Himasen raportti ristituulessa

Filosofi Pekka Himasen tutkimusryhmän loppuraportti "Kestävän kasvun malli" julkistettiin säätytalolla torstaina 7.11.2013. Raportti sai odotetun suuren huomion. Raportti julkaistiin myös internetissä josta sitä ladattiin ensimmäisen vuorokauden aikana 10 000 kappaletta. Raporttia kommentoitiin joukolla ja tarmokkaasti. Analyyttisia kannanottoja oli ainakin alussa niukalti, mikä tietysti on ymmärrettävää. Perustellun analyyttisen näkemyksen muodostaminen  edellyttää raportin lukemista ja jonkinasteista puntarointia, joka vie aikaa. Puolesta ja vastaan kannanottoja oli paljon. Syntyi epäilys, että suuri osa näistä varhaisista mielipiteistä oli muodostettu jo ennen raportin julkistamista.

Yksi syy polemiikkiin ja sen kiivauteen oli epäilemättä raportin hinta ja tilaustapa. Raportin hinta, 700 000 euroa, on tietysti huomattavan hyvä hinta konsulttitoimeksiannosta, jonka tuloksena on 383 -sivuinen raportti.  Mutta toisaalta, jos sen sisältö antaa hyviä eväitä maan tulevaisuuden rakentamiseen, hinta on mitätön. Vähän sama asia pätee tilaustapaan. Rahakkaan toimeksiannon antaminen lähipiiriin kuuluville ilman kilpailutusta on tietysti korruptiota. Mutta toisaalta, jos työ tilataan sellaiselta taholta jonka voidaan hyvin perustein olettaa pystyvän tuottamaan asiasta parhaan tuloksen, pelkän muodon vuoksi suoritettavassa kilpailutuksessa on kovin vähän järkeä. Tämäntyyppisessä selvityksessä tärkeintä ei ole hinta vaan tuloksen laatu.

Yhden professorin (Hiilamo) mielestä tutkimus ei täyttänyt tieteellisen tutkimuksen kriteerejä. Hän piti esitettyjä tietoja myös osin epäluotettavina. Toinen professori  luonnehti teosta tyypilliseksi tutkimukselliseksi pamfletiksi. Hän olisi antanut teokselle kouluarvosanan 7+. Muilta professoreilta tutkimusraportti sai moitteita vaikeaselkoisuudesta, viittaamattomista lähteistä, metodologian puutteesta. Moitittiin myös sitä, että raportti toisti vanhoja ajatuksia, eikä sisältänyt uutta. Lista oli pitkä. Tylyimmän palautteen antajan (Haaparanta) mielestä ei kukaan ajatteleva ihminen voi olla raporttiin tyytyväinen. Hän ihmetteli, että miten ihmeessä tilanne on päässyt sellaiseksi, että tuollaista raporttia kysytään ja julkistetaan. Moittipa eräs valtiotieteiden tohtori sitä jopa ihmiskeskeisyydestäkin, "vailla vastuuta luonnosta, joka meitä ylläpitää". Moitteista paistoi paikoitellen myös kateus.  "Tiedän, miten valtavan kova kilpailu käydään siitä, että tutkijat saavat tätä akatemian rahaa". Politiikan kentiltä, blogisteilta ja kommenttipalstoille kirjoittajilta tuli sitten paljon raskaampaakin tekstiä.

Raportin tekijät puolustautuivat sanomalla, että kirjaa on kohtuutonta arvioida puhtaasti akateemisena tutkimuksena, koska se oli tarkoitettu keskustelun avaukseksi. Tarkoitus ei ollut tehdä perustutkimusta vaan tuottaa tutkimustietoa poliittisen päätöksenteon pohjaksi.

He vetosivat myös siihen, että kirja on läpäissyt Oxford University Pressin, jota he luonnehtivat maailman arvostetuimpiin kuuluvaksi tiedekustantamoksi, julkaisuseulan ja ilmestyy englanniksi keväällä. "Kolme huipputason arvioitsijaa on hyväksynyt kirjan. Siksi en piittaa tästä arvostelusta kovin paljon."

Himanen torjui myös kritiikin siitä, että raporttia varten ei ole tehty uutta tutkimusta, vaan esseet pohjautuvat vanhoihin tutkimuksiin. "Tämä on täysin uusi tutkimus. Oxford University Press ei julkaise mitään muuta kuin aidosti uutta ja omaperäistä uutta ajattelua. Teoksen keskeinen ajatus siitä, että kehityksen päämäärä on arvokas elämä, on saanut kansainvälisesti myönteistä vastaanottoa".

Castells meni puolustusreaktiossaan vähän sivuraiteellekin. Hän sanoi olevansa surullinen muukalaisvihamielisyyden lisääntymisestä Suomessa. Hänen mielestään Suomen sulkeutuminen on turhaa. Hän sanoi, että ongelmia voi syntyä myös suomalaisten epäsolidaarisesta suhtautumisesta eteläeurooppalaisten ongelmiin ja, että Suomen nykyinen asenne saattaa vielä myöhemmin kostautua. Hänen mielestään pitäisi muistaa, että maailma auttoi Suomea yhdessä vaiheessa historiaa. Muuten olisitte osa Neuvostoliittoa. Hänen mielestään näyttää siltä, että osa suomalaisista ei halua olla eurooppalaisia.

Castellsin tuohtuminen oli ilmeisesti reaktiota raportin saamaan ryöpytykseen. Hänen historian tuntemuksensa puute aiheutti luonnollisesti oikaisujen ryöpyn ja moni näki kannanotoissa muutenkin merkkejä Suomesta päin syötetystä informaatiosta tai paremminkin disinformaatiosta. Castellshan ei tiettävästi osaa suomea, joten näiden xenofobiaa koskevien mielipiteiden takana on mitä ilmeisimmin suomalaisia tahoja, jotka täten saivat sanomansa julki nimekkään ulkomaalaisen tutkijan kautta.

Poimintoja raportin sisällöstä.

Kirja jakaantuu kolmeen pääosaan. Ensimmäisessä osassa esitellään

tutkimuksen teoreettinen viitekehys. Toisessa osassa tarkastellaan eri kasvumalleja esimerkkitapausten kautta. Kolmas osa palaa ensimmäisen osan kysymykseen, mikä on kestävän kehityksen mallin päämäärä.

Kirjan lopuksi nostetaan esiin käytännön johtopäätöksiä siitä, mitkä asiat ovat olennaisia

kestävää kehitysmallia rakennettaessa. Kirjan loppuluku on tässä kirjan suomenkielisessä laitoksessa muokattu erityisesti Suomen kannalta ja sisältää Suomea koskevia johtopäätöksiä.

Teoreettinen viitekehys

Tutkimuksen visiona oli yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus elää arvokasta elämää. Yhteiskunta, jossa jokainen ihminen voi kokea oman arvokkuutensa ja tunnustaa saman arvokkuuden kaikissa muissa ihmisissä. Yhteiskunta, jossa jokainen voi toteuttaa omaa potentiaaliaan ja sallii samat mahdollisuudet myös muille. Päämääränä on kestävän kasvun malli,  jossa hyvinvointi ja talous yhdistyvät toisiinsa ekologisesti kestävällä tavalla. Tämän päämäärän saavuttamisen edellytykseksi nähtiin päämäärän saavuttamista tukeva kulttuurinen perusta.

Talouden kehityksen avainalueeksi ja tärkeimmäksi perustaksi nähtiin informaatio- ja kommunikaatioteknologian kehitys. Siihen perustuvasta yhteiskunnallis-teknologis-taloudellisesta järjestyksestä käytetään nimitystä informationalismi. Sen nähdään muuttavan taloutta vastaavasti kuin energiavallankumoukseen perustuva industrialismi aikoinaan. Informationalismin ominaispiirteitä ovat maailmanlaajuiset informaatioverkot, sanoen tiedon keräämisen ja informaation käsittelyn vaativampi kompleksisuus ja informaatioteknologian soveltamisen leviäminen kaikille taloudellisen ja sosiaalisen elämän alueille. Informationalismin myötä tiedosta on Castellsin mukaan lopullisesti tullut tuotannontekijä. Alueiden ja yritysten kilpailukyvyn katsotaan olevan riippuvainen niiden kyvystä toimia informationaalisen talouden sääntöjen mukaisesti. Arvonlisäys syntyy informaation muuttamisesta tiedoksi, minkä jälkeen tietoa sovelletaan kaikkiin suoritettaviin inhimillisiin ja teknologisiin tehtäviin.

Case-tutkimukset

Raportissa esitetyt case-tutkimukset edustavat maailman eri osissa käytettyjä kasvumalleja.

Piilaakso on esimerkki amerikkalaisesta markkinavetoisesta kehitysmallista, jossa yrittäjyyden kulttuurin ohjaama informationaalinen kehitys on maailman pisimmälle vietyä mutta kohtaamassa kestävyyden rajat inhimillisen kehityksen ja ekologisen kestävyyden ongelmien takia.

Suomen malli on onnistunut yhdistämään hyvällä menestyksellä informationaalisen kehityksen ja kaikki kansalaiset huomioivan inhimillisen kehityksen. Se esitetään mallina, joka on onnistunut kehittämään kilpailukykyisen innovaatiopohjaisen talouden yhdistettynä kaikki mukaan ottavaan hyvinvointivaltioon.

Euroopan hyvinvointivaltiolle perustunut kehitysmalli on pitkään

onnistunut yhdistämään taloudellisen kehityksen inhimilliseen kehitykseen. Sen haasteena on kysymys, voidaanko teollisen ajan hyvinvointivaltio uudistaa informaatioajan hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Kiinan tapaus on esimerkki aasialaisesta kasvumallista, joka perustuu valtiojohtoiseen kehitysmalliin. Siihen yhdistyy erityinen kiinalainen yrittäjyystyyppi, jolla on omanlaatuisensa dynamiikka. Kiinan esimerkki kuvaa haasteita, jotka liittyvät siirtymiseen valtiojohtoisesta kehitysmallista kohti menestyvää innovaatiovetoista mallia. Mallin haasteita ovat inhimillistä kehitystä uhkaavat yhteiskunnalliset konfliktit ja ekologiset ongelmat. Kiina ei ole tähän asti myöskään pystynyt luomaan yhtään johtavimman innovaatiotason maailmanlaajuisesti tunnettua brändiä.

