kalpenee laimeaksi yritelmäksi seuraavan rinnalla:

"Elintarvikkeiden alkuperämerkinnät pitää tehdä pakollisiksi, mutta ei vain kaupoissa vaan myös ravintoloissa ja ruokaloissa. Kuluttajien huijaaminen väärillä tai harhaanjohtavilla tuotemerkinnöillä on törkeää ja se pitää estää lailla. Tuotteiden koko tuotantoketju tulisi selvittää juurta jaksain. Lihan alkuperän lisäksi pitää avata myös tuotteiden tuotantotapa: miten ympäristöystävällisesti tai eettisesti tuote on valmistettu, onko valmistamisessa noudatettu työehtoja ja kunnioitettu ihmisoikeuksia, kuinka kauan teuraseläintä on kuljetettu tai miten eläintä on kohdeltu ennen teurastusta. Samalla tavoin kuin lisäaineet, kalorit, rasvat, sokerit ja suolat on merkitty pakkauksiin, niistä pitäisi selvitä myös ruuan alkuperä ja se, miten elintarvike on valmistettu."

Raatilaisten kannanotoista löytyi toisaalta myös joukko järkeviä näkemyksiä. Järjen käyttö ei ollut kielletty raatilaisilta, joskin se näytti jäävän vähemmistöön. Pienellä valikoinnilla näistä kannanotoista sai syntymään koosteen, jossa tulivat esiin oikeastaan kaikki olennaisimmat asiat.  

"Merkinnöiltä nykyisin vaadittu tarkkuus on riittävä. Kohu johtuu säädösten rikkomisesta. Tilanne tuskin paranee niitä kiristämällä. Tärkeintä on saada valvonta kuntoon. Suomesta löytyy lähiruokaa niille, jotka haluavat olla varmoja aterioidensa alkuperästä. Valmisruokien pakkausselosteet ovat jo nyt melko pitkiä ja pituutensa vuoksi niin pientä tekstiä, että ne jäävät yleensä lukematta. Selosteiden mahdollista ylimalkaisuutta huolestuttavampaa on, että monet kuluttajat saattavat ovat riippuvaisia valmisruuista. Toivottavasti lihakohu innostaa ihmisiä pilkille ja syksyllä sieneen!"

"Kaikki valmisruoassa käytetyt ainesosat pitää ilmoittaa jo allergia- ja muista terveyssyistä. Hevosta sisältävässä tuotteessa pitää siis lukea hevosenlihaa. Jos säädöksiä ei ole noudatettu tai valvottu, mitä niiden tiukentaminen mahtaisi auttaa?"

"Lisämääräykset ovat tarpeettomia: kuluttajien lompakkoon ollaan taas tekemässä uutta lovea. Tuorein kohu on aiheutunut olemassa olevien säädösten kiertämisestä, ei itse säädöksistä. Valvonnan osalta voisi olla jossain kohdin petraamisen varaa, mutta varsinaisia määräyksiä ei ole syytä kiristää enempää kuin jo on päätetty. Miksi periä euro, jos perimiskustannukset ovat kaksi euroa. Elintarviketurvallisuutemme on ollut erittäin hyvällä tasolla vuosikymmeniä. Valvonta toimii näinkin: asiat tulevat näköjään ilmi ja toimijat reagoivat: Pouttu kärrää tuhansia kiloja hyvää ruokaa kaatopaikalle. Me kuluttajat taidamme maksaa viime kädessä tämänkin pöljyyden. Uudet tiukemmat määräykset - kiitos ei. Valistuneet kuluttajat - kyllä kiitos ja alati valpas nykymääräysten valvonta - kyllä kiitos. "

" Ongelma ei ole vaadittujen merkintöjen vähäisyys vaan se, että toimitusketjussa on ollut huijareita. Selkeät, rehelliset merkinnät ovat kilpailuetu, jota suomalaisten firmojen kannattaa hyödyntää. Pistokokeet ovat lisämerkintöjä tärkeämpiä.

Hevosenlihaskandaali voidaan ratkaista kahdella tavalla: joko lisäämällä pakollisia merkintöjä ja yksityiskohtaista sääntelyä tai lisäämällä pistokokeita. Kakkosvaihtoehto kuulostaa hampaattomalta, mutta on kestävämpi kuin ykkönen. Jos lisäämme sääntelyä joka kerta kun tulee ongelmia, vaikeutamme rehellisten ihmisten toimintaa, mutta emme saa huijareita kiinni. Huijareille ei ole mikään ongelma laittaa vääriä tietoja tuoteselostukseen.

Taustalla on suurempi kysymys: finanssikriisin jälkimainingeissa on levinnyt ajatusmalli, jonka mukaan markkinatalouden ongelmat tulee poistaa sääntelyä lisäämällä. Tuloksena syntyy sääntelytalous, joka suosii niitä, jotka hakevat porsaanreikiä tai toimivat epärehellisesti, mutta vahingoittaa kaikkia muita."

"Kuluttajille on muutenkin tarjolla tietoa yltäkylläisesti.  Nyky-yhteiskunnassa tiedosta ei ole puutetta, vaan pikemminkin tietoa on tarjolla niin ruhtinaallisesti, että ihmisten aivokapasiteetti alkaa olla ylikuormitettu. Suhtaudun varauksellisesti kaikenlaiseen sääntelyn ja säädösten lisäämiseen, koska ne kääntyvät helposti itseään vastaan ja terveen maalaisjärjen käyttö muuttuu mahdottomaksi. "

"Kovin tiukat alkuperämerkinnät voivat muodostua kaupan esteiksi ja olla siten ristiriidassa yhteismarkkinoiden perusperiaatteiden kanssa."

" Alkuperämaa ei ratkaise mitään. Laadukkaita elintarvikkeita tuotetaan kaikissa maissa, samoin vilunkia esiintyy kaikkialla. Laadunvalvontaa pitää tiukentaa ja samalla alkuperämaamerkinnät EU:n sisällä pitäisi kieltää kaikissa tuotteissa, ei vain elintarvikkeissa. Kun pelisäännöt ovat samat kaikille, sisämarkkinat toimivat kuluttajien edun mukaisesti. Ruokanationalismi on tunneperäistä kohkaamista, joka ei kestä kriittistä tarkastelua. Se tulee kalliiksi kuluttajille ja tukiaisia maksaville veronmaksajille."

Näistä kannanotoista tiivistetty viesti oli varsin selvä. Nykyisistä pakkausmerkinnöistä saa riittävästi tietoa, mutta tietojen luotettavuutta on syytä parantaa. Monimutkaisuuden lisääminen ei paranna merkintöjen luotettavuutta. Monimutkaisten merkintöjen väärentäminen on yhtä helppoa ja halpaa kuin yksinkertaisenkin. Niiden luotettava tuottaminen sen sijaan on kallista. Monimutkaisuuden lisääminen rankaisee rehellisiä tuottajia ja suosii väärentäjiä.

Ne, jotka haluavat tuoteselosteisiinsa lisää krumeluureja, todennäköisesti saavat niitä, mikäli ovat valmiit maksamaan. Siihen heillä olkoon täysi oikeus. Sen sijaan on väärin, jos he haluavat pakottaa myös muut elintarvikkeiden ostajat maksamaan näistä omista ylimääräisistä krumeluureistaan.

Kaiken tämän kohun keskellä pilkahti myös pieni tieto, jonka mukaan pääosa Suomessa teurastetuista hevosista joko haudataan tai poltetaan. Se on suurta elintarvikkeiden haaskausta ja suoranainen skandaali, jonka olisi itse asiassa pitänyt olla se todellinen kohun aihe.