Jakobiinit ja heidän perillisensä

Ranskan vallankumous toi politiikan näyttämölle jakobiinit ja siellä he ovat siitä lähtien olleet. Nimitykset ovat vaihdelleet ja esiintymismuodoissakin on ollut jonkinasteista muuntelua, mutta henkinen perusta ja toimintatavat ovat pysyneet pitkälti alkuperäisen kaltaisena.

Jakobiiniklubi, josta jakobiinit saivat nimensä, oli alunperin valistushenkinen ja liberaali yhteisö. Siellä puhuttiin muun muassa ihmisoikeuksien, tasavallan ja yleisen äänioikeuden ynnä muiden liberaalien uudistusten puolesta. Vallankumouksen alkuvaiheessa pääroolissa olivat liberaalit, mutta vasemmiston vuoripuolue nousi vuoden 1792 loppupuolella valtaan katumellakoiden, kiihotuksensa ja veritöiden avulla. Robespierre nousi vuoripuolueen vaikutusvaltaisimmaksi jäseneksi ja sai klubin haltuunsa.  Liberaalit suljettiin pois klubista ja siitä tuli terrorivallan keskipiste.

Robespierre julisti, että jakobiinien päämääränä oli hyveen tasavalta jossa kaikki saisivat nauttia rauhasta ja tasa-arvosta. Siellä vallitsisi ikuinen oikeudenmukaisuus. Kaikki halveksittavat ja julmat intohimot olisivat tuntemattomia. Kaikenlaiset hyvät ja jalot intohimot herätettäisiin lainsäädännön voimalla. Siinä valtiossa itsekkyyden korvaisi moraali, kunnian korvaisi rehellisyys, tottumukset korvattaisiin periaatteilla, sopivuussäännöt korvattaisiin velvollisuuksilla ja ylimalkaan kaikki monarkiaan liitettävät paheet korvattaisiin tasavaltalaisilla hyveillä.  Minkälainen hallitus sitten saisi tämän ihmeen aikaan? Sen saisi aikaan kansanvaltainen hallitus jonka voimanlähteinä olisivat hyve ja terrori. Molemmat olisivat tarpeen, sillä terrori ilman hyvettä olisi kauhistus ja hyve ilman terroria voimaton. Terrori ei hänen mukaansa tarkoittanut mitään muuta kuin suoraa, ankaraa ja joustamatonta oikeutta. Vapauden viholliset tuli alistaa terrorin keinoin

Valtaan päästyään jakobiinit ryhtyivät hallitsemaan terrorin avulla. He teloituttivat ensin kuninkaan ja sitten vastustajansa. Seuraavaksi Robespierre teloitutti kilpailijansa puolueen sisällä, kunnes viimein kukistui itse.

Jakobiinien johtajat olivat kouluja käyneitä ja sanan käyttöön tottuneita miehiä. Robespierre, Couthon ja Billaud-Varenne olivat asianajajia, Marat oli  lääkäri, Saint-Just oli kansalliskaartin everstiluutnantti ja runoilija, Hebert oli lehtimies ja myöskin koulutukseltaan juristi.

Asianajajat olivat jakobiinien johtoportaassa hyvin edustettuina, joten ei ole mitenkään yllättävää, että oikeuslaitos valjastettiin poliittisten päämäärien ajamiseen. Jakobiinien ajamana laadittiin terrorin oikeuttava laki epäluulonalaisista. Saint-Just esitti, ettei tullut rangaista ainoastaan pettureita vaan ketä tahansa, joka oli välinpitämätön ja passiivinen vallankumouksen suhteen. Kansalainen, joka ei tehnyt mitään vallankumouksen hyväksi, osoitti asettuvansa Ranskan kansan vallankumouksellista yleistahtoa vastaan ja jokainen joka asettui kansan yleistahtoa vastaan, oli kansan vihollinen. Lakiasiantuntija määrittelivät epäluulon alaiseksi katsottavat ryhmät.

"Epäluulon alaisiksi katsotaan:

• ne jotka käytöksellään, tuttavuuksillaan, sanoillaan tai kirjoituksillaan ovat osoittautuneet tyrannian ja federalismin kannattajiksi
• ne, jotka eivät voi tehdä selkoa toimeentulostaan ja kansalaisvelvollisuuksiensa täyttämisestä
• ne, jotka eivät ole voineet saada todistusta isänmaallisuudestaan
• rikoksista syytetyt, myös vapauttavan tuomion saaneet
• entiset aateliset, jotka eivät jatkuvasti ole osoittaneet olevansa tasavallan puolella sekä emigrantit, vaikka ovat palanneetkin"

Oli siis olemassa laki, jonka perusteella voitiin syyttää ja tuomita. Oli myös  vallankumoustuomioistuin joka hoiti syytettyjen tuomitsemisen. Lailliset muodot tulivat täytetyksi.

Todistajien ja todisteiden epämääräisyys sekä niiden mielivaltaisuutta arvostelevat puolustusasianajajien puheenvuorot herättivät aika ajoin kielteistä huomiota. Todistajien kuulustelut ja puolustusasianajajien puheenvuorot myös hidastivat vallankumoustuomioistuimen toimintaa.  Tähän saatiin sittemmin korjaus. Vallankumoustuomioistuimen toimintaa tehostettiin prairal-kuun 22 päivän lailla, jolla puolustusasianajajat poistettiin (vehkeilijän ei pidä saada puolustajaa) sekä todistajien tarpeellisuudesta ja pöytäkirjojen laadinnasta luovuttiin. Lain konventille esitelleen Couthonin sanoin: "Tuomioistuimet on tarkoitettu tuomitsemaan vain tasavallan vihollisia ... On väärin käyttää aikaa muuhun kuin heidän tuomitsemiseensa. Suvaitsevaisuus heitä kohtaan on raakamaista, laupeus törkein rikos".    

Couthonin repliikki on hyvä esimerkki jakobiineille ominaisesta retoriikasta. Puheessa säilytettiin alkuperäiseen liberaaliin arvomaailmaan kuuluva sanasto ja korkeat moraaliset perustelut, mutta sanoille annettiin uudet merkitykset. Tärkeää ei ollut miten asiat oikeasti olivat vaan se, että asioihin liitettiin oikeat sanat. Puheesta tuli Orwellin sittemmin käyttämän nimityksenmukaista uuskieltä. Vapaus on orjuutta, totuus on valhetta, musta on valkoista.

Sanaa "tyrannia" oli käytetty kuvaamaan vanhan hallinnon valtaa ja sanaa "vapaus" oli käytetty kuvaamaan alkuperäisiä liberaaleja tavoitteita. Kun jakobiineista tuli vuorostaan tyranneja, he jatkoivat hallintonsa kutsumista vapaudeksi!  Vapauden nimessä he kannustivat joukkoja väkivaltaan, organisoivat ilmiantajien verkostoja  ja toimittivat vastustajiaan giljotiiniin. Puhe ei ollut enää kommunikaation ja ajatustenvaihdon väline. Puhe toimi uskontunnustuksena, jonka tarkoitus oli erottaa jyvät akanoista. Puheiden todellisuuden ja todellisuuden todellisuuden välisten ristiriitojen esilletuomisesta tuli epäilyttävää, jopa hengenvaarallista. Vallanpitäjien kannalta epämiellyttävien tosiasioiden paljastamisesta ja moittimisesta pääsi vallankumoustuomioistuimeen, joka katkaisi sekä sopimattomat puheet, että kaulan.       

Jakobiinien retoriikan ominaispiirre oli korkean moraalisten argumenttien käyttö. Heille oli ominaista hyveen puolustajina ja  totuuden omistajina esiintyminen. Heidän laillisuusdiskurssinsa perustui ”moraalisen vähemmistön oikeuteen.” He halusivat pelastaa kansan, kunnioittamatta kuitenkaan kansansuvereniteettiperiaatetta. Enemmistöperiaate ei merkinnyt mitään, jos parhaiden ja moraalisesti oivallisten kerran täytyy hallita. Lukumäärällä ei ollut väliä kun oli kysymys parhaista tai parhaasta.

Robespierren retorinen argumentti, jonka ansiosta hän saattoi saattaa lain voimaiseksi minkä tahansa henkilökohtaisen mielipiteensä, oli oikeudenmukaisuuteen ja hyveeseen vetoaminen. Hän loi itsestään lahjomattoman ja oikeudenmukaisen vallankumouksellisen myyttiä. Hän oli sallimuksen välikappale, vallankumouksellinen välttämättömyys, jonka moraali ja hyve tekivät hänestä ihmiskunnan esitaistelijan. Mielipiteet ja totuudet kyllä saattoivat tarpeen vaatiessa muuttua. Ennen valtaannousuaan Robespierre piti vallan kolmijako-oppia hyvänä asiana, jota ei saanut loukata. Silloin hän arvioi sen vähentävän kuninkaan valtaa. Valtaan päästyään hän moitti vallan kolmijakoa huonoksi asiaksi, koska nyt "valta kuului kansalle." Niinpä paikallinen itsehallinto katosi käytännössä kokonaan, oikeuslaitoksen itsenäisyys poistettiin ja habeas corpus -periaatte, jonka tarkoitus oli estää mielivaltaiset vangitsemiset ja varmistaa henkilön pidätyksen laillisuus, kumottiin.  

