Mitä se itsenäisyys mahtaisi olla

Tänään, sattuneesta syystä, yksi jos toinenkin pohdiskelee, että mitä se on se itsenäisyys. Toimittajatkin tapaavat kyselemään, että mitä se itsenäisyys sinulle merkitsee. Kysymys on helppo, mutta hyvän vastauksen löytäminen ei sitten välttämättä niinkään.

Tuli mieleen, että itsenäisyys on vähän niin kuin isovanhempien rakentama vanha perintötalo, jota vanhemmat ovat sitten aikanaan remontoineet. He ovat laittaneet sähköt, vesijohdon,  viemäröinnin ja yhtä ja toista muutakin. Siinä nyt kelpaa asua, mutta se tuo  mukanaan myös kaikenlaisia velvoitteita. Sitä ei sovi päästää rappeutumaan ja sen kunnossapitäminen on suoranainen moraalinen velvollisuus. Siinä on aina jotakin remontoitavaa ja kunnostusta vaativaa. Jos vähäksi aikaa asettuu lepäämään laakereillaan, niin kohta jo joku paikka repsottaa ja taas on käytävä kiinni korjauspuuhiin.

Toisaalta, se antaa myös melkoisen melkoinen vapauden laittaa sitä haluamaansa malliin. Taitavalle ja osaavalle se on haastava ja innostava työmaa, joka antaa mahdollisuuden vaikka mihin.  Se vaatii kuitenkin, että remontit on hoidettava ymmärryksellä, taidolla ja pieteetillä. Ulkoasu, vanhat rakenteet, materiaalit ja rakentamistavat asettavat omat vaatimuksensa. Jos ymmärrys ei riitä ja intoa on enemmän kuin osaamista, remontin tuloksena voi olla rakennuksen ulkoasun turmeleva tyylirikko ja rakenteisiin voi iskeä laho ja home.

Kaikilta ei talonpito luonnistu. On niitä, jotka valittavat kunnossapidon vaatimaa työtä ja vaivaa. On niitä, joita talo ei alunperinkään tyydytä. He haluavat että joku, se kuuluisa joku, hoitaisi remontit ja laittaisi talon sellaiseksi kuin he haluavat. Tällaiset ihmeet jossa tyhjästä ilmestyvä joku toteuttaa toiveet, ovat kuitenkin kovin harvinaisia. Niinpä käy niin, että aloitekykyisimmät heistä muuttavat muualle ja vähemmän aloitekykyiset jäävät moittimaan taloa ja esivanhempiaan, jotka sen rakensivat.

 

Lopulta on tietenkin niitäkin, jotka ovat taloon perin juurin tyytymättömiä ja joilla on lisäksi peukalo keskellä kämmentä. He rikkovat talon ikkunat, töhrivät seinät ja hakkaavat kattoon reikiä, kun eivät paremmasta tiedä.

    

Tämä talo alkaa nyt lähennellä 100-vuoden ikää. Kun sitä esittelee vieraalle, tulee todennäköisesti sanoneeksi, että ei tämä nyt tämän kummempi ole, mutta on tässä terveet rakenteet, kunto on kokolailla hyvä ja on tämä lämpimän pitänyt. Ja jos vieras ehdottelee, että mitä jos möisit, niin varma vastaus on, että en hitossa myy.   

Ridiculus mus

Kansalaisaloite avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi on käytännössä hyväksytty. Eduskunta päätti äänin 105 -92 kannattaa avioliittolain muuttamista tai oikeastaan tarkemmin sanottuna hylätä lakivaliokunnan esityksen sukupuolineutraalia avioliittolakia koskevan kansalaisaloitteen hylkäämisestä. Lain muuttamisen puolesta käytiin kiihkeä kampanja. Asian puolesta on esitettiin kiivaita puheenvuoroja, esitettiin tunteellisia puheenvuoroja ääni liikutuksesta väristen, käytettiin paatoksellisia puheenvuoroja, käytettiin vetoavia puheenvuoroja ja kaikenlaisia muitakin puheenvuoroja. Puheenvuorojen sisällön kampaaminen toi kyllä selvästi esiin muutoksen kannattajien kiihkeyden, mutta asiaperustelujen etsintä antoi saaliiksi paljon porua mutta vähän villoja. 

 

Mistä siis on kysymys?

Esityksen mukaan samaa sukupuolta olevien parien liitot halutaan sisällyttää samaan avioliittolakiin kuin eri sukupuolta olevien liitot. Nykyisin samaa sukupuolta olevat voivat rekisteröidä parisuhteensa. Parisuhteen rekisteröinnin juridiset vaikutukset ovat samat kuin avioliiton solmimisen, kahdella poikkeuksella. Pari ei voi rekisteröinnin yhteydessä ottaa automaattisesti yhteistä sukunimeä, vaan sukunimen muutos täytyy tehdä erikseen. Samaa sukupuolta olevat parit eivät voi suorittaa yhteisadoptiota. Keskinäinen adoptio on mahdollinen.

Parisuhteita rekisteröidään vuosittain noin 300. Tämä on runsas prosentti solmittujen avioliittojen määrästä. Rekisteröityjen parisuhteiden kokonaismäärä on nyt suunnilleen 3000.

Lautamiesjärjellä ajateltuna kyse ei siis ole kovin suuresta asiasta. Ainoa ihmisten elämään näkyvästi vaikuttava asia, on oikeus yhteisadoptioon, ja siinä on kyllä nykykäytäntöön nähden korjaamisen paikka. Sen korjauksen tekemiseen oli periaatteessa kaksi tapaa, joko korjataan parisuhdelakia tai muutetaan nykyinen avioliittolaki sukupuolineutraaliksi. Valittiin jälkimmäinen tapa. Voi siis todeta, että loppu hyvä, kaikki hyvin.

Valitettavasti käydystä kampanjasta jäi paha maku suuhun. Esimerkit käytetyistä puheenvuoroista kertovat ilmapiiristä

"Miten yhteiskunnan perustaa voi murentaa ihmisten halu rakastaa, solmia avioliitto ja huolehtia lapsistaan".

"Mitä miettimistä tässä on? Eihän tässä ole kahtaa sanaa. Suomen nykyinen avioliittolaki loukkaa ihmisoikeuksia. Sitä on siis muutettava".

" Miksi kuitenkin aina, kun suomalaista yhteiskuntaa yritetään muuttaa suvaitsevammaksi ja inhimillisemmäksi, uudistusta vastustetaan fanaattisesti, ja nimenomaan kristinuskon nimissä?"

"Laitetaanko meille pinkki kolmio tai kenties joku muu rintaan merkiksi, että emme sittenkään ole samaa kastia, emme Suomessa? Olemme luonnon oikku, lost cause, syntinen, likainen jäljennös jonka tulee piiloutua ja vaieta, elää mykkänä ja valepuvussa".

"Oikeus tanssia häävalssia on kauneutta, hyvyyttä. Sen sulkeminen pois vähemmistöltä on tarpeetonta sormella osoittelevaa, eriarvoistavaa kohtelua".

"Tapasin viime kesänä Turun keskustassa miehen, joka liikuttui kyyneliin ajatuksesta, että saisi mennä naimisiin rakastamansa miehen kanssa. Hän oli odottanut tätä mahdollisuutta jo vuosikymmeniä".