Etelä-Afrikka on esimerkki Afrikan liittymisestä maailmantalouteen. Sen kehitysmalli kuvastaa myös yleisiä ristiriitaisuuksia Afrikan kehityksessä. Maa on suhteellisen vauras, mutta tulojen ja hyvinvoinnin erittäin eriarvoinen jakautuminen on siellä maailman jyrkimpiä.

Chileen on esimerkki kehitysmallista, joka edustaa Latinalaisen Amerikan nousua globaalin talouden tärkeäksi alueeksi.

Kehityksen päämäärä ja niiden vaatimat muutokset

Raportissa esitettiin, että kehitys kohti informaatioajan hyvinvoinnin yhteiskuntaa vaatii kulttuurisia muutoksia. Niitä kutsuttiin raportissa jättiläisiksi (lyhennys jättiläisaskeleesta). Nämä viisi uutta jättiläistä olivat lyhyesti luonnehdittuna:

Positiivinen vs. negatiivinen: Negatiivisesti eli (fyysisten) puutteiden poistamisen kautta määritellystä hyvinvointivaltion käsitteestä on siirryttävä positiiviseen, jossa hyvinvointivaltio määritellään lopullisen päämäärän eli hyvinvoinnin edistämisen kautta. Pahoinvoinnin vähentämisestä on siirryttävä hyvinvoinnin lisäämisen.

Proaktiivinen vs. reaktiivinen: Reaktiivisesta hyvinvointivaltiosta on siirryttävä proaktiiviseen hyvinvointiyhteiskuntaan. Ongelmiin reagoivasta hyvinvointivaltiosta on siirryttävä ongelmia ennakoivaan ja ehkäisevään yhteiskuntaan.

Subjekti vs. objekti: Ihmisiä on lakattava kohtelemasta hyvinvointivaltion objekteina ja heidät on sen sijaan nähtävä hyvinvointiyhteiskunnan subjekteina. Toisin sanoen järjestelmäkeskeisestä hyvinvointivaltiosta on siirryttävä ihmiskeskeiseen hyvinvointiyhteiskuntaan.

Holistinen vs. partiaalinen: Suhtautumisen hyvinvointiin on muututtava partiaalisesta eli osittaisesta holistiseksi eli kokonaisvaltaiseksi. Hyvinvointia edistävät klassiset tekijät, autonomia, sosiaaliset suhteet ja merkityksellinen tekeminen on hyvin järjestelmällisesti levitettävä kaikille elämänalueille, kuten työhön ja oppimiseen.

Valtio vs. yhteiskunta: Hyvinvointivaltiosta on siirryttävä kohti osallistavampaa hyvinvoinnin yhteiskuntaa. Tämä ei tarkoita valtion velvollisuuden poistamista sen eettisen tehtävän osalta, vaan informaatioajan hyvinvointiyhteiskunnan käsite aktivoi valtiota toimimaan aiempaa laaja-alaisemmin, esimerkiksi edistämään henkistä hyvinvointia koulumaailmassa ja työelämässä.

Suomea koskevia johtopäätöksiä

Suomea koskevassa osuudessa tärkeimmiksi muutoksiksi ja haasteiksi nähtiin:

1.) Siirtymä teollisesta hyvinvointivaltiosta informaatioajan hyvinvoinnin

yhteiskuntaan.

2.) Siirtymä informaatioajan ekologiseen talouteen.

3.) Näitä tukevan henkisen kulttuurin kehittäminen  oppimismaailmasta työkulttuuriin

sekä poliittiseen johtajuuteen asti

Käytännön tasolla Suomella nähtiin olevan kolme uutta hyvinvoinnin haastetta:

1.) Elämäntavan haasteet: Tähän kuuluvat väestön ikääntyminen (vähemmän lapsia, pidempi elinikä), psyykkisen hyvinvoinnin haasteet ja elämänhallinnan

ja valinnan ongelmat monimutkaistuvassa elämässä.

2.) Taloudelliset haasteet: Työtä tekevien ja huollettavien välisen huoltosuhteen muuttuessa kansantaloutta uhkaa kestävyysvaje. Työntekijöiden ja huollettavien määrien suhdetta merkityksellisempi on kokonaistyöpanoksen tuottavuuden suhde hyvinvointipalveluiden aikaansaamisen tuottavuuteen. Tämän lisäksi on huomioitava se, että julkisen sektorin osuus BKT:stä on kestävä suhteessa sen kantavaan yksityissektoriin.

3.) Teknologiset haasteet: Uusi informaatioteknologia mahdollistaa tuottavuuden parantamisen ja uudenlaisia hyvinvointiratkaisuja. Tuottavuus ja hyvinvointi kohenevat kuitenkin vain, jos teknologian käyttöönottoon yhdistyy uusi johtamis- ja työkulttuuri.

Nämä haasteet voidaan konkretisoida osoittamalla, että Suomen hyvinvointiyhteiskunnan kestävyysvaje on jo nyt noin 5% BKT:stä eli noin 10 miljardia euroa. 10 miljardia euroa on melkein viidennes Suomen valtion budjetista. Sitä ei voi ratkaista mitenkään pelkillä veronkorotuksilla tai leikkauksilla. Tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. Tällaisia ovat mm:

• työurien pidentäminen  (2 vuotta vastaa kestävyysvajeesta 2%-yksikköä eli 4 mrd €)

• työllisyysasteen nostaminen  (2%-yksikköä vastaa kestävyysvajeesta 1% eli 2 mrd €)

• julkisten palveluiden tuottavuuden parantaminen (0,25%/v = 1%-yksikkö eli 2 mrd €)

• työhyvinvoinnin parantaminen  ( 1%-yksikkö eli 2 mrd €)

• tuotantopotentiaalin 1,5%-yksikön noston toimenpiteiden ohjelma.

Kaikkein tärkeimpänä muutoksen perustana nähtiin kuitenkin uudistunut henkinen kulttuuri. Raportin mukaan Suomessa on henkinen kestävyysvaje, jota pidetään suurempana yhteiskunnallisena haasteena kuin hyvinvoinnin ja talouden kestävyysvajetta. Himasen mielestä Suomessa vallitsee häpeän kulttuuri, joka estää maata kehittymästä. Yrittäjyyttä ei pääse Suomessa syntymään, sillä asenteena on, ettei kukaan saa menestyä paremmin kuin toinen. Hän kaipaa Suomeen yhdessä onnistumisen kulttuuria.

Pientä arviointia

Puolustautuessaan arvosteluryöppyä vastaan tekijät sanoivat, että tarkoitus ei ollut tehdä perustutkimusta vaan tuottaa informaatiota poliittisen päätöksenteon valmistelua varten. Tämä tuntuu järkevältä näkökannalta. Raportin arvioinnin kannalta tärkein näkökulma ei varsinaisesti ole sen arviointi akateemisena tutkimuksena vaan kysymys siitä, onko tulos hyödyllinen,  tarjoaako se hyviä lähtökohtia strategista yhteiskunnallista suunnittelua varten ja onko siinä kenties jopa aineksia yhteiskunnallisen paradigman uudelleenmuotoilua varten. 

Joitakin arvioinnin kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi:

·         onko raportin perustana oikea ja kansalaisten kannalta relevantti yhteiskunnallinen näkökulma

·         onko raportissa onnistuttu tunnistamaan ja nostamaan esille tulevan kehityksen kannalta olennaisia tekijöitä ja ilmiöitä

·         onko eri tekijöiden väliset riippuvuudet löydetty ja vuorovaikutukset ymmärretty oikein

·         ovatko raportissa esitetyt näkemykset ja arviot luotettavia ja uskottavia

Jotkut arvostelijat moittivat, että raporttia varten ei ole tehty uutta tutkimusta, mutta  Himanen oli eri mieltä. Nähdäkseni asioiden uutuus ei kuitenkaan ole se tärkein asia. Uutuusarvoa tärkeämpi on raportin hyödyllisyys. Uusien asioiden löytäminen on tietysti aina ansiokasta, mutta uutuusarvot voivat liittyä yksittäisten tekijöiden ohella eri tekijöiden keskinäisten painoarvojen oivaltamiseen sekä niiden keskinäisten riippuvuuksien ja vuorovaikutusten tunnistamiseen. Rakenteiden ja riippuvuuksien hahmottaminen on yhtä tärkeä, ehkä tärkeämpikin, kuin yksittäisten elementtien tunnistaminen ja kuvailu.    

Jos raportin arvostelijat menivät joskus harhapoluille, niin menivät myös raportin puolestapuhujat. Yleinen puolustajien argumentti tuntui olevan, että raportin täytyy olla hyvä ja sen tulokset täytyy hyväksyä, koska tekijöinä on Tunnettuja Nimiä. Ei raporttia kuitenkaan tee yhtään autuaammaksi se, että sen laatijoina on Tunnettuja Nimiä. Tunnetut  Nimetkin tekevät joskus tusinatyötä ja tuloksen arviointi ja johtopäätösten teko on viime kädessä aina tilaajan vastuulla. Vanhassa kaskussa kerrotaan kuinka eräs kollega moitiskeli Väinö Aaltoselle eduskuntatalon edessä seisovia pronssiukkoja, jotka hän oli tehnyt. Järkäleen kerrotaan vastanneen, että: "Kyllähän me kaikki tehdään leipämme eteen sitä tusinatyötäkin, mutta meidän maine syntyy niistä onnistuneista".  Sama pätee muidenkin Tunnettujen Nimien tuotantoon.

