Filosofi Pekka Himasen
tutkimusryhmän loppuraportti "Kestävän kasvun malli" julkistettiin säätytalolla
torstaina 7.11.2013. Raportti sai odotetun suuren huomion. Raportti julkaistiin
myös internetissä josta sitä ladattiin ensimmäisen vuorokauden aikana 10 000
kappaletta. Raporttia kommentoitiin joukolla ja tarmokkaasti. Analyyttisia
kannanottoja oli ainakin alussa niukalti, mikä tietysti on ymmärrettävää.
Perustellun analyyttisen näkemyksen muodostaminen edellyttää raportin lukemista ja
jonkinasteista puntarointia, joka vie aikaa. Puolesta ja vastaan kannanottoja
oli paljon. Syntyi epäilys, että suuri osa näistä varhaisista mielipiteistä oli
muodostettu jo ennen raportin julkistamista.
Yksi syy polemiikkiin
ja sen kiivauteen oli epäilemättä raportin hinta ja tilaustapa. Raportin hinta,
700 000 euroa, on tietysti huomattavan hyvä hinta konsulttitoimeksiannosta,
jonka tuloksena on 383 -sivuinen raportti.
Mutta toisaalta, jos sen sisältö antaa hyviä eväitä maan tulevaisuuden
rakentamiseen, hinta on mitätön. Vähän sama asia pätee tilaustapaan. Rahakkaan
toimeksiannon antaminen lähipiiriin kuuluville ilman kilpailutusta on tietysti
korruptiota. Mutta toisaalta, jos työ tilataan sellaiselta taholta jonka
voidaan hyvin perustein olettaa pystyvän tuottamaan asiasta parhaan tuloksen,
pelkän muodon vuoksi suoritettavassa kilpailutuksessa on kovin vähän järkeä.
Tämäntyyppisessä selvityksessä tärkeintä ei ole hinta vaan tuloksen laatu.
Yhden professorin
(Hiilamo) mielestä tutkimus ei täyttänyt tieteellisen tutkimuksen kriteerejä. Hän
piti esitettyjä tietoja myös osin epäluotettavina. Toinen professori luonnehti teosta
tyypilliseksi tutkimukselliseksi pamfletiksi. Hän olisi antanut teokselle
kouluarvosanan 7+. Muilta professoreilta tutkimusraportti sai moitteita
vaikeaselkoisuudesta, viittaamattomista lähteistä, metodologian puutteesta. Moitittiin
myös sitä, että raportti toisti vanhoja ajatuksia, eikä sisältänyt uutta. Lista
oli pitkä. Tylyimmän palautteen antajan (Haaparanta) mielestä ei kukaan
ajatteleva ihminen voi olla raporttiin tyytyväinen. Hän ihmetteli, että miten
ihmeessä tilanne on päässyt sellaiseksi, että tuollaista raporttia kysytään ja
julkistetaan. Moittipa eräs valtiotieteiden tohtori sitä jopa ihmiskeskeisyydestäkin,
"vailla vastuuta luonnosta, joka meitä ylläpitää". Moitteista paistoi paikoitellen myös kateus. "Tiedän, miten valtavan kova kilpailu
käydään siitä, että tutkijat saavat tätä akatemian rahaa". Politiikan
kentiltä, blogisteilta ja kommenttipalstoille kirjoittajilta tuli sitten paljon
raskaampaakin tekstiä.
Raportin tekijät puolustautuivat sanomalla, että kirjaa on
kohtuutonta arvioida puhtaasti akateemisena tutkimuksena, koska se oli
tarkoitettu keskustelun avaukseksi. Tarkoitus
ei ollut tehdä perustutkimusta vaan tuottaa tutkimustietoa poliittisen
päätöksenteon pohjaksi.
He vetosivat myös siihen,
että kirja on läpäissyt Oxford University Pressin, jota he luonnehtivat maailman
arvostetuimpiin kuuluvaksi tiedekustantamoksi, julkaisuseulan ja ilmestyy
englanniksi keväällä. "Kolme huipputason arvioitsijaa on hyväksynyt
kirjan. Siksi en piittaa tästä arvostelusta kovin paljon."
