lauantai 5. toukokuuta 2012

Sekoilua senttaustehtaalla


Presidentti Koivisto moitti toimittajien käyttäytyvän kuin sopulilauma. Eläintieteilijöiden mukaan sopuli ei ole laumaeläin. Toisaalta, toimittajien kohdalla väite saattaa pitää paikkansa. Tarina Hanna Erosen blogista ja kuinka se alkoi elää omaa elämäänsä on kerrottu viime aikoina monessa paikassa ja moneen kertaan. Siinä havainnollistui muutamia yleisiä, mutta vähemmän ilahduttavia piirteitä median toiminnasta, joten kerrataan se kuitenkin tässä pääkohdittain.   

Vähemmistövaltuutetun toimisto puuttui poliisin suorittamiin henkilöllisyyden tarkistuksiin. Vähemmistövaltuutetun toimiston mielestä henkilöllisyyden tarkistusten kohdistaminen ulkomaalaisen näköisiin henkilöihin saattoi olla kiellettyä syrjivää etnistä profilointia.  

Tarkistusten perusteina ovat maassa olon laillisuuden valvonta ja rikollisuuden ehkäisy. Schengen sopimuksen mukaan ulkomaalaisten matkustusasiakirjoja ei tarkasteta rajalla, mutta ne on pidettävä mukana ja niitä tarkistetaan pistokokein. Tarkistuksia tehdään myös siitä syystä, että pääasiassa Itä-Euroopasta peräisin olevien liigojen suorittamien rikosten määrä on huolestuttavasti lisääntynyt. Uutisissa on kerrottu kultasepänliikkeiden ryöstöistä, pankkikorttien skimmauksista, puhelinten ja tietokoneiden sieppauksista , tavallisista katuryöstöistä ja taskuvarkauksista. Esimerkiksi Turussa peräti 50 prosenttia ryöstöistä on poliisin mukaan ulkomaalaisten tekemiä. Kyse on maasta toiseen kiertävien liigojen harjoittamasta järjestäytyneestä rikollisuudesta.

James Hirvisaaren avustaja Helena Eronen kirjoitti blogissaan:

" Vähemmistövaltuutetun toimiston ... setä kertoi ... olevansa perin pöyristynyt siitä, kun hän oli kuullut poliisin harjoittamasta apartheidimaisesta toiminnasta ulkomaalaistaustaisia kohtaan. ... Poliisit olivat ... käyneet kyselemässä itäeurooppalaiselta miesryhmältä henkilöllisyystodistuksia ... vain siksi, että henkilöt olivat ulkomaalaisia. ... Näitä ilmoituksia virtaa vähemmistövaltuutetun toimistoon alvarinaan.  ... Koska taloudellinen tilanne on kuitenkin heikko ja poliisinkin resurssit riittämättömät ... niin ajattelin ehdottaa jotain huokeampaa käytäntöä, joka myöskin poistaisi maastamme tuon ihmisoikeusloukkaavan käytännön. Hihamerkit."

Ja tästä hän jatkaa ajatuksen kehittelyä keksimällä erilaisille ryhmille erilaisia merkkejä.

Turun Sanomat esitti kirjoituksesta oman versionsa:

"Kansanedustajan avustaja ehdottaa ulkomaalaisille hihamerkkejä.
Perussuomalaisten kansanedustajan James Hirvisaaren eduskunta-avustaja Helena Eronen ehdottaa blogissaan ulkomaalaisille pakollisia hihamerkkejä. Eronen kirjoittaa ... että hihamerkkien käyttöönotto helpottaisi poliisin työtä ja vapauttaisi resursseja, sillä sen jälkeen poliisin ei tarvitsisi kysellä ulkomaalaisilta henkilöllisyystodistuksia.

Juutalaiset pakotettiin Natsi-Saksassa pitämään hihamerkkinä keltaista daavidintähteä, jolla heidät pystyttiin erottamaan julkisesti juutalaisiksi."

Uusi Suomi poisti blogikirjoituksen jokseenkin välittömästi. Muu lehdistö kopioi ja toisti Turun Sanomien kirjoituksia. Yleisön saataville jäi vain Turun Sanomien kirjoitus ja sen perusteella tehdyt toisinnot.

Esimerkiksi Hufudstadsbladet  uutisoi

Hirvisaaris assistent vill märka minoriteter
Helena Eronen, assistent till riksdagsledamoten James Hirvisaari (Sannf), föreslår att utlänningar som bor i Finland förses med ett märke på ärmen som informerar polisen om deras etniska bakgrund.