Suhtautuminen sananvapauteen muuttui samalla tavoin ajan ja tilanteen  mukaisesti. Vallankumouksen alkuvaiheissa sananvapautta pidettiin luovuttamattomana perusoikeutena. Kun Robespierren puhe keskeytettiin ennen hänen valtaan nousuaan,  hänen mielestään: "Jokainen vaatimus, joka tarkoittaa minun ääneni tukahduttamista, hävittää vapautta."  Myöhemmin kanta sananvapauteen muotoiltiin hiukan toisin: "Yhteiskunnan suojelu ja sananvapaus kuuluvat vain rauhallisille kansalaisille. Tasavallassa ei ole muita oikeita kansalaisia kuin tasavaltalaiset. Tasavallan hallitus on muille velkaa vain kuoleman". Saint-Just esitti saman asian seuraavasti: "Tasavallan olemukseen kuuluu kaiken täydellinen hävittäminen, mikä on sitä vastaan".   

Hyvän esimerkin teorian muotoilusta ja sen käytännön toteutuksesta tarjoaa Ranskan terveydenhuollon kehitys vallankumouksen aikana.  Ennen vallankumousta lääkärien koulutustaso vaihteli, mutta se oli yleisesti heikko. Hallinnon tehottomuus, varojen puute, korruptio ja  laiminlyönnit saivat aikaan sen, että puutteet tulivat yhä selkeämmin näkyviin. Sairaaloiden toiminnassa oli suuria puutteita, vaikka niitä oli yritetty kehittääkin.

Vallankumouksen käyttövoimana oli vakaumus yksilön oikeudesta kelvolliseen elämään ja yhteiskunnan velvollisuudesta taata tämä oikeus. Terveys ja sairaanhoito olivat inhimillisiä oikeuksia. Jean-Paul Marat muotoili vallankumouksen lääketieteen suuren tehtävän: Valvoa yhteiskunnan lasten oikeutta elämään ja terveyteen. Kansalliskokous tarttui ongelmiin ja asetti niitä ratkomaan köyhäinhoitovaliokunnan ja terveydenhoitovaliokunnan. Terveydenhuoltovaliokunnan laatima toimintasuunnitelma lähti vallankumouksen lääketieteen uudistuneista periaatteista. Huolenpito ei rakentunut yhteiskunnan hyväntekeväisyydelle vaan kansalaisten oikeuksille. Valiokunta teki myös ehdotuksen lääketieteellisen koulutusjärjestelmän toteuttamiseksi. Koulutuksen painopiste olisi käytännön kliinisessä työssä. Professorit valittaisiin tehtäviinsä taitojensa mukaan.

Esitetty terveydenhoidon suunnitelma oli täydellinen ja silloisissa oloissa suorastaan mielikuvituksellinen. Valiokunnan ehdotukset hyväksyttiin periaatteessa, mutta niiden toteuttamiseksi käytännössä ei ollut sen paremmin keinoja kuin varojakaan.

Vallankumouksen edellä vallinnut katkeruus lääkärikuntaa kohtaan puolestaan purkautui esiin lääkärien laillistamisen kohdalla. Vaatimukset lääketieteellisestä tutkinnosta lääkärin toimiluvan saamiseksi poistettiin ja kuka tahansa saattoi maksua vastaan hankkia lisenssin lääkärinä toimimista varten. Lääketiede oli nyt kaikkien omaisuutta, se ei kuulunut enää lääkäreille vaan kansalle. Kritiikki lääketieteellistä koulutusta kohtaan johti siihen, että kaikki erioikeuksia nauttivat yhteisöt, mukaan luettuina yliopistot, lääketieteelliset koulut ja akatemiat julistettiin lakkautetuksi. Julkinen lääketieteellinen koulutus päättyi kokonaan. Kun lääkärit vetosivat lakiasäätävään kokoukseen, heitä muistutettiin tylysti siitä, että kaikki ammatit olivat samanarvoisia ja kaikki aikaisemmat erioikeudet oli lakkautettu.

Vallankumouksen edetessä, aikaisemmat terveyden- ja köyhäinhoitovaliokunnat yhdistettiin Kansan avun valiokunnaksi. Toimintasuunnitelma oli kyllä sama kuin aikaisemmin. Kansan oikeus yhteiskunnan huolenpitoon oli itsestään selvä lähtökohta. Sairautta ja sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta pidettiin vanhan hallinnon laiminlyöntien seurauksina, joten sen huonon hallinnon järjestelmät päätettiin purkaa. Toimenpiteet kohdistettiin ensin sairaaloihin. Sairaaloilta poistettiin asteittain kaikki taloudellinen tuki, läänitysten korot, kirkon kymmenykset, porvarien omantunnonrahat, verotulot, sakot ja arpajaistuotot. Lisäksi niiltä alettiin vaatia omaisuudesta veroa. Taloudellinen katastrofi olikin pian tosiasia. Sairaaloiden talousarvioiden laskettiin pudonneen kymmenenteen osaan vallankumousta edeltäneeseen aikaan verrattuna.

Sairaaloihin kohdistettiin myös vallankumouksen periaatteiden mukainen kristinuskosta vierottaminen. Sairaalat olivat perinteisesti kuuluneet kirkolliseen järjestelmään, liittyneet kristillisen armeliaisuuden ajatukseen ja toimineet nunnien tai erityisten sääntökuntien harjoittaman sairaanhoidon varassa. Niinpä päätettiin, että kirkollisesti sitoutunut henkilökunta on poistettava sairaaloista ja korvattava kaatuneiden sotilaiden leskillä ja orpolapsilla. Näillä tulisi olemaan etusija kaikkiin tehtäviin sairaaloissa. Harjaantumattomat sotalesket ja veteraanien orpolapset eivät tosin pystyneet menestyksellisesti toimimaan hoitohenkilökuntana. Saman tien vallankumous tuhosi myös valistuksen seurauksena syntyneet sosiaaliset lastenlaitokset ja sokeainkoulut hyväntekeväisyyden häpeällisinä jäänteinä yksinvallan ajalta ja palautti lapset yleisen kansan hyvän tahdon varaan, eli todellisuudessa kerjuuseen ja sortoon.

Lopputuloksena tästä kaikesta olivat yhä yltyvät Pariisin mahtajille esitetyt epätoivoiset vetoomukset, jotka kertoivat huonosta hoidosta, puutteesta ja sairastavuudesta, joka oli kaiken kontrollin tavoittamattomissa.

Jakobiinit kukistuivat, mutta heidän henkinen perintönsä ja heidän menetelmänsä jäivät elämään ja putkahtelevat jatkuvasti esiin eri muodoissa ja vaihtelevalla voimalla. Tunnetuimpia perillisiä olivat Venäjän bolshevikit, joiden opit, menetelmät, retoriikka ja oikeuskäytännöt ammensivat oikeastaan enemmän jakobiineilta kuin Marxilta. Tämä pätee varsinkin Trotskiin, jota on luonnehdittu Neuvosto-Venäjän pelätyimmäksi jakobiiniksi.  Stalin omaksui monia piirteitä jakobiinien ideologiasta, mutta hylkäsi itselleen sopimattomat osat ja toisaalta lisäsi omat mausteensa. Mao ja myöhemmin Pol Pot kunnostautuivat omalla tahollaan kansan moraalin kohottamisessa ankaria menetelmiä käyttäen. Poliittisen kentän toisella laidalla Mussolini paneutui kansan henkisen ja ruumiillisen kunnon kohottamiseen niinikään jakobiinien arvoja ja menetelmiä noudattaen.    

Ehkä lähimmäksi jakobiinien päämääräkseen nimeämää hyveen tasavaltaa pääsi DDR. Siellä retoriikka oli järkeä korostavaa, ihanteellista ja korkean moraalista. Hyve oli määritelty lainsäädännöllä pakolliseksi ja Stasi valvoi kansan moraalia. Kansa oli työteliästä ja onnellista. Siitä oli olemassa viralliset tutkimukset ja tilastot. Jostakin selittämättömästä syystä johtuen maasta löytyi jatkuvasti emigranteiksi pyrkiviä yksilöitä, mutta tätä pyrkimystä ehkäistiin tehokkaasti sekä valistuksen, että käytännön toimien avulla.    

Myös opiskelijaliikkeissä ja älymystön piirissä jakobiinien aatteet ja menettelytavat nousevat aika-ajoin suosioon. Näin tapahtui esimerkiksi Ranskan vasemmistoälymystön piirissä toisen maailmansodan jälkeen tai meillä Suomessa 70 -luvun taistolaisliikkeen piirissä. Ja kun seuraa tätä meidän tämän päivän suvaitsevaistomme toimintaa, niin kovin tutulta oireet näyttävät. Sama kaiku on askelten.      

Koulua, Pisaa vai elämää varten

Joitakin koulua ja koulutusta sivuavia viimeaikaisia otsikoita ja yksi katkelma uutisesta:

"Suomi on menestynyt hienosti kansainvälisissä Pisa -vertailuissa."
"Suomalaisten oppimistulokset ovat laskussa."
"Suomalaisten syrjäytyminen jo kouluaikana on lisääntymässä."
"Suomalaisten työelämään siirtyminen on muuttunut jatkuvasti myöhäisemmäksi."

"Suomessa yrittäjien osuus työikäisistä on alle 5% kun se monissa muissa Euroopan maissa on lähes kaksinkertainen. Yrittäjien keski-ikä on selvästi korkeampi kuin palkansaajien, joten uusia yrittäjiä tarvittaisiin Suomessa lähivuosina useita kymmeniä tuhansia. Muuten maasta uhkaa hävitä suuri määrä työpaikkoja."

Suomi on siis menestynyt hienosti Pisa -vertailussa. Se kertoo siitä, että jossakin on onnistuttu ja siitä voidaan olla aiheellisesti tyytyväisiä. On myös ilmeistä, että aivan kaikessa ei ole onnistuttu ja kehityksen suunnassakin on huolestuttavia piirteitä. Onko jotakin olennaista jätetty huomiotta, kun Pisa-menestys ei näytä kertautuvan työelämään siirryttäessä ja onko menestyksestä tehty oikeat johtopäätökset sekä ryhdytty oikeisiin toimenpiteisiin?   