Himanen torjui myös kritiikin siitä, että raporttia varten
ei ole tehty uutta tutkimusta, vaan esseet pohjautuvat vanhoihin tutkimuksiin.
"Tämä on täysin uusi tutkimus. Oxford University Press ei julkaise mitään
muuta kuin aidosti uutta ja omaperäistä uutta ajattelua. Teoksen keskeinen ajatus
siitä, että kehityksen päämäärä on arvokas elämä, on saanut kansainvälisesti
myönteistä vastaanottoa".
Castells meni puolustusreaktiossaan vähän sivuraiteellekin.
Hän sanoi olevansa surullinen muukalaisvihamielisyyden lisääntymisestä
Suomessa. Hänen mielestään Suomen sulkeutuminen on turhaa. Hän sanoi, että
ongelmia voi syntyä myös suomalaisten epäsolidaarisesta suhtautumisesta
eteläeurooppalaisten ongelmiin ja, että Suomen nykyinen asenne saattaa vielä
myöhemmin kostautua. Hänen mielestään pitäisi
muistaa, että maailma auttoi Suomea yhdessä vaiheessa historiaa. Muuten
olisitte osa Neuvostoliittoa. Hänen mielestään näyttää siltä, että osa
suomalaisista ei halua olla eurooppalaisia.
Castellsin tuohtuminen
oli ilmeisesti reaktiota raportin saamaan ryöpytykseen. Hänen historian
tuntemuksensa puute aiheutti luonnollisesti oikaisujen ryöpyn ja moni näki
kannanotoissa muutenkin merkkejä Suomesta päin syötetystä informaatiosta tai paremminkin
disinformaatiosta. Castellshan ei tiettävästi osaa suomea, joten näiden
xenofobiaa koskevien mielipiteiden takana on mitä ilmeisimmin suomalaisia
tahoja, jotka täten saivat sanomansa julki nimekkään ulkomaalaisen tutkijan
kautta.
Poimintoja raportin sisällöstä.
Kirja jakaantuu kolmeen pääosaan. Ensimmäisessä
osassa esitellään
tutkimuksen teoreettinen viitekehys. Toisessa
osassa tarkastellaan eri kasvumalleja esimerkkitapausten kautta. Kolmas osa
palaa ensimmäisen osan kysymykseen, mikä on kestävän kehityksen mallin
päämäärä.
Kirjan lopuksi nostetaan esiin käytännön
johtopäätöksiä siitä, mitkä asiat ovat olennaisia
kestävää kehitysmallia rakennettaessa. Kirjan
loppuluku on tässä kirjan suomenkielisessä laitoksessa muokattu erityisesti
Suomen kannalta ja sisältää Suomea koskevia johtopäätöksiä.
Teoreettinen viitekehys
Tutkimuksen visiona oli yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus elää arvokasta
elämää. Yhteiskunta, jossa jokainen ihminen voi kokea oman arvokkuutensa ja
tunnustaa saman arvokkuuden kaikissa muissa ihmisissä. Yhteiskunta, jossa
jokainen voi toteuttaa omaa potentiaaliaan ja sallii samat mahdollisuudet myös
muille. Päämääränä on kestävän kasvun malli, jossa hyvinvointi ja talous yhdistyvät
toisiinsa ekologisesti kestävällä tavalla. Tämän päämäärän saavuttamisen edellytykseksi
nähtiin päämäärän saavuttamista tukeva kulttuurinen perusta.
Talouden kehityksen avainalueeksi
ja tärkeimmäksi perustaksi nähtiin informaatio- ja kommunikaatioteknologian
kehitys. Siihen perustuvasta yhteiskunnallis-teknologis-taloudellisesta
järjestyksestä käytetään nimitystä
informationalismi. Sen nähdään muuttavan taloutta vastaavasti kuin
energiavallankumoukseen perustuva industrialismi aikoinaan. Informationalismin
ominaispiirteitä ovat maailmanlaajuiset informaatioverkot, sanoen tiedon
keräämisen ja informaation käsittelyn vaativampi kompleksisuus ja
informaatioteknologian soveltamisen leviäminen kaikille taloudellisen ja sosiaalisen elämän alueille.