Raportilta ei tietenkään ole kohtuullista odottaa kaikkea mahdollista. Ei voi odottaa, että se olisi valmis kehittämissuunnitelma, budjettiraamista nyt puhumattakaan. Toisaalta, sen kyllä pitäisi antaa hyviä perusteita ja päätöskriteereitä kehittämissuunnitelmien laadintaa varten. Sen pohjalta tulisi myös löytää päätöskriteerejä panostuskohteiden määrittelyyn ja myös siihen, miten panoksia tulisi käyttää jotta niillä saavutettaisiin tarkoitettuja tuloksia. Vastaavasti tulisi myös löytää viitteitä siitä, mistä on syytä karsia. Kun tuloksia arvioidaan ja johtopäätöksiä niiden käytöstä tehdään, tärkein ja pätevin arviointikriteeri on edelleen se vanha pragmaattinen: "toimiiko tuo, tai onko riittävän todennäköistä, että se toimisi".

 Raportin kantavaksi ajatukseksi määritelty inhimillinen arvokkuus ja sen asettaminen kehittämisen tavoitteeksi on hyvä ja luonteva.  Mitenkään uusi se ei ole, vaikka Himanen näyttää vähän sellaista yrittävän väittää. Itse asiassa se on oikeastaan vain uudelleen muotoiltu utilitaristinen ohjelma "maximum of happinessa for maximum of people" . Sellaisenaan se on tietysti aivan pätevä.

Toisena, edelliseen liitettynä elementtinä siihen on lisätty kestävän kehityksen näkökulma. Tämäkään huomio ei ole mitenkään erityisen uusi, pikemminkin ilmeinen, mutta tietysti järkevä. Utilitaristien iskulause on siis päivitetyssä muodossaan: mahdollisimman paljon onnea, mahdollisimman monille, mahdollisimman kestävällä tavalla.

Kehityksen avaintekijäksi nähdään informaatiotekniikkaan pohjautuva informationalismi. Tämä on uskottavaa, mutta myös tuttua ja ilmeistä. Avoimeksi jää kysymys, onko joku muu megatrendi, joka ei ole vielä mitenkään ilmeinen, mutta jonka tunnistaminen nyt tuottaisi kilpailuetua. Informationalistista teemaa olisi voinut syventää, sillä käytännön strategisen päätöksenteon kannalta muutosstrategian ymmärtäminen ja hallinta on hyvinkin avainasia. Mitä tasolta olisi voinut mennä miten -tasolle. Suomen kannalta meidän suurten teollisuusalojemme tuleva kehitys on olennaisen tärkeä asia. Yleisesti ottaen, ei nimittäin tapahdu niin, että informaatiotalous korvaisi teollisuuden ja teollisuuteen voitaisi suhtautua katoavan taidelajina. Muutoksen voi olettaa olevan todennäköisesti saman tapainen kuin teollisen vallankumouksen tapahtuessa. Siihen asti johtavana elinkeinona ollut maatalous ei suinkaan hävinnyt, se teollistui. Ei teollisuuskaan häviä, se informationalistuu. Molemmissa tapauksissa on kyse työn tuottavuuden noususta ja työvoimatarpeen vähenemisestä. Sama informationalistuminen tulee tapahtumaan ja on tapahtumassa kaupan ja palveluiden alueella. Alkaa näyttää ilmeiseltä, että uusien kauppakeskusten rakentaminen ei ole enää  mielekästä. Ne tulevat olemaan vanhentuneita jo valmistuessaan kaupankäynnin siirtyessä internettiin.

Kehityksen päämääränä nähdään informaatioajan hyvinvointiyhteiskunta, hyvinvointriyhteiskunta 2.0. [Näitä muotiin tulleita versio 2.0 ilmauksia käyttäessä kannattaisi olla varovainen. Me ict-alalla leipämme tienanneet muistamme erinomaisen hyvin, että versio 2.0. oli aina se, johon oli tuotu versioon 1.0 verrattuna joukko uusia ominaisuuksia, joista melkoinen osa oli kummallisia ja tarpeettomia. Kun edellinen, moneen kertaan paikattu versio 1.78 oli toiminut kokolailla virheettömästi, versioon 2.0 oli palautettu valtaosa vanhoista virheistä ja joukko aivan uusia]. Mutta antaako raportti vastauksen siihen, mikä on informaatioajan hyvinvointiyhteiskunta - mitkä ovat sen rakenteet (esimerkiksi elinkeinorakenne, ansaintalogiikat, tulonmuodostus, verotusratkaisut, yhteiskunnan palvelujen tuottaminen/rahoitus) - miten  sinne päästään - toimiiko se

Raportissa esitetään, että uudenlaiseen hyvinvointivaltioon siirtyminen vaatii kulttuurimuutoksia. Kysymys päämäärien vaatimista kulttuurimuutoksista on kiinnostava. Se saattaa olla raportin hyödyllisintä antia tai sen ratkaiseva heikkous. Väistämättä tulee mieleen runsaan sadan vuoden takainen marxismi innostus. Sehän oli, kuten muistamme, mainio aate jonka jätkät pilasivat. Marxilaisuuden käytännön sovellukset eivät tähän asti ole missään toimineet. Alkuvaiheessa perustettiin ihanneyhteisöjä, kuten Sointula, jonka suomalaiset perustivat Kanadan länsirannikolle. Myöhemmissä vaiheissa pystytettiin stalinilaisia diktatuureja. Edelliset eivät toimineet, jälkimmäisten todellisuus oli lähinnä esitettyjen ihanteiden vastakohta. Epäonnistumisen syynä näyttäisi olevan se, että marxilaisen kommunismin toteuttaminen vaatisi toisenlaisia ihmisiä kuin nämä reaali-ihmiset. Ihmiset eivät muutu ihanneyhteiskunnan vaatimaan muottiin sormia napsauttamalla. Toisaalta, kulttuurimuutoksia kuitenkin tapahtuu. Kysymys onkin siitä, miten ne tapahtuvat ja minkälaiset muutokset ovat ylipäätään mahdollisia. Ylhäältä ohjelmoidut muutokset (nämä viisi jättiläistä) eivät välttämättä ole lainkaan toteutettavissa ohjauksen ja koulutuksen kautta, jos niillä ei ole luontevaa kasvualustaa. Sananlaskun sanoin: kannettu vesi ei pysy kaivossa. Epäilen, että kulttuurimuutokset tapahtuvat pikemminkin teknologisten ja muiden vastaavien muutosten funktiona ja mahdollisuudet muutosten ohjaamiseen ylhäältäpäin ovat rajalliset. Utopioiden kanssa on syytä olla varovainen, koska niillä on yleensäkin, muistoissa autuaan Henry Mooren alkuperäisestä Utopiasta lähtien, tavannut olla totalitaarisia ja voimakkaasti painajaismaisia piirteitä.

Loppu tulemana tuntuisi olevan, että raportissa on monia hyviä näkökohtia ja keskustelun avaukseksi se ei ole lainkaan hullumpi. Tosin se vaikuttaa monin paikoin epätasaiselta. Paikoitellen löytyy hyviä huomioita ja terävääkin analyysiä, toisin paikoin teksti on suorastaa naiivia. Olisiko syytä kehittää versio 2.0., jossa paneudutaan perusteellisemmin elinkeinoelämän ja talouden kehitykseen ja työstetään niitä konkreettisemmalle tasolle. Mukaan voisi ehkä ottaa koulutuksen kehittämisen siten, että huomioidaan ne koulutukselliset vaatimukset, joita kehittäminen edellyttää.

Entä oliko työ sitten hintansa väärti. Enpä lähde sitä arvioimaan. Luultavasti vastaavan tuloksen olisi voinut saada halvemmallakin. Toisaalta, todennäköisesti pienellä penkomisella löytyisi paljonkin akateemista tutkimusta jonka hintavastaavuus on selvästi huonompi.  Eräs näkökulma voisi olla se, että muutamassa päivässä raporttia ladattiin netistä yli 10 000 kertaa. Kohtuullisilla kirjakauppahinnoilla laskettuna tämä kattaa kohtalaisen osan raportin hinnasta, joten tietoa on onnistuttu levittämään varsin laajalti kohtuullisin kustannuksin. . 

Musta Pekka ja Lumiukko

YLE uutisoi, että Hollannissa oli syntynyt ilmiriita joulupukkihahmon mustasta apulaisesta.

Sinterklaas ja hänen apulaisensa, mustaksi maalattu Zwarte Piet esiintyvät perinteisesti marraskuun kolmantena viikonloppuna vietettävässä lastenjuhlassa eri puolilla Hollantia. Nyt Hollannissa riidellään ja YK:n ihmisoikeusvaltuutetun komitea pohtii, onko hahmo rasistinen.

Hollannin joulupukkihahmo Sinterklaas ja hänen apulaisensa Zwarte Piet "saapuvat" Hollantiin Espanjasta mukanaan lahjoilla lastattu laiva. Zwarte Piet on perinteisesti lapsia pelotteleva hahmo, joka sulkee tuhmat lapset säkkeihin ja vie heidät mukanaan Espanjaan. Hahmon juuret ovat 1400-luvulla. Juhlapäivän näytelmissä esiintyvä hahmo on yleensä pukeutunut keskiaikaiseen asuun päässään afroperuukki ja hänen ihonsa on maalattu mustaksi. Sinterklaasin saapumisjuhlaa on vietetty 1500-luvulta saakka Hollannissa. Zwarte Pietin hahmo puolestaan ilmestyi ensimmäisen kerran noin 1800-luvun puolivälin paikkeilla.

Jotkut hollantilaiset pitävät hahmoa rasistisena stereotyyppinä, joka leimaa afrikkalaiset ja mustaihoiset toisen luokan kansalaisiksi. Zwarte Pietin hahmolla on myös kiivaita puolustajia. De Telegraafin lauantaina julkistaman kyselyn mukaan 96 prosenttia vastaajista vaatii, että riitely asiasta lopetettaisiin. Noin 66 prosenttia sanoo, että he luopuisivat mieluummin koko Sinterklaasin saapumisjuhlasta kuin luopuisivat pelkästään Zwarte Pietistä. 21 valitusta Amsterdamissa pilaa juhlan koko Hollannilta, sanoi yksi vastaaja sanomalehdelle.