Minun kouluaikoinani tavattiin sanoa, että emme opi koulua vaan elämää varten. Silloin sillä yleensä varoitettiin lunttaamisen vaaroista ja muista sellaisista vippaskonsteista, joilla pyrittiin saamaan hyviä numeroita ilman perustana olevaa todellista osaamista. Elämää varten oppimista ei sen tarkemmin määritelty, mutta noin yleisesti annettiin ymmärtää, että oli koulussa tarkoitus hankkia sellaisia tietoja, taitoja ja muita valmiuksia, joiden varassa me sitten leipämme tienaisimme ja olisimme siinä samalla maallemme hyödyksi. Tämä tuntui silloin ja tuntuu edelleen jokseenkin pätevältä näkemykseltä.

Pisa-tutkimuksessa mitataan 15 -vuotiaiden nuorten osaamista lukutaidon, matematiikan ja luonnontieteiden alueilla. Tavoitteena ei ole ensisijaisesti arvioida opetussuunnitelman sisältöjen hallintaa vaan oppilaiden taitoja ja valmiuksia mahdollisimman todenmukaisissa ja arkielämän tarpeita muistuttavissa tilanteissa.

Käytännön elämän tavoitteiden kannalta matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen sekä lukutaito muodostavat hyvän perustan. Niiden osaamista mitataan perinteisessä koetilanteessa. Se on varmasti käytännön välttämättömyys, mutta rajoittaa sitä, kuinka hyvin tulokset todellisuudessa kuvaavat oppilaiden tosielämän kykyjä ja valmiuksia. Pisa tutkimus antaa siis hyviä, hyödyllisiä ja tärkeitä tuloksia, mutta sen ulkopuolelle jää tärkeitä asioita.

Tulokset eivät esimerkiksi kerro, osaavatko oppilaat arvioida annettujen tehtävien tarkoituksenmukaisuutta. Käytännön elämässä tapahtuu usein niin, että asiakas pyytää tietynlaista ratkaisua. Kun pyydetyn ratkaisun käytöstä kysytään tarkempia tietoja, käykin ilmi, että aivan toisenlainen ratkaisu olisi selvästi parempi. Tehtävänanto siis määritellään uudestaan, tarkoituksenmukaisemmaksi. Koetilanteessa näin ei voida menetellä.  

Tulokset eivät myöskään kerro, osaavatko oppilaat tehdä oikeita kysymyksiä ratkaisua etsiessään. Käytännön elämässä asiakkaan kanssa käytävä dialogi on monissa asioissa aivan keskeinen asia. Olkoon tästä esimerkkinä vaikkapa tietojärjestelmän määrittely.

Tulokset eivät myöskään kerro mitään oppilaiden konstruktiivisista kyvyistä. He vastaavat annettuun tehtävään, mutta eivät tuota konstruktiivisia ratkaisuja. Asia olisi toisin, jos tehtävänä olisi vaikkapa sillan suunnittelu ja rakentaminen.   

Pisa-mittaus siis kertoo paljon osaamistasosta, mutta jättää myös paljon olennaista mittauksen ulkopuolelle. Se mittaa koulujen hyvyyttä koulujen mittareilla eli kokeissa pärjäämisellä.

Koulun hyvyyden todellinen mittaaminen tapahtuu kuitenkin elämän mittareilla. Osaavatko oppilaat hakeutua itselleen sopivaan ammattiin? Kuinka hyvin oppilaat löytävät töitä, pärjäävät töissään ja pystyvät elättämään itsensä? Kuinka hyvin maan elinkeinoelämä kehittyy? Syntyykö meille riittävästi yrityksiä ja niihin työpaikkoja? Pärjäävätkö yrityksemme kansainvälisessä kilpailussa? Onnistuvatko ne kasvamaan ja kehittymään vai syövätkö ulkomaiset kilpailijat ne pois markkinoilta?  Kun haluamme arvioida koulun hyvyyttä, tarvitsemme myös jonkun menetelmän, jolla voimme mitata sitä, kuinka hyvin koulu onnistuu valmentamaan oppilaitaan elämää varten.

Suomen koululaitos on nyt kuitenkin saanut hyviä  tuloksia Pisa-mittauksessa. Kun jossakin asiassa menestytään, menestyksen hyödyntäminen ja tulevasta menestyksestä huolehtiminen ovat luonnollisia tavoitteita. Konventionaalisen viisauden mukaan pitää rakentaa vahvuuksien varaan, huolehtia vahvuuksien ylläpitämisestä ja poistaa sellaisia heikkouksia jotka haittaavat vahvuuksien hyödyntämistä.     

Tulevan kehityksen suhteen uutiset eivät näytä hyviltä. Tulosten absoluuttinen ja suhteellinen taso on kääntynyt laskuun, koulutuksen kustannuksissa ollaan säästämässä,  säästöt näyttävät kohdistuvan etupäässä parhaita tuloksia saavuttaviin kouluihin ja resurssien lisäämiset heikoimpiin. Uhkana on sortuminen suomalaisten vanhaan perisyntiin, menneisyyden menestysten varaan tuudittautumiseen. Meillä kyetään kehittämään huippuluokan tuotteita ja saavuttamaan erinomaisia tuloksia, mutta sitten kun menestystä on saavutettu sitä ei käytetä hyväksi eikä jalosteta edelleen vaan asetutaan lepäämään laakereilla. Nousua seuraa sitten nopea lasku. Näin uhkaa käydä nyt koulunkin suhteen. Kun kerran on todettu, että meillä on hyvätasoinen koulutus, siitä tehdään se johtopäätös, että nyt voidaan hellittää ja säästää. Kyllä meille välttää vähän huonompikin taso. Suomen koulutuksen taso siis laskee samaan aikaan kun muiden maiden taso nousee. Jotkut tahot näyttävät rauhoittavan  mieltään sillä, että osaamistason lasku on yleinen eurooppalainen ilmiö. Tämä on erittäin huono lohdutus, koska todellinen kilpailu tulee Euroopan ulkopuolelta. Pikemminkin yleinen eurooppalainen tason lasku on hälyttävää. Jos olemme uppoavassa laivassa, ei ole suurikaan riemun aihe, että emme uppoa muuta laivaa nopeammin.     

Sen sijaan, että asetumme lepäämään laakereilla meidän tulee tutkia, missä asioissa meidän pitää parantaa nykyistä kolutustamme, mitkä ovat tärkeimmät parannettavat kohteen ja paneutua niiden parantamiseen. Ehkä tärkein tällainen kohde on syrjäytyminen. Onneksi näyttää siltä, että se on myös tiedostettu.

Tänä vuonna lähes  5 000 peruskoulunsa päättänyttä jäi ilman opiskelupaikkaa. Alle 25 vuotiaista lähes 35 000 on ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Alle 30- vuotiaista yli 100 000 on pelkän peruskoulun varassa. Syitä on varmasti monia. Osa voi johtua sosiaalisista syistä,  osa voi johtua koulunkäyntiä vaikeuttavista tekijöistä, kuten esimerkiksi lukihäiriöistä, mutta osa syistä voi olla itse kouluun ja koulutusjärjestelmään sisäänrakennettuja.

Suomalaista koulutusjärjestelmää vaivaa käytännön koulutuksen aliarvostus ja vastaavasti teoreettisen koulutuksen yliarvostus. Jos ajatusmalli on koulutuksessa tämä, se heijastuu luonnollisesti myös nuorten asenteisiin ja valintoihin. Koulu voi olla osalle oppilaista liian teoreettinen, käytännölle vieras ja sellaisen, että se ei havaitse käytännön osaamista eikä palkitse siitä. Onko esimerkiksi kahden vieraan kielen opettaminen aivan kaikille todella perusteltua, vai onko se omiaan vieroittamaan osan oppilaista? 

Saksassa yli puolet nuorista menee peruskoulun jälkeen maan järjestelmän mukaiseen oppisopimuskoulutukseen, eräänlaiseen kisällijärjestelmään. Ammattiopinnot suoritetaan pääsääntöisesti oppisopimuskoulutuksella, jossa oppilas työskentelee 3-4 päivää viikossa työpaikalla ja käy 1-2 päivää viikossa koulussa teoriaopetuksessa. Koulutus kestää kolmisen vuotta ja jakautuu työharjoitteluun ja teoreettiseen osuuteen. Teorian määrä riippuu koulutussuunnasta. Järjestelmä kieltämättä sitoo nuoret jo aikaisessa vaiheessa johonkin tiettyyn ammattiin, mutta samalla se sitoo nuoret työelämään ja antaa perspektiivin tulevaisuuteen. Tarjolla on palkallista työtä, käytännönläheistä opetusta ja mukaan päässeelle lähes takuuvarma työpaikka. Lopputulos on toimiva, jos tarkastellaan työttömyysasteita. Saksassa on EU:n alhaisin nuorisotyöttömyysaste, 7,9 prosenttia. Kannattaisiko jotain tämänsuuntaista kehittää myös meillä?

Suomalaisten työelämään siirtyminen on muuttunut jatkuvasti myöhäisemmäksi ja   yrittäjien osuus on työikäisistä on puolet siitä, mitä muissa Euroopan maissa. Yhtenä opiskelujen alkamisen viivästymisen syynä näyttäisi olevan pääsykoejärjestelmä, joka johtaa ainakin joissakin tapauksissa välivuosien syntymiseen.  Mutta onko itse koulun luonteessa sellaisia piirteitä, jotka vaikuttavat työelämään siirtymisen viivästymiseen ja yrittäjyyden vieroksuntaan?