"Kun kuuntelee näitä tasa-arvoisen avioliiton vastustajia, että onko tämä jokin kauhugalleria? Ei kai kukaan voi olla noin tyhmä ja järjenvastainen ja erityisesti julma sekä ilkeä? Räsänen tuntuu pyhäkoulun opettajalta, näihin verrattuna jotka kiihottuneena uskosta ja varmaan vähän muustakin saarnaavat 24/7 syömättä ja toivottavasti eivät sentään juomatta. No oikeasti saahan siinä ihmetellä ja nauraa, välillä vedet silmillä. Moni sketsihahmo kalpenee näiden rinnalla"

"Ettekö te vastustajat vieläkään tajua, että tulette kuitenkin lopulta häviämään tämän taistelun, se on vain ajan kysymys eikä siinä auta mihinkään Raamattuun tai vuosituhansien perinteisiin vetoaminen".

Se, joka erehtyi kysymään "Mihin ovat median valtaapitäviltä toimittajilta unohtuneet mielipiteen vapaus ja kunnioituksen kulttuuri?" sai vastauksen: "Siihen, että toimittajat eivät käytä 2000 vuotta vanhaa satukirjaa perusteena toisten ihmisten syrjimiseen. Saat ihan vapaasti esittää mielipiteitä mutta jos perustelut ovat luokkaa "homot on ällöttäviä" niin on ihan oma syy, että leimataan tyhmäksi".

Kirjoittaja, joka kirjoitti: "Olen sitä mieltä, että jokaisen tulee saada samat oikeudet lain silmissä, mutta tämä voidaan saavuttaa kehittämällä rekisteröityä parisuhdetta" ja fundeeraili, että  "suvaitaanko minun mielipiteeni vai joudunko julkisen herjauksen kohteeksi". sai niskaansa seuraavan ylemmyydentuntoisen ryöpyn.  "Vähänkö kyrsii ihmiset jotka leikkii uhria, kun heitä pilkataan koska he eivät halua kaikille ihmisryhmille yhtäläisiä oikeuksia. Byyhyy. Sun mielipiteellä on kestämättömät perustelut. Ja saa kai sitä tuota mieltäkin olla, mutta sitten on turha tulla valittamaan, että ihmiset pitivät sinua niiden perusteella ahdasmielisenä ja sivistymättömänä. Anteeksi vain kovasti, että en käsittele tätä syrjivää mielipidettä silkkihansikkain. Uhrileikki jatkukoon.  Eipä sillä kannalla mitään rationaalisia pitäviä perustelujakaan ole. Ei intellektuaalisuus ole sitä, että pyritään ymmärtämään kaikki huonosti perustellut mielipiteet ja pidetään niitä yhtä suuressa arvossa kuin paremmin perusteltuja".

Puhkua ja kiivautta puheenvuoroissa oli kosolti. Samoin paikkansa pitämättömiä väittämiä, lainsäädännön kannalta täysin epärelevantteja asioita ja runsain mitoin toisinajattelijoiden solvaamista. Sukupuolineutraalia avioliittolakia väitettiin perustavanlaatuiseksi ihmisoikeuskysymykseksi, syrjintäkysymykseksi, tasa-arvokysymykseksi ja herra ties miksi. Käytettiin tunteesta väriseviä puheenvuoroja oikeudesta rakastaa, oikeudesta tanssia häävalssia ja muuta vastaavaa. Varsin yksinkertainen ja käytännöllinen asia paisutettiin suunnattomiin mittasuhteisiin ja epäilevät Tuomaat ja toisinajattelijat, vastustajista puhumattakaan demonisoitiin.

     

Taisteleminen "kaksituhatta vuotta vanhaa satukirjaa" vastaan oli yksi kantava teema, joka kertoi selvästi, että tämän ryhmän tärkeimpänä motiivina ei niinkään ollut homojen oikeuksien puolustaminen, vaan taistelu kirkkoa ja  kristinuskoa vastaan. Minkään muun uskonnon, erityisesti Islamin avioliittokäsityksiin näissä purkauksissa ei mitenkään puututtu.

Ilmeisesti myös avioliiton historia oli jokseenkin kaikille tuntematon. Tämä on luonnollistakin, sillä on helpompi kiihkoilla ilman asiantuntemusta ja asiaan perehtymistä.

Avioliittohan on instituutio, joka on tunnettu koko historiallisen ajan. Sen muodot ovat vaihdelleet ajan mukana, kulttuurista toiseen ja uskonnosta toiseen. Monissa kulttuureissa se on ollut puhtaasti maallinen instituutio. Myös monet uskonnot, kuten Buddhalaisuus, pitävät sitä vain maallisena instituutiona. Toisaalta jotkut uskonnot, erityisesti Hindulaisuus ja Islam sääntelevät avioliittoa hyvinkin tiukasti ja yksityiskohtaisesti. Kaikissa kulttuureissa avioliitto on kuitenkin aina ollut miehen ja naisen, moniavioisissa kulttuureissa yleensä miehen ja useamman naisen, välinen liitto. Tämä täysin riippumatta siitä, miten kyseisessä kulttuurissa on suhtauduttu  homoseksuaalisuuteen. Onko se ollut arvostettua, hyväksyttyä, siedettyä vai kiellettyä. Samaa sukupuolta olevien välille solmittavia instituutionalisia liittoja ei tiettävästi ole tunnettu muualla kuin ehkä  Spartassa. (Tämä pienellä varauksella). Sielläkin miesten välinen liitto oli eri instituutio kuin miehen ja naisen välinen liitto. Edellisen tarkoituksena oli taistelutoveruus, jälkimmäisen tehtävänä uusien sotilaiden ja synnyttäjien tuottaminen. Avioliitto samaa sukupuolta olevien välillä on noussut esiin vasta 2000-luvun jälkeen.

Avioliittoa koskevat säännökset liittyvät yleensä omaisuutta, velkoja, perimistä sekä lasten ja aviopuolison elatusta koskeviin asioihin. Uskontojen avioliittoa koskevissa säännöksissä otetaan kantaa myös seksuaalista käyttäytymistä ja puolisoiden keskinäisiä suhteita koskeviin asioihin. Suomen laki noudattaa sitä käytäntöä, jota muutkin maalliset avioliittolait yleensä noudattavat. Siinä on  määräyksiä puolisoiden keskinäistä ja lasten elatusta koskevista velvollisuuksista. Siinä määritellään omaisuuden omistusta ja hallintaa koskevia asioita. Siinä on määräyksiä velkoja koskevista vastuista. Lisäksi siinä on säännöksiä avioliittokelpoisuudesta (mm. kielto lähisukulasten välisistä avioliitoista, alaikäisten avioliitoista, kaksinnaimisesta jne.) sekä avioliiton solmimis- ja purkamismenettelyä koskevia määräyksiä. Perimysjärjestystä ja puolison asemaa perinnönjaossa koskevat asiat määrittelee perintökaari.

Puheenvuoroissa tiuhasti vilahdelleista oikeudesta rakastaa, oikeudesta tanssia häävalssia ja muista vastaavista asioista laissa ei sanota yhtään mitään. Ne saa jokainen pari järjestää juuri haluamallaan tavalla. Puheet ihmisoikeuksista, eriarvoisuudesta ja muusta vastaavasta ovat tyhjän päällä. Ainoa merkittävä oikeusasia on todellakin tuo oikeus yhteisadoptioon ja se olisi voitu hoitaa yhtä hyvin parisuhdelakiin tehtävällä muutoksella.

    

Jäljelle jää vielä kysymys siitä, kumpi ratkaisu olisi ollut parempi, parisuhdelain muuttaminen vai samaa sukupuolta olevien parien vieminen avioliittolain alle. Ratkaisu siis tehtiin nyt jälkimmäisen vaihtoehdon hyväksi.