Genevessä toimivan YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston virkailijat pyysivät kirjeessään Hollannin viranomaisilta selvitystä asiaan.

Tämä jupakka tuo mieleen Slavomir Mrozekin mainion satiirin lumiukosta. Tarina ei ehkä ole kaikille tuttu, joten esitettäköön se tässä vähän tiivistettynä, vaikka se menettääkin siinä osan kirjallista mehukkuuttaan.     

Lapset pystyttävät torille lumiukon. He pyörittivät ison lumipallon, josta tuli vatsa, sitten pienemmän, josta tuli selkä ja olkapäät, ja sitten vielä pienemmän, josta he muotoilivat pään. Mustista kivistä he tekivät lumiukolle napit, niin että se pääsi napittamaan itsensä ylhäältä alas asti. Nenäksi pantiin punajuuri tällä kertaa - muuten se oli siis ihan tavallinen lumiukko. Lapsista se oli hauskaa ja heillä oli ilo ylimmillään. Isä oli iloinen siitä, että hänen lapsensa temmelsivät raittiissa ulkoilmassa, siitä he saivat punaiset posket ja hyvän ruokahalun.

Illalla koputettiin oveen. Siellä oli lehtimyyjä, jolla oli kioski torin laidassa. Hän pyysi anteeksi, kun hän tuli niin myöhään häiritsemään, mutta hänen velvollisuutensa oli puhua isälle suorat sanat. Hän tuli sen punajuurinenän takia, jonka lapset olivat tehneet lumiukolle. Punainen nenä oli hänelläkin, lehtimyyjällä. Ei suinkaan viinan takia, vaan hän oli sen kerran palelluttanut. Ei häntä silti tarvinnut kaikkien nähden pilkata, joten hän tuli pyytämään, ettei tällaista enää tapahtuisi.

Isään nämä huomautukset tekivät syvän vaikutuksen. Tietenkään ei lasten sovi tehdä pilaa kenestäkään, edes punaisen nenän takia - vaikkeivät he sitä nyt vielä ymmärräkään. Hän huusi lapset paikalle ja kysyi heiltä ankarasti, lehtimyyjää osoittaen:
"Onko totta, että olette tehneet lumiukolle punaisen nenän pilkataksenne tätä herraa?"
Lapset hämmästyivät niin vilpittömästi, etteivät ensin ymmärtäneet mistä oli puhekaan. Kaiken varalta isä rankaisi heitä jättämällä heidät ilman iltapalaa.

Lehtimyyjä lähti. Ovella hän törmäsi osuuskunnan puheenjohtajaan. Huomatessaan lapset puheenjohtaja rypisti otsaansa ja sanoi tylysti: " Saisitte hiukan kiristää ohjaksia. Niin pieniä vielä, ja niin röyhkeitä jo! Tänäänkin katselin meidän makasiinimme ikkunoista torille - ja mitä näenkään? Tekevät siellä kaikessa rauhassa lumiukkoa. Mutta kuvitelkaapa nyt, ensin ne tekevät pallon, sitten toisen ja sitten kolmannen. Sitten panevat toisen pallon ensimmäisen päälle ja kolmannen toisen päälle. Eikö ole hävytöntä? Onhan nyt aivan selvää, että he yrittävät vihjata, että meidän osuuskunnassamme muka istuu varas varkaan päällä. Se on herjausta."
Kun kysyttiin, olivatko he lumipalloja kasatessaan tosiaan halunneet vihjata, että osuuskunnassa istui varas varkaan päällä, he pudistivat päätään ja puhkesivat kyyneliin. Mutta isä pani heidät varmuuden vuoksi nurkkaan.

Mutta siihen päivä ei vielä päättynyt. Kaksi miestä koputti oveen yhtä aikaa. Joku lammasturkissa oleva tuntematon ja kansanneuvoston herra puhemies omassa persoonassaan.

"Asia koskee teidän lapsianne, kansalainen", he sanoivat kuorossa jo kynnykseltä.
"Minua hämmästyttää, että te sallitte talossanne vihollispropagandan. Te ette ilmeisesti ole poliittisesti valveutunut."

Isä ei ymmärtänyt, miksi hän muka ei ollut poliittisesti valveutunut.
"Sen näkee jo teidän lapsistannekin. Kuka se pilkkaa työläis- ja talonpoikaisvaltion hallintoelimiä? Teidän lapsenne ovat pystyttäneet tuon lumiukon aivan minun kansliani ikkunoiden alle. Ettekö te sitten tiedä, mitä merkitsee, kun pystytetään lumiukko juuri kansanneuvoston puhemiehen ikkunoiden alle? Minä tiedän tarkalleen, mitä pahat kielet minusta puhuvat. Miksi teidän lapsenne eivät pystytä lumiukkoa Adenauerin ikkunoiden alle? Puhuvaa äänettömyyttä, hyvä herra. Voin tehdä siitä omat johtopäätökseni. Vielä yksi asia. Jos minulla joskus kotoa lähtiessäni onkin sepalus auki, niin se on minun yksityisasiani. Teidän lapsillanne ei ole oikeutta veistellä siitä vitsejä. Sillä lumiukolla nimittäin napit ylhäältä alas asti ja se on hyvin kaksimielistä."

Syytetty huusi lapsensa pois nurkasta ja vaati heitä heti paikalla tunnustamaan, että he lumiukkoa tehdessään olivat ajatelleet herra puhemiestä ja napeilla vielä mauttomasti vihjanneet siihen, että herra puhemiehellä joskus sattui olemaan muutama nappi auki.

Vielä muuta kerta sinä iltana koputettiin oveen, mutta isä ei avannut enää.
Seuraavana päivänä menin sen puutarhan ohi, jossa lapset leikkivät. Torille heitä oli kielletty menemästä. He olivat juuri neuvottelemassa siitä, mitä leikittäisiin.
"Tehdään lumiukko", ehdotti ensimmäinen heistä.
"Äh, sellainen tavallinen lumiukko, eihän se mitään ole", sanoi toinen.
"No hyvä, tehdään sitten se mies, joka myy sanomalehtiä. Tehdään sille punainen nenä - punainenhan sillä onkin, ryyppäämisestä. Itse eilen myönsi", selitti kolmas.
"Haa, ja minä teen sen osuuskuntamiehen."
"Ja minä teen kansanneuvoston puhemiehen, hänhän on lumiukko jo ennestään. Ja napit sillä pitää olla, koska hänellä on aina housut auki."
Lapset riitelivät, mutta sitten he päättivät tehdä nuo kaikki vuorollaan. Innokkaasti he ryhtyivät toimeen.

Tietysti Hollannin ja muiden eurooppalaisten maiden historiasta löytyy rumia lukuja, kuten orjakauppaa sun muuta, eikä eurooppalaisilla mailla ole tähän minkäänlaista yksinoikeutta. Mitä tekemistä joskus muinoin harjoitetulla orjakaupalla on tämän päivän Zvarte Pietin ja siitä nostetun hälyn kanssa on jo sitten kokonaan toinen asia. Kun YK:n ihmisoikeusvaltuutetun komitea pohtii, onko Hollannissa suosittu "Musta Pekka" -hahmo rasistinen, herää väkisinkin kysymys ko. instanssin suhteellisuudentajusta ja arvostelukyvystä. Pyhittääkö pöljyyden, jos perusteluksi esitetään jalo tarkoitus? Vai pitäisikö kyseisen instanssin ottaa järki käteen ja harrastaa pientä itsekritiikkiä etteivät tekisi vakavaa asiaa naurettavaksi.  

Mrozekin Lumiukko kuvasi osuvasti sen sielunmaiseman, josta näitä tutkintapyyntöjä sikiää. Puolalaisethan ovat tunnetusti satiirin taitajia, eikä mikään ruoki tätä taitoa niin, kuin pönöttävä byrokraattinen hallinto ajatuspoliiseineen. On aivan turha kuvitella, että edesmenneillä kansandemokratioilla olisi tähän sielunmaisemaan mitään yksinoikeutta. Kyllä sitä löytyy YK:n elimistä ja EU:n elimistä ja yksittäisten maiden virastoista. Se kasvaa, kukoistaa ja rehottaa, jos se pääsee vapaasti kehittymään.

Mrozekin lumiukon lisäksi tämä episodi toi mieleen toisenkin tarinan, vanhan sadun paimenpojasta ja sudesta. Kaikkihan sen tietysti tuntevat. Sadun paimenpoika huuteli lämpimikseen ja turhan takia, että "susi, susi". Ensimmäisillä kerroilla kyläläiset riensivät pelastamaan poikaa, muuta tympiintyivät pian turhaan huuteluun. Kun susi sitten lopulta oikeasti tuli, kukaan ei enää huuteluun uskonut ja susi söi paimenpojan. Sama ilmiö näkyy tässä rasismin huutelussakin. Kun rasismia nähdään yksin lakritsapötköissä ja veneen tervaamisessakin, ei kukaan enää jaksa kiinnostua siitä huutelusta. Kuitenkin, on olemassa aivan oikeaa ja vakavasti otettavaakin rasismia johon olisi syytä puuttua. Näiden tyhjänpäiväisten Zvarte Piet hälyjen takia tahtoo vain olla niin, että sana rasismi laukaisee reaktion "tuo nyt on taas tuota".

Perry Mason ja perustuslaki

Olen tässä seuraillut debattia, joka on saanut alkunsa siitä, että Ben Zyskowicz oli aika-ajoin arvostellut asiantuntijoina esiintyvien professoreiden lausuntoja ja laintulkintoja käytännön todellisuudelle vieraiksi ja norsunluutornista annetuiksi. Lahjakkaana sanankäyttäjänä hän oli käyttänyt välillä varsin eläviä ilmauksia. Eräs professoreista, Martin Scheinin menetti malttinsa, kirjoitti ärtyneen blogimerkinnän. Seurasi värikäs debatti, joka on tässä hiukan tiivistettynä.  