Informationalismin myötä tiedosta on Castellsin mukaan lopullisesti tullut
tuotannontekijä. Alueiden ja yritysten kilpailukyvyn katsotaan olevan riippuvainen niiden
kyvystä toimia informationaalisen talouden sääntöjen mukaisesti. Arvonlisäys syntyy
informaation muuttamisesta tiedoksi, minkä jälkeen tietoa sovelletaan kaikkiin
suoritettaviin inhimillisiin ja teknologisiin tehtäviin.
Case-tutkimukset
Raportissa esitetyt
case-tutkimukset edustavat maailman eri osissa käytettyjä kasvumalleja.
Piilaakso on esimerkki amerikkalaisesta markkinavetoisesta
kehitysmallista, jossa yrittäjyyden
kulttuurin ohjaama informationaalinen kehitys on maailman
pisimmälle vietyä mutta kohtaamassa kestävyyden rajat inhimillisen kehityksen
ja ekologisen kestävyyden ongelmien takia.
Suomen malli on onnistunut yhdistämään hyvällä menestyksellä informationaalisen
kehityksen ja kaikki kansalaiset huomioivan inhimillisen kehityksen. Se
esitetään mallina, joka on onnistunut kehittämään kilpailukykyisen
innovaatiopohjaisen talouden yhdistettynä kaikki mukaan ottavaan
hyvinvointivaltioon.
Euroopan hyvinvointivaltiolle perustunut
kehitysmalli on pitkään
onnistunut yhdistämään taloudellisen kehityksen
inhimilliseen kehitykseen. Sen haasteena on kysymys, voidaanko teollisen ajan
hyvinvointivaltio uudistaa informaatioajan hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Kiinan tapaus on esimerkki aasialaisesta kasvumallista, joka perustuu valtiojohtoiseen
kehitysmalliin. Siihen yhdistyy erityinen
kiinalainen yrittäjyystyyppi, jolla on omanlaatuisensa dynamiikka. Kiinan esimerkki
kuvaa haasteita, jotka liittyvät siirtymiseen valtiojohtoisesta kehitysmallista
kohti menestyvää innovaatiovetoista mallia. Mallin haasteita ovat inhimillistä
kehitystä uhkaavat yhteiskunnalliset konfliktit ja ekologiset ongelmat. Kiina
ei ole tähän asti myöskään pystynyt luomaan yhtään johtavimman innovaatiotason maailmanlaajuisesti
tunnettua brändiä.
Etelä-Afrikka on
esimerkki Afrikan liittymisestä maailmantalouteen. Sen kehitysmalli kuvastaa myös
yleisiä ristiriitaisuuksia Afrikan kehityksessä. Maa on suhteellisen vauras,
mutta tulojen ja hyvinvoinnin erittäin eriarvoinen jakautuminen on siellä maailman
jyrkimpiä.
Chileen on esimerkki kehitysmallista, joka edustaa Latinalaisen Amerikan nousua globaalin
talouden tärkeäksi alueeksi.
Kehityksen päämäärä ja niiden vaatimat
muutokset
Raportissa esitettiin, että kehitys kohti
informaatioajan hyvinvoinnin yhteiskuntaa vaatii kulttuurisia muutoksia. Niitä
kutsuttiin raportissa jättiläisiksi (lyhennys jättiläisaskeleesta). Nämä viisi uutta
jättiläistä olivat lyhyesti luonnehdittuna:
Positiivinen vs. negatiivinen: Negatiivisesti eli (fyysisten) puutteiden
poistamisen kautta määritellystä hyvinvointivaltion käsitteestä on siirryttävä positiiviseen,
jossa hyvinvointivaltio määritellään lopullisen päämäärän eli hyvinvoinnin
edistämisen kautta. Pahoinvoinnin vähentämisestä on siirryttävä hyvinvoinnin
lisäämisen.