Jos asiasisältöä vailla olevat kiivailut karsitaan pois, ainoaksi merkittäväksi asiaksi edellistä vaihtoehtoa vastaan jää se, että sen tuloksena meillä olisi kaksi kutakuinkin identtistä lakia. Haittaa ei voitane pitää kovin suurena. Tätä ratkaisua olisi puoltanut se, että näin ei olisi loukattu niiden henkilöiden arvomaailmaa, jotka haluavat säilyttää avioliiton uskonnollisista tai historiallisista syistä perinteisessä merkityksessään. Tällä hetkellä perinteitä avioliittokäsitystä kannattavien määrä on suuri, vähän epämääräisten kyselyjen perusteella suunnilleen puolet kansasta. Minun näkemykseni mukaan ensimmäinen vaihtoehto olisi ollut tämän vuoksi parempi, mutta todennäköisesti merkittävä osa perinteisen avioliiton kannattajista sopeutuu kohtuullisen ajan kuluessa nyt tehtyyn ratkaisuun, jos heidän pelkäämiään haittavaikutuksia ei tule ilmenemään. 

Samaa sukupuolta olevat siis saakoot avioliittonsa. Se ei ole mikään ongelma. Voisi sanoa, että he ovat sen ansainneet jo senkin takia, että ovat joutuneet olemaan näiden puolestaloukkaantujien keppihevosina ja heidän kilven kiillotuksensa apuvälineinä. 

Ongelma sen sijaan on tämän polemiikin aikana tapahtunut poliittisen kulttuurin ja keskustelukulttuurin taantuminen takaisin 70-luvulle, jolloin oikeaksi määriteltyjä mielipiteitä täytyi toistella uskontunnustuksen tavoin. Tabu -aiheista täytyi vaieta. Hyökkäävyys ja toisinajattelijoiden solvaaminen oli normi.  Berliinin muuri oli fasismin vastainen suojavalli ja Neuvostoliiton ohjukset olivat rauhanohjuksia.

Tekee mieli veikata, että tämän kampanjan kellokkaat tulevat muistelemaan tätä kuten taistolaiset Vanhan valtausta. Silloinhan ylioppilaat suorittivat ikimuistoisen sankariteon valtaamalla oman talonsa. Alkoholilla oli osuutta asiaan.

Minun mieleeni tästä assosioituu pikemminkin Aisopoksen tarinoiden latinalaisesta versiosta peräisin oleva lause Parturient montes, nascetur ridiculus mus  ja Shakespearen saman teeman pohjalle rakentuva näytelmä, nimeltään Much ado about nothing. 

Suhteellisen suhteetonta toimittelua

Hyvältä toimittajalta on yleensä totuttu odottamaan oikeannäköisen kuvan antamista siitä asiasta, jota hän käsittelee. Onnistuakseen tässä, hänen täytyy tehdä kunnolla kotityönsä eli perehtyä itse asiaan. Hänellä tulee olla hyvä hahmottamiskyky ja kriittinen silmä, jonka avulla hän tunnistaa ja valitsee asian olennaiset  piirteet. Hänen oma kantansa ei saa vääristää hänen välittämäänsä kuvaa. Hän voi kyllä tuoda kantansa esiin ja se on suotavaakin, mutta hänen on annettava lukijalle oikeat tiedot niin, että lukija puolestaan saa tarveaineet oman mielipiteensä muodostamiseen. Hyvä toimittaja ei saa pimittää olennaista tietoa vaikka se ei tukisikaan hänen mielipidettään, sillä se olisi lukijan harhaanjohtamista. Hänellä täytyy olla kehittynyt suhteellisuudentaju niin, että hän erottaa tärkeät tekijät vähäpätöisistä ja luonnollisesti hän keskittyy kirjoituksessaan niihin tärkeisiin tekijöihin. Hänen tulee tuoda esiin asiasta kokonaisuuden kannalta relevantit näkökulmat, myös ne jotka hän kokee itselleen vieraaksi. Tällaista luonnehditaan tavallisesti objektiivisuutta tavoittelevaksi toimittamistavaksi.

   

Valitettavasti suomalaisessa toimittajakunnassa, varsinkin Hesarissa, on viime vuosina alettu noudattamaan joissakin humanistissa tieteenhaaroissa (pitäisiköhän tuon sanan olla tässä yhteydessä lainausmerkeissä) muodiksi tuttua oppia, jonka mukaan  "mitään objektiivista ei ole". Niinpä toimittajan ei tarvitse esitellä erilaisia näkökulmia, ei arvioida asioiden tärkeyttä, ei valita niistä tärkeimpiä kirjoitukseensa, eikä myöskään valita esittämiään faktoja niin, että ne antaisivat käsiteltävästä asiasta todenmukaisen kuvan. Käsiteltävästä asiasta ja sen taustoista hän voi esittää faktatietoja vain niukalti. Hän voi jopa tyytyä pelkkien omien mielipiteidensä esittämiseen. Koska mitään objektiivista ei ole, asioiden esittelyssä ei tarvita mitään suhteellisuudentajua, vähäpätöiset asiat voivat saada suuren painon ja tärkeät asiat voidaan jopa kokonaan osittaa. Käsittelyssä myöskään tarvitse edes pyrkiä minkäänlaiseen tasapuolisuuteen erilaisten näkökantojen välillä. Siksi me saamme toistuvasti lukea sumeilemattoman yksipuolisia juttuja tällaisille toimittajille rakkaista aiheista. Esimerkkinä tällaisesta toimittamisesta vaikkapa Hesarin NYT -liitteessä ollut Maria Petterssonin kirjoittama tarina valtion budjetin tekemisestä  90-luvun laman kriittisimmässä vaiheessa.

Tarinan lähtökohtana olivat 1990-luvun lamavuosina valtionvarainministerinä toimineen Iiro Viinasen päiväkirjat vuosilta 1991 - 1995, jotka oli julkaistu muutamaa  päivää aikaisemmin. Kirjan mainostekstissä luvattiin, että Viinanen kertoo kaunistelematta, miten kovassa paineessa Suomi lamavuosina oli. Luvattiin myös, että teksti sisältää arvioita monesta henkilöstä, jotka eivät läheskään aina ole mairittelevia. "Syy siihen oli monesti se, että lopen tuskastuneena poliittiseen peliin vakavilla asioilla vaikeina aikoina se johti väsyneen miehen kriittisiin kommentteihin työtovereista. Niin tunsin silloin ja niin kirjoitin", Viinanen sanoo tiedotteessa.

Media luonnollisesti poimi esiin Viinasen eri henkilöistä esittämiä luonnehdintoja, niin arvostelevia kuin arvostaviakin. Näistä saatiin aikaan moniaita juttuja, joissa ensin siteerattiin jotakin Viinasen heittämää kannanottoa ja sitten kysyttiin asianomaiselta, että mitäs tästä tykkäät. Monissa jutuissa myös kerrattiin kriisivaiheen tapahtumia ja puntaroitiin monesta näkökulmasta tehtyjä ratkaisuja ynnä niiden hyvyyttä tai huonoutta. Monia ratkaisuja moitittiin perustellen ja hyvinkin aiheellisesti. Kirjoituksissa muistettiin myös lähes poikkeuksetta todeta, että tilanne oli erittäin vaikea, ja harkinta-aikaa vähän. Niinhän se tietysti olikin.

Kriisivaiheessa valtion velka kasvoi nopeasti, luottoluokitus laski, maata uhkasi luotonsaannin tyrehtyminen ja suoranainen maksukyvyttömyys. Työttömyys oli korkea. Maata koetteli konkurssien aalto. Tilanne vaati päätöksiä eikä sallinut viivyttelyä. Viivyttely olisi saattanut olla kohtalokasta. Vaadittavat päätökset eivät olleet mitenkään miellyttäviä eivätkä kaikki tehdyt päätökset parhaita mahdollisia. Hallituksen ansioksi kuitenkin katsottiin jokseenkin yksimielisesti, että se pystyi tekemään päätöksiä.