Scheininin mielestä Zyskowicz populisoi perussuomalaisten imussa ja oli  ”väärin keinoin väärällä asialla”.  Hänen mielestään perussuomalaisten populismi oli saanut vanhat valtapuolueet laskemaan verkkonsa samoille vesille.

Helsingin Sanomat riensi Scheininin tueksi tuohtuneessa pääkirjoituksessaan.
Zyskowiczin heittämät letkautukset professorileiriin ovat lievästi sanottuna omituisia, kun ottaa huomioon perustuslakivaliokunnan toiminnan ja tavoitteet. Ehkä juristien asiantuntemuksen kyseenalaistaminen on nyt tietyissä piireissä muotia. Zyskowicz rapauttaa professoreihin kohdistuvilla heitoilla koko eduskunnan asemaa ja arvovaltaa. Hän tuntuu vetävän monessa asiassa linjaa, joka tähtää perussuomalaiseen maaliin mutta poikkeaa täysin kokoomuksen politiikasta. Show'lla voi olla joillekuille viihdearvoa, mutta eduskunnan työn kannalta se jättää toivomisen varaa.

Zyskowicz vastasi HS:n yleisönosastossa.
Kyse ei ole professoreiden asiantuntemuksesta vaan tulkintalinjasta. Tyylilajini moittiminen on sen sijaan paikallaan. Joskus on pakko liioitella ja kärjistää, jotta viesti huomataan. Tässä esimerkkejä arvostelemistani "modernin ihmisoikeusdoktriinin" tai "ihmisoikeusfundamentalismin" tulkinnoista.

Hän luetteli tällaisista tulkinnoista kymmenkunta esimerkkitapausta, muun muassa seuraavat:

Huumejutun puhelinkuuntelulla saadun tiedon käyttäminen oikeudessa esimerkiksi puukotusjutussa tai lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä on vastoin perustuslakia.

Rehtori toimi virheellisesti kun tupakoinnista kiinni jääneet oppilaat pantiin kirjoittamaan tupakoinnin haitoista. Hän toimi virheellisesti myös, kun puuttui koulumatkalla tapahtuvaan kiusaamiseen.

Vankila ei olisi saanut ottaa vangilta pois kirjoituskonetta, jolla hän tehtaili sellissään petoksia ja muita rikoksia.

Poliisin on paljastettava jälkikäteen rikollisille, jos rikoksen tutkinnassa on käytetty niin sanottua vasikkaa.

Kerjäämisen kieltäminen olisi ollut vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Suomen perustuslakia.

Ruandalaisen joukkomurhaajan miljoonia euroja maksanut juttu oli pakko käsitellä Suomessa, vaikka jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin piti mahdollisena syytetyn luovuttamista Ruandaan.   

Tämän jälkeen professorit, kukin vuorollaan, kohdistivat kanuunansa Zyskowicziin, joka puolestaan lähetti omat kuittauksensa.

Ojanen avasi pelin ilmoittamalla kantanaan, että Zyskowiczin esimerkit vääristelivät.

Ensinnäkin muutamat "tulkinnat" palautuvat niin suoraan perustuslakiin, että niiden tarkistaminen vaatisi perustuslain muuttamista.

Kerjäämisen kieltäminen olisi ollut vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Suomen perustuslakia. Koska kerjäämisen kriminalisointi olisi kohdistunut tosiasiassa romaanikerjäläisiin, olisi kyse ollut etnisen alkuperän perusteella tehtävästä profiloinnista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan etniseen alkuperään perustuva erottelu lainvalvonnassa ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää nykyaikaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa. Se, että romaanikerjäläisiä on kohdeltu ihmisoikeussopimusten vastaisesti muualla EU:ssa, ei voi olla peruste Suomelle toimia vastaavalla tavalla.

Väite, jonka mukaan "poliisin olisi paljastettava jälkikäteen rikollisille, jos rikoksen tutkinnassa on käytetty niin sanottua vasikkaa", pitää sikäli paikkansa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt tiedonsaantioikeutta salaisten pakkokeinojen käytöstä tärkeänä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena.

Zyskowicz jätti mainitsematta, että ilmoitus saadaan kotimaisen tuomioistuimen päätöksellä jättää tekemättä, jos se on välttämätöntä valtion turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi.

Oikeusministeriö päätti [Ruandalaisen joukkomurhaajan jutun] palauttamatta jättämisestä sen hetkisen tiedon valossa tilanteessa, jossa YK:n perustama kansainvälinen tuomioistuin oli kieltänyt luovuttamisen Ruandaan vastaavissa tapauksissa.   

Zyskowicz vastasi Ojaselle, että hänen kirjoituksessaan ei vääristelty.

Ilmeisesti muissa Euroopan maissa on vähemmän valppaita ihmisoikeusjuristeja ja/tai löperö perusoikeusvalvonta, sillä en tiedä kerjäämiskieltoa missään muualla tulkitun Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaiseksi. Miten olemme voineet kieltää esimerkiksi katuprostituution, koska sekin kielto kohdistuu käytännössä lähinnä tiettyjen maiden kansalaisiin?

On totta, että oikeus voi tietyissä poikkeustilanteissa vapauttaa poliisin velvollisuudesta paljastaa niin sanotun "vasikan" käytön. Poliisi ei voi kuitenkaan etukäteen taata tätä "vasikalle". Onko tämän jälkeen toimivaa mahdollisuutta saada "vasikoita", joita kuitenkin tarvitaan rikosten selvittämiseksi?

Ruandalaisen joukkomurhaajan juttu olisi voitu ja olisi pitänyt käsitellä Ruandassa. Miksi Suomi ei voinut menetellä kuten Ruotsi, joka päätti luovuttaa syytetyn Ruandaan?

Seuraavaksi vuorossa oli Scheinin, jonka mukaan kerjäämiskielto ei mennyt Zyskowiczin kertomalla tavalla.

Katsotaanpa lähemmin yhtä Zyskowiczin mieliesimerkkiä, kerjäämisen kieltoa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei ole edes käsitellyt asiaa, joten se ei ole myöskään kuullut siitä asiantuntijoita.

Keskustelu lähti liikkeelle kesällä 2010, kun sisäministeriön työryhmä esitti katukerjäämisen kieltämistä järjestyslakia muuttamalla.  .... Tuolloin Ojanen ja minä ... arvioimme, että ehdotus saattaisi hyvinkin olla perustuslain ja ihmisoikeussopimusten kannalta ongelmallinen, jos se kohdistuisi syrjivällä tavalla ulkomaisten romanien harjoittamaan kerjäämiseen, eikä perustuisi yhtäläisiin kriteereihin yleisen järjestyksen suojaamisessa.

Asia kuitenkin raukesi, kun sitä ei ehditty käsitellä ennen maaliskuun 2011 eduskuntavaaleja. Uutta hallituksen esitystä asiasta ei ole annettu. Perustuslakivaliokunta ei ole kuullut asiantuntijoita eikä antanut tulkintaratkaisua. Missä siis on se "todellinen tulkintaratkaisu" josta Zyskowicz nyt metelöi?

Ojanen oli jo ehtinyt antaa asiasta melkoisessa määrin toisennäköisen tulkinnan, jossa kieltoa pidettiin ihmisoikeussopimuksen ja perustuslainvastaisena ilman mitään varauksia.  

Zyskowicz vastasi nyt vuorostaan Scheininille.

Scheininin tarkastelemasta kerjäämiskiellosta käytin tietoisesti ... ilmaisua "olisi vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Suomen perustuslakia" koska auktoritatiivista tulkintaratkaisua ei (vielä?) ole olemassa.

Hänen ja professori Tuomas Ojasen tulkinta on sen sijaan tullut täysin selväksi. Haastateltuaan heitä Helsingin Sanomat 11.7.2010 selosti heidän näkemystään seuraavasti. "Nyt kerjääminen yritetään kieltää lailla, mutta voiko se onnistua? Ei, jos kysytään oikeusoppineilta. Heidän mielestään laki on suunnattu yhtä ihmisryhmää, Romanian romaneita, vastaan. Se on Suomen perustuslain vastaista."

Edelleen lehti kertoi jutussa, että "sekä Ojasen että Scheininin mukaan laki olisi vastoin perustuslakia ja Euroopan ihmisoikeussopimusta". Samaa tulkintaa on puolustanut kolmaskin ihmisoikeusjuristi eli professori Olli Mäenpää Helsingin Sanomien jutussa 7.10.2010, jonka lehti oli otsikoinut "Oikeusoppineet tyrmäävät kerjäämiskiellon". Jos professori Scheinin on muuttanut tulkintaansa asiassa, olen siitä pelkästään iloinen.

Scheinin  ei millään muotoa halunnut jättää viimeistä sanaa Zyskowiczille. Vastineessaan hän onnistui yhdistämään häh-häh-hää mentaliteetin ylvääseen paatoksellisuuteen ja sydänverta tihkuvaan loukkaantuneisuuteen.  

Kansanedustaja Ben Zyskowicz näyttää puhuneen itsensä pussiin. Uusimmassa kirjoituksessaan hän sanoo ... erotukseksi muista tapauksista käyttäneensä erilaista muotoilua kerjäämisen kiellosta "koska auktoritatiivista tulkintaratkaisua ei (vielä?) ole olemassa".

Esittäessään kymmenen kohdan listaansa Zyskowicz sanoi, ettei kritisoi asiantuntijoiden mielipiteitä vaan todellisia perustuslain tulkintoja. Nyt hän sanoo kritisoivansa minun ja Ojasen mielipiteitä kerjäämiskiellosta.

