YLE kyseli kansalaisilta, voiko lakia rikkoa, jos oma moraali ja laki
ovat ristiriidassa.
Esitetystä väitteestä "lakia voi rikkoa, jos oma
moraali ja laki ovat ristiriidassa" vahvasti eri mieltä oli 45 %
vastaajista, jonkin verran eri mieltä oli 19 % vastaajista, ei samaa eikä eri
mieltä oli 14 % vastaajista, jonkin verran samaa mieltä oli 15 % vastaajista ja
täysin samaa mieltä oli 7 % vastaajista. Vaihtoehtoa "kysymys on hölmösti
asetettu" ei ilmeisesti tarjottu, mutta voisi olettaa, että näistä
ei-samaa-.eikä-erimieltä vastaajista ainakin osa tarkoitti juuri tätä. Kysymys
nimittäin oli todella hölmösti asetettu. Suorastaan kouluesimerkki siitä,
kuinka epämääräisillä kysymyksillä saadaan epämääräisiä tuloksia.
YLEn toimittaja osikoi "Suomalaiset: Laki ohittaa
moraalin". Yhden blogistin mukaan
"64 % suomalaisista olisi ilmiantanut naapurinsa natseille". Toisen blogistin mukaan "suomalaiset
eivät hyväksy kansalaistottelemattomuutta eli lakien rikkomista". Muitakin
tuloksen tulkintoja epäilemättä tulee ja runsaasti. Koska kysymys oli asetettu niin
tulkinnanvaraisesti kuin oli, oikeastaan kaikki tuloksen perusteella vedetyt
johtopäätökset ovat mielivaltaisia. Tulos ei kerro mitään relevanttia. Enintään
se antaa jonkinlaisia viitteitä siitä, miten vastaajat olivat ehkä kysymystä
tulkinneet ja mihin tulokseen he olivat tämän tulkintansa pohjalta
tulleet.
Jo kysymyksen alkuosa "lakia voi rikkoa, jos ..."
herättää kysymyksen, mitä kysyjä nyt oikeastaan ajaa takaa. Lakiahan voi rikkoa
aina. Sanoi oma moraali sitten sitä taikka tätä. Lain rikkomisesta tosin seuraa
rangaistus, mikäli siitä jää kiinni. Tarkoittiko kysyjä siis sitä, että lain
rikkoja olisi vapautettava rangaistuksesta, jos tekijä sanoo toimineensa oman
moraalinsa mukaisesti?
Jos kysymyksellä tarkoitetaan, että lakia saa
rangaistuksetta, jos tekijä esittää teolleen moraaliset perustelut, niin riittääkö
perusteluksi puhtaasti tekijän oma subjektiivinen moraalikäsitys, vai pitäisikö
sillä moraalisella näkemyksellä olla jonkinlaista laajempaakin
kantavuutta. Tämä kysymys nimittäin
kytkeytyy hyvin läheisesti lakeja säätävään yhteiskuntaan ja lainsäädäntöprosessiin. Onko diktaattorien
sanelemiin lakeihin suhtauduttava samalla tavalla kuin demokraattisen
yhteiskunnan laatimiin lakeihin. Onko demokraattisessa järjestyksessä laaditun
lain rikkominen aivan yhtä hyväksyttävää kuin jonkun diktaattorin saneleman mielivaltaisen
tahdonilmauksen rikkominen.
Kysyjä ei ota kantaa rikkomuksen suuruuteen eikä sen kautta
saavutettavaan moraaliseen hyvään.
Vähäisen rikkeen tekeminen, jolla pelastetaan suuri määrä ihmishenkiä
rinnastuu vakavaan rikokseen, jonka perusteluna on tekijän subjektiivinen
moraalinen mielipide. Kun diplomaatti antoi Hitlerin Saksassa juutalaisille
oman maansa passeja, hän epäilemättä rikkoi oman maansa lakeja, mutta toimi
oman moraalinsa mukaisesti. Kun bolshevikit rahoittivat
vallankumouspuuhailujaan tekemällä pankkiryöstöjä, joiden yhteydessä ammuttiin
ihmisiä, he epäilemättä rikkoivat lakia ja toteuttivat omaa moraaliaan. Kun
heimoperinteisiinsä sitoutunut isä tappaa tyttärensä, joka on seurustellut
väärään ryhmään kuuluvan pojan kanssa, hän rikkoo lakia (ainakin Euroopassa)
mutta toimii ilmeisesti oman moraalinsa mukaisesti. YLEn kysymyksenasettelussa kaikki
nämä tapaukset ovat rinnasteisia. Vastaaja valitsee, omien mielikuviensa
perusteella, miten hän kysymyksen tulkitsee.
Kysymyksessä ei myöskään ota kantaa siihen, pitääkö lain
rikkomisella saavutettava moraalinen hyvä olla jollakin tavalla todennettavissa
ja objektiivisesti havainnoitavissa, vai riittääkö pelkkä väite tai hurskas
toive. Machiavellin mukaan tarkoitus pyhittää keinot, mutta ei hänkään
tarkoittanut, että tarkoitus pyhittäisi sellaisia keinoja, jotka eivät tosiasiassa
edistä tavoitteen saavuttamista. On nimittäin niin, että jos saavutettava
moraalinen hyvä ei ole todennettavissa tai ettei ainakin ole ilmeistä, että
käytetyt keinot suurella todennäköisyydellä edistävät tavoitteena olevan hyvän
aikaansaamista, mikä tahansa korkealentoinen selitys riittää lain rikkomisen
perusteluksi, olipa se selitys sitten uskottava tai ei.
Herääkin kysymys, miksi tällaisia kehnosti laadittuja
kyselyitä (sanaa tutkimus en käyttäisi tässä yhteydessä) tehdään. Median
edustajat vastaavat kyselyn epämääräisyyteen kohdistuviin moitteisiin yleensä
esittämällä, että tarkoitus oli synnyttää keskustelua. Valitettavasti vain on
niin, että kehnolaatuisella kyselyllä synnytetään kehnolaatuista keskustelua.
Kun asiat on esitetty epämääräisesti, keskustelijat puhuvat/kirjoittavat
toistensa ohi. Yksi keskustelija puhuu aidaksista, toinen seipäistä ja kolmas
jostain aivan muusta. Varsin nopeasti keskustelu (jos sitä sellaiseksi voidaan
sanoa) redusoituu siksi valitettavan tavalliseksi kenen-joukoissa-seisot
inttämiseksi. Tämä on valitettavaa, koska aiheesta voisi tehdä
ammattitaitoisiakin selvityksiä, jotka antavat virikkeitä hyvälle
keskustelulle, jossa tuodaan esiin eri näkökantoja ja erilaisia perusteluita.
Parhaassa tapauksessa keskustelijat jopa pystyvät syventämään näkemyksiään.