Oma lukunsa tästä vaiheesta kirjoittajien joukossa kuitenkin oli Helsingin Sanomien toimittaja Maria Pettersson, joka otsikoi suunnilleen aukeaman kokoisen juttunsa otsikolla: "Setäjengi kouluttaa hallituksen hankalaa akkaa".

Tapaus oli seuraava. Iiro Viinanen oli Esko Ahon hallituksen valtiovarainministerinä Sosiaali- ja terveysministerinä oli Eeva Kuuskoski-Vikatmaa. Smolnassa oli budjettikokous. Eeva ei suostunut budjetin sopeuttamiseen ja leikkauksiin, vaan oli aina vaatimassa lisää. Hänellä oli mukanaan imetettävä lapsi. Asioiden eteenpäin viemiseksi kehitettiin vähemmän korrekti, mutta toimivaksi osoittautunut ratkaisu, jota Viinanen kuvasi seuraavasti:  ”Lasta piti imettää aina neljän tunnin välein, ja koska Eeva oli niin hankala, niin aina kun hän oli pääsemässä omalla vuorollaan ministerinä sisälle keskustelemaan budjetista, pidimme tauon. Ja tauko puolestaan kesti aina niin kauan, kunnes hänen piti mennä imettämään. Sitten me vain totesimme, että ’sori, sinun vuorosi meni tällä kertaa ohi’.

Iiro Viinanen myönsi, että vähän härskiähän se oli. Eeva Kuuskoski-Vikatmaa oli samaa mieltä, mutta myönsi puolestaan, että olisi hän silloin voinut olla sovittelevampi. Nykyisin hän on Viinasen kanssa hyvissä väleissä ja jakaa tämän huolen nykyhallituksen kyvyttömyydestä säästää ja tehdä riittäviä rakenneuudistuksia. Tapauksesta ei siis jäänyt ikuista traumaa, eikä ilmeisesti paljoa hampaankoloonkaan.

Toimittaja Pettersson ei kuitenkaan ohittanut asiaa yhtä ymmärtävästi kuin asianomainen itse. Hän kertoi, että tapahtuma "saa hänet  halveksimaan entistä valtiovarainministeriä niin paljon ettei henki kulje".  Eikä Viinanen ollut ainoa. "Oksettavaan käytökseen ei syyllistynyt ainoastaan Iiro Viinanen , vaan myös esimerkiksi keskustalainen pääministeri Esko Aho. Kun poikain kanssa ryhdytään näyttämään hankalalle akalle kaapin paikkaa, siinä puoluerajat unohtuvat".

Tarkkasilmäinen toimittaja huomasi Viinasen käyttämän monikkomuodon ja veti siitä omat johtopäätöksensä. "Huomatkaa, että sitaateissaan Iiro käyttää monikkoa.”Meillä” oli hampaankolossa asioita. ”Me” totesimme. Me kyykytimme, yhtenä miehenä".  Me ei siis toimittajan mielestä tarkoita muita hallituksen jäseniä, joista seitsemän oli naisia, vaan ainoastaan hallituksen miespuolisia jäseniä.

Toimittaja purkaa tuohtumustaan: "Neuvotteluista ei löytynyt yhtä ainutta miestä tai naista, jolla olisi ollut riittävästi sydäntä tai rohkeutta pysäyttää tilanne. Joka olisi sanonut, että näin ei asioita hoideta, keskustelkaa niin kuin normaalit ihmiset. Kukaan ei älähtänyt, että nyt jätkät seis, käytöksenne on kuvottavaa. Kuka sitä nyt hyville veljille viitsisi kuittailla. Kun poikain kanssa ryhdytään näyttämään hankalalle akalle kaapin paikkaa, siinä puoluerajat unohtuvat".  Siitä, että kukaan ei halunnut puuttua tähän temppuun, joku muu olisi ehkä vetänyt sen johtopäätöksen, että muutkin hallituksen jäsenet, niin pojat kuin tytötkin, puoluekannasta riippumatta, kokivat Kuuskoski-Vikatmaan vaikeuttavan vaikean tilanteen hoitamista, ja pitivät tätä härskinpuoleista menettelyä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Ei nimittäin ole kovinkaan uskottavaa, että hallituksen pojat olisivat onnistuneet jyräämään sellaisia vahvatahtoisia ja selkeäsanaisia ministereitä kuten vaikkapa Riitta Uosukainen tai Elisabeth Rehn.

Menetelmät eivät olleet korrekteja, mutta eipä tilannekaan ollut helppo. On hyvin ymmärrettävää, että ministeri, joka ei ymmärrä taikka ei välitä siitä, mihin tilaan maa on joutunut ja missä mennään, vaan työntää jatkuvasti kapuloita rattaisiin, pyritään pelaamaan paitsioon. Tilanteen ja menettelytapojen arvioinnissa on tehtävä ero isojen asioiden ja pienten asioiden välillä. Tätä ei toimittaja Pettersson ymmärrä tai halua ymmärtää. Hänelle epäkorrekti kokoustekninen taktikointi on niin suuri asia, että henki ei enää kulje ja oksettaa. Hänen mielestä maan talous ja sinä sivussa kymmenien- tai satojen tuhansien ihmisten toimeentulo on pelkkää hyttysen ininää  naispuolisen ministerin tunteiden vaalimisen rinnalla.

Luonnollisestikin tämä on hänelle sukupuolittunut asia. Siksipä hallituksen muita naisministereitä, jotka mitä ilmeisimmin siunasivat käytetyn menettelyn, ei moitita tässä vuodatuksessa puolella sanallakaan. Syyllisiä ovat vain "pojat".  

Toimittaja Petterssonilla on ilmiömäinen kyky olla näkemättä olennaisia ja isoja asioita. Niiden sijaan hän paneutuu tapahtumakokonaisuuden kannalta vähäpätöisiin pikkuasioihin suurella kiihtymyksellä ja jyrkän asenteellisesti. Niinpä tuloksena onkin juttu, jossa suhteellisuudentaju on täysin kadoksissa. Shakespearelta lainatun luonnehdinnan mukaan  "Tarina on se houkan tarinoima/ täys ääntä, vimmaa/ mutta mieltä vailla". Miksi maan suurin päivälehti, joka mielellään luonnehtii itseään laatulehdeksi,  laskee läpi tällaisia journalistisia rimanalituksia, on minulle arvoitus. Seiskakin sentään tiettävästi tarkistaa juttujensa faktat ja välttää kiihkomielistä ylisanailua. 

Ehtymätön luonnonvara

Tahallisen väärinymmärtämisen kyky on ehtymätön luonnonvara. Se on myös yksi julkisen keskustelun sitkeimmistä rikkaruohoista, eivätkä ammattitoimittajat ole siitä millään tavalla vapaita.

Helsingin Sanomat haastatteli 19.2.2014  Pirkko Ruohonen-Lerneriä, joka oli pudonnut eduskuntaryhmän johtajan paikalta.  Haastattelu koski kyseistä tilannetta. Toimittajan mainitsi, että Pirkkoa pidetään hankalana henkilönä ja tämän takia hänen avustajansa vaihtuvat usein sekä kysyi lopuksi, miksi ihmissuhteet eivät toimi? Pirkko puolustautui sanomalla, että ei avustajan äitiyslomalle jääminen tarkoita puutetta hänen ihmissuhdetaidoissaan. Tuli vielä sanoneeksi, että ilmeisesti olisi kannattanut palkata nuoria miehiä. Helsingin Sanomat teki tästä kissankokoisilla kirjaimilla pääotsikon " Perussuomalaisten Ruohonen-Lerner: Kannattaa mieluummin palkata nuoria miehiä kuin nuoria naisia".