Proaktiivinen vs. reaktiivinen: Reaktiivisesta hyvinvointivaltiosta on
siirryttävä proaktiiviseen hyvinvointiyhteiskuntaan. Ongelmiin reagoivasta
hyvinvointivaltiosta on siirryttävä ongelmia ennakoivaan ja ehkäisevään
yhteiskuntaan.
Subjekti vs. objekti: Ihmisiä on lakattava kohtelemasta
hyvinvointivaltion objekteina ja heidät on sen sijaan nähtävä hyvinvointiyhteiskunnan
subjekteina. Toisin sanoen järjestelmäkeskeisestä hyvinvointivaltiosta on
siirryttävä ihmiskeskeiseen hyvinvointiyhteiskuntaan.
Holistinen vs. partiaalinen: Suhtautumisen hyvinvointiin on muututtava
partiaalisesta eli osittaisesta holistiseksi eli kokonaisvaltaiseksi. Hyvinvointia
edistävät klassiset tekijät, autonomia, sosiaaliset suhteet ja merkityksellinen
tekeminen on hyvin järjestelmällisesti levitettävä kaikille elämänalueille,
kuten työhön ja oppimiseen.
Valtio vs. yhteiskunta: Hyvinvointivaltiosta on siirryttävä kohti
osallistavampaa hyvinvoinnin yhteiskuntaa. Tämä ei tarkoita valtion
velvollisuuden poistamista sen eettisen tehtävän osalta, vaan informaatioajan
hyvinvointiyhteiskunnan käsite aktivoi valtiota toimimaan aiempaa laaja-alaisemmin,
esimerkiksi edistämään henkistä hyvinvointia koulumaailmassa ja työelämässä.
Suomea
koskevia johtopäätöksiä
Suomea koskevassa osuudessa tärkeimmiksi
muutoksiksi ja haasteiksi nähtiin:
1.) Siirtymä teollisesta hyvinvointivaltiosta
informaatioajan hyvinvoinnin
yhteiskuntaan.
2.) Siirtymä informaatioajan ekologiseen
talouteen.
3.) Näitä tukevan henkisen kulttuurin
kehittäminen oppimismaailmasta
työkulttuuriin
sekä poliittiseen johtajuuteen asti
Käytännön tasolla Suomella
nähtiin olevan kolme uutta hyvinvoinnin haastetta:
1.) Elämäntavan
haasteet: Tähän kuuluvat väestön
ikääntyminen (vähemmän lapsia, pidempi elinikä), psyykkisen hyvinvoinnin
haasteet ja elämänhallinnan
ja valinnan ongelmat monimutkaistuvassa
elämässä.
2.) Taloudelliset
haasteet: Työtä tekevien ja
huollettavien välisen huoltosuhteen muuttuessa kansantaloutta uhkaa
kestävyysvaje. Työntekijöiden ja huollettavien määrien suhdetta
merkityksellisempi on kokonaistyöpanoksen tuottavuuden suhde
hyvinvointipalveluiden aikaansaamisen tuottavuuteen. Tämän lisäksi on
huomioitava se, että julkisen sektorin osuus BKT:stä on kestävä suhteessa sen
kantavaan yksityissektoriin.
3.) Teknologiset
haasteet: Uusi informaatioteknologia
mahdollistaa tuottavuuden parantamisen ja uudenlaisia hyvinvointiratkaisuja. Tuottavuus
ja hyvinvointi kohenevat kuitenkin vain, jos teknologian käyttöönottoon
yhdistyy uusi johtamis- ja työkulttuuri.
Nämä haasteet voidaan konkretisoida osoittamalla,
että Suomen hyvinvointiyhteiskunnan kestävyysvaje on jo nyt noin 5% BKT:stä eli
noin 10 miljardia euroa. 10 miljardia euroa on melkein viidennes Suomen valtion
budjetista. Sitä ei voi ratkaista mitenkään pelkillä veronkorotuksilla tai
leikkauksilla. Tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. Tällaisia ovat mm:
• työurien pidentäminen (2 vuotta vastaa kestävyysvajeesta 2%-yksikköä
eli 4 mrd €)
• työllisyysasteen nostaminen (2%-yksikköä vastaa kestävyysvajeesta 1% eli 2
mrd €)
• julkisten palveluiden tuottavuuden
parantaminen (0,25%/v = 1%-yksikkö eli 2 mrd €)
• työhyvinvoinnin parantaminen ( 1%-yksikkö eli 2 mrd €)
• tuotantopotentiaalin 1,5%-yksikön noston
toimenpiteiden ohjelma.