Sitten Zyskowicz lainaa Helsingin Sanomia väärän mielipiteemme osoittamiseksi. "Sekä Ojasen että Scheininin mukaan laki olisi vastoin perustuslakia ja Euroopan ihmisoikeussopimusta". Lainaus on vääristelevä karikatyyri. Siihen on otettu virkkeen päälause, mutta ei sivulausetta "jos hallituksen esitys ylipäätään kirjoitetaan työryhmän väliraportin perusteella". Tässä oli alkuperäisen kritiikkimme ydin: sisäministeriön työryhmä oli laatinut kerjäämisen kieltämiseksi ehdotuksen, joka olisi merkinnyt syrjintää kansallisuuden tai etnisen alkuperän perusteella.  [Omassa kommentissaan Ojanen ei puhunut mitään tekstimuodoista, vaan kiellon tosiasiallisesta vaikutuksesta, joten Zysckowicz oli mitä ilmeisimmin oikeassa ainakin puhuessaan Ojasen laintulkinnasta]

Ihmisoikeus- ja perustuslakiasiantuntijoista saattaa usein olla hyötyä oikeudellisesti hyväksyttävän keinon etsimisessä poliitikkojen identifioimaan yhteiskunnalliseen ongelmaan. Mutta jos asiaa ajetaan väärin keinoin, on velvollisuutemme huomauttaa siitä. Tuossa tilanteessa poliitikkojen tulisi arvioida uudelleen joko tavoitetta tai keinoja, sen sijaan että haetaan populistisia irtopisteitä asiantuntijoita irvailemalla.

Loppukappaleessa esitettyyn näkemykseen asiantuntijoiden roolista on helppo yhtyä. Tosin siihen olisi aiheellista lisätä myös huomautus siitä, että myös asiantuntijoiden arvioita ja mahdollista asenteellisuutta on syytä arvioida.     

Kun apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainenkin oli muutamaa päivää aikaisemmin ehtinyt esittää oman vastineensa, sopan ympärillä häärivien kokkien määrä alkoi olla täysilukuinen.

Zyskoviczin käsitystä tekemästäni ratkaisusta on syytä oikaista. Perusopetuslaki säätää niistä edellytyksistä, joissa oppilaita voidaan rangaista sekä kurinpitoseuraamusten rajat. Tupakkatutkielmat eivät näihin kuulu, eivätkä rehtorit voi vapaasti kehittää omia tapojaan rangaista oppilaita.

Rehtorin virhe ei myöskään ollut se, että hän puuttui kiusaamiseen. Virhe oli sen käsityksen välittämiseen oppilaille ja vanhemmille, että koululla olisi kurinpitovaltaa koulumatkoilla tapahtuviin asioihin. Perusopetuslain mukaan koulun kurinpitovalta ulottuu vain koulun toimintaan, ei esimerkiksi koulumatkoille.

Ratkaisuni ... perustui ... perusopetuslain sisältöön.

Tähän esitykseen ei ole Zyskowiczin kannanottoa. Maallikon silmissä apulaisoikeuskanslerin viesti oppilaille ja heidän vanhemmilleen on selvä. Tehkää koulumatkoilla mitä lystäätte. Koululla ei ole siihen nokan koputtamista. Jos poliisi puuttuu, se on sitten eri asia.     

Tästä debatista, saa nähdä jatkuuko se vielä tämän jälkeenkin, on syntynyt sellainen kuva, että vaikka Zyskowicz on juristi ja nimikin kuuluu siihen kirjoitusasultaan konstikkaampaan joukkoon, hänellä on mitä ilmeisimmin kosolti sitä vanhaa hyvää lautamiesjärkeä.  Olisiko niin, että hän noudattavaa vanhaa Olaus Petrin tuomarin ohjeisiin sisältyvää neuvoa, jonka mukaan "hyvä ja viisas tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaikki kohtuuden mukaan. Mutta missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan".

Joku saattaa ihmetellä, että mitä tekemistä otsikossa mainitulla Perry Masonilla on tämän tarinan kanssa? Jostakin syystä tuli vain mieleen nokkelan Perry Masonin sanailu sen tosikkomaisen ja virkaintoisen yleisen syyttäjän kanssa.

Bullshit bingoa, stiiknafuuliaa ja uutiohämärävirkkilöintiä

Joku aika sitten silmiini sattui kirjoitus, jossa väitettiin, että puurakentaminen on ekoteko. Väite saattaa pitää paikkansakin, mutta tuossa kirjoituksessa sitä ei perusteltu millään tavoin. Siitä muistui mieleeni vanha harrastus, bullshit bingo, jolla aikanaan elävöitettiin niitä puolipakollisia tilaisuuksia, joissa konsultit yrittivät valistaa meitä milloin missäkin asiassa. Ajatus johti toiseen ja bullshit bingosta  assosioitui kaksi muutakin viestinnällistä käytännettä, stiiknafuulia ja uutiohämärävirkkilöinti.

Bullshit bingo toimi siten, että bingo -kupongin ruutuihin kirjoitettiin tavallisimpia ja ennakoitavimpia konsulttifraaseja. Se, joka sai ensimmäisenä bongattua luennoivan konsultin puheita valmiin bingorivin, nousi pystyyn ja karjaisi kuuluvalla äänellä: BULLSHIT.

Stiiknafuulia puolestaan on peräisin Teuvo Pakkalan novellista Mahtisana.  Tarina on minun ikäpolveni koululaisille tuttu, mutta ei välttämättä kaikille. Tarinan ydin on lyhyesti tiivistettynä seuraava. Eräs tarinan pojista ilmoitti, muistaakseni voitettuaan juoksukilpailun, olevansa stiiknafuulia. Kukaan ei tiennyt mitä se merkitsi, mutta mahtavalta se kuulosti. Stiiknafuulia oli jotakin hienoa. Koska kukaan ei tiennyt mitä se oikeastaan merkitsi, sitä ei voinut kumota eikä sitä vastaan voinut väittää. Se kelpasi perusteluksi oikeastaan mihin vain.

Uutiohämärävirkkilöinti on ehkä kahta edellistä tuntemattomampi käsite. Kyseessä on  pakinoitsija Ollin kehittelemä uuskieli, joka kuulostaa Suomen kieleltä, mutta jonka ymmärrettävyys on olematon. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi muiden keskustelijoiden karkottamiseen tai tiputtamiseen keskustelun ulkopuolelle. Uutiohämärävirkkilöintiä käyttävä voi aina perustellusti ja todenmukaisesti väittää, että mahdollinen opponentti ei lainkaan ymmärtänyt mitä puhuja oikeastaan sanoi. Koska kyseinen Ollin pakina ei välttämättä ole tuttu, lainattakoon siitä pieni pätkä asian havainnollistamiseksi:

- Minä tässä rohkenin olla sitä mieltä, että jos pöytyri on aloittimena, niin se tuokioidaan sopuria pätivöimällä

- Niin miten, kuinka?

- Ettekö kuullut! Jos epäoivelo pöytyri on keraimen aloittimena, niin se tavanomaisesti muttalehtien pätivöimällä tuokioidaan. Vai mitä arvelette?      

- Mi ... en ymmärrä

- Mikä teitä vaivaa? Ettekö tosiaankaan tajua? Miten katsimoisitte osion ailottamista. Ehkä tähymöiden luovioitten suoveltimenkin?

Nämä verbaaliset kasvikset, kutsuttiinpa niitä sitten kukkasiksi tai rikkaruohoiksi, elävät ja voivat edelleen hyvin.

Bullshit sanasto on täytesanastoa, jolla konsultit täyttivät raportteja, selvityksiä ja esitelmiin käytettävää aikaa. Sanoilla oli yleensä  positiivinen kaiku, mutta epämääräinen merkitys.  Ne ovat eräänlaista täyteainetta, jota käytettään kalliimman materiaalin korvikkeena.  Sitä kalliimpaa materiaalia ovat esimerkiksi täsmällisen merkityksen omaavat termit ja lukuarvot. Niiden täsmällisyyden ja oikeellisuuden selvittäminen ja varmistaminen vaatii enemmän työtä ja selkeitä perusteluja. Bullshit sanat ovat myös merkitykseltään väljiä lupauksia, joita oli turvallista käyttää täsmällisten sitoumusten asemasta. Niitä on vaikea osoittaa täydellisesti vääriksi, vaikka yhteys käsiteltävään asiaan olisi hyvinkin heikko ja tulkinnanvarainen.

Bullshit sanaston ydinaluetta on markkinointi. Kaupattiinpa mitä tahansa, se on innovatiivista, oikeudenmukaista, modernia tietotekniikkaa hyödyntävää, ratkaisee ympäristöhaittoja, vastaa globaaleihin haasteisiin ja tekee meistä edelläkävijöitä. Bullshit sanasto on levinnyt myös julkishallintoon korvaamaan byrokraattista virkakieltä. (Kukapa olisi uskonut, että virkakieltäkin voi alkaa kaivata.) Esimerkkinä olkoon ote hallitusohjelmasta, jolla bingo olisi kajahtanut huomattavan nopeasti:

Suomalainen yhteiskunta perustuu ahkeruudelle, työn ja yrittäjyyden kunnioittamiselle, tasa-arvolle, yhteisvastuulle sekä toisistamme välittämiselle. Jokaisen kunnioittaminen ja avoimuus erilaisuutta kohtaan ovat suomalaisia hyveitä. Suomen kaksikielisyys on rikkaus ja voimavara. Eri uskonnot ja yhteisöt ovat arvokkaita moraalisen kasvun kannalta. Suomessa kaikki ovat samanarvoisia sukupuolesta, iästä, alkuperästä, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta, mielipiteistä, terveydestä, vammaisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä riippumatta. Hallitus toimii määrätietoisesti rasismia ja syrjintää vastaan.

Maailman parasta peruskoulua vahvistetaan tasa-arvoisten mahdollisuuksien takaajana. Sivistys on oma päämääränsä. Suomi tähtää kansainväliseen kärkeen niin ammattiosaamisessa, korkeakoulutuksessa kuin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa.

Hallitus toimii päättäväisesti hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteiden kehittämiseksi ja vahvistamiseksi. Köyhyyttä eriarvoisuutta ja epätasa-arvoa vähennetään. Perheiden hyvinvointia ja jokaisen yhteiskunnallista osallisuutta lisätään.