Kyseessä siis oli provosoivaan kysymykseen heitetty ironisen sävyinen kommentti. Kyllä sen ymmärsi mitä ilmeisimmin myös toimittaja. Sisäpiirin kommentin mukaan toimittajien twitterkeskusteluissa yleinen kanta tuntui olevan, että "tiedetään oikein hyvin mitä toinen tarkoitti, mutta juttuhan tästä täytyy tehdä".  Tämä parempi tietämys ei tietenkään estänyt ei estänyt harhaanjohtavaa otsikointia eikä paheksumisen myrskyn irti päästämistä. Se ei myöskään estänyt Hesarin toimittajaa esittämästä omana tulkintanaan, että Ruohonen-Lerner on nyt julistautunut tasa-arvon vastustajaksi ja miesten suosijaksi. Niinpä toimittaja riensi kalastamaan paheksuntoja kaikilta mahdollisilta tahoilta.

Useimpien kohdalla kalastelu onnistui huonosti. Asiaa ei haluttu kommentoida ilman tarkempaa tutustumista tai kannanotot olivat maltillisia. Näin kävi esimerkiksi Juhana Vartiaisen kohdalla. "Olisi parempi korjata lakeja kuin solvata ongelman esille nostajia", Vartiainen viestitti. Hän ei halunnut kuitenkaan kommentoida asiaa Helsingin Sanomille".  Muut kannanotot olivat pääosin samoilla linjoilla. Työoikeuden professori Seppo Koskisen kohdalla kuitenkin tärppäsi oikein kunnolla. Suhteellisuudentaju ei kyllä näyttänyt kuuluvan professorin ominaisuuksiin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner on rikkonut lakia. Hänen puheensa ovat syrjintää. Kysymyksessä on lähinnä tasa-arvolain rikkominen ja syrjintä. Lisäksi tasa-arvosta säädetään perustuslaissa. Koskinen arvioi, että Ruohonen-Lerner on periaatteessa saattanut syyllistyä myös rikokseen. Lisäksi professori Koskinen muistuttaa, että kansanryhmää vastaan kiihottaminen on rikos, ja periaatteessa naisten syrjimiseen kehottaminen voidaan rinnastaa tähän. "Tässä kyseessä on selvä kehotus", hän kommentoi Ruohonen-Lernerin lausuntoa. Lisäksi tasa-arvolaki velvoittaa erikseen julkisen viranomaisen edistämään tasa-arvoa kaikessa toiminnassaan. "Mielestäni kansanedustaja voidaan rinnastaa viranomaiseen. Silloin hän rikkoo tätä edistämisvelvoitetta", Koskinen sanoo. Koskisen mukaan syyttäjä voisi halutessaan puuttua Ruohonen-Lernerin puheisiin. "Mutta ensisijaisesti puhemiehen tai puhemiesneuvoston pitäisi hoitaa tämä. Ruohonen-Lerner olisi ohjattava asianmukaisesti laillisuuden tielle, ja hänen pitäisi julkisesti perua puheensa", Koskinen kehottaa.

Toimittajakunnassa ja sosiaalisessa mediassa äläkän nostaminen onnistui paremmin. Monet tuohtujat käyttivät vanhaa temppua, jossa valitaan yksi lause joka irrotetaan asiayhteydestään ja sen pohjalta kehitetään kunnollinen annos pyhää vihaa. tässä tapauksessa löytyi lause, jonka mukaan Ruohonen-Lerner esitti tämän että "kannattaa palkata mieluummin nuoria miehiä kuin nuoria naisia". Tämän jälkeen alkoi tuohtunut vuodatus, jossa kirjoittaja pääsi purkamaan sydäntään. Pienellä tutkimisella olisi tietysti selvinnyt, että Ruohonen-Lerner oli palkannut avustajiksi oikeastaan vain nuoria naisia.

   

Yksi toimittaja oli sitä mieltä, että Ruohonen-Lerner järkytti möläytyksellään  monia, kun hän oli sitä mieltä, että nuoria naisia ei kannata palkata. Möläytys, mokaaminen ja muut vastaavat ilmaukset olivat muutenkin suosittuja luonnehdintoja. Kirjoittajat katsoivat oikeudekseen tekstin muokkaamisen ja höystämisen, esimerkkinä vaikkapa demareiden Sanna Marin, jonka mielestä:   

"Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta syrjäytetty Pirkko Ruohonen-Lerner on ottanut oppia puoluetovereiltaan ja alkanut päästellä sammakoita suustaan. Rupikonnajuoksun hän aloitti kertomalla kaikelle kansalle Helsingin sanomien haastattelussa, ettei nuoria naisia pidä palkata töihin kun ne ilkimykset tuppaavat jäädä äitiyslomalle. Lausunto on vähintäänkin erikoinen valtakunnan tason poliitikolta, mutta paljastaa suorasukaisuudessaan Suomessa hiljaa hyväksytyn asenteen".

Tahallinen väärinymmärtäminen sai parhaimmillaan oikein kielitieteellisiä muotoja: "Kielifilosofian luennolla puhuttiin siitä, että onko vitsailu onnistunut puheakti jos se ei huvita ketään... Toisaalta, koko muulla Suomella taitaa olla vähän erilaisen käsitys termeistä vitsi, huumori, läppä, ironia ja sarkasmi kuin perussuomalaisilla. Ilmeisesti vitsin ei tarvitsekkaan olla sellainen, että se huvittaisi yhtään ketään. Puheakti kai se on valehtelu ja totuuden kiertäminenkin".  Kyseinen kirjoittaja siis ilmoitti tietävänsä puhujan todellisen tarkoituksen paremmin kuin puhuja itse.

Sama kirjoittaja totesi että "Ruohonen-Lernerin möläytystä on keretty ihmettelemään jo useammassa mediassa niin tavisten kuin kansanedustajienkin toimesta. Tapaus kuitattiin huumorilla kuten Perussuomalaisissa on tapana. Ruohonen-Lerner liittyi puolueensa superhumoristien joukkoon. ...  Ruohonen-Lerner sanoo, tottakai kannattavansa naisten tasa-arvoa työmarkkinoilla. Sori mut toi argumentti ei kelpaa enää sen jälkeen, kun olet sanonut katuvasi naisten palkkaamista. ...Emme me tiedä sitäkään onko Ruohonen-Lernerillä itsellään lapsia, koska se on hänen yksityisasia mitä hän ei ole kertonut medialle." Kun hänelle kerrottiin, että R-L:llä on kaksi lasta, vastaus oli: "Hauskaa sinällään. Onkohan hän itse pyöräyttänyt lapsensa ollessaan työelämässä.. Mitä jos häntä olisi itseään aikoinaan kohdeltu samalla tavalla".  Lopuksi hän toteaa että: "Mielestäni kirjoitukseni on kaikinpuolin asiallinen ja kiihkoton ja olen kirjoittanut sen rauhallisessa mielentilassa".

Kyky tahalliseen väärinymmärtämiseen on siis mitä ilmeisimmin ehtymätön luonnonvara. Väärinymmärtäjät puolustavat tuskin mitään asiaa yhtä kiivaasti ja sitkeästi, kuin tekemäänsä väärää tulkintaa. On erityisen raskauttavaa ja tuomittavaa, jos väärinymmärryksen kohde on lisäksi viljellyt leikkiä tai ironiaa ja sanoo viljelleensä leikkiä tai ironiaa. Huumorin, ironian, sarkasmin tai minkä tahansa muun ajattelua, tilannetajua tai ymmärrystä vaativien ilmausten käyttö on heidän silmissään kuolemansynti. Oikeastaan ainoa sallittu huumorin laji (jos sitä nyt voidaan mitenkään huumoriksi lukea) heidän mielestään on se vihollisen pilkkaaminen, jota he itse harjoittavat.  