Syntynyt kohu säikäytti perussuomalaisten eduskuntaryhmän vaatimaan Erosen erottamista. Hirvisaari päätti kuitenkin olla erottamatta avustajaansa. Tämän seurauksena hänet suljettiin viideksi kuukaudeksi eduskuntaryhmän työstä.

Sanotaan, että mitä kerran nettiin kirjoitetaan, ei koskaan katoa. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Erosen alkuperäinen teksti oli otettu talteen ja sen kopiot levisivät erilaisilla forumeilla. Lukijat pääsivät vertaamaan alkuperäistekstiä siitä tehtyihin uutisiin. Oli ilmeistä, että Erosen tekstistä oli annettu harhaanjohtava kuva. Lukijat ja useat blogikirjoittajat kritisoivat voimakkaasti median toimintaa syyttäen sitä vääristelystä, sensuroinnista ja ajojahdista. Monet reagoivat Erosen puolesta ja vielä useammat huolestuivat yleisemmin sananvapaudesta.  

Jotkut toimittajat katsoivat, että hyökkäys on paras puolustus. Helsingin Sanomien pääkirjoitus 14.4. joka oli otsikoitu  "Törkeys ei ole vitsi-vitsi" oli eräänlainen ennätys lajissaan.

Perussuomalaisten tulisi käyttää tästä lähtien ruskeaa paitaa, jotta heidän poliittinen ja henkinen suuntautuneisuutensa tulisi kaikille selväksi.

Edellinen lause oli vitsi. ... Oikea ympäristö voi jalostaa karkeuksistakin osuvaa satiiria ja huumoria. Väärä taas jättää karkeudet karkeuksiksi ja vitsit loukkauksiksi.

Perussuomalaisten nousu politiikan illallispöytiin toi pöydän äärelle joukon ihmisiä ... jotka eivät ymmärtäneet siirtyneensä röökiringistä demokratian estradille.

Helena Eronen kirjoitti blogissaan, että ulkomaalaiset ja seksuaalivähemmistöt voisivat käyttää hihamerkkejä, jotta heidät olisi helpompi tunnistaa. Ulkovaatteisiin kiinnitettävät, kansanryhmää identifioivat merkit liittyvät historiaa tuntevilla natsi-Saksan aikaan. Der Judenstern oli kangasmerkki, joka juutalaisten oli ommeltava päällysvaatteisiinsa, jotta heidät tunnistettaisiin helposti. Jos kansanedustajan avustaja viittaa murjaisussaan natsi-Saksan rotuoppeihin, se ei ole "hyväntahtoista ja hauskaa". Se ei ole edes "huonoa huumoria". Se on vain törkeää. Ihmiskunnan historiaa tunteva tietää, että rotuopit johtivat kuuden miljoonan ihmisen teolliseen teurastukseen. Kyse ei siis ole siitä, että tosikot eivät ymmärtäneet Erosen idean "satiirisuutta".

Sanottua ei saa pyyhittyä pois. Sen Eronen tuli todistaneeksi, että hänen toimintansa ei kuulu ympäristöön, jossa perustuslain mukaan käyttäydytään "arvokkaasti ja vakaasti".

Kirjoittaja onnistuu yhdessä ja samassa kirjoituksessa keksimään Erosen kirjoitukselle aivan oman tulkintansa ja näin keksimillään perusteilla lietsomaan itsensä täyteen pyhää vihaa sekä leimaamaan kirjoittajan natsiksi ja vaatimaan hänen vaientamistaan ja erottamistaan.

Iltalehti onnistui kytkemään jupakan Breivikin oikeudenkäyntiin ja kirjoitti 21.4.2012 otsikolla "Hirmutekojen syyt joskus hämäriä, mutta niiden laukeamista on torjuttava."

Timo Soini ei ole selvästi tuominnut muukalaisvihaa. Lyhyet erottamiset eduskuntaryhmästä ovat parempi vitsi kuin "satiiri" hihanauhoista. Viha huipentui Norjan joukkomurhassa, josta käydään nyt oikeutta.

Joukkomurhaaja on tietenkin henkisesti häiriintynyt - mutta niin olivat myös Hitler, Stalin, Pol Pot ja monet muut. ... Ympäristö voi kuitenkin vaikuttaa mielen vääristymän laukeamiseen. ...  Breivik kypsytti ajatuksiaan muukalaisvihan ja rasismin noustessa. Hän toimi Norjan "edistyspuolueessa" ja on maininnut oppi-isäkseen muun muassa Jussi Halla-ahon.

