Musta Pekka ja Lumiukko

YLE uutisoi, että Hollannissa oli syntynyt ilmiriita joulupukkihahmon mustasta apulaisesta.

Sinterklaas ja hänen apulaisensa, mustaksi maalattu Zwarte Piet esiintyvät perinteisesti marraskuun kolmantena viikonloppuna vietettävässä lastenjuhlassa eri puolilla Hollantia. Nyt Hollannissa riidellään ja YK:n ihmisoikeusvaltuutetun komitea pohtii, onko hahmo rasistinen.

Hollannin joulupukkihahmo Sinterklaas ja hänen apulaisensa Zwarte Piet "saapuvat" Hollantiin Espanjasta mukanaan lahjoilla lastattu laiva. Zwarte Piet on perinteisesti lapsia pelotteleva hahmo, joka sulkee tuhmat lapset säkkeihin ja vie heidät mukanaan Espanjaan. Hahmon juuret ovat 1400-luvulla. Juhlapäivän näytelmissä esiintyvä hahmo on yleensä pukeutunut keskiaikaiseen asuun päässään afroperuukki ja hänen ihonsa on maalattu mustaksi. Sinterklaasin saapumisjuhlaa on vietetty 1500-luvulta saakka Hollannissa. Zwarte Pietin hahmo puolestaan ilmestyi ensimmäisen kerran noin 1800-luvun puolivälin paikkeilla.

Jotkut hollantilaiset pitävät hahmoa rasistisena stereotyyppinä, joka leimaa afrikkalaiset ja mustaihoiset toisen luokan kansalaisiksi. Zwarte Pietin hahmolla on myös kiivaita puolustajia. De Telegraafin lauantaina julkistaman kyselyn mukaan 96 prosenttia vastaajista vaatii, että riitely asiasta lopetettaisiin. Noin 66 prosenttia sanoo, että he luopuisivat mieluummin koko Sinterklaasin saapumisjuhlasta kuin luopuisivat pelkästään Zwarte Pietistä. 21 valitusta Amsterdamissa pilaa juhlan koko Hollannilta, sanoi yksi vastaaja sanomalehdelle.

Genevessä toimivan YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston virkailijat pyysivät kirjeessään Hollannin viranomaisilta selvitystä asiaan.

Tämä jupakka tuo mieleen Slavomir Mrozekin mainion satiirin lumiukosta. Tarina ei ehkä ole kaikille tuttu, joten esitettäköön se tässä vähän tiivistettynä, vaikka se menettääkin siinä osan kirjallista mehukkuuttaan.     

Lapset pystyttävät torille lumiukon. He pyörittivät ison lumipallon, josta tuli vatsa, sitten pienemmän, josta tuli selkä ja olkapäät, ja sitten vielä pienemmän, josta he muotoilivat pään. Mustista kivistä he tekivät lumiukolle napit, niin että se pääsi napittamaan itsensä ylhäältä alas asti. Nenäksi pantiin punajuuri tällä kertaa - muuten se oli siis ihan tavallinen lumiukko. Lapsista se oli hauskaa ja heillä oli ilo ylimmillään. Isä oli iloinen siitä, että hänen lapsensa temmelsivät raittiissa ulkoilmassa, siitä he saivat punaiset posket ja hyvän ruokahalun.

Illalla koputettiin oveen. Siellä oli lehtimyyjä, jolla oli kioski torin laidassa. Hän pyysi anteeksi, kun hän tuli niin myöhään häiritsemään, mutta hänen velvollisuutensa oli puhua isälle suorat sanat. Hän tuli sen punajuurinenän takia, jonka lapset olivat tehneet lumiukolle. Punainen nenä oli hänelläkin, lehtimyyjällä. Ei suinkaan viinan takia, vaan hän oli sen kerran palelluttanut. Ei häntä silti tarvinnut kaikkien nähden pilkata, joten hän tuli pyytämään, ettei tällaista enää tapahtuisi.

Isään nämä huomautukset tekivät syvän vaikutuksen. Tietenkään ei lasten sovi tehdä pilaa kenestäkään, edes punaisen nenän takia - vaikkeivät he sitä nyt vielä ymmärräkään. Hän huusi lapset paikalle ja kysyi heiltä ankarasti, lehtimyyjää osoittaen:
"Onko totta, että olette tehneet lumiukolle punaisen nenän pilkataksenne tätä herraa?"
Lapset hämmästyivät niin vilpittömästi, etteivät ensin ymmärtäneet mistä oli puhekaan. Kaiken varalta isä rankaisi heitä jättämällä heidät ilman iltapalaa.

Lehtimyyjä lähti. Ovella hän törmäsi osuuskunnan puheenjohtajaan. Huomatessaan lapset puheenjohtaja rypisti otsaansa ja sanoi tylysti: " Saisitte hiukan kiristää ohjaksia. Niin pieniä vielä, ja niin röyhkeitä jo! Tänäänkin katselin meidän makasiinimme ikkunoista torille - ja mitä näenkään? Tekevät siellä kaikessa rauhassa lumiukkoa. Mutta kuvitelkaapa nyt, ensin ne tekevät pallon, sitten toisen ja sitten kolmannen. Sitten panevat toisen pallon ensimmäisen päälle ja kolmannen toisen päälle. Eikö ole hävytöntä? Onhan nyt aivan selvää, että he yrittävät vihjata, että meidän osuuskunnassamme muka istuu varas varkaan päällä. Se on herjausta."
Kun kysyttiin, olivatko he lumipalloja kasatessaan tosiaan halunneet vihjata, että osuuskunnassa istui varas varkaan päällä, he pudistivat päätään ja puhkesivat kyyneliin. Mutta isä pani heidät varmuuden vuoksi nurkkaan.

Mutta siihen päivä ei vielä päättynyt. Kaksi miestä koputti oveen yhtä aikaa. Joku lammasturkissa oleva tuntematon ja kansanneuvoston herra puhemies omassa persoonassaan.

"Asia koskee teidän lapsianne, kansalainen", he sanoivat kuorossa jo kynnykseltä.
"Minua hämmästyttää, että te sallitte talossanne vihollispropagandan. Te ette ilmeisesti ole poliittisesti valveutunut."

Isä ei ymmärtänyt, miksi hän muka ei ollut poliittisesti valveutunut.
"Sen näkee jo teidän lapsistannekin. Kuka se pilkkaa työläis- ja talonpoikaisvaltion hallintoelimiä? Teidän lapsenne ovat pystyttäneet tuon lumiukon aivan minun kansliani ikkunoiden alle. Ettekö te sitten tiedä, mitä merkitsee, kun pystytetään lumiukko juuri kansanneuvoston puhemiehen ikkunoiden alle? Minä tiedän tarkalleen, mitä pahat kielet minusta puhuvat. Miksi teidän lapsenne eivät pystytä lumiukkoa Adenauerin ikkunoiden alle? Puhuvaa äänettömyyttä, hyvä herra. Voin tehdä siitä omat johtopäätökseni. Vielä yksi asia. Jos minulla joskus kotoa lähtiessäni onkin sepalus auki, niin se on minun yksityisasiani. Teidän lapsillanne ei ole oikeutta veistellä siitä vitsejä. Sillä lumiukolla nimittäin napit ylhäältä alas asti ja se on hyvin kaksimielistä."

Syytetty huusi lapsensa pois nurkasta ja vaati heitä heti paikalla tunnustamaan, että he lumiukkoa tehdessään olivat ajatelleet herra puhemiestä ja napeilla vielä mauttomasti vihjanneet siihen, että herra puhemiehellä joskus sattui olemaan muutama nappi auki.

Vielä muuta kerta sinä iltana koputettiin oveen, mutta isä ei avannut enää.
Seuraavana päivänä menin sen puutarhan ohi, jossa lapset leikkivät. Torille heitä oli kielletty menemästä. He olivat juuri neuvottelemassa siitä, mitä leikittäisiin.
"Tehdään lumiukko", ehdotti ensimmäinen heistä.
"Äh, sellainen tavallinen lumiukko, eihän se mitään ole", sanoi toinen.
"No hyvä, tehdään sitten se mies, joka myy sanomalehtiä. Tehdään sille punainen nenä - punainenhan sillä onkin, ryyppäämisestä. Itse eilen myönsi", selitti kolmas.
"Haa, ja minä teen sen osuuskuntamiehen."
"Ja minä teen kansanneuvoston puhemiehen, hänhän on lumiukko jo ennestään. Ja napit sillä pitää olla, koska hänellä on aina housut auki."
Lapset riitelivät, mutta sitten he päättivät tehdä nuo kaikki vuorollaan. Innokkaasti he ryhtyivät toimeen.

Tietysti Hollannin ja muiden eurooppalaisten maiden historiasta löytyy rumia lukuja, kuten orjakauppaa sun muuta, eikä eurooppalaisilla mailla ole tähän minkäänlaista yksinoikeutta. Mitä tekemistä joskus muinoin harjoitetulla orjakaupalla on tämän päivän Zvarte Pietin ja siitä nostetun hälyn kanssa on jo sitten kokonaan toinen asia. Kun YK:n ihmisoikeusvaltuutetun komitea pohtii, onko Hollannissa suosittu "Musta Pekka" -hahmo rasistinen, herää väkisinkin kysymys ko. instanssin suhteellisuudentajusta ja arvostelukyvystä. Pyhittääkö pöljyyden, jos perusteluksi esitetään jalo tarkoitus? Vai pitäisikö kyseisen instanssin ottaa järki käteen ja harrastaa pientä itsekritiikkiä etteivät tekisi vakavaa asiaa naurettavaksi.  

Mrozekin Lumiukko kuvasi osuvasti sen sielunmaiseman, josta näitä tutkintapyyntöjä sikiää. Puolalaisethan ovat tunnetusti satiirin taitajia, eikä mikään ruoki tätä taitoa niin, kuin pönöttävä byrokraattinen hallinto ajatuspoliiseineen. On aivan turha kuvitella, että edesmenneillä kansandemokratioilla olisi tähän sielunmaisemaan mitään yksinoikeutta. Kyllä sitä löytyy YK:n elimistä ja EU:n elimistä ja yksittäisten maiden virastoista. Se kasvaa, kukoistaa ja rehottaa, jos se pääsee vapaasti kehittymään.

Mrozekin lumiukon lisäksi tämä episodi toi mieleen toisenkin tarinan, vanhan sadun paimenpojasta ja sudesta. Kaikkihan sen tietysti tuntevat. Sadun paimenpoika huuteli lämpimikseen ja turhan takia, että "susi, susi". Ensimmäisillä kerroilla kyläläiset riensivät pelastamaan poikaa, muuta tympiintyivät pian turhaan huuteluun. Kun susi sitten lopulta oikeasti tuli, kukaan ei enää huuteluun uskonut ja susi söi paimenpojan. Sama ilmiö näkyy tässä rasismin huutelussakin. Kun rasismia nähdään yksin lakritsapötköissä ja veneen tervaamisessakin, ei kukaan enää jaksa kiinnostua siitä huutelusta. Kuitenkin, on olemassa aivan oikeaa ja vakavasti otettavaakin rasismia johon olisi syytä puuttua. Näiden tyhjänpäiväisten Zvarte Piet hälyjen takia tahtoo vain olla niin, että sana rasismi laukaisee reaktion "tuo nyt on taas tuota".