Koulu opettaa tietoja, taitoja, asenteita ja arvoja. Kaikkia näitä opimme tietysti myös koulun ulkopuolella ja ulkopuolelta. Kävin läpi runsaan parinkymmenen koulun osalta, mitä ne kertoivat arvoikseen ja tavoitteikseen. Tällainen läpikäynti on tietysti varsin pinnallinen, mutta kertoo uskoakseni jotakin suuntaa-antavaa. Esitettyjä arvoja olivat tyypillisesti toisten kunnioittaminen, tasa-arvo, sääntöjen noudattaminen, kauniit käytöstavat, positiivinen asennoituminen ja vastaavat. Ainoastaan yhden koulun arvoihin kuului työn arvostaminen ja yhden arvoihin yritteliäisyys. Sellaisia sanoja kuin rohkeus, käytännöllisyys, pragmaattisuus, suurpiirteisyys ja kokeilunhalu ei esiintynyt lainkaan. Syntyi sellainen kuva, että aloitteellisuus ei ole kovin suuressa arvossa, mutta kuuliaisuus on. Syntyi myös sellainen tunne, että koulu ei kehitä yrittämisessä ja yrittäjyydessä tarvittavia asenteita ja valmiuksia. Opettajilla itsellään ei ehkä ole valmiuksia näiden asioiden kehittämiseen, ei ainakaan kovin yleisesti. He kulkevat yleensä koulusta kouluun, ensin kiltteinä oppilaina koulussa, sen jälkeen kiltteinä opiskelijoina yliopistossa ja lopulta sitten opettajina koulussa. Niinpä yritystoiminta ja sen tarpeet jäävät koululle vieraaksi. Tämä heijastuu koulun arvoihin ja toimintatapoihin. Niiden seurauksena ne jotka ryhtyvät yrittäjiksi eivät tee sitä koulun ansiosta vaan pikemminkin koulusta huolimatta.

Pisa-menestys on kiistämättä hieno asia ja antaa oikeuden pieneen henkselien paukutteluun. Se ei kuitenkaan anna oikeutta laakereilla lepäämiseen. Tulevan menestyksen eteen täytyy tehdä työtä. Se ei myöskään ole itseisarvoinen päämäärä. Koulun tehtävä ei ole opettaa Pisaa vaan elämää varten. Se vaatii katseen kohdistamista Pisaa pidemmälle ja laajemmalle.  

Sekoilua senttaustehtaalla

Presidentti Koivisto moitti toimittajien käyttäytyvän kuin sopulilauma. Eläintieteilijöiden mukaan sopuli ei ole laumaeläin. Toisaalta, toimittajien kohdalla väite saattaa pitää paikkansa. Tarina Hanna Erosen blogista ja kuinka se alkoi elää omaa elämäänsä on kerrottu viime aikoina monessa paikassa ja moneen kertaan. Siinä havainnollistui muutamia yleisiä, mutta vähemmän ilahduttavia piirteitä median toiminnasta, joten kerrataan se kuitenkin tässä pääkohdittain.   

Vähemmistövaltuutetun toimisto puuttui poliisin suorittamiin henkilöllisyyden tarkistuksiin. Vähemmistövaltuutetun toimiston mielestä henkilöllisyyden tarkistusten kohdistaminen ulkomaalaisen näköisiin henkilöihin saattoi olla kiellettyä syrjivää etnistä profilointia.  

Tarkistusten perusteina ovat maassa olon laillisuuden valvonta ja rikollisuuden ehkäisy. Schengen sopimuksen mukaan ulkomaalaisten matkustusasiakirjoja ei tarkasteta rajalla, mutta ne on pidettävä mukana ja niitä tarkistetaan pistokokein. Tarkistuksia tehdään myös siitä syystä, että pääasiassa Itä-Euroopasta peräisin olevien liigojen suorittamien rikosten määrä on huolestuttavasti lisääntynyt. Uutisissa on kerrottu kultasepänliikkeiden ryöstöistä, pankkikorttien skimmauksista, puhelinten ja tietokoneiden sieppauksista , tavallisista katuryöstöistä ja taskuvarkauksista. Esimerkiksi Turussa peräti 50 prosenttia ryöstöistä on poliisin mukaan ulkomaalaisten tekemiä. Kyse on maasta toiseen kiertävien liigojen harjoittamasta järjestäytyneestä rikollisuudesta.

James Hirvisaaren avustaja Helena Eronen kirjoitti blogissaan:

" Vähemmistövaltuutetun toimiston ... setä kertoi ... olevansa perin pöyristynyt siitä, kun hän oli kuullut poliisin harjoittamasta apartheidimaisesta toiminnasta ulkomaalaistaustaisia kohtaan. ... Poliisit olivat ... käyneet kyselemässä itäeurooppalaiselta miesryhmältä henkilöllisyystodistuksia ... vain siksi, että henkilöt olivat ulkomaalaisia. ... Näitä ilmoituksia virtaa vähemmistövaltuutetun toimistoon alvarinaan.  ... Koska taloudellinen tilanne on kuitenkin heikko ja poliisinkin resurssit riittämättömät ... niin ajattelin ehdottaa jotain huokeampaa käytäntöä, joka myöskin poistaisi maastamme tuon ihmisoikeusloukkaavan käytännön. Hihamerkit."

Ja tästä hän jatkaa ajatuksen kehittelyä keksimällä erilaisille ryhmille erilaisia merkkejä.

Turun Sanomat esitti kirjoituksesta oman versionsa:

"Kansanedustajan avustaja ehdottaa ulkomaalaisille hihamerkkejä.
Perussuomalaisten kansanedustajan James Hirvisaaren eduskunta-avustaja Helena Eronen ehdottaa blogissaan ulkomaalaisille pakollisia hihamerkkejä. Eronen kirjoittaa ... että hihamerkkien käyttöönotto helpottaisi poliisin työtä ja vapauttaisi resursseja, sillä sen jälkeen poliisin ei tarvitsisi kysellä ulkomaalaisilta henkilöllisyystodistuksia.

Juutalaiset pakotettiin Natsi-Saksassa pitämään hihamerkkinä keltaista daavidintähteä, jolla heidät pystyttiin erottamaan julkisesti juutalaisiksi."

Uusi Suomi poisti blogikirjoituksen jokseenkin välittömästi. Muu lehdistö kopioi ja toisti Turun Sanomien kirjoituksia. Yleisön saataville jäi vain Turun Sanomien kirjoitus ja sen perusteella tehdyt toisinnot.

Esimerkiksi Hufudstadsbladet  uutisoi

Hirvisaaris assistent vill märka minoriteter
Helena Eronen, assistent till riksdagsledamoten James Hirvisaari (Sannf), föreslår att utlänningar som bor i Finland förses med ett märke på ärmen som informerar polisen om deras etniska bakgrund.

Syntynyt kohu säikäytti perussuomalaisten eduskuntaryhmän vaatimaan Erosen erottamista. Hirvisaari päätti kuitenkin olla erottamatta avustajaansa. Tämän seurauksena hänet suljettiin viideksi kuukaudeksi eduskuntaryhmän työstä.

Sanotaan, että mitä kerran nettiin kirjoitetaan, ei koskaan katoa. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Erosen alkuperäinen teksti oli otettu talteen ja sen kopiot levisivät erilaisilla forumeilla. Lukijat pääsivät vertaamaan alkuperäistekstiä siitä tehtyihin uutisiin. Oli ilmeistä, että Erosen tekstistä oli annettu harhaanjohtava kuva. Lukijat ja useat blogikirjoittajat kritisoivat voimakkaasti median toimintaa syyttäen sitä vääristelystä, sensuroinnista ja ajojahdista. Monet reagoivat Erosen puolesta ja vielä useammat huolestuivat yleisemmin sananvapaudesta.  

Jotkut toimittajat katsoivat, että hyökkäys on paras puolustus. Helsingin Sanomien pääkirjoitus 14.4. joka oli otsikoitu  "Törkeys ei ole vitsi-vitsi" oli eräänlainen ennätys lajissaan.

Perussuomalaisten tulisi käyttää tästä lähtien ruskeaa paitaa, jotta heidän poliittinen ja henkinen suuntautuneisuutensa tulisi kaikille selväksi.

Edellinen lause oli vitsi. ... Oikea ympäristö voi jalostaa karkeuksistakin osuvaa satiiria ja huumoria. Väärä taas jättää karkeudet karkeuksiksi ja vitsit loukkauksiksi.

Perussuomalaisten nousu politiikan illallispöytiin toi pöydän äärelle joukon ihmisiä ... jotka eivät ymmärtäneet siirtyneensä röökiringistä demokratian estradille.

Helena Eronen kirjoitti blogissaan, että ulkomaalaiset ja seksuaalivähemmistöt voisivat käyttää hihamerkkejä, jotta heidät olisi helpompi tunnistaa. Ulkovaatteisiin kiinnitettävät, kansanryhmää identifioivat merkit liittyvät historiaa tuntevilla natsi-Saksan aikaan. Der Judenstern oli kangasmerkki, joka juutalaisten oli ommeltava päällysvaatteisiinsa, jotta heidät tunnistettaisiin helposti. Jos kansanedustajan avustaja viittaa murjaisussaan natsi-Saksan rotuoppeihin, se ei ole "hyväntahtoista ja hauskaa". Se ei ole edes "huonoa huumoria". Se on vain törkeää. Ihmiskunnan historiaa tunteva tietää, että rotuopit johtivat kuuden miljoonan ihmisen teolliseen teurastukseen. Kyse ei siis ole siitä, että tosikot eivät ymmärtäneet Erosen idean "satiirisuutta".

Sanottua ei saa pyyhittyä pois. Sen Eronen tuli todistaneeksi, että hänen toimintansa ei kuulu ympäristöön, jossa perustuslain mukaan käyttäydytään "arvokkaasti ja vakaasti".