Kaikkein tärkeimpänä muutoksen perustana nähtiin kuitenkin uudistunut
henkinen kulttuuri. Raportin mukaan Suomessa on henkinen kestävyysvaje, jota pidetään
suurempana yhteiskunnallisena haasteena kuin hyvinvoinnin ja talouden
kestävyysvajetta. Himasen mielestä Suomessa vallitsee häpeän kulttuuri, joka
estää maata kehittymästä. Yrittäjyyttä ei pääse Suomessa syntymään, sillä
asenteena on, ettei kukaan saa menestyä paremmin kuin toinen. Hän kaipaa
Suomeen yhdessä onnistumisen kulttuuria.
Pientä arviointia
Puolustautuessaan arvosteluryöppyä
vastaan tekijät sanoivat, että tarkoitus ei ollut tehdä perustutkimusta vaan
tuottaa informaatiota poliittisen päätöksenteon valmistelua varten. Tämä tuntuu
järkevältä näkökannalta. Raportin arvioinnin kannalta tärkein näkökulma ei varsinaisesti
ole sen arviointi akateemisena tutkimuksena vaan kysymys siitä, onko tulos
hyödyllinen, tarjoaako se hyviä
lähtökohtia strategista yhteiskunnallista suunnittelua varten ja onko siinä
kenties jopa aineksia yhteiskunnallisen paradigman uudelleenmuotoilua varten.
Joitakin
arvioinnin kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi:
·
onko raportin
perustana oikea ja kansalaisten kannalta relevantti yhteiskunnallinen näkökulma
·
onko
raportissa onnistuttu tunnistamaan ja nostamaan esille tulevan kehityksen
kannalta olennaisia tekijöitä ja ilmiöitä
·
onko eri
tekijöiden väliset riippuvuudet löydetty ja vuorovaikutukset ymmärretty oikein
·
ovatko raportissa
esitetyt näkemykset ja arviot luotettavia ja uskottavia
Jotkut arvostelijat
moittivat, että raporttia varten ei ole tehty uutta tutkimusta, mutta Himanen oli eri mieltä. Nähdäkseni asioiden
uutuus ei kuitenkaan ole se tärkein asia. Uutuusarvoa tärkeämpi on raportin hyödyllisyys.
Uusien asioiden löytäminen on tietysti aina ansiokasta, mutta uutuusarvot
voivat liittyä yksittäisten tekijöiden ohella eri tekijöiden keskinäisten painoarvojen
oivaltamiseen sekä niiden keskinäisten riippuvuuksien ja vuorovaikutusten
tunnistamiseen. Rakenteiden ja riippuvuuksien hahmottaminen on yhtä tärkeä,
ehkä tärkeämpikin, kuin yksittäisten elementtien tunnistaminen ja kuvailu.
Jos raportin
arvostelijat menivät joskus harhapoluille, niin menivät myös raportin
puolestapuhujat. Yleinen puolustajien argumentti tuntui olevan, että raportin täytyy
olla hyvä ja sen tulokset täytyy hyväksyä, koska tekijöinä on Tunnettuja Nimiä.
Ei raporttia kuitenkaan tee yhtään autuaammaksi se, että sen laatijoina on Tunnettuja
Nimiä. Tunnetut Nimetkin tekevät joskus
tusinatyötä ja tuloksen arviointi ja johtopäätösten teko on viime kädessä aina
tilaajan vastuulla. Vanhassa kaskussa kerrotaan kuinka eräs kollega moitiskeli Väinö
Aaltoselle eduskuntatalon edessä seisovia pronssiukkoja, jotka hän oli tehnyt.
