Koulua, Pisaa vai elämää varten

Joitakin koulua ja koulutusta sivuavia viimeaikaisia otsikoita ja yksi katkelma uutisesta:

"Suomi on menestynyt hienosti kansainvälisissä Pisa -vertailuissa."
"Suomalaisten oppimistulokset ovat laskussa."
"Suomalaisten syrjäytyminen jo kouluaikana on lisääntymässä."
"Suomalaisten työelämään siirtyminen on muuttunut jatkuvasti myöhäisemmäksi."

"Suomessa yrittäjien osuus työikäisistä on alle 5% kun se monissa muissa Euroopan maissa on lähes kaksinkertainen. Yrittäjien keski-ikä on selvästi korkeampi kuin palkansaajien, joten uusia yrittäjiä tarvittaisiin Suomessa lähivuosina useita kymmeniä tuhansia. Muuten maasta uhkaa hävitä suuri määrä työpaikkoja."

Suomi on siis menestynyt hienosti Pisa -vertailussa. Se kertoo siitä, että jossakin on onnistuttu ja siitä voidaan olla aiheellisesti tyytyväisiä. On myös ilmeistä, että aivan kaikessa ei ole onnistuttu ja kehityksen suunnassakin on huolestuttavia piirteitä. Onko jotakin olennaista jätetty huomiotta, kun Pisa-menestys ei näytä kertautuvan työelämään siirryttäessä ja onko menestyksestä tehty oikeat johtopäätökset sekä ryhdytty oikeisiin toimenpiteisiin?   

Minun kouluaikoinani tavattiin sanoa, että emme opi koulua vaan elämää varten. Silloin sillä yleensä varoitettiin lunttaamisen vaaroista ja muista sellaisista vippaskonsteista, joilla pyrittiin saamaan hyviä numeroita ilman perustana olevaa todellista osaamista. Elämää varten oppimista ei sen tarkemmin määritelty, mutta noin yleisesti annettiin ymmärtää, että oli koulussa tarkoitus hankkia sellaisia tietoja, taitoja ja muita valmiuksia, joiden varassa me sitten leipämme tienaisimme ja olisimme siinä samalla maallemme hyödyksi. Tämä tuntui silloin ja tuntuu edelleen jokseenkin pätevältä näkemykseltä.

Pisa-tutkimuksessa mitataan 15 -vuotiaiden nuorten osaamista lukutaidon, matematiikan ja luonnontieteiden alueilla. Tavoitteena ei ole ensisijaisesti arvioida opetussuunnitelman sisältöjen hallintaa vaan oppilaiden taitoja ja valmiuksia mahdollisimman todenmukaisissa ja arkielämän tarpeita muistuttavissa tilanteissa.

Käytännön elämän tavoitteiden kannalta matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen sekä lukutaito muodostavat hyvän perustan. Niiden osaamista mitataan perinteisessä koetilanteessa. Se on varmasti käytännön välttämättömyys, mutta rajoittaa sitä, kuinka hyvin tulokset todellisuudessa kuvaavat oppilaiden tosielämän kykyjä ja valmiuksia. Pisa tutkimus antaa siis hyviä, hyödyllisiä ja tärkeitä tuloksia, mutta sen ulkopuolelle jää tärkeitä asioita.

Tulokset eivät esimerkiksi kerro, osaavatko oppilaat arvioida annettujen tehtävien tarkoituksenmukaisuutta. Käytännön elämässä tapahtuu usein niin, että asiakas pyytää tietynlaista ratkaisua. Kun pyydetyn ratkaisun käytöstä kysytään tarkempia tietoja, käykin ilmi, että aivan toisenlainen ratkaisu olisi selvästi parempi. Tehtävänanto siis määritellään uudestaan, tarkoituksenmukaisemmaksi. Koetilanteessa näin ei voida menetellä.  

Tulokset eivät myöskään kerro, osaavatko oppilaat tehdä oikeita kysymyksiä ratkaisua etsiessään. Käytännön elämässä asiakkaan kanssa käytävä dialogi on monissa asioissa aivan keskeinen asia. Olkoon tästä esimerkkinä vaikkapa tietojärjestelmän määrittely.

Tulokset eivät myöskään kerro mitään oppilaiden konstruktiivisista kyvyistä. He vastaavat annettuun tehtävään, mutta eivät tuota konstruktiivisia ratkaisuja. Asia olisi toisin, jos tehtävänä olisi vaikkapa sillan suunnittelu ja rakentaminen.   