Kirjoittaja onnistuu yhdessä ja samassa kirjoituksessa keksimään Erosen kirjoitukselle aivan oman tulkintansa ja näin keksimillään perusteilla lietsomaan itsensä täyteen pyhää vihaa sekä leimaamaan kirjoittajan natsiksi ja vaatimaan hänen vaientamistaan ja erottamistaan.

Iltalehti onnistui kytkemään jupakan Breivikin oikeudenkäyntiin ja kirjoitti 21.4.2012 otsikolla "Hirmutekojen syyt joskus hämäriä, mutta niiden laukeamista on torjuttava."

Timo Soini ei ole selvästi tuominnut muukalaisvihaa. Lyhyet erottamiset eduskuntaryhmästä ovat parempi vitsi kuin "satiiri" hihanauhoista. Viha huipentui Norjan joukkomurhassa, josta käydään nyt oikeutta.

Joukkomurhaaja on tietenkin henkisesti häiriintynyt - mutta niin olivat myös Hitler, Stalin, Pol Pot ja monet muut. ... Ympäristö voi kuitenkin vaikuttaa mielen vääristymän laukeamiseen. ...  Breivik kypsytti ajatuksiaan muukalaisvihan ja rasismin noustessa. Hän toimi Norjan "edistyspuolueessa" ja on maininnut oppi-isäkseen muun muassa Jussi Halla-ahon.

Perussuomalaiset ovat kiistäneet kaikki rinnastukset muiden maiden puolueisiin. Samankaltaisuutta silti on .... Timo Soini ei ole kuitenkaan vetänyt selvää rajaa muukalaiskammoiseen siipeen. Määräaikaiset erottamiset eduskuntaryhmästä ovat parempi vitsi kuin "satiiri" uudesta Daavidintähdestä vaatteissa.

Vaikkei ihmismielen synkkää puolta voi poistaa, on ponnisteltava sen seurausten lieventämiseksi. ... ja muukalais- sekä muun vihan lietsonnan [voi] tuomita.

Asiaa vatkattiin ja veivattiin eri medioissa pari - kolme viikkoa. Muun muassa Uuden Suomen toimittaja Teemu Kammonen palasi teemaan

Hihamerkkikohu on nyt laantumaan päin. On aika ottaa opiksi tapahtuneesta. Keskustelin eduskunta-avustaja Helena Erosen hihamerkkikirjoituksesta kahden ammatikseen vitsejä rakentavan koomikon kanssa.

Eronen perusteli ... kirjoituksen julkaisua vitsillä, satiirilla. Pelkkä huumori ei kuitenkaan riitä käsien pesuun kirjoituksen seurauksista.... Kirjoituksen huumoria kommentoivat tunnustuksellinen vasemmistotaustainen koomikko Tomi Walamies ja Yleisradiossa työskentelevä Jukka Lindström.

Jukka Lindström aloittaa yleisöllä. - Vastuuta vitsistä ei voi koskaan ulkoistaa yleisölle. Vitsi on aina kertojan vastuulla, Lindström sanoo. Yleisö on tottunut kuulemaan perussuomalaisilta tai puolueeseen liitetyiltä ihmisiltä lausuntoja, jotka eivät tämänkaltaisilla asioilla vitsaile. ... Kertoja ei siis voi koskaan vedota siihen, että yleisö on ymmärtänyt väärin. Päinvastoin: vitsi on kerrottu väärin, jos yleisö ei sitä ymmärrä.

Tomi Walamies jatkaa rakenteella .... Erosen kirjoituksessa on ongelma ... Erosen kirjoituksessa ei ole mitään käännettä, liioittelevaa tilannetta tai yllätystä, joka kertoisi kirjoituksen olevan teknisesti vitsi.Lisäksi kerronnallisesti ongelma on vähemmistövaltuutetun, ei poliisin tai pysäytettävien ulkomaalaistaustaisten ihmisten. Hihamerkkiratkaisua esitetään siis vähemmistövaltuutetulle, ei varsinaisille osallisille. Puhuminen vain osalle osallisia ei koskaan toimi, Walamies sanoo.

Ehkä tässä tuli jo riittävästi näytteitä.

Mitä siis oikeastaan tapahtui?

Kansanedustajan nuori eduskunta-avustaja kirjoitti pienen satiirin, jossa hän piikitteli vähemmistövaltuutetun toimiston toimintaa. Vähemmistövaltuutetun kanta kun näytti olevan, että henkilöllisyystarkastuksia ei saa tehdä ulkomaalaisen näköisille henkilöille.  Satiirin kohteena oli selvästi vähemmistövaltuutetun toimiston toiminta. Tämän ymmärsi kymmenvuotias lapsikin, kuten Juhana Torkki totesi A-Studiossa. Turun Sanomat ei ymmärtänyt tai ei halunnut ymmärtää. Muu lehdistö ei vaivautunut ottamaan asioista selvää, vaan toimi Turun Sanomien harhaanjohtavan uutisoinnin ja omien ennakkoasenteidensa varassa. Lehdistö kävi laumana Erosen kimppuun. Tarkoituksena näytti olevan nuoren kirjoittajan pelotteleminen hiljaiseksi, menetelmänä perinteinen sakinhivutus. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä säikähti ja vaati Hirvisaarta antamaan avustajalleen potkut. Prosessi toi jo mieleen totalitaaristen valtioiden menettelyt.  

Mielestäni tässä jupakassa tuli esiin muutamia erittäin huolestuttavia piirteitä.

Ensimmäinen oli lehdistön into sananvapauden tukahduttamiseen. Suhteellisen kesyn satiirin takia kirjoittajalle haluttiin järjestää potkut. Paljon räikeämpiä ja kärjistetympiä satiireja on helppo löytää esimerkiksi nyt tuohtumuksesta vaatteensa repäisseen Helsingin Sanomien kolumnistien jäljiltä. Tosin näissä tapauksissa kohde oli toinen. Oliko siis vähemmistövaltuutetun toimisto on niin pyhä ja kaiken arvostelun yläpuolella, että sitä ei saanut rankaisematta kritisoida. Vai oliko kyse siitä, että lehdistö on varannut satiirin monopolin omille kolumnisteilleen. Lehdistöhän on tarkka omasta vapaudestaan ja puolustaa sitä kärkkäästi. Tämä koskee kuitenkin vain toimittajien sananvapautta. Muiden sananvapautta lehdistö näyttää olevan varsin halukas rajoittamaan.   

Toinen oli median moraali. Turun Sanomien kirjoitus muutti, suoraan sanottuna selvästi vääristeli, Erosen kirjoituksen luonnetta. Varmemmaksi vakuudeksi lehti keksi omasta päästään natsikytkennän. Muut lehdet toistivat kritiikittömästi Turun Sanomien tekemää väärennöstä ja jopa paisuttelivat sitä. Muutamat yltyivät suoranaiseen natsifetisismiin. Lähdekritiikki unohdettiin täysin.  Kun asian oikea laita tuotiin internetissä esiin yksityisten kirjoittajien kautta, oikaisuista ei tietysti voinut olla puhettakaan. Toimittajat toimivat kuten Pontius Pilatus. "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin". Muutamien kohdalla ilmeinen nolostuminen kyllä kertoi, että tehty moka kyllä tiedostettiin vaikkei tunnustettu.     

Kolmas oli median pyrkimys harhauttamiseen, suoranainen venkoilu. Kun lukijat kritisoivat voimakkaasti lehdistön toimintaa ja suorastaan väänsivät rautalangasta, kuinka ongelmana oli ilmeisen tahallisesti tehty harhaanjohtava uutinen ja sen perusteella esitetyt vaatimukset sananvapauden rajoittamisesta ja kirjoittajan erottamisesta, lehdistö yritti ohjata keskustelua syrjään itse asiasta.

Yhtenä selittelymallina oli väite, että kyllä Turun Sanomien uutinen oli aivan oikea, koska siinä oli lainattu (valikoituja) pätkiä Erosen kirjoituksesta. Varsin monet demonstroivat varsin nopeasti, kuinka kirjoituksen luonteen voi muuttaa poimimalla lainaukseen sopivasti valittuja pätkiä, esimerkiksi seuraavasti: Rehellisen ja totuudessa tiukasti pysyttelevän median tapaa uutisoida  [kuvaa uutinen], että Raamatun mukaan Jumalaa ei ole olemassa. Jos joku syyttää minua vääristelystä tai jopa valheesta, voin aina sanoa, että tarkistakaa itse. .... Raamatun teksti kuuluu niin, että "...vain hullu sanoo: Jumalaa ei ole olemassa".  Uutisointi on tarkalleen Raamatun tekstin mukaista. RAAMATTU VÄITTÄÄ: JUMALAA EI OLE!!!

 Toinen tyypillinen malli oli erilaisten ammattihumoristien (pitäisiköhän tuossa olla lainausmerkit) marssittaminen todistamaan, että kirjoitus ei ollut oikeastaan satiiria tai ainakaan hyvää satiiria. Tarkoituksena oli ilmeisesti keskustelun ohjaaminen lehdistön toiminnasta väittelyyn kirjoituksen hyvyydestä tai huonoudesta. Mutta eihän olennaista ollut se, oliko kirjoitus hyvää, keskinkertaista tai huonoa satiiria/huumoria. Olennaista oli se, antoiko uutisointi oikean kuvan kirjoituksesta ja sisälsikö kirjoitus jotakin sellaista jonka takia se piti sensuroida ja jonka takia kirjoittajalle olisi pitänyt antaa potkut. Mikäli huumorin taso olisi puhe- ja kirjoitusoikeuden perusta ja yksikin heikkotasoinen esitys veisi tämän oikeuden,  näiden ammattihumoristien ja kolumnistien joukossa kävisi ilmeisesti varsin lyhyessä ajassa lähes totaalinen kato.  

