Pitkänperjantain aamuna muistui mieleen lapsuusvuosilta runosäe, taisi olla Oiva Paloheimon, joka lausuttiin jokseenkin pateettisella nuotilla: ”Päivä on pilvinen, sillä pitkänäperjantaina päivä on pilvinen”. Tänä vuonna päivä ei ollut pilvinen pitkänäperjantaina, vaan aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Oli oikeastaan ensimmäinen kevätpäivä.
En koe olevani mitenkään
uskonnollinen henkilö. Silti näen, että uskonnossa paljon kunnioitettavia ja arvostettavia
asioita, sellaisia arvoja, joiden mukaan on hyvä suunnata elämänsä ja sellaisia
ohjeita, joita on syytä noudattaa. Toisaalta niissä on myös paljon sellaista,
joka tuntuu turhalta ja jotkut piirteet tuntuvat suorastaan vahingollisilta.
En koe olevani myöskään
uskonnon vastainen henkilö. Ihminen on uskonnollinen olento. Käytännössä kaikilla
kulttuureilla on ollut omat uskontonsa. Kulttuurit ovat synnyttäneet uskontoja
ja uskonnot ovat muovanneet kulttuureja. Uskonnoilla on omat opinkappaleensa,
pyhät kirjansa ja oppisisältönsä. Uskontojen todellinen olemus kuitenkin käy
parhaiten ilmi siitä, mitä ne ovat käytännössä, miten ne ilmenevät käytännön
elämässä, ei niinkään julkilausutuista ja toistelluista sanoista ja sanonnoista.
Uskontojen hyvyyttä tai huonoutta voidaan arvioida tarkastelemalla, minkälaisia
yhteisöjä, yhteiskuntia ja kulttuureja niiden kautta on muodostunut. Tässä
suhteessa kristinuskon ja varsinkin sen protestanttisten muotojen tulokset
vaikuttavat varsin kelvollisilta.
Kaikki uskonnollisia
tarpeita tyydyttävät liikkeet eivät kulje uskontojen nimellä. Erityisesti tämä
pätee sellaisiin poliittisiin liikkeisiin, joista löytyvät oikeastaan kaikki uskonnon
piirteet. Niillä on omat opinkappaleensa, omat puhetapansa ja toisteltavat lauseensa,
omat rituaalinsa, jopa omat pukeutumistapansa. Ne katsovat omistavansa
ehdottoman totuuden, jopa silloinkin, kun käytännön havainnot osoittavat heidän
toimintaohjeidensa tuottavan onnettomuutta ja todellisuutta koskevien väitteidensä
olevan selvästi paikkansa pitämättömiä. Ne eivät katso, että heidän kanssaan toista
mieltä olevat ovat ainoastaan väärässä vaan pitävät heitä syntisinä. Kun
ihminen katsotaan syntiseksi, hän ei enää ole väärässä vain jossakin
yksittäisessä asiassa vaan kokonaan ja kaikkinensa paha ja torjuttava. Ne
ihmisoikeudet, jotka oikeassa olijat katsovat olevan omalla kohdallaan luovuttamattomia,
eivät koske heidän kanssaan toista mieltä olevia syntisiä. Tällaiset
korvikeuskonnot ovat yleensä dogmaattisempia ja suvaitsemattomampia, kuin
uskonnon nimellä kulkevat uskonnot. Ne pyrkivät hallitsemaan ihmisten elämää
totaalisemmin, kuin uskonnon nimellä kulkevat uskonnot konsanaan.
Uskonnollisessa
keskustelussa tulee jokseenkin väistämättä vastaan kysymys: ”Uskotko Jumalaan”.
Tähän joudun vastaamaan, että en tiedä ja väitän, että ei kysyjäkään tiedä,
eikä voikaan tietää. Kysymys Jumalan olemassaolosta on ratkaisematon, jos sillä
tarkoitetaan sitä, että onko jossakin jonkinlainen olento, joka täyttää Jumalan
tuntomerkit maailman luojana, kaiken tietävänä ja asioiden kulkua tietoisesti
ohjaavana olentona. Ei ole kiistatonta positiivista näyttöä siitä, että
tällainen olento jossakin muodossa todella olisi olemassa. Vahvoja uskomuksia
kyllä on, mutta ei objektiivisesti todennettua näyttöä. Toisaalta ei ole myöskään
todistuksia siitä, etteikä näin voisi olla jossakin muodossa, ei tietenkään tuimannäköisenä
liehuvapartaisena henkilönä pilven laidalla, mutta jossakin muodossa, jolle
emme oikein keksi edes selkeää ilmausta.
Ihmismielessä asuvan
jumala-käsitteen olemassaoloa, sen sijaan voidaan pitää varmana. Siksi paljon
sitä tukevaa kiistatonta todistusaineisto on historian aikana kertynyt. Käytännössä
kaikissa uskonnoissa on käsitys jumalasta. Kristinuskon yhden ainoan Jumalan
ohella on ollut erilaisia metsänhenkiä, kodin jumalia, Zeuksia ja Jupitereita,
Amoneita ja Osiriksia. Jopa kungfutselaisuudessa, joka keskittyi lähinnä
maallisiin asioihin, yliluonnollisten henkiolentojen olemassaolo katsottiin
itsestään selvyydeksi, mutta oltiin sitä mieltä, että niistä ei voida tietää
mitään varmaa, joten ne on syytä jättää rauhaan mutta suhtautua niihin
kunnioittavasti. Tämä on ehkä hyvä suhtautuminen Jumalaan ja jumalan tahtoon.
Sellainen henkilö, joka
väittää tietävänsä Jumalan tahon ja esittämiensä mielipiteiden edustavan Jumalan
mielipidettä edustaa suorastaan huimaavaa hybristä. Maailmankaikkeus on ollut olemassa erinäisiä
miljardeja vuosia ja siinä on erinäisiä miljardeja galakseja, joissa kussakin
on erinäisiä miljardeja tähtiä ja planeettoja. Sitten yhden galaksin yhdessä
sivuhaarassa on yksi keskikokoinen tähti, jota kiertää muutama planeetta, joista
yhden pinnalla sattuu ainakin hetken aikaa asumaan erinäisiä olentoja, mukaan
luettuna muutama miljardi ihmistä. Ja näiden useissa asioissa keskenään eri
mieltä olevien ihmisten joukkoon ilmestyy muutamia sellaisia keskenään eri
mieltä olevia henkilöitä, jotka väittävät toimivansa koko tämän systeemin
luoneen Jumalan näkemyksiä ja mielipiteitä edustavina auktoriteetteina.
Ehkä on sittenkin parasta lähteä
siitä, että uskonnot ovat ihmisten luomuksia ja heille kuuluu vastuu siitä, kuinka
hyviä tai huonoja ne ovat ja kuinka hyvän tai huonon maailman niiden noudattaminen
tuottaa. Jos uskonto, mikä se kulloinkin sattuu olemaan, tuottaa hävitystä,
tuskaa ja kärsimystä, ei sitä voi panna Jumalan viaksi. Kyllä siitä täytyy
vastuu ottaa ihan itse. Toisaalta, jos uskonto tuottaa mielenrauhaa, hyväntahtoisuutta
ja jopa onnea, ehkä silloin voi antaa sitä muovanneille ihmisille ansiota
siitä, että he ovat aikojen kuluessa onnistuneet kerryttämään siihen viisautta ja
hyvyyttä.