Järkäleen kerrotaan vastanneen, että: "Kyllähän me kaikki tehdään leipämme
eteen sitä tusinatyötäkin, mutta meidän maine syntyy niistä
onnistuneista". Sama pätee
muidenkin Tunnettujen Nimien tuotantoon.
Raportilta ei tietenkään
ole kohtuullista odottaa kaikkea mahdollista. Ei voi odottaa, että se olisi
valmis kehittämissuunnitelma, budjettiraamista nyt puhumattakaan. Toisaalta,
sen kyllä pitäisi antaa hyviä perusteita ja päätöskriteereitä
kehittämissuunnitelmien laadintaa varten. Sen pohjalta tulisi myös löytää
päätöskriteerejä panostuskohteiden määrittelyyn ja myös siihen, miten panoksia tulisi
käyttää jotta niillä saavutettaisiin tarkoitettuja tuloksia. Vastaavasti tulisi
myös löytää viitteitä siitä, mistä on syytä karsia. Kun tuloksia arvioidaan ja
johtopäätöksiä niiden käytöstä tehdään, tärkein ja pätevin arviointikriteeri on
edelleen se vanha pragmaattinen: "toimiiko tuo, tai onko riittävän todennäköistä,
että se toimisi".
Toisena, edelliseen liitettynä elementtinä siihen on lisätty kestävän
kehityksen näkökulma. Tämäkään huomio ei ole mitenkään erityisen uusi,
pikemminkin ilmeinen, mutta tietysti järkevä. Utilitaristien iskulause on siis
päivitetyssä muodossaan: mahdollisimman paljon onnea, mahdollisimman monille,
mahdollisimman kestävällä tavalla.
Kehityksen avaintekijäksi nähdään informaatiotekniikkaan pohjautuva
informationalismi. Tämä on uskottavaa, mutta myös tuttua ja ilmeistä. Avoimeksi
jää kysymys, onko joku muu megatrendi, joka ei ole vielä mitenkään ilmeinen,
mutta jonka tunnistaminen nyt tuottaisi kilpailuetua. Informationalistista
teemaa olisi voinut syventää, sillä käytännön strategisen päätöksenteon
kannalta muutosstrategian ymmärtäminen ja hallinta on hyvinkin avainasia. Mitä
tasolta olisi voinut mennä miten -tasolle. Suomen kannalta meidän suurten
teollisuusalojemme tuleva kehitys on olennaisen tärkeä asia. Yleisesti ottaen,
ei nimittäin tapahdu niin, että informaatiotalous korvaisi teollisuuden ja
teollisuuteen voitaisi suhtautua katoavan taidelajina. Muutoksen voi olettaa
olevan todennäköisesti saman tapainen kuin teollisen vallankumouksen
tapahtuessa. Siihen asti johtavana elinkeinona ollut maatalous ei suinkaan
hävinnyt, se teollistui. Ei teollisuuskaan häviä, se informationalistuu.
Molemmissa tapauksissa on kyse työn tuottavuuden noususta ja työvoimatarpeen
vähenemisestä. Sama informationalistuminen tulee tapahtumaan ja on tapahtumassa
kaupan ja palveluiden alueella. Alkaa näyttää ilmeiseltä, että uusien
kauppakeskusten rakentaminen ei ole enää
mielekästä. Ne tulevat olemaan vanhentuneita jo valmistuessaan
kaupankäynnin siirtyessä internettiin.
Kehityksen päämääränä nähdään informaatioajan hyvinvointiyhteiskunta,
hyvinvointriyhteiskunta 2.0. [Näitä
muotiin tulleita versio 2.0 ilmauksia käyttäessä kannattaisi olla varovainen.