Ehkäpä loppukaneetiksi sopii pätkä journalistin ohjeista.

Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus. Jos yhteiskunnallisesti merkittävien tietojen julkaisusta aiheutuu erittäin kielteistä julkisuutta, toimituksen on suotavaa avata yleisölle, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu. Olennainen virhe on korjattava heti tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla ja lisäksi julkaisussa, jossa virhe on alun perin ollut. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

Ymmärrysrajoitteiset

Ymmärrysrajoitteiset ovat, kuten nimikin ilmaisee, henkilöitä joilla on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä. Ominaisuus voi olla myötäsyntyinen tai hankittu. Hankittu ymmärrysrajoitteisuus näyttää nykyisin olevan lisääntymään päin. On merkkejä siitä, että se olisi päässyt leviämään päivälehtien toimituksiin, eräissä tapauksissa jopa päätoimittajatasolle. Keskustelu- ja kommenttipalstoillahan se on ollut yleinen ilmiö jo pitemmän aikaa.

Ymmärrysrajoitteisen selvimpiä tuntomerkkejä on toistuva kutsuhuuto "jos kirjoitus ymmärretään väärin, vastuu on kirjoittajalla". Usein toistuu myös väärien tulkintojen oikaisun kirvoittama kertosäe  "on se kumma kun nuo/tuo xxxx aina selittelee".  Ymmärrysrajoitteisen oikeus väärinymmärtämiseen on ehdoton ja rajoittamaton. Jos sadasta lukijasta 99 ymmärtää jonkun kirjoituksen oikein, ymmärrysrajoitteinen toistaa omaa väärää tulkintaansa toistamalla edellä mainittuja kutsuhuutoja.

Ymmärrysrajoitteisuus näyttää olevan vahvasti sidoksissa ylikehittyneeseen laumavaistoon, joka ilmenee siten, että kaikki ymmärrysrajoitteisen oman lauman jäsenten esittämät mielipiteet ovat oikeita ja tosia, kun taas muiden laumaan kuuluvien mielipiteet vääriä ja valheellisia. Ymmärrysrajoitteisella on herkkä vainu jonka avulla hän tunnistaa vieraisiin laumoihin kuuluvat tai sellaiseksi epäiltävät jo vähäistenkin vihjeiden perusteella. Kun vihollinen on näin tunnistettu, ymmärrysrajoitteinen loukkaantuu syvästi ja käy vihollisen kimppuun mahdollisimman jyrkin sanakääntein. Suosittuja ilmauksia ovat esimerkiksi "pöyristyttävää" ja "uskomatonta". Loukkaantumisen perustan hän saa yleensä rakennettua irrottamalla tekstinpätkiä asiayhteydestään, antamalla sanoille tulkintoja joita kirjoittaja ei ole tarkoittanut, kääntämällä leikilliset ilmaukset haudan vakaviksi ja muilla vastaavilla keinoilla. Aina tämä ei ole kovallakaan yrittämisellä mahdollista, mutta tällaisissa tapauksissa ymmärrysrajoitteinen vai aina väittää (ja väittääkin) että kirjoittaja tarkoitti jotakin muuta kuin tekstistä ilmenee.   

Voidaanko hankitusta ymmärrysrajoitteisuudesta sitten parantua? Periaatteessa se on mahdollista ja tällaisia tapauksia tunnetaan. Jos ymmärrysrajoitteinen saadaan irrotettua ymmärrysrajoitteisten laumasta ja siirrettyä raikkaampaan keskusteluilmapiiriin, paranemisennuste on jopa kohtalaisen hyvä. Tosin paraneminen vie yleensä aikaa ja taudin uusiutumisvaara on aina olemassa. Ehkä tärkeämpi keino hankittua ymmärrysrajoitteisuutta vastaan taisteltaessa on sen leviämisen ehkäiseminen. Parhaita keinoja tässä on raikas keskustelu ja lautamiesjärjen runsaskätinen viljely. Suhteellisuudentajua on myös hyvä levittää runsain määrin, koska ymmärrysrajoitteisilla on voimakas taipumus kuurnia hyttysiä ja niellä kameleja. Nämä keinot torjuvat tehokkaasti ymmärrysrajoitteisuuden leviämistä, koska ymmärrysrajoitteisuus vaatii ummehtunutta ja sisäänpäin lämpiävää keskusteluilmapiiriä, jossa toisinajattelijat on vaiennettu.  Ymmärrysrajoitteisuus ja tarttuu yleensä varsin huonosti, mikäli ymmärrysrajoitteisen informaation ohessa on myös muunlaista informaatiota saatavilla.      

Leben und leben lassen? No Way!!

Otteita viime päivien uutisista. Niistä tuli aivan nuoruus mieleen.  Mutta uutiset ensin ja muistelot sitten lopuksi.

Suomalaiset ympäristön ja tulevaisuuden tutkijat hahmottelevat tuoreessa artikkelissaan keinoja, joilla yhteiskunta voisi vähentää lihansyöntiä ja ohjata kuluttajia kohti kasviperäisempää ruokavaliota. Suomalaistutkijat laittaisivat lihan verolle. Tutkijat jalostavat pidemmälle ideaa niin sanotusta lihaverosta, jollaista on Suomessa esittänyt esimerkiksi Luonto-Liitto. Kyseessä on elintarvikkeille asetettava haittavero. Petri Tapion mielestä pätevä tavoite olisi lihankulutuksen puolittaminen nykytasosta. Tutkijan mukaan kuluttajien tulee hyväksyä, että heidän ohjaamistaan tarvitaan.

Ministeriö etsii uusia keinoja parveketupakointia vastaan. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) miettii tupakkalakiin muutosta, jolla taloyhtiö voi enemmistöpäätöksellä laittaa stopin sauhuttelulle tai rajoittaa sitä. Johtaja Kari Paaso  STM:stä muistuttaa, että parvekkeiden käytölle on jo monenlaisia kieltoja. " Valitettavasti vain on niin, että ihmisillä on taipumus pillastua kun viinan, tupakan tai pelien himoa yritetään jollain tavalla suitsia."

Hallituksen asettaman Sisäisen turvallisuuden ohjelman alkoholityöryhmässä on haluja laimentaa keskiolutta, rajoittaa anniskeluaikoja ja hillitä julkijuopottelua. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoissuunnittelija Elina Kotovirta, yksi ryhmän asiantuntijoista, uskoo työryhmän lopullisen ehdotuksen sisältävän mainitut toimenpiteet. Työryhmä tavoittelisi alkoholin kokonaiskulutuksen hillitsemistä ja nuorison alkoholinkäytön loiventamista korvaamalla maitokauppojen keskioluen paljon puhutulla II-oluella.

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut "korkean tason työryhmän" selvittämään, kuinka Suomessa edettäisiin kohti "oikeudenmukaista ja älykästä" liikennettä. Käytännössä työryhmän tarkoituksena on tehdä ehdotus siitä, kuinka Suomen pitäisi edetä satelliittipaikannukseen perustuvien tiemaksujen käyttöönotossa. Ryhmän korkeatasoisuudella tähdätään kritiikin tukahduttamiseen. Hankkeeseen sisältyy monia oikeudenmukaisuuteen ja yksilönsuojaan liittyviä riskejä. Ajatuksena lienee asettaa autoilijat elektroniseen seurantaan ja rekisteröidä jokainen ajettu kilometri. Järjestelmä tietäisi, missä, milloin ja millä nopeudella ajoneuvo on liikkunut.

Liikenneministeriö haluaa myös rattijuoppouden rajaa alennettavaksi 0,2 promilleen.  
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) ei usko tilastoja, joiden mukaan alle puoli promillea puhaltavien autoilijoiden määrä on vähentynyt. Kyllönen puolustaa rangaistavan promillerajan laskemista 0,2:een promilleen sillä, että alkoholi on osallisena useissa nuorten aiheuttamissa vakavissa liikenneonnettomuuksissa.  Tosin näissä tapauksissa on jokseenkin poikkeuksetta ylitetty törkeän rattijuoppouden raja,  joka on 1,2 promillea.

Varmuuden vuoksi liikenneministeriö on ilmoittanut haluavansa alkolukot pakollisiksi kaikkiin autoihin.  Outi Alanko-Kahiluoto kirjoitti blogissaan:  Kysyin kirjallisella kysymyksellä liikenneministeri Merja Kyllöseltä, miten alkolukkojen saamista ajoneuvoihin aiotaan hallituksessa edistää. Vastauksessaan kysymykseeni Kyllönen toteaa pitävänsä todennäköisenä, että alkolukko on tulevaisuudessa kaikkien autojen vakiovaruste. Kyllönen myös lupaa, että nykyinen hallitus edistää pakollisen alkolukon käyttöön ottoa. Alkolukkojen saaminen kaikkiin ajoneuvoihin edellyttää Kyllösen mukaan aktiivista toimintaa EU:n tieliikenneturvallisuutta hallinnoivissa toimielimissä. Ministerin suopea suhtautuminen antaa odottaa vihreää valoa alkolukon pakollisuudelle. Toivon, että asia etenee lakiehdotukseksi.

 Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan rikoslakia koettelevasta nettikirjoittelusta on tullut kansallisurheilua. Kiinnijäämisriskin nousu tehokkain tapa estää laitonta sanankäyttöä. "Onneksi poliisille ja syyttäjille tulee yhä enemmän vihjeitä epäilyttävistä kirjoituksista", kiittelee Kalske. Hiljakkoin hän päätti nostaa syytteen kahdeksaa lieksalaista kohtaan. Nämä käyttivät Facebook-ryhmässä maahanmuuttajista sanontoja, jotka Kalske katsoo kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.