Natsifetisismiä

Pari päivää sitten silmääni iski Hesarissa kokosivun juttu, jonka otsikkona oli: "Natsitkin rakastuivat kanteleeseen". Näitä natsijuttuja on tässä riittänyt kotvasen aikaa jatkuvalla syötöllä niin Hesarissa kuin muussakin mediassa. Yle on kantanut kortensa kekoon esittämällä  runsaasti Hitler- ja natsi -ohjelmia. Ehkä niitä saa halvalla ulkomailta. Viimeisimpänä taisi tulla ohjelmasarja "Hitlerin synkkä karisma". Mikään juttu ei taida olla niin vähäpätöinen, etteikö se ylittäisi uutiskynnystä jos se suinkin onnistutaan liittämään natseihin tavalla tai toisella, olipa kytkös sitten kuinka etäinen tahansa. 

Pieni otos viime aikaisista otsikoista kertoo omaa kieltään:

Asiantuntija vertaa Pohjois-Korean raakuuksia natsien julmuuksiin (YLE 17.2.2014)
Natsit pohtivat malariahyttysten käyttöä aseena (HS 14.2.2014)
Suomen taidemuseoissa voi olla natsien ryöstämää taidetta (HS 14.2.2014)
Pimittivätkö natsit totuuden maailman ensimmäisestä autosta (YLE 16.1.2014)
Natsien homouhrien muistomerkki paljastettiin Israelissa (YLE 10.1.2014)
Sibelius ja natsit (YLE 14.1.2014)
Murskataan natsit! Tulosta tästä töhryjen päälle joulutorttu! (HS NYT 18.11.2013)
Natsit ovat taas uhkana Euroopalle (Iltalehti 13.11.2013)
Ylen Ali ja Husu -ohjelman natsitervehdys hämmensi Facebookissa (Ilta-Sanomat 7.10.2013)

Toimittajilla näyttää olevan natsifiksaatio, josta kertoo osaltaan sekin, että Pohjois-Korean raakuuksia verrataan nimenomaan natsien julmuuksiin, vaikka Maon, Pol Potin ja Stalinin aikaansaannokset ovat niitä paljon lähempänä niin aatteellisesti,  ajallisesti kuin maantieteellisestikin. Mutta mikä saattaisi olla tämän fiksaation syynä?  Voisiko syynä olla toimittajien fetisistinen viehtyminen natsiestetiikkaan.

Hitler koki itsensä ennen kaikkea taiteilijaksi, ja kiinnitti näin muodoin paljon huomiota ulkoiseen näyttävyyteen. Hän halusi näyttäviä spektaakkeleita, mahtipontisia lavastuksia ja komeita univormuja. Kolmas valtakunta tuhoutui, mutta sen estetiikka jäi elämään ja kukoistamaan sekä viihde- että aikuisviihdeteollisuudessa, jotka kehittivät sitä edelleen. Mustille nahkapuvuille, korseteille ja koppalakeille on aikuisviihdeteollisuudessa jatkuva tilaus. Lukemattomat pop-konsertit ovat toistaneet ja kehittäneet Nürnbergin puoluepäivien lavastuksia. Kuunatseistakin tuli hetkessä hittituote.

Toimittajat ilmoittavat yleensä olevansa arvoliberaaleja. Tässä ominaisuudessa he nostavat esille erilaisia pahoja tekoja ja julmuuksia sekä varoittavat, että pahuudelle ei saa antaa valtaa. Jostakin syystä näissä tarinoissa viitataan aina natseihin, ei juuri koskaan Pol Potin, Maon tai Stalinin verisiin tekoihin, vaikka nämä ovat niittäneet vielä Hitlerin aikaansaannoksiakin runsaampaa satoa. Valikoivuuden syyksi on esitetty ideologista sukulaisuutta. Vaan entäpä jos selitys löytyykin estetiikasta. Kolho sosialistinen realismi ei pysty synnyttämään sellaista kutkuttavaa vetovoimaa kuin viihdeteollisuuden jalostama natsiestetiikka. Se on kielletty hedelmä, josta ei voi pysytellä erossa. Niinpä he etsivät ja löytävät sen ilmentymiä kaikkialta ja saarnaavat sen pahuutta vastaan kuten Boccaccion riettaat munkit tai Molieren Tartuffe. 

Demokratian kauhistus

Sveitsiläiset järjestivät maahanmuuttoa koskevan kansanäänestyksen. Sen tulos velvoittaa hallitusta suunnittelemaan ja toimeenpanemaan maahanmuuttoa koskevan kiintiöjärjestelmän kolmen vuoden sisällä. Äänestyksen kohteena olleessa esityksessä ei otettu kantaa kiintiöiden suuruuteen. Äänestysaktiivisuus oli 56 % . Kiintiöitä puolsi niukka enemmistö. Yleensä äänestysaktiivisuus neljä kertaa vuodessa järjestettävissä kansanäänestyksissä jää alle 50%, joten äänestysaktiivisuus oli selvästi tavanomaista korkeampi. Saksan- ja italiankielisillä alueilla ehdotus hyväksyttiin selvällä enemmistöllä, ranskankielisillä alueilla se hylättiin.

Sveitsi ja Euroopan Unioni solmivat kaksitoista vuotta sitten vapaan liikkuvuuden sopimuksen, jolla sekä Sveitsin kansalaiset ja Euroopan Unioni jäsenvaltioista tulevat kansalaiset saavat liikkua ja työskennellä vapaasti. Vuodesta 2007 asti suurin osa EU:n 500 miljoonasta kansalaisesta on ollut tasavertaisia sveitsiläisten kanssa maan työmarkkinoilla.

Eurokriisin myötä muuttopaine Euroopan Unionista Sveitsiä kohtaan on kasvanut rajusti ja sveitsiläisissä asia on herättänyt huolta. Viime vuonna maahanmuuttajien määrä oli suunnilleen 80 000. Sveitsissä on jo nyt Euroopan suhteellisesti suurin maahanmuuttajaväestö. Kahdeksanmiljoonaisesta väestöstä noin neljännes on maahanmuuttajia. 

Kiintiön kannattajat ovat huolestuneet siitä, että kasvava maahanmuuttajien virta rapauttaa maan kulttuuria, nostaa vuokria, rasittaa liikennettä ja lisää rikollisuutta. Monet pelkäävät myös, että EU:sta tulevat maahanmuuttajat leikkaavat sveitsiläisten palkkoja ja kuormittavat terveys- ja koulutuspalveluja.

Äänestyksen tulos herätti suuria tunteita. Huomionarvoista, vaikkakaan ei yllättävää, oli se, että monet äänekkäästi demokratian nimiin vannoneet tahot tuomitsivat äänestyksen ja sen tuloksen.

Kansanedustaja Mia-Petra Kumpula-Natrin (sd), ilmaisi kantansa seuraavasti "suuret kaupungit, joissa siirtolaiset ja muualta tulleet työntekijät ovat, äänestivät edelleen vapaan jatkuvuuden puolesta, mutta siirtolaisista vapaa, tyhjä maaseutu oli vahvasti sitä vastaan" . Tämä voidaan lukea myös niin, että Sveitsin kanta-asukkaiden selvä enemmistö äänesti kiintiöiden puolesta.

