On vuosi 2007. Suomi ja suomalaiset elävät historiansa parasta vuotta. Bruttokansantuote on kaikkien aikojen korkein, niin absoluuttisesti kuin henkeä kohti mitattunakin. Sen suuruus on 180 miljardia ja se kasvaa 4,5 prosentin vauhtia, investointien kasvu on 8,5 prosenttia, viennin kasvu 8,2 prosenttia ja tuonnin kasvu 6,6 prosenttia. Vaihtotaseen ylijäämä oli 6 prosenttia bruttokansantuotteesta. Edellisen laman velkoja maksetaan vauhdilla pois. Julkisyhteisöjen ylijäämä oli 10 miljardia, mikä on suhteellisesti Euroopan korkein. Valtion velan suuruus oli 56 miljardia, mikä oli 33,9 % bruttokansantuotteesta. Talouden ohella muutkin asiat ovat kunnossa. Koulujen Pisa-tulokset ovat maailman huippua. World Happiness Report -mittaukset tosin alkavat vasta viisi vuotta myöhemmin, seuraavan laman jo iskettyä, mutta Suomi on silloin kakkosena, heti Tanskan jälkeen. Suomi on kaikilla mittareilla menestystarina. Kansainvälinen lehdistö hehkuttaa Suomea maailman tai vähintään Euroopan mallimaana. Suuret ikäluokat ovat vielä ohjaksissa, mutta alkavat siirtyä vauhdilla eläkkeelle ja ohjaksiin tarttuu uusi sukupolvi.
Viisitoista vuotta on kulunut. Vuosi on nyt 2022. Bruttokansantuote
niin asukasta kohti kuin absoluuttisestikin on samoissa lukemissa kuin vuonna
2007. Tällä välillä verrokkimaiden bruttokansantuote on kasvanut keskimäärin 20
%. Suomi on jäänyt jälkeen. Vaihtotase on kääntynyt alijäämäiseksi. Valtion
budjetti on paisunut 77 miljardiin. Se on yli 8 miljardia alijäämäinen. Valtion
velka on paisunut lähes sadalla miljardilla 136 miljardiin ja paisuu kymmenen
miljardin vuosivauhtia. Julkisyhteisöjen velka on 190 miljardia, mikä on 65 prosenttia
bruttokansantuotteesta. Pisa tulokset
tippuvat vauhdilla. Katujengien harjoittama väkivalta puolestaan lisääntyy
vauhdilla. Onnellisuustilastossa ollaan sentään vielä kärjessä, mutta kuinka
kauan? Kuinka paljon siinä mahtaa olla viivettä, sillä tiedot on kerätty kolmen
edeltävän vuoden aikana ja myös kansalaisilla on tapana reagoida muutoksiin
viipeellä. Suuret ikäluokat ovat nyt eläkkeellä,
politiikkaa hoitavat nelikymppiset. On suoritettu reilu 40 vuoden nuorennusleikkaus
ja hallitus on käytännössä naisten käsissä.
Maan tilanne tuo mieleen Simo Salmisen laulun sanat ”Mä
pääsin töihin / Suomen vöihin / ja faija ryhtyi liksaa maksamaan / Se sitten
käymään / läksi Etelä-Saksaan / ja kauppapuoti minulle jäi / Mä päätin ottaa /
ja ukolle näyttää / kuinka lähtee meiltä rättätää / Mutta palatessaan / se
ovella pyörty / kun koko firma oli kanttuvei /. Tarina on tuttu monestakin perheyrityksestä. Kun
isäpappa on rakentanut menestyvän yrityksen ahkeruudella, yritteliäisyydellä ja
varovaisuudella, remmiin astuvat pojat – tai tyttäret – jotka päättävät
räväyttää ja näyttää ukolle eikä aikaakaan, kun koko firma on kanttuvei. He
ovat kasvaneet siihen, että firman tai maan menestys on itsestäänselvyys, jonka
eteen ei tarvitse tehdä mitään vaan tuloksia pitää vain hyväksikäyttää. Rahaa
on ja sitä voidaan käyttää kaikkiin niihin tarkoituksiin, joihin mieli tekee. Firmaa
voidaan käyttää itsensä toteuttamisen välineenä. Tarina on samaa sukua kuin
siinä jätkän jenkassa, jossa oli ensin paiskittu töitä ja kiristelty vöitä niin
lompsakin oli alkanut pullottaa ja niinpä sitä hipsittiin kaupunkiin ja pannaan
rahat menemään.
Onko tämä Suomen kansan kohtalo. Maasta löytyy kyvykkäitä rakentajia,
kehittäjiä ja puurtajia, mutta päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä tulosten turvaamiseen
ja edelleen kehittämiseen ei löydy. Kun on saatu rakennettua maailmanluokan tuloksia,
olipa kyse telepalveluista, Nokian kännyköistä, huipputuloksia tuottavasta
koululaitoksesta, kenelle tahansa malliksi kelpaavasta kansantaloudesta niin
eikös paikalle pölähdä innokkaita yrittäjiä ja supliikkihenkilöitä, jotka
paistattelevat edeltäjiensä luoman menestyksen loisteessa ja haluavat työntää
oman Eskon tai Eevan puumerkkinsä asioiden hoitoon, eikä aikaakaan, kun koko
firma on kanttuvei. Ja asiaa ei lainkaan paranna se, että ohjaksissa ovat silloin
ne, jotka ovat raunioittaneet edeltäjiensä työn ja sen tulokset. He haluavat
tarrautua asemiinsa ja kiistää tapahtuneet tosiasiat. He keksivät loputtomasti
selityksiä mutta eivät lainkaan ongelmien ratkaisua. Pikemminkin heidän
tekemillään ratkaisuilla on taipumus pahentaa ongelmia entisestäänkin. Heille
on vieras se ajatus, että he toimisivat kuten ne jätkän jenkan urhot. He
nimittäin totesivat, että kun rahat oli aamulla loppu niin oli pakko myöntää, että
se reissu se tuli hintaan ja sepä katumusta lykkäsi rintaan. Niinpä sitten tuli
savotoille hoppu ja sinne täytyi mennä haavojansa nuolemaan ja vihreää kultaa
vuolemaan, paiskimaan töitä ja kiristelemään vöitä että sitten joskus
tulevaisuudessa taas voisi lompsakin pullottaa.