Perussuomalaiset ovat kiistäneet kaikki rinnastukset muiden maiden puolueisiin. Samankaltaisuutta silti on .... Timo Soini ei ole kuitenkaan vetänyt selvää rajaa muukalaiskammoiseen siipeen. Määräaikaiset erottamiset eduskuntaryhmästä ovat parempi vitsi kuin "satiiri" uudesta Daavidintähdestä vaatteissa.

Vaikkei ihmismielen synkkää puolta voi poistaa, on ponnisteltava sen seurausten lieventämiseksi. ... ja muukalais- sekä muun vihan lietsonnan [voi] tuomita.

Asiaa vatkattiin ja veivattiin eri medioissa pari - kolme viikkoa. Muun muassa Uuden Suomen toimittaja Teemu Kammonen palasi teemaan

Hihamerkkikohu on nyt laantumaan päin. On aika ottaa opiksi tapahtuneesta. Keskustelin eduskunta-avustaja Helena Erosen hihamerkkikirjoituksesta kahden ammatikseen vitsejä rakentavan koomikon kanssa.

Eronen perusteli ... kirjoituksen julkaisua vitsillä, satiirilla. Pelkkä huumori ei kuitenkaan riitä käsien pesuun kirjoituksen seurauksista.... Kirjoituksen huumoria kommentoivat tunnustuksellinen vasemmistotaustainen koomikko Tomi Walamies ja Yleisradiossa työskentelevä Jukka Lindström.

Jukka Lindström aloittaa yleisöllä. - Vastuuta vitsistä ei voi koskaan ulkoistaa yleisölle. Vitsi on aina kertojan vastuulla, Lindström sanoo. Yleisö on tottunut kuulemaan perussuomalaisilta tai puolueeseen liitetyiltä ihmisiltä lausuntoja, jotka eivät tämänkaltaisilla asioilla vitsaile. ... Kertoja ei siis voi koskaan vedota siihen, että yleisö on ymmärtänyt väärin. Päinvastoin: vitsi on kerrottu väärin, jos yleisö ei sitä ymmärrä.

Tomi Walamies jatkaa rakenteella .... Erosen kirjoituksessa on ongelma ... Erosen kirjoituksessa ei ole mitään käännettä, liioittelevaa tilannetta tai yllätystä, joka kertoisi kirjoituksen olevan teknisesti vitsi.Lisäksi kerronnallisesti ongelma on vähemmistövaltuutetun, ei poliisin tai pysäytettävien ulkomaalaistaustaisten ihmisten. Hihamerkkiratkaisua esitetään siis vähemmistövaltuutetulle, ei varsinaisille osallisille. Puhuminen vain osalle osallisia ei koskaan toimi, Walamies sanoo.

Ehkä tässä tuli jo riittävästi näytteitä.

Mitä siis oikeastaan tapahtui?

Kansanedustajan nuori eduskunta-avustaja kirjoitti pienen satiirin, jossa hän piikitteli vähemmistövaltuutetun toimiston toimintaa. Vähemmistövaltuutetun kanta kun näytti olevan, että henkilöllisyystarkastuksia ei saa tehdä ulkomaalaisen näköisille henkilöille.  Satiirin kohteena oli selvästi vähemmistövaltuutetun toimiston toiminta. Tämän ymmärsi kymmenvuotias lapsikin, kuten Juhana Torkki totesi A-Studiossa. Turun Sanomat ei ymmärtänyt tai ei halunnut ymmärtää. Muu lehdistö ei vaivautunut ottamaan asioista selvää, vaan toimi Turun Sanomien harhaanjohtavan uutisoinnin ja omien ennakkoasenteidensa varassa. Lehdistö kävi laumana Erosen kimppuun. Tarkoituksena näytti olevan nuoren kirjoittajan pelotteleminen hiljaiseksi, menetelmänä perinteinen sakinhivutus. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä säikähti ja vaati Hirvisaarta antamaan avustajalleen potkut. Prosessi toi jo mieleen totalitaaristen valtioiden menettelyt.  

Mielestäni tässä jupakassa tuli esiin muutamia erittäin huolestuttavia piirteitä.