 Suomi harjoittaa aktiivista ja aloitteellista ulkopolitiikkaa ja yhteistyötä muiden kansakuntien ja kansojen kanssa. Suomi toimii aktiivisesti pohjoismaisen sekä lähinaapureiden välisen yhteistyön tiivistämiseksi, Euroopan unionin toiminnan kehittämiseksi ja osana globaalia yhteisöä. Suomi toimii globaalin köyhyyden vähentämiseksi.

Stiiknafuulia on laajentunut eräänlaisesta henkilön arvonimestä yleisemmäksi, mihin tahansa asiaan liitettäväksi mahtisanaksi. Stiiknafuulialla sertifioitu asia nostetaan kaiken arvostelun ja vastaväitteiden yläpuolella olevaksi, automaattisesti hyväksyttäväksi asiaksi. Se on myös saanut seuralaisekseen eräänlaisen anti-stiiknafuulian, tuomitsemiseen käytettävän mahtisansan, millä mikä tahansa asia voidaan leimata vastenmieliseksi, hylättäväksi ja kiellettäväksi. On osoittautunut, että stiiknafuulioilla on elinkaari. Ne syntyvät, kasvavat, kuluvat ja kuihtuvat pois. Joskus ne saattavat elinkaarensa varrella saada ironisen värityksen ja muuntua suorastaan vastakohdikseen. Stiiknafuulia syntyy useimmiten jonkun ryhmän omana mahtisanana, jolla pyritään hallitsemaan ja monopolisoimaan kieltä ja kielen kautta yhteiskuntaa laajemmaltikin. Kieli on kuitenkin elävä systeemi, jonka monopolisointi ei onnistu. Siinä käy kuten Pakkalan novellissakin, sana karkaa luojansa käsistä.  

Tämän hetken ehkä yleisin stiiknafuulia on tasa-arvo. Sillä voidaan perustella mitä tahansa ja se voi merkitä mitä tahansa. Kiinnostavaa siinä on se, että alunperin varsin selkeä termi on käytön mukana muuntunut stiinafuuliaksi ja on nyt siirtymässä siihen ironiseen vaiheeseen, jossa se alkaa tarkoittaa alkuperäisen merkityksensä vastakohtaa.

Esimerkiksi. EU:n  sukupuolten tasa-arvon valiokunta vaatii tasa-arvon nimissä mm. seuraavaa:

Stereotyyppien eliminoiminen mediasta vaatii pakostakin toimia digitaalisella alueella. Tämä vaatii EU:n tasolla koordinoituja aloitteita, joiden tavoitteena on kehittää aito tasa-arvon kulttuuri Internetissä. Valiokunta vaatii komissiota luomaan säännöt, joita kaikkia Internet-operaattoreita pyydetään noudattamaan. (Internet-palveluntarjoajat siis "pyydettäisiin" sensuroimaan, asiakkaidensa lähettämiä ja vastaanottamia sisältöjä).

Valiokunta kehottaa jäsenvaltioita perustamaan riippumattomia sääntelyelimiä, joiden tarkoituksena on valvoa viestimiä ja mainosalaa ja joilla on valtuudet määrätä tehokkaita seuraamuksia yrityksille ja henkilöille, jotka syyllistyvät tyttöjen seksualisointiin.

 

Kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan positiivisia toimia ja varmistamaan näin, että entistä useampi nainen voi päästä johtotehtäviin media-alalla, mukaan lukien ylin yritysjohto.

 

Kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään naisten vaikutusvallan lisäämistä esimerkiksi tiedotuskampanjoin, joilla tuodaan esiin naisten roolia ja osallisuutta poliittisessa päätöksenteossa, talouselämässä, yhteiskunnassa, urheilussa, terveydenhoidossa, taiteissa, tieteissä ja kaikilla muillakin yhteiskunnan aloilla;

 

Esimerkkinä anti-stiiknafuuliasta ja elinkaaren varrella tapahtuvasta muuntumisesta on termi neuvostovastaisuus. Elinkaarensa alkuvaiheissa  neuvostovastaisuus oli pelottava polttomerkki, jolla voitiin tuhota lähes kenen tahansa poliitikon tai julkisuuden henkilön ura. Sittemmin termi sai sarkastisen värin ja vastapuolen esittämä (yleensä kiivas) arvostelu voitiin kuitata tyhjänpäiväiseksi tokaisemalla "tämä oli sitten varmaan sitä neuvostovastaisuutta".     

Nykyisin neuvostovastaisuutta vastaava anti-stiiknafuulia on vihapuhe. Vihapuhetta voi käytännössä olla mikä tahansa sellainen puhe, jonka tämän termin oikeudenomistajaksi asettunut kokee poikkeavan omasta näkemyksestään. Vihapuheen vastustamista perusteleva argumentti on yleisesti tyyppiä: "Sellaista kirjoittelua jossa uhkaillaan, että minä tapan sinut senkin  #¤&*£$   %¤"#"&)>*  ei tule sallia".  Tämän perusteella vaaditaan vihapuheen kieltävää lainsäädäntöä ja sensuuria. Kovin pitkään ei tarvitse pintaa raaputtaa, kun tulee vastaan esimerkiksi seuraava vihapuheen kieltämistä vaativan esittämä argumentti   "Xxxx vaikka kirjoituksesi ei ole suoranainen vihakirjoitus, se sisältää juuri niitä elementtejä, joita vihakirjoituksetkin sisältävät: asioiden väärin käsittämistä, liioittelua, perustelujen puuttumista ja marttyyriksi asettumista. Kirjoituksesi esittää luomasi vainoharhaisen maailmankuvan, jossa näet uhkana mediat, jotka eivät vastaa omia mielipiteistäsi ja ihmiset, joiden näkemykset poikkeavat omistasi. Kun keskustelun lähtökohta on tällainen, on selvää, että asiallista keskustelua ei voi käydä, mutta keskusteluun osallistuvat mielellään sinun tavallasi ajattelevat."  Lähtökohtana on siis laittomien uhkausten ja kunnianloukkausten tuomitseminen (jotka ovat nykyisen lainsäädännön mukaan kiellettyjä), mutta ei aikaakaan, kun termin oikeudenomistaja laajentaa sen käsittämään kaikki kielletyt mielipiteet ja saman tien tuomitsee niiden kirjoittajankin.  

Toinen suosittu anti-stiiknafuulia on populismi. Lähes mitä tahansa väitettä, ilmiötä, kannanottoa, toimenpidettä tai lausumaa voidaan väittää populistiseksi. Se tekee kohteesta automaattisesti huonolaatuisen, halpahintaisen ja hylättävän. Samalla se antaa lausujalleen elitististä sädekehää, erottaa hänet rahvaasta. Väitettä populistisuudesta ei tarvitse perustella, usein sitä ei pystyisikään perustelemaan.

Myös anti-stiiknafuuliat muuntuvat vastakohdikseen tai neutraaleiksi ilmauksiksi. Sen enempää impressionismissa kuin fauvismissakaan ei ole nykyisin ole minkäänlaista halveksivaa leimaa. Kuitenkin, alunperin ne olivat nimenomaan haukkumasanoja. Jonakin päivänä populismikin saattaa tarkoittaa eräänlaista jalat-maassa politiikkaa vastakohtana hämäräperäiselle kabinettipolitiikalle, mikäli populistisiksi leimattujen puolueiden toiminta tekee tällaisen tulkinnan perustelluksi. . 

Uutiohämärävirkkilöinti on kieltä, joka kuulostaa suomen kieleltä tai joltakin muulta kieleltä, mutta jonka merkitys jää hämäräksi tai olemattomaksi. Kirjoitetusta tekstistä on paljon vaikeampi löytää esimerkkejä uutiohämärävirkkilöinnistä kuin bullshit-sanastosta tai stiiknafuulioista. On mahdollista, että uutiohämärävirkkilöinti on nimenomaan puhekieleen kuuluva ilmiö. Tämän voi johtua siitä, että painettu sana, etenkin lehdet, on tarkoitettu luettaviksi ja uutiohämärävirkkilöinnillä on pikemminkin päinvastainen tavoite. Uutiohämärävirkkilöinti ei yksinkertaisesti pääse läpi toimitussihteerien ja yleisönosastojen toimittajien seulasta. Nettikirjoittelussa tätä seulaa ei ole, mutta sielläkin lukijoiden suosio, tai pikemminkin sen puuttuminen, pitää uutiohämärävirkkilöinnin aisoissa tai ainakin vaikeasti löydettävissä. Facebookista luonnollisesti löytyy runsain mitoin käsittämättömiä ilmauksia, mutta siellä on kyse aivan toisesta ilmiöstä, nimittäin kieli-invalidisuudesta.  

On kuitenkin yksi alue, jossa uutiohämärävirkkilöinti viihtyy kirjoitetussakin tekstissä. Sillä on kapea, mutta ilmeisesti vakiintunut asema akateemisessa kirjoittelussa. Klassinen uutiohämärävirkkilöinnin osaaja oli Hegel.

Hegel kirjoittaa: "Oikeus sinänsä eroaa oikeudesta, joka on erityisenä läsnä. Siten oikeus sinänsä on tosin vaadittua ja olennaiseksi tarkoitettua, mutta samalla vain vaadittuna se on pelkästään subjektiivista eli epäolennaista ja vain oikeudelta näyttävää. Vaikka konkreettisen oikeuden loukkaus onkin positiivista, ulkonaista olemassaoloa, se on kuitenkin itsessään häviävä. Tämän häviävyyden ilmennys on vastaavasti olemassaolon saava loukkauksen hävittäminen - oikeuden todellisuus sen välttämättömyytenä, oikeuden, joka välittyy itsensä kanssa kumoamalla loukkauksensa."