Erkki Tuomiojan mielestä: "Minusta tuntuu, että tässä ovat kyllä taas sveitsiläiset ampuneet vähän itseään jalkaan. Tämähän ei toteudu automaattisesti, koska Sveitsillä on voimassa olevat sopimukset EU:n kanssa. Tuomioja ei pidä lainkaan selvänä, että EU on halukas neuvotteluihin".

Annika Lapintien mielestä:

 "Sveitsin rajat sulkeva kansanäänestys on pelottava viesti. Niukka enemmistö äänestäjistä haluaa pystyttää aitoja rajalle. Äänestyksen tulos on vakava ja vaarallinen viesti Euroopan unionille. Oikeistopopulistien Sveitsissä masinoima aloite sotii Euroopan taloutta, työllisyyttä ja ihmisoikeuksia vastaan.

Ulkopoliittisen instituutin Teija Tiilikaisen (kok) kommentti: "Oliko tämä vähän niin kuin työtapaturma, joka johtui jostain muusta, vai ovatko sveitsiläiset itse sitä mieltä, että tälle linjalle he haluavat nyt suhteissaan EU:n kanssa mennä." 

Monet toimittajat katsoivat tehtäväkseen informaation tuottamisen ja tulosten analysoinnin asemasta omien mielipiteidensä ja asenteidensa esittelyn.  Yksikään suomalainen tiedotusväline ei vaivautunut kääntämään hyväksyttyä kansalaisaloitetta, mutta goolettamallahan se löytyi ja ainakin yksi blogisti oli jopa kääntänyt sen suomeksi.

Hyväksytyn aloitteen ydinkohdat olivat seuraaavat:

2. Ulkomalaisille myönnettävien oleskelulupien määrää rajoitetaan vuosittaisilla enimmäismäärillä ja kiintiöillä. Enimmäismääriin lasketaan kaikki myönnetyt luvat, turvapaikanhakijat mukaan lukien. Oikeutta pysyviin oleskelulupiin, perheenyhdistämiseen ja sosiaaliturvaan voidaan rajoittaa.

3. Enimmäismäärät ja -kiintiöt ansiotoimintaa harjoittaville ulkomaalaisille pitää määritellä ottaen huomioon Sveitsin talouden maailmanlaajuiset edut ja kunnioittaen sveitsiläisten etuoikeuden periaatetta; näiden pitää sisältää myös rajan takaa töissä käyvät. Oleskeluluvan myöntämiseen vaadittavat perusteet ovat erityisesti työnantajan hakemus, sopeutumiskyky ja elämiseen riittävä ja itsenäinen toimeentulo.

[Edellä olevan] kanssa ristiriidassa olevat kansainväliset sopimukset on neuvoteltava uusiksi ja sopeutettava kolmen vuoden kuluessa siitä kun Kansa ja Kantonit ovat hyväksyneet tämän luvun.

MTV otsikoi uutisensa seuraavasti: "Maahanmuuton rajoittaminen hävettää Sveitsissä". Uutisesta ei kyllä käynyt lainkaan ilmi, ketä Sveitsissä hävettää?

Ylen EU-kirjeenvaihtaja Elina Ravantti kirjoitti otsikolla : "Sveitsiläisten Impivaara".
"Sveitsin maahanmuuttokansanäänestyksessä sveitsiläiset tulivat ampuneeksi itseään jalkaan. Yli puolet Sveitsin viennistä menee EU-maihin. Maan tukijalat, konepaja-, elintarvike- ja lääketeollisuus, tarvitsevat ulkomaisia huippuammattilaisia. Yritykset kysyvät, miten käy kilpailukyvyn, jos työhönotossa pitää osaamisen sijasta päättää passin perusteella.   .... Ihmisten vapaa liikkuvuus on EU:n perusasioita, joten Bryssel ei voi jättää sveitsiläisten päätöstä sikseen. Nyt EU:n pääkallonpaikalla odotetaan Sveitsin seuraavaa siirtoa". Jos toimittaja olisi vaivautunut lukemaan aloitteen tekstin, hän olisi huomannut, tai ainakin hänen olisi pitänyt huomata, kirjoittavansa asian vierestä. 

Keskustelupalstoilta löytyi runsas valikoima kiukunpurkauksia ja uhkailuja. Joukossa oli luonnollisesti perinteisistä sisäpoliittisista lähtökohdista ponnistavia kannanottoja, jotka edustivat käytännössä sitä kapea-alaista impivaaralaista ajatusperinnettä, jota näiden mielipiteiden esittäjät yleensä käyttävät haukkumasanana. 

"Kummaa riemua. Sveitsiläisten päätös, koskee lähinnä EU-kansalaisia. Persut ei nyt sitten pääse patatiskaajaksi Zürichiin vaikka löytäisivät itsenäisesti työpaikan".

"Jäämme odottamaan EU:n vastatoimia kunhan Sveitsi keksii miten haluavat kansanäänestystään toteuttaa. Suljetaan vähäksi aikaa Sveitsin rajat vaikka vaatimalla viisumi, jota ei byrokratian vuoksi saa alle puolen vuoden. Taas hyvä osoitus siitä, että kansalaisten ei pidä päästä sitovasti äänestämään voimakkaita tunteita herättävistä aiheista. Typerät populistiset päätökset syntyvät kovin helposti".

"Voi olla, että tämä on lopun alkua sveitsiläiselle suoralle demokratialle".

Heräsi epäilys, että olikohan monen kauhistelun ja kostolla uhkailemisen pohjimmaisena syynä sittenkin demokratian kauhu?  Näin etenkin sen takia, että monissa kannanotoissa Sveitsin nähtiin uhmaavan EU:ta jonka johdosta kirjoittajat kiirehtivät ilmaisemaan tukensa EU:lle ja yllyttivät sitä kostotoimiin.    

Sveitsissä on ollut käytössä yli 150 vuotta suora demokratia, jota monet kutsuvat demokratian helmeksi. Tässä mallissa kansalaisten enemmistö päättää sitovasti siitä, miten asioita tulee hoitaa. Tässä kiintiöitä koskevassa äänestyksessä kantansa ilmaisi 56 % äänestäjistä. Vaikka kiintiöitä kannattanut enemmistö oli niukka ja vaikka hallitus oli suositellut kiintiöiden hylkäämistä, se kiirehti ilmoittamaan kunnioittavansa kansanäänestyksen tulosta ja ryhtyvänsä sen velvoittamiin toimimiin. Vertailun vuoksi kannattaa todeta, että Europarlamentin vaaleissa äänestysvilkkaus oli 43 % ja EU on toistuvasti toiminut peruskirjansa ja sopimustensa vastaisesti. 

 

Nämä sveitsiläisten kauhistelijat siis ovat sitä mieltä, että 8 miljoonaisella kansalla, joista 2 miljoonaa on jo nyt maahanmuuttajia, ei ole oikeutta säännöstellä 500 miljoonaiselta alueelta tulevaa maahanmuuttoa, joka on osoittautunut monta kertaa alunperin arvioitua suuremmaksi. Tämä vieläpä tilanteessa, jossa EU:n 500 miljoonaisen väestön taloudellinen tilanne on epäonnistuneen talouspolitiikan johdosta jyrkästi huonontunut, mikä puolestaan on entisestään lisännyt maahanmuuttopaineita. Eikö pikemminkin ole niin, että sveitsiläiset ovat nyt toimineet vastuullisesti kun he päättäneet varautua tarpeen vaatiessa maahanmuuton rajoittamiseen turvatakseen yhteiskuntansa toimintakyvyn ja vakauden. Vaikuttaa siltä, että monille politiikan toimijoille ja toimittajille demokratia on kauhistuksen aihe. 