Me ict-alalla leipämme tienanneet muistamme erinomaisen hyvin, että versio 2.0.
oli aina se, johon oli tuotu versioon 1.0 verrattuna joukko uusia
ominaisuuksia, joista melkoinen osa oli kummallisia ja tarpeettomia. Kun
edellinen, moneen kertaan paikattu versio 1.78 oli toiminut kokolailla
virheettömästi, versioon 2.0 oli palautettu valtaosa vanhoista virheistä ja
joukko aivan uusia]. Mutta antaako raportti vastauksen siihen, mikä on
informaatioajan hyvinvointiyhteiskunta - mitkä ovat sen rakenteet (esimerkiksi
elinkeinorakenne, ansaintalogiikat, tulonmuodostus, verotusratkaisut,
yhteiskunnan palvelujen tuottaminen/rahoitus) - miten sinne päästään - toimiiko se
Raportissa esitetään, että uudenlaiseen hyvinvointivaltioon siirtyminen
vaatii kulttuurimuutoksia. Kysymys päämäärien vaatimista kulttuurimuutoksista
on kiinnostava. Se saattaa olla raportin hyödyllisintä antia tai sen ratkaiseva
heikkous. Väistämättä tulee mieleen runsaan sadan vuoden takainen marxismi
innostus. Sehän oli, kuten muistamme, mainio aate jonka jätkät pilasivat. Marxilaisuuden
käytännön sovellukset eivät tähän asti ole missään toimineet. Alkuvaiheessa
perustettiin ihanneyhteisöjä, kuten Sointula, jonka suomalaiset perustivat
Kanadan länsirannikolle. Myöhemmissä vaiheissa pystytettiin stalinilaisia
diktatuureja. Edelliset eivät toimineet, jälkimmäisten todellisuus oli lähinnä esitettyjen
ihanteiden vastakohta. Epäonnistumisen syynä näyttäisi olevan se, että marxilaisen
kommunismin toteuttaminen vaatisi toisenlaisia ihmisiä kuin nämä
reaali-ihmiset. Ihmiset eivät muutu ihanneyhteiskunnan vaatimaan muottiin
sormia napsauttamalla. Toisaalta, kulttuurimuutoksia kuitenkin tapahtuu. Kysymys
onkin siitä, miten ne tapahtuvat ja minkälaiset muutokset ovat ylipäätään
mahdollisia. Ylhäältä ohjelmoidut muutokset (nämä viisi jättiläistä) eivät
välttämättä ole lainkaan toteutettavissa ohjauksen ja koulutuksen kautta, jos
niillä ei ole luontevaa kasvualustaa. Sananlaskun sanoin: kannettu vesi ei pysy
kaivossa. Epäilen, että kulttuurimuutokset tapahtuvat pikemminkin teknologisten
ja muiden vastaavien muutosten funktiona ja mahdollisuudet muutosten
ohjaamiseen ylhäältäpäin ovat rajalliset. Utopioiden kanssa on syytä olla
varovainen, koska niillä on yleensäkin, muistoissa autuaan Henry Mooren
alkuperäisestä Utopiasta lähtien, tavannut olla totalitaarisia ja voimakkaasti
painajaismaisia piirteitä.
Loppu tulemana tuntuisi olevan, että raportissa on monia hyviä näkökohtia
ja keskustelun avaukseksi se ei ole lainkaan hullumpi. Tosin se vaikuttaa monin
paikoin epätasaiselta. Paikoitellen löytyy hyviä huomioita ja terävääkin
analyysiä, toisin paikoin teksti on suorastaa naiivia. Olisiko syytä kehittää
versio 2.0., jossa paneudutaan perusteellisemmin elinkeinoelämän ja talouden
kehitykseen ja työstetään niitä konkreettisemmalle tasolle. Mukaan voisi ehkä
ottaa koulutuksen kehittämisen siten, että huomioidaan ne koulutukselliset
vaatimukset, joita kehittäminen edellyttää.
Entä oliko työ sitten hintansa väärti. Enpä lähde sitä arvioimaan. Luultavasti
vastaavan tuloksen olisi voinut saada halvemmallakin. Toisaalta, todennäköisesti
pienellä penkomisella löytyisi paljonkin akateemista tutkimusta jonka
hintavastaavuus on selvästi huonompi. Eräs
näkökulma voisi olla se, että muutamassa päivässä raporttia ladattiin netistä
yli 10 000 kertaa. Kohtuullisilla kirjakauppahinnoilla laskettuna tämä kattaa
kohtalaisen osan raportin hinnasta, joten tietoa on onnistuttu levittämään
varsin laajalti kohtuullisin kustannuksin. .