Mahtaako tavoitteena on seuraavassa esitetty New Yorkin mallin mukainen fundamentalismi. Siellä se tosin koskee vain koulujen kokeita, mutta ehkä me haluamme olla tässäkin asiassa edelläkävijöitä, ja ulottaa tämän ohjauksen koskemaan kaikkea sanankäyttöä. 

New Yorkin kaupunki on laatinut erikoisen listan sanoista, joita ei saa esiintyä koulujen kokeissa. Sanakielloilla pyritään estämään epämiellyttävien tunteiden nouseminen oppilaiden mieleen. Lista on mukana ohjeistuksessa, jonka kaupungin viranomaiset ovat antaneet joukolle yrityksiä, jotka kilpailevat pääsystä uudistamaan muun muassa koulujen englannin, matematiikan ja yhteiskuntaopin kokeita. Viranomaisten mukaan kyseessä on normaali käytäntö. Hän kiistää tiukasti, että kyseessä olisi sensuuri. Muun muassa nämä sanat ovat kiellettyjä:
Dinosaurus (viittaa evoluutioon)
Syntymäpäivät (Jehovan todistajat eivät vietä niitä)
Tanssi (jotkut ryhmittymät vastustavat)
Varakkuuteen liittyvät sanat (aiheuttavat kateutta)
Köyhyyteen liittyvät sanat
Viittaukset avioeroihin (jonkun läheinen saattaa olla eronnut)
Viittaukset sairauksiin (jonkun läheinen saattaa olla sairastunut)
Julkkikset
Liiallinen tv:n katselu ja pelaaminen
Kotitietokoneet (koulun tietokoneet ovat ok)
Terrorismi (liian pelottava)
Orjuus
Lomat
Popmusiikki

Opetushallituksen uuden pääjohtajan Aulis Pitkälän  mukaan koulun valinnassa voitaisiin palata tiukempaan säätelyyn, jotta koulujen väliset erot oppimistuloksissa eivät alkaisi kasvaa liikaa. Pitkälä muistuttaa, että jos painotetuille luokille valitaan oppilaita koulumenetyksen mukaan, erot alkavat väkisin kasvaa. Vaikka oppilaalle yhä osoitetaan lähikoulu, on hän voinut 1990-luvulta lähtien päästä myös muuhun kouluun, mikäli siellä on tilaa. Oppilaiden koulureitit eriytyvät jo varhain erikoisluokkien takia. Suosituimpia ovat kieli-, liikunta- ja musiikkiluokat.

Valtion maita hallinnoiva Metsähallitus laittoi maaliskuun lopulla myyntiin yli 4 000 hehtaaria valtion maita, koska hallitus vaatii Metsähallitukselta tuottoja. Luonnonsuojeluliitto ja Luonto-Liitto syyttävät Metsähallituksen kauppaavan yksityisomistukseen myös luonnoltaan arvokkaita metsiä ja rantoja. Järjestöt vaativat kaupanteon keskeyttämistä kokonaan, kunnes myytävien metsien luontoarvot on selvitetty. Pohjois-Karjalassa Metsähallitus on vetänyt kokonaan pois myynnistä palstan, joka osoittautui valkoselkätikalle sopivaksi metsäksi.

Ne nuoruusmuistot, jotka tulivat mieleen olivat siltä -70 -luvulta, jolloin meillä oli näkyvillä ja etenkin kuuluvilla paikoilla joukko edistyksellisiä kavereita, joiden ihannevaltio oli DDR. Muistan, kuinka he todistivat useammassakin tutkimuksessa, että asiat oli siellä järjestetty paremmin kuin missään muualla Euroopassa ja kuinka, kokonaisuus huomioon ottaen, kansalaiset olivat Euroopan onnellisimpia. Ne onnelliset kansalaiset kyllä yrittivät jostakin syystä päästä henkensä kaupalla niihin vähemmän onnellisiin maihin.

Missähän ministeriössä nämä kaverit mahtavat nyt olla töissä?

Räkättirastaiden kevätmuuttoa

Ilta-Sanomat teetti syksyn kuntavaaleja ennakoivan kyselyn puolueiden kannatuksesta. Kyselyn mukaan Perussuomalaisten kannatus oli laskussa. Timo Soinia haastateltiin 5.4. Hänen arvionsa mukaan kyseessä kannatuslukujen notkahdus olisi tilapäinen.

Vastustajat riemuitsivat lehden kommenttipalstalla. Kannanotot antoivat hyvän kuvan kirjoittajien luonteenlaadusta ja ehkä henkisestä tasostakin. Siinä vaiheessa kun otin tämän näytteen talteen, kannanottoja oli toista sataa. Kommentit ovat seuraavassa kursivoituna tekstinä ja puhukoot itse puolestaan. Enimpiä kirjoitusvirheitä kyllä korjailin.

Meni ja vislas mennessään. Persujen kupla on jo puhjennut. Nousu oli tilapäinen, lasku jatkuu yhä. Kuka näitä enää kohta muistaa.

No ei varmaan tilapäinen. Ps ei ole saanut mitään aikaan muuta kun vastalauseita esittänyt. Ei niillä nousua tavoitella.

Lasku on onneksi pysyvää. Kyllä Soini jaksaa taas kerran olla pahasti pielessä. Populismilla noustiin pinnalle ja kun asiat tulevat oikeaan valoon, niin kansa on pettynyt ja kannatus laskee, näin se menee, kyllä kansa tietää. Soini sai vedätettyä kansaa valheilla ja "uhkakuvilla" sivuun. Soini yrittää miellyttää kouluttamatonta aina väärällä jalalla nousutta kanssa.

Perussuomalaisten politiikka on ihan kummalista. Siellä ei saa kansanedustajat olla julkisesti erimieltä, kuin diktaattori Soini. Esimerkiksi armeijan määrärahat. Soini vastustaa vähennyksiä, mutta joukossa on edustajia, jotka ovat hyvin iloisia, että heidän vakaumuksen mukaan sotatoimia halutaan vähentää. Näiden pitää vain olla hiljaa. Lista on loputon. Soini on diktaattori, ja kukaan ei uskalla olla erimieltä julkisesti, ei edes Halla-Aho. Aiemmin hänkin uskalsi arvostella kristillisiä piirejä, ei enää.

Niin nähty tämä. Soini unohtelee kätevästi asioita, jotka eivät sovi hänelle. Taas vedetään niskaan kansanmiesvaatetta räätälöityjen pukujen sijaan, kun kunnallisvaaleissa halutaan voittaa. Tähänkö tämä puolue sitten keskittyykin, haalimaan vaalivoittoja, tekemättä niillä sitten käytännössä yhtään mitään? On se kumma, että 39 kansanedustajaa tarvitaan siihen, että vihapuheista miedosti rangaistaan ja alkoholisti lähetetään AA-ryhmään.

Persut=vastuunpakoilua. Timo Soini, paljon puhetta ei yhtään näyttöjä. Perussuomalaisia ei kannata äänestää sillä he eivät lähde mihinkään mukaan jossa täytyisi tehdä vaikeita päätöksiä. Vastuun kantaminen ei sovi populismiin, ainoastaan sutkautukset ja muiden arvostelu.

Ja vetoapua tulee Bandidokselta, just juu...Vuodessa on paljastunut minkälaista laumaa tämä Soini on kuljettanut eduskuntaan. Natseja, rasisteja, liivijengien hangaround-jäseniä, tuomion saaneita ym. ihmeellisyyksiä.

Äänensä hukkaan heittänyt. Onko taas jytky hakusessa, valehtelemalla ja pettämällä äänestäjänsä?? kysympähän vaan.

Voi lapsia. Soinin roknoosit ovat toiveajattelua ja käytännössä huonoksi testattuja. Minkään kriisifirman johtaja ei monta päivää tuollaisilla höttöpuheilla johtajana olisi. Soinihan on ennustanut mm. vuosia vähintään taloudellista maailmanloppua, joka ei tietenkään häntä itseään koskisi. Lamoja kun tulee ja menee ja muihin saakin käydä kipeästi? Viimeksi tavalliset ihmiset vain yllätettiin oikeistopopulismilla, maahanmuutolla kiihottamisella ja puoluetoimiston massiivisella nettihyökkäyksellä. Muka tavalliset ihmiset syytivät netin täyteen persukirjoituksia, hah! Nyt ihmiset ovat saaneet rokotuksen tähän äärivirukseen. Normaalien vastustuskyky ja tietoisuus populismin perimmäisestä onttoudesta ja populistien totaalisesta kädettömyydestä arjessa on tullut harvinaisen selväksi.

Ja missä on se pslauma, joka ennen ryntäsi tänne kommenteillaan puolustamaan Soinia? Timoa tukevia viestejä oli niin paljon, ettei tavallinen lukija jaksanut enää kiinnostua näistä palstoista.

Perus-Suomalaiset ovat vaalien jälkeen olleet lähinnä negatiivisessa valossa, jytkyjen alamäki jatkuu kuin millwalin fudismenestys heh, heheee

Onneksi aika iso osa äänestäjistä heräsi 22.07.2011 - josta alkoi persujen alamäki. Katsokaa vaan kannatuskäyriä missä tahansa tutkimuksessa. Ai mikä ihmeen 22.07.2011 ? Jos et muista Utöyaa, niin Googleta....

Tyhjää on persut täynnä. Minä en arvosta yhtäkään persuedustajaa, en edes Soinia. Täyttä tyhjääpuhumista, ei mitään konkretiaa. Soini odottaa vain totaalista muiden epäonnistumista. Sitten hän muka näyttäisi, miten on toimittava. Kummallinen on jytky. Mutta raha on persuille kelvannut, hienoin puoluetoimisto on saatu aikaan. Että silleen ...

