Ei sitä päivää, etteikö mediassa olisi liberaalia
demokratiaa puolustavaa kirjoitusta. Yle uutisoi huolestuneena, että merkkejä
demokratian kriisistä näkyy jo kaikkialla maailmassa. Politiikantutkijat sitten
pääsivät ääneen huoliaan purkamaan ja ratkaisujaan ehdottelemaan. Heidän
huolenaiheinaan näyttivät olevan hyökkäys Capitoliin Washingtonissa, Convoy -mielenosoitukset
ja äänestysprosentin lasku. Heidän huolenaiheitaan eivät olleet BLM-mellakat,
cancel kulttuurin nimissä tehdyt vainoamiset eivätkä historiallisten patsaiden
tuhoamiset. Demokratian tilasta siis on syytä olla huolestunut ja sama koskee
politiikan tutkimuksen tilaa tai ainakin sitä, miten media valitsee
asiantuntijansa ja editoi heidän sanomisiaan.
Mutta ymmärretäänkö oikeasti, mitä demokratia on ja mitä se
ei ole, vai onko se enemmänkin jonkinlainen uskonkappale, jonka nimiin kuuluu
vannoa, jolla voidaan perustella vähän mitä tahansa ja jonka nimissä voidaan
tehdä jokseenkin mitä tahansa. Onko se jonkinlainen stiiknafuulia, joka
kuulostaa komealta, vaikka sen merkitys on hämärä.
Opetushallitus näyttää opettavan seuraavasti. Demokratia (kreikan sanoista demos,
'tavallinen kansa' ja kratos, 'valta, hallita') eli kansanvalta on kansan
valtaan perustuva valtiojärjestys. Demokratian perusajatuksena on, että
hallintovallan edustajat nousevat kansan joukosta ja että hallintovalta
toteuttaa kansan tahtoa.
Demokratian idea ei suinkaan
ole mikään yksikäsitteinen asia. Eräs tutkimus löysi englannin kielestä yli
2 000 demokratian kuvaamiseen käytettyä adjektiivia. Myös kansan tahto on väljätulkintainen
asia. Käytännön kannalta lienee järkevintä ymmärtää asia niin, että kansan
tahto koskee enemmän politiikan tuloksia kuin keinoja. Lääkärille menijä
haluaa, että hänen sairautensa parannetaan mutta harvemmin haluaa sanella,
miten se tehdään. Tosin hän haluaa todennäköisesti päättää, mitä hänelle ei saa
tehdä. Aivan vastaavasti henkilö, joka haluaa teettää itselleen talon, kertoo noin
yleisellä tasolla, minkälaisen talon hän haluaa, mutta ei mene ohjaamaan
arkkitehtia ja rakennusmiehiä siinä, miten se tehdään. Kuitenkin hän valvoo
parhaan kykynsä mukaan, että ei tehdä sutta ja sekundaa ja että tulos on sellainen,
minkä hän haluaa.
Vielä vuosituhannen
vaihteessa demokratiaa pidettiin itsestään selvänä voittajana. Puhuttiin
suorastaan historian lopusta eli siitä, yhteiskunnallinen kehitys olisi tullut
maaliin ja saavuttanut päämääränsä. Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin demokratia
on joutunut puolustuskannalle ja, ilmapiiri on suorastaan defaitistinen ja
vähintäänkin hämmentynyt. Ilmassa on jopa paniikin tuntua. Miten tähän on
jouduttu? Miksi on käynyt, kuten niin usein käy, menestyksessä piillyt kriisin
ja epäonnistumisen siemen on päässyt kasvamaan uhkaaviin mittoihin. Onko syynä demokratioiden
sisäinen rapautuminen vai ulkoa tullut vaikuttaminen saanut systeemin takertelemaan
ja epäkuntoon. Ovatko demokratian kannalta tärkeät instituutiot heittäytyneet
veltoiksi ja sokeiksi, hukanneet tarkoituksensa, unohtaneet puolustautumisen
tarpeen ja kadottaneet puolustustahdon.
Jossain määrin ihmetyttää
myös median suosimaksi iskusanaksi tullut ”liberaali demokratia”. Eikö pelkkä
demokratia enää kelpaa. Sehän tarkoittaa kansan tahtoa toteuttavaa hallintoa. Kuka
valvoo ja tarkastaa, onko demokratia ”liberaalia” vai jotakin muuta ja mitä
tämä tarkastaja tekee, jos se onkin hänen mielestään jotakin muuta. Tästä
liberaalista demokratiasta tulee mieleen se toinen määrittelyillä tarkennettu
demokratia eli kansandemokratia, jossa kansalla ei ollut sanansijaa. Onko se
”liberaali demokratia” nyt sellainen järjestelmä, jossa ei ole sen enempää
liberaalisuutta kuin demokratiaakaan. Lisämääreet kun ovat kovin usein
sellaista sanapöhöä, jolla on ikävä tapa sumentaa ja kaventaa, joskus jopa
kääntää päinvastaiseksi se käsite, jota niillä pöhötetään.
Onko demokratia sitten
itseisarvo vai onko se keino jonkun päämäärän toteuttamiseksi. Parhaita määritelmiä
taitaa edelleen olla se Abraham Lincolnin määitelmä, jonka mukaan "democracy
is a government of the people, by the people, and for the people”. Ainakin siinä sanotaan selvästi, ketä
hallitaan, ketkä hallitsevat ja keitä varten koko systeemi on olemassa.
Jos demokratia on
itseisarvo, tarkoittaako se sitä, että tuloksilla ei ole väliä, kunhan ne
toteutuvat demokraattisen prosessin kautta. Periaatteessa näin voisi olla,
sillä sehän tarkoittaisi, että jos demokraattinen prosessi toimii, niin silloin
saadaan sitä, mitä on tilattu. Käytännössä asia ei liene aivan näin
yksinkertainen. Kyllä tuloksillakin on väliä, jopa paljonkin.
Jos demokratia on keino, mikä on päämäärä.
Onko se esimerkiksi jotakin sellaista kuin ”saada aikaan mahdollisimman paljon
hyvinvointia, niin henkistä kuin aineellistakin, mahdollisimman suurelle osalle
väestöstä mahdollisimman kestävällä tavalla”, tai mahdollisesti jotakin muuta.
Onko siis parempi, että
demokratia on enemmän päämäärien kuin keinojen demokratiaa eli sitä, että
asiakasomistaja eli kansalainen päättää mitä hän haluaa, hankkii sen
toteuttamiseen osaavat tekijät ja valvoo sitä, että he tekevät kunnollista
työtä. Silloin kyseessä on edustuksellinen demokratia.
Minun nähdäkseni demokratia
on keino ja sen päämäärä eli tarkoitus on juuri se ”tuottaa mahdollisimman
paljon hyvinvointia – niin henkistä kuin aineellistakin - mahdollisimman
suurelle osalle väestöstä mahdollisimman kestävällä tavalla”. Käytännöllisin
tapa tämän toteuttamiseen on edustuksellinen demokratia siten viritettynä, että
kansalaisilla on aloiteoikeus (esimerkiksi kansalaisaloitteen muodossa) ja
veto-oikeus tärkeäksi katsomissaan asioissa, esimerkiksi epäluottamuslauseen
antaminen kansalaisten antamaa mandaattia väärinkäyttävälle hallitukselle.