Hyviä uutiohämärävirkkilöinnin lähteitä ovat nykyisin eräiden humanististen alojen väitöskirjat ja tutkielmat, joista tässä pari näytettä:

"Patriarkaalisessa symbolijärjestelmässä taivaallinen autuus, lopullinen metafysiikan tyydytys, merkitsee ylimaallisen maan saavuttamista, maallisen, väheksytyn feminiinisen taakse jättämistä - toisin sanoen, kuin juuri kaivatun maternaalisen saavuttamista, tuon kielletyn ja ylistetyn objektin tavoittamista väheksytyn, halvennetun ja objektivoidun feminiinis-maallisen sijaan."

" Siinä, missä molaarisuus rakensi modernia maskuliinisuutta sulkemalla virtauksia tai ohjaamalla ne fallisella politiikalla yhteen ainoaan pääuomaan ja hierarkiasoimalla identiteettejä, on molekulaarisuus myöhäismodernille ominaista moninaisuutta, halujen sommitelmia, inklusiivisia konjunktioita. Myöhäismodernille kontrolliyhteiskunnalle on ominaista molekulaarisuus, mistä on seurannut moraalinen paniikki ja diskurssi maskuliinisuuden kriisistä, joidenkin miesten epätoivoinen pyrkimys rakentaa itselleen minäproteesia esimerkiksi oikeistoradikalismilla ja internet-yhteisöllisyydellä."

Uutiohämärävirkkilöinnille on akateemisessa kirjoittelussa luonnollinen kasvualusta, koska siellä on usein tarkoituksena todistella, että opponentti ei nyt ymmärrä ollenkaan, mitä väittelijä tarkoittaa. Luonnontieteellisessä maailmassa tämä ei tiettävästi onnistu, koska siellä kielentarkastus karsii käsittämättömät ilmaukset.

Wittgenstein aikanaan oli sitä mieltä, että ajatuksia ovat mielekkäät lauseet ja se mikä voidaan sanoa, voidaan sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siitä, että ajatuksia ovat mielekkäät lauseet, ei luonnollisestikaan seuraa, että kaikki lauseet olisivat mielekkäitä ja edustaisivat ajatuksia. Puhe voi jatkua, vaikka ajatus katkeaa. Ei siis ole lainkaan pakko vaieta vaikka puhuttavaa ei olisikaan. Toivottavaa se kyllä saattaa joskus olla.    

Taloutta ja runoutta

Hallitus on päässyt vaalikauden puoliväliin ja puinut kehysriihensä. Kehysriihessä arvioidaan hallitusohjelman toteutumista ja määritellään puitteet valtion taloudenhoidolle seuraavan neljän vuoden jaksolle.

Hallitusohjelma saatiin aikaan kovan ponnistuksen ja sitkeiden neuvotteluiden tuloksena 22.6.2011.  Ponnistuksen tuloksena oli kilpailukykyä, työllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta tukeva ohjelma, kuten hallitus itse totesi omassa tiedotteessaan.  Hallitusohjelmassa kuvaillaan tavoitteita seuraavasti:

Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi

Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena on välittävä ja menestyvä Suomi. Suomea kehitetään pohjoismaisena hyvinvointivaltiona ja yhteiskuntana, joka kantaa vastuunsa paitsi omista kansalaisistaan, myös kansainvälisesti osana pohjoismaita, Eurooppaa ja maailmaa.

Pohjoismainen, korkeaan työllisyysasteeseen, kilpailukykyiseen talouteen, tasa-arvoisiin palveluihin sekä huolenpitoon perustuva hyvinvointimalli on osoittautunut parhaaksi yhteiskuntajärjestelmäksi. Siinä yhdistyvät sosiaalinen eheys ja kilpailukyky. Hyvinvointi syntyy työstä. Suomen tulevaisuuden menestys sekä hyvinvointivaltion kestävä rahoitus ovat riippuvaisia korkeasta työllisyysasteesta. Hallituksen tavoitteena on varmistaa kaikille työhön kykeneville mahdollisuudet ja kannusteet työhön osallistumiseen. Työmarkkinoilla vallitseva luottamuksen ilmapiiri sitouttaa eri osapuolet yhteisiin päämääriin. Tämä vahvistaa myös maamme kilpailukykyä.

Hallitusohjelman toteutumista ovat seuranneet mm.  Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Valtiovarainministeriö.

 Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsaus helmikuussa 2013

Työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 290 900 työtöntä työnhakijaa, mikä on 37 100 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyys nousi edellisen vuoden helmikuuhun verrattuna kaikissa ammattiryhmissä, eniten teollisessa työssä (8 100), hallinto- ja toimistotyössä (4 800) ja korkeimmin koulutettujen ammattiryhmässä (4 800). Edellisvuoden helmikuuhun verrattuna miesten työttömyys nousi 21 900:lla (14 %) ja naisten 15 200:lla (15 %).

Valtiovarainministeriön Taloudellinen katsaus helmikuu 2013

Vuoden 2012 alussa bruttokansantuote oli vielä selvässä kasvussa, mutta keväällä tuotanto kääntyi laskevalle uralle. Bruttokansantuote supistui 0,2 prosenttia viime vuonna.

 Vuosi 2012 oli vaikea vientiteollisuudelle ja vienti aleni edellisestä vuodesta noin puolitoista prosenttia. Suomen vienti on menestynyt erittäin huonosti sekä finanssikriisissä että sen jälkeen. Vientimme romahti lamassa enemmän kuin maailmankauppa, eikä se ole sittemmin yltänyt edes maailmankaupan hidastuneeseen vauhtiin. Vuosina 2008–2012 Suomi on menettänyt markkinaosuuttaan maailmankaupassa enemmän kuin esimerkiksi Ruotsi tai Saksa ja jopa enemmän kuin kriisimaat Espanja ja Italia. Lisäksi Suomen markkinaosuus on supistunut erityisen paljon nopeasti kasvavissa BRIC-maissa.

Vaihtotaseen alijäämä oli yli 3 mrd. euroa viime vuonna heikon palvelukaupan sekä tuotannontekijäkorvausten ja tulonsiirtojen alijäämän vuoksi.

Työllisten määrän ennakoidaan supistuvan 0,5 prosenttia v. 2013. Työllisyystilanteen heikkenemisen arvioidaan olevan voimakkainta teollisuudessa, sillä siellä yritykset ovat kärsineet hyvin huonosta tuottavuuskehityksestä viime vuosina. Teollisuuden tuottavuus on alentunut yhteensä miltei 5 prosenttia viimeisen kolmen vuoden aikana, joten tuotannon kasvun jatkuessa hyvin vaisuna kannattavuutta pyrittäneen parantamaan myös irtisanomisten kautta.

Veroaste eli julkisyhteisöjen keräämien verojen ja sosiaalivakuutusmaksujen osuus kokonaistuotannosta on säilynyt viime vuosina melko vakaana. Veroaste oli 43,5 % v. 2012. Tänä vuonna veroaste kohoaa veronkorotusten vuoksi. Viime vuonna menoaste eli menojen osuus BKT:sta oli 56 %.

Julkisyhteisöjen velka kasvoi viime vuonna 10 mrd. eurolla ja ylitti ensimmäisen kerran 100 mrd. euroa. Valtion velka oli viime vuoden lopussa 84 mrd. euroa eli neljässä vuodessa velka on kasvanut liki 30 mrd. euroa.

Vuonna 2012 paikallishallinnon alijäämä oli 1,1 % suhteessa BKT:hen, ja rahoitusasema heikkeni edellisvuodesta noin miljardilla eurolla. Paikallishallinnon rahoitusasema on huonontunut nopeasti, sillä vielä v. 2010 kuntatalous oli lähellä tasapainoa. Edes 1990-luvun alun laman oloissa kuntien rahoitusasema ei heikentynyt näin voimakkaasti. Lähivuosina kuntatalouden menot kasvavat nopeammin kuin tulot. Jos tulojen ja menojen kehitys olisi tässä ennustetun mukainen, kuntatalous velkaantuisi kiihtyvällä vauhdilla ja velan määrä lähes kaksinkertaistuisi vuoteen 2017 mennessä

Velkasuhde eli julkisen velan suhde BKT:hen kasvoi 4 prosenttiyksikköä ja oli 53,0 %. Suhde oli suurempi kuin kertaakaan sitten vuoden 1997. Valtiontalouden rahoitusasema heikkeni yli miljardilla eurolla v. 2012 heikon talouskehityksen vuoksi. Tulot kasvoivat 2,2 % ja menot 4,0 %. Alijäämä oli runsas 7,4 mrd. euroa eli 3,8 % suhteessa BKT:hen. Hallitusohjelman tavoite valtiontalouden korkeintaan 1 prosentin suuruisesta alijäämästä suhteessa BKT:hen v. 2015 ei näillä näkymin ole toteutumassa.

Eurokriisi on lisännyt Suomen valtion velkaantumista ja taloudellisia sitoumuksia. Suomi on myöntänyt kahdenvälisiä lainoja kriisimaille noin 1,1 mrd. euroa. Lisäksi Suomi  pääomitti Euroopan vakausmekanismia (EVM) 1,44 mrd. eurolla v. 2012, mikä lisäsi valtionvelkaa vastaavalla summalla.

 Valtiovarainministeriön katsauksesta löytyy edustava kokoelma talouden tunnuslukuja, joista joitakin keskeisiä seuraavassa taulukossa.

	2010	2011	2012
Tavaroiden ja palveluiden vienti, muutos %	7,5	2,8	-1,4
Vaihtotase mrd euroa	2,9	-2,4	-3,0
Vaihtotase % bktsta	1,6	-1,3	-1,6
Julkisyhteisöjen menot % bktsta	55,8	55,0	56,0
Veroaste  % bktsta	42,2	43,4	43,5
Julkisyhteisöjen velka % bktsta	48,6	49,0	53,0
Valtion velka % bktsta	42,0	42,0	43,1
Valtionvelan muutos mrd euroa	-10,1	-6,4	-7,4
Paikallishallinnon velan muutos mrd euroa	-0,4	-1,1	-2,1

 

 Lauri Pohjanpää runoili aikanaan: 

Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,

niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän!