Mikä se liittovaltio oikein on

Euroopan rahaliitto on kriisissä. Siitä ei liene epäselvyyttä. Sen sijaan epäselvyyttä on siitä, mihin tämä kriisi johtaa ja miten siitä selvitään ulos. Vai selvitäänkö ylimalkaan. Pitäisikö siirtyä nykyistä keskitetympään taloudelliseen päätöksentekoon vai pitäisikö päinvastoin korostaa yksittäisten valtioiden valtaa ja vastuuta oman taloutensa hoitamisessa? Samalla puhutaan siitä, onko EU liittovaltio vai valtioiden liitto? Pitäisikö EU:ta kehittää liittovaltion suuntaan vai pikemminkin päinvastoin? Merkitsevätkö erilaiset ehdotetut toimenpiteet siirtymistä kohti liittovaltiota vai eivät?  

Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttosen mielestä Euroalue tarvitsee yhden valtiovarainministerin, joka päättää, mitä maita tuetaan ja millaisin ehdoin. Puttonen näkee oikean suunnan EU:ssa olevan kohti liittovaltiota.

Olli Kivinen oli kolumnissaan (HS 16.8.2011) sitä mieltä, että nyt ollaan tilanteessa, jossa Euroopan keskeinen tehtävä on EU:n talouspoliittisen yhteistyön lisääminen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että EU-maille täytyy saada yhdessä sovitut ja toimivat menettelytavat, joilla estetään kohtuuton holtittomuus. Kivisen mielestä monet asiantuntijat ovat norsunluutorneista julistaneet, että tämä merkitsee liittovaltion synnyttämistä, mutta hänen mielestään näin ei ole.

Björn Wahlroosin mielestä Eurooppa järjestelee omaa tuhoaan. Hänen näkemyksensä mukaan valtioiden päämiesten suunnitelmaan kuuluu muun muassa euromaiden talouspolitiikan hallinnoinnin yhtenäistämistä ja rahoitustapahtumien verottamista. ”Ensin mainittu johtaa EU:n liittovaltiokehitykseen, jota Euroopassa kannattaa vain Brysselin eliitti. Euroopan kansalaiset eivät tätä kannata, ja kun demokratiassa eletään, niin jokainen tietää, että kansa tässä tulee voittamaan". Wahlroos toistaakin vanhan sanomisensa, että EU on valtioliitto ei liittovaltio.

Max Planck instituutin tekemän raportin mukaan rahaliiton muuttaminen liittovaltioksi ei olisi euron viimeinen toivo, vaan viimeinen niitti. Velkakriisin ratkominen euromaiden yhteisvastuullisten velkakirjojen, niin sanottujen eurobondien, avulla olisi iso askel liittovaltion suuntaan.  Eurobondit aiheuttaisivat maksajamaille huimat kustannukset ja olisivat Lissabonin sopimuksen vastaisia, ellei unioni ensin muuttuisi liittovaltioksi. Seuraava johdonmukainen askel olisi rahaliiton kattava tulonsiirtounioni. Se olisi kustannustensa takia poliittisesti ja käytännöllisesti mahdoton. Todennäköinen tulos olisi, että liittovaltiopyrkimykset hajottaisivat rahaliiton.

Mutta aluksi, mikä on valtio ja mitkä ovat sen tunnusmerkit?  Googlettamalla löytyi runsaasti erilaisia määritelmiä, mutta ne tuntuivat kovin tulkinnanvaraisilta eivätkä kovinkaan kattavilta. Niinpä sorvasin niiden perusteella koosteen, jonka mukaan valtiolla on seuraavat tunnusmerkit:

• Valtiolla on oma rajattu alue. Se kykenee puolustamaan aluettaan. 
• Valtiolla on väestö. Valtion väestöön kuulumisen tunnusmerkki on kansalaisuus
• Muut valtiot ovat tunnustaneet valtion. Se kykenee hoitamaan muodollisia suhteita muiden valtioiden kanssa.
• Valtiolla on alueensa ylin lainsäädäntövalta ja lakien toimeenpanovalta.
• Valtio voi määritellä itsenäisesti valtiomuotonsa  ja talousjärjestelmänsä
• Valtiolla on verotusoikeus. Se voi päättää itsenäisesti toimintansa ylläpitoon kerättävistä veroista
• Valtio käyttää legitimoitua väkivaltamonopolia alueellaan (Weberin määritelmä).
• Valtio voi luovuttaa valtaansa (esimerkiksi määriteltyjä asioita koskeva lainsäädäntöoikeus) muille elimille, mutta se päättää mitä valtaoikeuksia se luovuttaa ja kenelle se niitä luovuttaa. Ulkopuoliset toimijat voivat saada valtiolle kuuluvia oikeuksia vain valtion niin päättäessä ja vain valtion päättämässä laajuudessa.

Entä sitten on liittovaltio. Sille löytyi seuraava määritelmä: Liittovaltio eli federaatio on valtio, joka koostuu useista itsehallinnollisista alueista, joita yleensä nimitetään osavaltioiksi. Liittovaltiolla on myös keskitetty liittovaltion hallinto. Liittovaltiossa itsehallinnollisten osavaltioiden valtaa vähennetään perustuslaillisesti ja sitä ei voida vähentää keskitetyn hallinnon omalla päätöksellä. Toisin sanoen, keskushallinto voi lisätä tai vähentää osavaltioiden valtaa, mutta vain perustuslaissa määriteltyjä menettelyjä käyttäen.

Valtioliitto eli konfederaatio on kahden tai useamman valtion muodostama pysyvä liitto. Jäsenet hoitavat yhdessä valtiollisia asioita, mutta pidättävät laajan itsemääräämisoikeuden ja muodollisen itsenäisyyden.

Liittovaltion ja valtioliiton ero on enemmän tai vähemmän veteen piirretty viiva. Erottaviksi kriteereiksi voitaisiin määritellä vaikkapa seuraavat:

·         Valtioliitossa yhteisillä elimillä on se valta, jonka jäsenvaltiot niille antavat. Liittovaltiossa osavaltioilla on sen verran valtaa kun keskushallitus niille antaa.

·         Valtioiden liitossa yhteisten hallintoelimien ja jäsenvaltioiden valtasuhteiden muutoksista päättävät jäsenvaltiot. Liittovaltiossa valtasuhteiden muutoksista päättävät keskitetyt hallintoelimet perustuslain mukaisessa järjestyksessä.

·         Valtio voi erota valtioliitosta (liiton sääntöjen puitteissa) omalla päätöksellään. Liittovaltiossa osavaltion itsenäistyminen vaatii liittovaltion hyväksynnän ja muiden valtioiden tunnustuksen.

Euroopan yhteisöt muodostivat Maastrichtin sopimuksella poliittisen unionin. Sopimuksessa   luovutettiin osa jäsenvaltioiden kansallisesta päätösvallasta Euroopan unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Sopimuksessa päätettiin myös talous- ja rahaliiton perustamisesta.

EU:n perussopimus määrittelee unionin toimivallan alat ja rajat. Perussopimuksessa unionille annetaan tietyilla alueilla yksinomainen toimivalta. Näillä alueilla ainoastaan unioni voi toimia lainsäätäjänä. Tämän lisäksi unionille annetaan jäsenvaltioden kanssa jaettu toimivalta tietyillä alueilla. Jäsenvaltiot voivat toimia näillä alueilla lainsäätäjänä siltä osin kuin unioni ei ole käyttänyt toimivaltaansa.

Unionin yksinomaisen toimivallan alueiksi on määritelty: tulliliitto, sisämarkkinoiden toimintaa koskevat kilpailusäännöt, euromaiden rahapolitiikka, yhteinen kalastuspolitiikka ja yhteinen kauppapolitiikka.

Jaetun toimivallan piiriin on kuuluvaksi määriteltyjä alueita ovat mm.  sisämarkkinat, sosiaalipolitiikka (perussopimuksessa määriteltyjen näkökohtien osalta), ympäristö, kuluttajansuoja, liikenne, energia, Euroopan laajuiset verkot, vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue, kansanterveyteen liittyvät turvallisuuskysymykset.

Perussopimus sisältää 358 artiklaa ja tekstiä runsaat 400 sivua.

Nykyisellään EU:lla on huomattavan laaja lainsäädäntövalta joka on kaiken lisäksi määritelty niin, että se voi, määritellyissä puitteissa, laajentaa omaa ensisijaista lainsäädäntövaltaansa jäsenvaltioiden itsenäisen lainsäädäntövallan kustannuksella. Toisaalta EU:lta puuttuu tiettyjä valtion tunnusmerkkejä. Sillä ei ole puolustusvoimia. Sillä ei ole kaikkia valtiolle ominaisia hallintoelimiä.  Sen sisällä on useita erillisiä valuuttajärjestelmiä ja sen myötä useita itsenäisiä keskuspankkeja. Sillä ei ole omaa verotusoikeutta vaan se saa tulonsa jäsenvaltioilta kerättävistä jäsenmaksuista.

Puheet siitä, onko EU valtioiden liitto vai liittovaltio on melkoisessa määrin sanoilla leikkimistä. Tärkeämpää kuin se, miksi EU:ta sanotaan, on se, miten hyvin tai huonosti se toimii. Samoin myös kysymys siitä, pitäisikö EU:ta kehittää liittovaltion suuntaan vai pitäisikö liittovaltiokehityksessä ottaa takapakkia on aika turha, ellei selvitetä, mitkä ovat erilisten ratkaisujen vaikutukset.

Yrityspuolella liittovaltiota vastaa konserni. Yritysmaailmassa konsernien kokoaminen ja konsernirakenteiden muuttaminen on jatkuvaa toimintaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän menestyksellistä. Valtiollisella puolella ajattelu on paljon jäykempää. Luonnollisestikaan valtioiden ja yritysten keskinäistä analogiaa ei kannata venyttää liian paljoa, mutta valtiollisella puolellakin on syytä kysyä, milloin kannattaa muodostaa konserni, olipa se sitten nimeltään liittovaltio vai valtioiden liitto. Sekä yrityspuolella, että valtioiden puolella vastaus on ilmeinen: silloin kun konsernin muodostaminen tuo lisäarvoa niin, että kokonaisuuden arvo tulee osien arvoa suuremmaksi.

Valtio poikkeaa yrityksistä siinä, että valtion omistajia ovat kansalaiset. Valtion tarkoitus ei ole tuottaa voittoa joillekin ulkopuolisille omistajille vaan hyvinvointiaja turvallisuutta omille kansalaisilleen. Siirtomaakaudellahan asia oli siirtomaiden suhteen hiukan toisin. Siirtomaiden tarkoitus oli silloin tuottaa voittoa emämaalle. Järjestely kuitenkin osoittautui ajan mittaan tehottomaksi, kalliiksi ja epäsuosituksi.

Kun puhutaan EU:n mahdollisesta kehittämisestä liittovaltion suuntaan täytyy siis pystyä arvioimaan riittävän luotettavasti:

·         miten se vaikuttaa koko alueen taloudelliseen kehitykseen, jossa keskeiset mittarit ovat bruttokansantuote ja sen kasvu.

·         miten se vaikuttaa kansalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen.

·         onko se omiaan jakaamaan alueen maita nykyistä enemmän maksajiin ja saajiin eli siirtomaihin ja siirtomaaisäntiin.

Nykyisessä keskustelussa ei ole juurikaan näkynyt, mitä ratkaisuja on mahdollisesti suunnitteilla. Niinpä yllä oleviin kysymyksiinkään ei pystytä vastaamaan. Väitteitä vaikutuksista toki esitetään, mutta perustelut, jos niitä yleensä esitetään, eivä ole mitenkään vakuuttavia. Vaikka tarjotut ratkaisut määriteltäisiin selkeästi, niiden vaikutusten hyvin perusteltu ja luotettava arviointi olisi vaikeaa.

Yrityspuolella konsernien ongelmien ratkaisemiseksi käytetään yhtä usein keskityksen purkamista kuin sen lisäämistä. Usein käytetään myös keskityksen ja hajautuksen kombinaatioita, joissakin asioissa päätöksentekoa keskitetään ja toisissa hajautetaan. Vastaavaa harkintaa olisi viisasta käyttää myös valtioista muodostetun konsernin yhteydessä. Niin vaikeaa kuin se epäilemättä käytännössä onkin.

Kalajuttu

Tuli mieleeni kouluaikan lukemani Lauri Pohjanpään runo. Se alkoi muistakseni  suunnilleen seuraavasti: "Istui ruuhessa poika ja onkehen sylki, että tulkohon kala". Eipä sitten aikaakaan kun joku alkoi vetää kohoa veden alle ja "pikkiriikkinen, piikkinen kiiskinen nous ilmoille aaltojen alta". Saalis ei ollut kummoinen, mutta uutinen läksi kulkemaan pitkin kyliä ja "tuskin oli aamun suu tuo kullan kallis ohi, kun viaton kiisken poikanen oli suuren suuri lohi".

Runo tuli mieleeni luettuani Helsingin Sanomista uutisen Cotoletin matala-aktiivisen ydinjätteen käsittelylaitoksen alueella tapahtuneesta onnettomuudesta. Esimerkkinä matala-aktiivisesta jätteestä ovat esimerkiksi ydinvoimalaitoksissa käytetyt venttiilit ja muu vastaava metalliromu. Cotoletissa räjähti metalliromun sulatuksessa käytetty uuni. Onnettomuudessa kuoli yksi henkilö ja neljä loukkaantui. Syyksi epäiltiin sulaan metalliin päässyttä vettä, mutta varmaa syytä ei vielä tiedetty. Radioaktiivista säteilyä ei päässyt vuotamaan. Kyseessä oli matala-aktiivisen käsittelylaitos, joten isot päästöt eivät olisi olleet teoriassakaan mahdollisia. Cotoletin laitos sijaitsee Avignonista pohjoiseen, käytöstä poistetun Marcoulen ydinvoimalan lähellä. Marcoulen voimala poistettiin käytöstä jo vuonna 1985.

Helsingin Sanomat käytti kokonaisen sivun onnettomuudesta uutisointiin. Kuuden palstan otsikko: "Pelättyä vuotoa ei syntynyt". Alaotsikko:"Olen raivoissani ... Alain Fresquet sanoi".

Katkelmia uutistekstistä: Alain Fresquet järkyttyi, kun hän kuuli HS:ltä, että 50 kilometrin päässä hänen kotoaan on tapahtunut räjähdys ydinjätteen käsittelylaitoksessa. Fresquet ihmetteli, etteivät lähikylien varoitussireenit alkaneet hälyttää. "Olen erittäin raivoissani. Menen nyt varoittamaan perhettä ja ystäviäni".    .... Onnettomuus on kiusallinen Ranskalle, jonka ydinvoimasta on syntynyt luotettava kuva. .... Ranskalaisten enemmistö on tähän asti luottanut valtion kykyyn huolehtia ydinvoiman turvallisuudesta. ...Ydinvoiman vastustajien mukaan turma osoittaa, ettei Ranska ole ottanut ydinvoiman riskejä tarpeeksi vakavasti. Ympäristöjärjestö Greenpeacen Ranskan ydinvoiman vastaisen kampanjan johtaja Sophia Manjoni sanoi ... ettei laitos kuulunut Fukushiman jälkeisten turvallisuustarkastusten piiriin.

HS kysyi Pariisissa ranskalaisten ajatuksia onnettomuudesta. Otteita vastauksista: "Ehkä Fukushiman kaltainen onnettomuus tapahtuu joskus täälläkin". "Tämä oli odotettavissa. Olen vastustanut ydinvoimaa alusta asti". "Pelkään jatkuvasti, että Ranskan ydinvoimalassa räjähtää". 

Toimittajan kolumni: "Ydinvoiman syleilyssä".  Katkelma tekstistä: Viranomaiset nimesivät ... räjähdyksen nopeasti teollisuusonnettomuudeksi ydinonnettomuuden sijaan. Ydinvoimaan liittyvänä onnettomuutena se on yksi Ranskan historian vakavimmista.  ... Riskitöntä ydinvoimaa ei ole.

Kahdella palstalla vielä tentattiin, voiko samanlainen uuni räjähtää Suomessa.

Vastaus kysymykseen, voiko samanlainen uuni räjähtää Suomessa on tietenkin, että kyllä voi. Sulan metallin kanssa on aina onnettomuusvaara. Tosin tällä ei ole mitään tekemistä ydinvoiman kanssa. Tiettävästi viimeisin tämän tyyppinen, tosin paljon lievempi onnettomuus tapahtui kesäkuussa Kuusakosken Heinolan alumiinitehtaalla, jossa syttyi tulipalo, kun alumiinin sulatusuunissa havaittiin pohjavuoto ja 25 - 30 tonnia sulaa alumiinia valui reiästä uunin alle. Sula joutui tekemisiin hapen kanssa aiheuttaen tulipalon. Henkilövahinkoja ei ollut mutta aineelliset vahingot olivat mittavat.

Helsingin Sanomien uutisointi oli kouluesimerkki manipuloivasta ja harhaanjohtavasta uutisoinnista. Tarkkaan lukemalla tosiasiatkin kyllä olivat löydettävissä, mutta ne oli huolellisesti piilotettu muun tekstin sisään.   Tekstistä löytyi kyllä sekin tosiasia, että laitoksessa käsiteltiin jätteitä, joiden radioaktiivisuus oli heikkoa tai erittäin heikkoa. Uutisointi kuitenkin pyrki antamaan sen vaikutelman, että säteilykatastrofilta hädin tuskin vältyttiin. Yksi käytetty keino oli vihjailu. (Viranomaiset nimesivät ... teollisuusonnettomuudeksi ... ydinvomaan liittyvänä onnettomuutena ... yksi Ranskan historian vakavimmista). Ei myöskään ole kovin vaikea päätellä, miten HS:n toimittaja on "informoinut" 50 kilometrin päässä asunutta Alain Fresqueta, joka sitten asianmukaisesti järkyttyikin.

Uutisointi luonnollisesti kirvoitti keskustelupalstalle asianmukaiset kauhistelut:

• Ja Suomen rakenteilla oleva ydinvoimala on tilattu Ranskasta!
• Nyt taas poksahti. Se siitä turvallisuudesta. Eiköhän laiteta inssit todella kehittelemään muita energialähteitä ja parantelemaan tuuli-, aurinko, vesi-, aalto- jne voimaloita. Missähän seuraavaksi? Tää on jo Euroopassa, eikä edes Venäjällä.
• Taitaa parina seuraavan vuonna jäädä Cotes-du-Rhonet pullottamatta...
• Tätä menoa ei tarvitse enää miettiä minne ydinjäte sijoitetaan, kun se on jo kaikki levinneenä ympäriinsä
• Kyllä tämä on nyt sillä tavalla, että pitää jokaisen taloyhtiön huolehtia, että jodi-pillereitä on varastoituna. Kyllä se tiedetään, että ydinsähkön kannattajat sanovat, että turvallista on ja että vaaraa ei ole, mutta kyllä se Tsernobylkin räjähti varttivuosisata takaperin. Saattaa olla, että loppusyksyn sienet jäävät radioaktiivisina mätänemään metsiin.
• Niin, mitä sitten, vaikkei ole voimala? Nyt näköjään poksuu jo "pelkät jälleenkäsittelylaitoksetkin". Mitä väliä, paukku on aina paukku. Ja lisää tulee...takuulla.
• joku ydinvoima toimialan palkkaama lobbari kirjoittaa joka toiseen viestiin että ydinvoimaonnettomuudet eivät ole vaarallisia kun vain yksi kuollut jne.
• ei pitäisi ihan näin yksioikoisesti laskea pelkkiä vainajia, vaan myös sitä, millaisia rasitteita ydinvoimalaonnettomuus eloonjääneille aiheuttaa: stressiä, huolta ja pelkoa. Esimerkiksi itse juuri esikoiseni saaneena en jää kaipaamaan yhtään promillen osaa lisäjännitystä minkään säteilystä johtuvan epämuodostuman odottelun tai kohonneen kilpirauhassyöpäriskin muodossa.

Nämä lainaukset voikin päättää tähän viimeiseen, jossa todetaan, että vainajien ohella kannattaa huomioida millaista stressiä, huolta ja pelkoa tällaiset onnettomuudet aiheuttavat. Tosin stressin, huolen ja pelon syynä taitaa olla pikemminkin harhaanjohtava ja pelotteluun keskittyvä uutisointi.

Tähän loppun taitaa sopia vielä lyhyt Aisipoksen satu. Paimenpoika oli paimentamassa lampaita. Kun aika kävi pitkäksi, hän alkoi huutaa "susi, susi". Aikuiset juoksivat hätään, mutta eihän siellä mitään sutta ollut. Aikuiset toruivat paimenpoikaa, mutta poika vain nauroi. Seuraavana päivänä sama toistui. Ja sama toistui vielä seuraavinakin päivinä. Lopulta aikuiset eivät enää korviaan lotkauttaneet, kun tiesivät pojan huutelevan turhia.

Eräänä päivänä sitten susi tuli oikeasti, mutta vaikka poika kuinka huusi, kukaan ei tullut. Tiedotusväline oli todettu epäluotettavaksi.