Moraalia ja kansalaistottelemattomuutta

YLE kyseli kansalaisilta,  voiko lakia rikkoa, jos oma moraali ja laki ovat ristiriidassa.

Esitetystä väitteestä "lakia voi rikkoa, jos oma moraali ja laki ovat ristiriidassa" vahvasti eri mieltä oli 45 % vastaajista, jonkin verran eri mieltä oli 19 % vastaajista, ei samaa eikä eri mieltä oli 14 % vastaajista, jonkin verran samaa mieltä oli 15 % vastaajista ja täysin samaa mieltä oli 7 % vastaajista. Vaihtoehtoa "kysymys on hölmösti asetettu" ei ilmeisesti tarjottu, mutta voisi olettaa, että näistä ei-samaa-.eikä-erimieltä vastaajista ainakin osa tarkoitti juuri tätä. Kysymys nimittäin oli todella hölmösti asetettu. Suorastaan kouluesimerkki siitä, kuinka epämääräisillä kysymyksillä saadaan epämääräisiä tuloksia.

YLEn toimittaja osikoi "Suomalaiset: Laki ohittaa moraalin".  Yhden blogistin mukaan "64 % suomalaisista olisi ilmiantanut naapurinsa natseille".  Toisen blogistin mukaan "suomalaiset eivät hyväksy kansalaistottelemattomuutta eli lakien rikkomista". Muitakin tuloksen tulkintoja epäilemättä tulee ja runsaasti. Koska kysymys oli asetettu niin tulkinnanvaraisesti kuin oli, oikeastaan kaikki tuloksen perusteella vedetyt johtopäätökset ovat mielivaltaisia. Tulos ei kerro mitään relevanttia. Enintään se antaa jonkinlaisia viitteitä siitä, miten vastaajat olivat ehkä kysymystä tulkinneet ja mihin tulokseen he olivat tämän tulkintansa pohjalta tulleet. 

Jo kysymyksen alkuosa "lakia voi rikkoa, jos ..." herättää kysymyksen, mitä kysyjä nyt oikeastaan ajaa takaa. Lakiahan voi rikkoa aina. Sanoi oma moraali sitten sitä taikka tätä. Lain rikkomisesta tosin seuraa rangaistus, mikäli siitä jää kiinni. Tarkoittiko kysyjä siis sitä, että lain rikkoja olisi vapautettava rangaistuksesta, jos tekijä sanoo toimineensa oman moraalinsa mukaisesti?

Jos kysymyksellä tarkoitetaan, että lakia saa rangaistuksetta, jos tekijä esittää teolleen moraaliset perustelut, niin riittääkö perusteluksi puhtaasti tekijän oma subjektiivinen moraalikäsitys, vai pitäisikö sillä moraalisella näkemyksellä olla jonkinlaista laajempaakin kantavuutta.  Tämä kysymys nimittäin kytkeytyy hyvin läheisesti lakeja säätävään yhteiskuntaan ja  lainsäädäntöprosessiin. Onko diktaattorien sanelemiin lakeihin suhtauduttava samalla tavalla kuin demokraattisen yhteiskunnan laatimiin lakeihin. Onko demokraattisessa järjestyksessä laaditun lain rikkominen aivan yhtä hyväksyttävää kuin jonkun diktaattorin saneleman mielivaltaisen tahdonilmauksen rikkominen.      

Kysyjä ei ota kantaa rikkomuksen suuruuteen eikä sen kautta saavutettavaan moraaliseen hyvään.  Vähäisen rikkeen tekeminen, jolla pelastetaan suuri määrä ihmishenkiä rinnastuu vakavaan rikokseen, jonka perusteluna on tekijän subjektiivinen moraalinen mielipide. Kun diplomaatti antoi Hitlerin Saksassa juutalaisille oman maansa passeja, hän epäilemättä rikkoi oman maansa lakeja, mutta toimi oman moraalinsa mukaisesti. Kun bolshevikit rahoittivat vallankumouspuuhailujaan tekemällä pankkiryöstöjä, joiden yhteydessä ammuttiin ihmisiä, he epäilemättä rikkoivat lakia ja toteuttivat omaa moraaliaan. Kun heimoperinteisiinsä sitoutunut isä tappaa tyttärensä, joka on seurustellut väärään ryhmään kuuluvan pojan kanssa, hän rikkoo lakia (ainakin Euroopassa) mutta toimii ilmeisesti oman moraalinsa mukaisesti. YLEn kysymyksenasettelussa kaikki nämä tapaukset ovat rinnasteisia. Vastaaja valitsee, omien mielikuviensa perusteella, miten hän kysymyksen tulkitsee.

Kysymyksessä ei myöskään ota kantaa siihen, pitääkö lain rikkomisella saavutettava moraalinen hyvä olla jollakin tavalla todennettavissa ja objektiivisesti havainnoitavissa, vai riittääkö pelkkä väite tai hurskas toive. Machiavellin mukaan tarkoitus pyhittää keinot, mutta ei hänkään tarkoittanut, että tarkoitus pyhittäisi sellaisia keinoja, jotka eivät tosiasiassa edistä tavoitteen saavuttamista. On nimittäin niin, että jos saavutettava moraalinen hyvä ei ole todennettavissa tai ettei ainakin ole ilmeistä, että käytetyt keinot suurella todennäköisyydellä edistävät tavoitteena olevan hyvän aikaansaamista, mikä tahansa korkealentoinen selitys riittää lain rikkomisen perusteluksi, olipa se selitys sitten uskottava tai ei.

Herääkin kysymys, miksi tällaisia kehnosti laadittuja kyselyitä (sanaa tutkimus en käyttäisi tässä yhteydessä) tehdään. Median edustajat vastaavat kyselyn epämääräisyyteen kohdistuviin moitteisiin yleensä esittämällä, että tarkoitus oli synnyttää keskustelua. Valitettavasti vain on niin, että kehnolaatuisella kyselyllä synnytetään kehnolaatuista keskustelua. Kun asiat on esitetty epämääräisesti, keskustelijat puhuvat/kirjoittavat toistensa ohi. Yksi keskustelija puhuu aidaksista, toinen seipäistä ja kolmas jostain aivan muusta. Varsin nopeasti keskustelu (jos sitä sellaiseksi voidaan sanoa) redusoituu siksi valitettavan tavalliseksi kenen-joukoissa-seisot inttämiseksi. Tämä on valitettavaa, koska aiheesta voisi tehdä ammattitaitoisiakin selvityksiä, jotka antavat virikkeitä hyvälle keskustelulle, jossa tuodaan esiin eri näkökantoja ja erilaisia perusteluita. Parhaassa tapauksessa keskustelijat jopa pystyvät syventämään näkemyksiään.

Niin, voiko sitten lakia rikkoa, jos oma moraali on sen kanssa ristiriidassa? Vastaus on ehdottomasti kyllä ja ei. Jokainen löytää varmasti esimerkkitapauksia, joissa lain rikkominen moraalisista syistä on hyväksyttävää, jopa suorastaan tarpeellista. Aivan samoin jokainen löytää esimerkkejä, joissa esitetty moraalinen mielipide ei kelpaa hyväksyttäväksi perustaksi aiotulle tai tehdylle rikokselle. Kiinnostavaa olisi tietää, minkälaisia jakautumia erilaisista tapauksista esiintyisi. Löytyykö tapauksia, joissa käytännöllisesti katsoen kaikki hyväksyvät lain rikkomisen ja löytyykö tapauksia, joissa käytännöllisesti katsoen kukaan ei hyväksy lain rikkomista. Mutta sellaisen tutkimuksen tekeminen vaatisi tietysti paneutumista ja työtäkin.