Kaupunkibulevardeja ja sanapöhöä

Helsingin juuri hyväksytyn kaupunkistrategian mukaan Tuusulantie on tarkoitus muuttaa kaupunkibulevardiksi Käpylän ja kehä I:n välillä. Hanketta esittelevissä kuvissa aurinkoisella puistokadulla liikkuu muutama futuristisen näköinen liikenneväline ja ihmiset istuskelevat katukahviloissa.

Herää kysymys, miksi ulosmenokatua halutaan nimittää kaupunkibulevardiksi?  Onko kukaan koskaan kuullut puhuttavan maaseutubulevardeista?  Ainakaan minun silmiini moista ilmausta ei ole sattunut ja hiukan outo se olisikin, bulevardi kun on suomeksi puistokatu. Miksi siis siihen on lisätty tuo kaupunki- etuliite?  Olisiko kysymys siltä, että sillä on haluttu antaa muutoin arkiselle ilmaukselle ja sen kautta itse hankkeellekin lisää hohdokkuutta, arvokkuutta ja ponnekkuutta.  Katu voi olla ahdas ja rujo, mutta kaupunkibulevardi on ehdottomasti hieno.

Kadun paisuttamisessa kaupunkibulevardiksi on ilmeisesti kyseessä sama ilmiö, jolla koulu on lihotettu oppilaitokseksi ellei suorastaan oppimiskeskuksen yläasteeksi, liberaalista on tehty arvoliberaali ja lopulta, demokratia on vieraannutettu kansandemokratiaksi, jolloin demokratia on käytännössä kokonaan poistettu. Kyseessä on siis sanapöhö.

Sanapöhön avulla puheeseen lisätään pönäkkyyttä. Sen avulla kulloinkin puffattava asia pyritään vieraannuttamaan arkisesta ympäristöstään ja nostamaan kriittisen arvioinnin yläpuolelle ikään kuin jo ennalta hyväksytyksi ja hyväksi määritellyksi. 

Sanapöhö on yksi monista sanamagian muodoista. Sanamagia on ilmiö, jossa sanoilla kuvitellaan itsessään olevan maagisia ominaisuuksia. Erään koulukunnan mielestä sana on teko. Sen koulukunnan käytännöissä sanat todellakin korvaavat usein tekoja mutta sanoilla myös usein peitetään tekoja. On olemassa taikasanoja, jotka saavat asioita tapahtumaan. On olemassa sanoja, joita ei pidä sanoa ja sanoja, jotka täytyy sanoa. On kielto, älä turhaan lausu herran nimeä. Toisaalta, jos herralla on titteli, se puolestaan täytyy myös sanoa.

Tässä tapauksessa sanapöhön tehtävä on selvästikin tosiasioiden kaunistelu ja peittely.  Tuusulantie on Helsingin seudun toiseksi vilkkain moottoritiemäinen tieyhteys. Se on myös Helsingin keskustan ja sen suurimman kansainvälisen liikennesolmun eli Helsinki-Vantaan lentoaseman välinen yhdystie. Vielä muutama vuosi sitten sitä suunniteltiin muutettavaksi osin peräti kuusikaistaiseksi moottoritieksi joka olisi johtanut Pasilaan asti. Tällä hetkellä Tuusulantietä käyttää vilkkaimmilta osiltaan jopa noin 80000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Kaduksi alennettavalla osuudella määrä on noin 60000 autoa päivässä.  

Tämä kaduksi alentaminen, josta käytetään eufemismia kaupunkibulevardisointi tarkoittaa sitä, että tien välityskykyä vähennetään poistamalla kaistoja, purkamalla ramppeja, laskemalla nopeusrajoitus 50 kilometriin tunnissa ja rakentamalla nykyiset moottoritien melualueet asuinkortteleiksi. Ely-keskuksen mukaan tämä aiheuttaisi merkittäviä liikenteellisiä ongelmia, joihin kuuluu tavaraliikenteen ja pitkän matkan linja-autoliikenteen hidastuminen sekä liikenneturvallisuuden heikkeneminen. 

Helsingin kaupungin oman bulevardisointiselvityksen mukaan väylien bulevardisointi ei ole mahdollista, ellei samalla tehdä henkilöautoilua rajoittavia toimenpiteitä. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi ajoneuvoliikenteen hinnoittelun käyttöönotto sekä pysäköinnin hinnan korottaminen.

Kaupunkisuunnittelun kantava ajatus näyttää siis olevan huonompien palvelujen ja liikenneyhteyksien aikaansaaminen kalliimmalla hinnalla. Yleensähän rahan käytöllä on pyritty palvelujen ja yhteyksien parantamiseen, mutta uusi ideologia haluaa tuottaa huonompaa ympäristöä kalliimmalla hinnalla.

Ilmeisesti kaupunkisuunnittelijat eivät ole käyneet missään vähänkään suuremmassa eurooppalaisessa kaupungissa katsomassa näitä ulosmenokatuja ja jos ovat, niin ovat ummistaneet silmänsä. Ne ulosmenokadut nimittäin ovat jokseenkin poikkeuksetta nuhjuisia, ruuhkaisia ja meluisia. Niillä kauniilla planssikuvilla joissa aurinko paistaa ja ihmiset istuvat katukahviloissa, on hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Ne ovat hämäystarkoituksessa tehtyjä mainoskuvia. Todellisuudessa ulosmenokaduilla jyrisevät ja matelevat bussien ja rekkojen jonot nopeasti likaantuvien nukkavierujen talojen välissä. Katukahviloita ei ole, koska niissä istuisi vain jokunen keskikaljan juoja. 

Tätä bulevardisointia kaupataan vihreän kaupunkisuunnittelun tuotteena. Mitä ilmeisimmin vihreässä kaupunkisuunnittelussa on vihreyttä yhtä paljon kuin kansandemokratioissa oli demokratiaa.