Pisa-mittaus siis kertoo paljon osaamistasosta, mutta jättää myös paljon olennaista mittauksen ulkopuolelle. Se mittaa koulujen hyvyyttä koulujen mittareilla eli kokeissa pärjäämisellä.

Koulun hyvyyden todellinen mittaaminen tapahtuu kuitenkin elämän mittareilla. Osaavatko oppilaat hakeutua itselleen sopivaan ammattiin? Kuinka hyvin oppilaat löytävät töitä, pärjäävät töissään ja pystyvät elättämään itsensä? Kuinka hyvin maan elinkeinoelämä kehittyy? Syntyykö meille riittävästi yrityksiä ja niihin työpaikkoja? Pärjäävätkö yrityksemme kansainvälisessä kilpailussa? Onnistuvatko ne kasvamaan ja kehittymään vai syövätkö ulkomaiset kilpailijat ne pois markkinoilta?  Kun haluamme arvioida koulun hyvyyttä, tarvitsemme myös jonkun menetelmän, jolla voimme mitata sitä, kuinka hyvin koulu onnistuu valmentamaan oppilaitaan elämää varten.

Suomen koululaitos on nyt kuitenkin saanut hyviä  tuloksia Pisa-mittauksessa. Kun jossakin asiassa menestytään, menestyksen hyödyntäminen ja tulevasta menestyksestä huolehtiminen ovat luonnollisia tavoitteita. Konventionaalisen viisauden mukaan pitää rakentaa vahvuuksien varaan, huolehtia vahvuuksien ylläpitämisestä ja poistaa sellaisia heikkouksia jotka haittaavat vahvuuksien hyödyntämistä.     

Tulevan kehityksen suhteen uutiset eivät näytä hyviltä. Tulosten absoluuttinen ja suhteellinen taso on kääntynyt laskuun, koulutuksen kustannuksissa ollaan säästämässä,  säästöt näyttävät kohdistuvan etupäässä parhaita tuloksia saavuttaviin kouluihin ja resurssien lisäämiset heikoimpiin. Uhkana on sortuminen suomalaisten vanhaan perisyntiin, menneisyyden menestysten varaan tuudittautumiseen. Meillä kyetään kehittämään huippuluokan tuotteita ja saavuttamaan erinomaisia tuloksia, mutta sitten kun menestystä on saavutettu sitä ei käytetä hyväksi eikä jalosteta edelleen vaan asetutaan lepäämään laakereilla. Nousua seuraa sitten nopea lasku. Näin uhkaa käydä nyt koulunkin suhteen. Kun kerran on todettu, että meillä on hyvätasoinen koulutus, siitä tehdään se johtopäätös, että nyt voidaan hellittää ja säästää. Kyllä meille välttää vähän huonompikin taso. Suomen koulutuksen taso siis laskee samaan aikaan kun muiden maiden taso nousee. Jotkut tahot näyttävät rauhoittavan  mieltään sillä, että osaamistason lasku on yleinen eurooppalainen ilmiö. Tämä on erittäin huono lohdutus, koska todellinen kilpailu tulee Euroopan ulkopuolelta. Pikemminkin yleinen eurooppalainen tason lasku on hälyttävää. Jos olemme uppoavassa laivassa, ei ole suurikaan riemun aihe, että emme uppoa muuta laivaa nopeammin.     

Sen sijaan, että asetumme lepäämään laakereilla meidän tulee tutkia, missä asioissa meidän pitää parantaa nykyistä kolutustamme, mitkä ovat tärkeimmät parannettavat kohteen ja paneutua niiden parantamiseen. Ehkä tärkein tällainen kohde on syrjäytyminen. Onneksi näyttää siltä, että se on myös tiedostettu.

Tänä vuonna lähes  5 000 peruskoulunsa päättänyttä jäi ilman opiskelupaikkaa. Alle 25 vuotiaista lähes 35 000 on ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Alle 30- vuotiaista yli 100 000 on pelkän peruskoulun varassa. Syitä on varmasti monia. Osa voi johtua sosiaalisista syistä,  osa voi johtua koulunkäyntiä vaikeuttavista tekijöistä, kuten esimerkiksi lukihäiriöistä, mutta osa syistä voi olla itse kouluun ja koulutusjärjestelmään sisäänrakennettuja.