Ensimmäinen oli lehdistön into sananvapauden tukahduttamiseen. Suhteellisen kesyn satiirin takia kirjoittajalle haluttiin järjestää potkut. Paljon räikeämpiä ja kärjistetympiä satiireja on helppo löytää esimerkiksi nyt tuohtumuksesta vaatteensa repäisseen Helsingin Sanomien kolumnistien jäljiltä. Tosin näissä tapauksissa kohde oli toinen. Oliko siis vähemmistövaltuutetun toimisto on niin pyhä ja kaiken arvostelun yläpuolella, että sitä ei saanut rankaisematta kritisoida. Vai oliko kyse siitä, että lehdistö on varannut satiirin monopolin omille kolumnisteilleen. Lehdistöhän on tarkka omasta vapaudestaan ja puolustaa sitä kärkkäästi. Tämä koskee kuitenkin vain toimittajien sananvapautta. Muiden sananvapautta lehdistö näyttää olevan varsin halukas rajoittamaan.   

Toinen oli median moraali. Turun Sanomien kirjoitus muutti, suoraan sanottuna selvästi vääristeli, Erosen kirjoituksen luonnetta. Varmemmaksi vakuudeksi lehti keksi omasta päästään natsikytkennän. Muut lehdet toistivat kritiikittömästi Turun Sanomien tekemää väärennöstä ja jopa paisuttelivat sitä. Muutamat yltyivät suoranaiseen natsifetisismiin. Lähdekritiikki unohdettiin täysin.  Kun asian oikea laita tuotiin internetissä esiin yksityisten kirjoittajien kautta, oikaisuista ei tietysti voinut olla puhettakaan. Toimittajat toimivat kuten Pontius Pilatus. "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin". Muutamien kohdalla ilmeinen nolostuminen kyllä kertoi, että tehty moka kyllä tiedostettiin vaikkei tunnustettu.     

Kolmas oli median pyrkimys harhauttamiseen, suoranainen venkoilu. Kun lukijat kritisoivat voimakkaasti lehdistön toimintaa ja suorastaan väänsivät rautalangasta, kuinka ongelmana oli ilmeisen tahallisesti tehty harhaanjohtava uutinen ja sen perusteella esitetyt vaatimukset sananvapauden rajoittamisesta ja kirjoittajan erottamisesta, lehdistö yritti ohjata keskustelua syrjään itse asiasta.

Yhtenä selittelymallina oli väite, että kyllä Turun Sanomien uutinen oli aivan oikea, koska siinä oli lainattu (valikoituja) pätkiä Erosen kirjoituksesta. Varsin monet demonstroivat varsin nopeasti, kuinka kirjoituksen luonteen voi muuttaa poimimalla lainaukseen sopivasti valittuja pätkiä, esimerkiksi seuraavasti: Rehellisen ja totuudessa tiukasti pysyttelevän median tapaa uutisoida  [kuvaa uutinen], että Raamatun mukaan Jumalaa ei ole olemassa. Jos joku syyttää minua vääristelystä tai jopa valheesta, voin aina sanoa, että tarkistakaa itse. .... Raamatun teksti kuuluu niin, että "...vain hullu sanoo: Jumalaa ei ole olemassa".  Uutisointi on tarkalleen Raamatun tekstin mukaista. RAAMATTU VÄITTÄÄ: JUMALAA EI OLE!!!

 Toinen tyypillinen malli oli erilaisten ammattihumoristien (pitäisiköhän tuossa olla lainausmerkit) marssittaminen todistamaan, että kirjoitus ei ollut oikeastaan satiiria tai ainakaan hyvää satiiria. Tarkoituksena oli ilmeisesti keskustelun ohjaaminen lehdistön toiminnasta väittelyyn kirjoituksen hyvyydestä tai huonoudesta. Mutta eihän olennaista ollut se, oliko kirjoitus hyvää, keskinkertaista tai huonoa satiiria/huumoria. Olennaista oli se, antoiko uutisointi oikean kuvan kirjoituksesta ja sisälsikö kirjoitus jotakin sellaista jonka takia se piti sensuroida ja jonka takia kirjoittajalle olisi pitänyt antaa potkut. Mikäli huumorin taso olisi puhe- ja kirjoitusoikeuden perusta ja yksikin heikkotasoinen esitys veisi tämän oikeuden,  näiden ammattihumoristien ja kolumnistien joukossa kävisi ilmeisesti varsin lyhyessä ajassa lähes totaalinen kato.  

Ehkäpä loppukaneetiksi sopii pätkä journalistin ohjeista.

Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus. Jos yhteiskunnallisesti merkittävien tietojen julkaisusta aiheutuu erittäin kielteistä julkisuutta, toimituksen on suotavaa avata yleisölle, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu. Olennainen virhe on korjattava heti tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla ja lisäksi julkaisussa, jossa virhe on alun perin ollut. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.