Suomalaista koulutusjärjestelmää vaivaa käytännön koulutuksen aliarvostus ja vastaavasti teoreettisen koulutuksen yliarvostus. Jos ajatusmalli on koulutuksessa tämä, se heijastuu luonnollisesti myös nuorten asenteisiin ja valintoihin. Koulu voi olla osalle oppilaista liian teoreettinen, käytännölle vieras ja sellaisen, että se ei havaitse käytännön osaamista eikä palkitse siitä. Onko esimerkiksi kahden vieraan kielen opettaminen aivan kaikille todella perusteltua, vai onko se omiaan vieroittamaan osan oppilaista? 

Saksassa yli puolet nuorista menee peruskoulun jälkeen maan järjestelmän mukaiseen oppisopimuskoulutukseen, eräänlaiseen kisällijärjestelmään. Ammattiopinnot suoritetaan pääsääntöisesti oppisopimuskoulutuksella, jossa oppilas työskentelee 3-4 päivää viikossa työpaikalla ja käy 1-2 päivää viikossa koulussa teoriaopetuksessa. Koulutus kestää kolmisen vuotta ja jakautuu työharjoitteluun ja teoreettiseen osuuteen. Teorian määrä riippuu koulutussuunnasta. Järjestelmä kieltämättä sitoo nuoret jo aikaisessa vaiheessa johonkin tiettyyn ammattiin, mutta samalla se sitoo nuoret työelämään ja antaa perspektiivin tulevaisuuteen. Tarjolla on palkallista työtä, käytännönläheistä opetusta ja mukaan päässeelle lähes takuuvarma työpaikka. Lopputulos on toimiva, jos tarkastellaan työttömyysasteita. Saksassa on EU:n alhaisin nuorisotyöttömyysaste, 7,9 prosenttia. Kannattaisiko jotain tämänsuuntaista kehittää myös meillä?

Suomalaisten työelämään siirtyminen on muuttunut jatkuvasti myöhäisemmäksi ja   yrittäjien osuus on työikäisistä on puolet siitä, mitä muissa Euroopan maissa. Yhtenä opiskelujen alkamisen viivästymisen syynä näyttäisi olevan pääsykoejärjestelmä, joka johtaa ainakin joissakin tapauksissa välivuosien syntymiseen.  Mutta onko itse koulun luonteessa sellaisia piirteitä, jotka vaikuttavat työelämään siirtymisen viivästymiseen ja yrittäjyyden vieroksuntaan?

Koulu opettaa tietoja, taitoja, asenteita ja arvoja. Kaikkia näitä opimme tietysti myös koulun ulkopuolella ja ulkopuolelta. Kävin läpi runsaan parinkymmenen koulun osalta, mitä ne kertoivat arvoikseen ja tavoitteikseen. Tällainen läpikäynti on tietysti varsin pinnallinen, mutta kertoo uskoakseni jotakin suuntaa-antavaa. Esitettyjä arvoja olivat tyypillisesti toisten kunnioittaminen, tasa-arvo, sääntöjen noudattaminen, kauniit käytöstavat, positiivinen asennoituminen ja vastaavat. Ainoastaan yhden koulun arvoihin kuului työn arvostaminen ja yhden arvoihin yritteliäisyys. Sellaisia sanoja kuin rohkeus, käytännöllisyys, pragmaattisuus, suurpiirteisyys ja kokeilunhalu ei esiintynyt lainkaan. Syntyi sellainen kuva, että aloitteellisuus ei ole kovin suuressa arvossa, mutta kuuliaisuus on. Syntyi myös sellainen tunne, että koulu ei kehitä yrittämisessä ja yrittäjyydessä tarvittavia asenteita ja valmiuksia. Opettajilla itsellään ei ehkä ole valmiuksia näiden asioiden kehittämiseen, ei ainakaan kovin yleisesti. He kulkevat yleensä koulusta kouluun, ensin kiltteinä oppilaina koulussa, sen jälkeen kiltteinä opiskelijoina yliopistossa ja lopulta sitten opettajina koulussa. Niinpä yritystoiminta ja sen tarpeet jäävät koululle vieraaksi. Tämä heijastuu koulun arvoihin ja toimintatapoihin. Niiden seurauksena ne jotka ryhtyvät yrittäjiksi eivät tee sitä koulun ansiosta vaan pikemminkin koulusta huolimatta.

Pisa-menestys on kiistämättä hieno asia ja antaa oikeuden pieneen henkselien paukutteluun. Se ei kuitenkaan anna oikeutta laakereilla lepäämiseen. Tulevan menestyksen eteen täytyy tehdä työtä. Se ei myöskään ole itseisarvoinen päämäärä. Koulun tehtävä ei ole opettaa Pisaa vaan elämää varten. Se vaatii katseen kohdistamista Pisaa pidemmälle ja laajemmalle.