Kyllä se on Timppa joka ennemmin kaatuu kuin hallitus. Eikä ole puolueita, joiden kanssa Timppa voisi hallitukseen mennä, kun riidoissa kaikkien kanssa.

Miksi populismia ei kielletä lailla Vaaleissa Soini nosti ison metakan tuosta jätevesilaista, joka oli turvannut sen, että rakas isänmaamme ei saastu. Perussuomalaiset kannattavat sitä, että annetaan kaivojemme saastua (nyt jo 50% on saastunut). Soini vaikuttaakin olevan melkoinen asiantuntia tuolla jätevesipuolella. Keräsi ääni tuolla, että saadaan vesistömme saastumaan. Törkeää, ja kantaako hän vastuun sitten siitä, kun rannat, kaivot ja vesistyöt on saastuneet. Korvaako Persut saastuneet kaivot? No sai Soini siinä populistisia ääni. Sama juttu oli tuon bensiinin kanssa, jota Soini vastusti.

"jytky" oli pelkkä pahanhajuinen tuhnu koko porukka pakoilee vastuuta ja on ihan turhaa porukkaa Soinin hihitellessä ja turvotessa veronmaksajien rahoilla.

Pelkuruusko sankaruutta Vai miehen työksi luetaan nykyisin pelkuruuskin, ehkä näin persujen leirissä. On turha olla politiikassa mukana, jos ei tosi paikan tullen otetakaan haastetta vastaan, vaan jäädään rannalle räkyttämään. Soini petti meidät äänestäjät pahemman kerran. Olisimme toivoneet, että hän menee hallitukseen näyttämään "osaamisensa".

Persut eivät perustu vastuullisuuteen vaan juntti-kansan "taiteeseen" "huudellaan kentän laidalta ja juostaan jos joku lähtee perään" ;-) Hallituksessa Soini ja Soinin "miehet" olisivat jo sikiöasennossa peukalot suussa!

Timo Soini petti äänestäjänsä totaalisesti. Se on fakta. Fakta on myöskin puolueesta, siis entinen smp, joka myöskin sai vaalivoiton aikanaan. Kuinka sitten kävi? Juu,suomi sai kaksi smp ministeriä, tulos selkeästi fiasko de lux. Vaalilupaushan smp:ltä oli poistaa työttömyys 6 kuukaudessa jos muistan oikein. Leppänen työministerinä, Vennamo toisena??? valtionvarainministerinä. Ahti Pekkalan selän takana siis ei mitään vastuuta Vennamolla. Sittemmin postipekka josta sieltäkin kenkää. Puolueenne härski historia vain toistuu nyt. Siis ei missään nimessä mitään vastuuta mistään. Äänestitte itsenne tietenkin suoraan katsomoon muka kreikan vuoksi.pöh. Tätä eivät äänestäjänne halunneet Timo Soini. p.s joko Timo Soinilla on suojatyöpaikka fiaskon jälkeen kuten Pekka Vennamolla????

Kaikki populististen puolueiden nousut ovat väliaikaisia piikkejä. Jytky meni jo ja edessä on pelkkää pudotusta. Kun ei ole näyttöjä mistään hyödyllisestä ja rakentavasta politiikan teosta, niin eivät äänestäjät vuosikausien ajan jatkuvasta suunsoitosta palkitse, vaan palaavat äänestämään yhteistyökykyisiä puolueita. Osa persuprotestoijista tietysti palaa nukkumaan tulevissa vaaleissa tai nuokkumaan lähipubien tiskeille.

Kokoomus on paljon isänmaallisempi, koska ajattelee maamme tulevaisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Toisin kuin Persut, jotka ajaisivat Suomen pahimpaan lamaan mitä on nähty. Kuka Persuista osaa lakse 1+1, olisiko sieltä löytynyt pätevää valtionvarainministeriä???

Maksamme verorahoilla persuille suuria tukiaisia. Mitä he tekevät sen eteen? Eivät mitään. Vastikkeetonta verorahojen lappamista suun soittajille. Antaisin senkin rahan mieluummin kreikkalaiselle mummolle, joka hakee ruokansa tänäkin päivänäkin roskiksesta, samoin moni muu kreikkalainen. Tästä saisin vastikkeeksi edes hyvän mielen.

Kuka vielä myöntää äänestäneensä perussuomalaisia? Nyt taitaa hävettää...

Tell me lies tell me sweet little lies ;-) Soini ja Soinin sonnit ...tilapäistä mikä tilapäistä ...mikään konservatiivinen vanhoillispaavilainen juntti mies ei kauaa pinnalla kellu noilla avuilla ja naurettavilla avustusjoukoilla ...jälkimmäiset ovat varmistaneet luisun pohjalle joka pitää LOL

Liberaalinen konservatiivi

Media näyttää ryhtyneen käyttämään liberaali-konservatiivi jaottelua vanhan vasemmisto-oikeisto jaottelun sijasta puhuessaan politiikan toimijoista. Toimittajien mielestä vasemmisto-oikeisto jaottelu on vanhentunut ja se on syytä korvata uudella. Eduskuntavaalien aikoihin ainakin Helsingin Sanomat, käytti käsitteitä liberaali ja konservatiivi toistensa vastinpareina ja on tehnyt näin siitä lähtien. Juha Akkanen kirjoitti kolumnissaan (HS 4.1.2012)  "Nykyään puoluekentän jako oikeistoon ja vasemmistoon on menettänyt paljon merkitystään.  ... Nykyisin käyttökelpoisempi jaottelu syntyy arvoista: onko puolue arvokonservatiivi vai arvoliberaali?"   Tapa näyttää levinneen. Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen YLE otsikoi  "Suomen seuraava presidentti on joko konservatiivi tai liberaali".

Tämä kertoo melkoisesta käsitesekaannuksesta ja epäselvästä ajattelusta. Aivan aluksi kannattaa heittää pois se arvo- etuliite. Se on vain tarpeetonta tekstipöhöä. Varsinainen virhe kuitenkin on siinä, että liberaalin vastakohta ei ole konservatiivi vaan autoritäärinen ja konservatiivin vastakohta ei ole liberaali vaan radikaali.

Konservatismi on suuntaus, joka pyrkii säilyttämään vanhaa ja jolle on ominaista haluttomuus äkkinäisiin muutoksiin. Konservatiivin mielestä kaikki muutos ei ole edistystä. Olemassa olevat käytännöt ovat muotoutuneet kokemuksen tuloksena, ne on todettu käytännössä toimiviksi ja niissä olevien puutteiden kanssa on totuttu elämään. Kumouksellinen uudistaminen voi konservatiivin mielestä rikkoa yhteiskunnan monimutkaisen järjestyksen ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tiukka konservatiivi haluaa torjua muutokset. Maltillinen konservatiivi puoltaa evoluutiota, mutta kavahtaa revoluutiota.

Radikalismi on suuntaus, joka pyrkii saamaan aikaan perusteellisia muutoksia. Kantasanana on radix, juuri. Radikaalin mielestä muutos on välttämätöntä. Se on itseisarvo. Vanhat käytännöt ovat hänen mielestään aikansa eläneitä ja ne korvattava uusilla. Käytännön pitkäikäisyys on vika sinänsä. Vanhat rakenteet ja käytännöt täytyy muuttaa juuriaan myöten, koska vähittäinen muutos jättää vanhat juuret jäljelle. Kumouksellinen uudistaminen on siis tarpeen. Jyrkkä radikaali haluaa vallankumousta. Maltillisempi radikaali haluaa vauhdikkaita muutoksia ilman turhia kokeiluja.  

Liberaalisuus on suuntaus, jonka perustana on vapaus ja ihmisten itsemääräämisoikeus. Kantasanana on liber, vapaus. Liberaaleilla on näkemyseroja sen suhteen, kuinka ehdoton vapauden vaatimus on ja miten eri asioita koskeva vapaudet suhtautuvat toisiinsa. Vapaudet nimittäin pyrkivät tallomaan toistensa varpaille. Klassillisen liberalismin määritelmän mukaan ihmisten tulee saada päättää itse omista asioistaan niin kauan kuin he eivät vahingoita muita. Heidän tunnuslauseensa on "elää ja antaa toistenkin elää".  Liberalismin ehdottomimman suuntauksen mukaan kaikki hallinto ja vapauden rajoitukset ovat pahasta. Tämän näkemyksen mukaan "yksilöllä on oikeus hallita itseään, kaikki ulkoinen hallinto on tyranniaa".  Tällöin jopa orkesterissa soittaminen on pahasta. 

Autoritäärisyys on suuntaus, jonka mukaan ihmisten täytyy toimia ulkoa annettujen normien mukaisesti. Ne voivat olla perinteestä tai uskonnosta tulevia yhteisön normeja tai valtaa käyttävän ryhmän asettamia normeja. Normien noudattamista täytyy valvoa tavalla tai toisella. Käytännössä sitä varten tarvitaan hallinto, joka tulkitsee mitkä asiat ovat normien mukaisia ja mitkä eivät. Se asettaa sanktioita normien rikkojille ja havaitessaan rikkeitä panee toimeen rangaistuksia. Hallinto pyrkii estämään ja torjumaan normeihin kohdistuvan kritiikin. Autoritäärinen hallinto toimii ilman vapaasti valittua kansanedustusta, tai edustuksellisuus on rajattu hallinnon kannattajiin.  Autoritääriseen järjestelmään kuuluu komennon lisäksi autoritäärinen alistuminen, joka tarkoittaa johdettavien alistuvaa ja kritiikitöntä suhtautumista asetettuja normeja ja niiden asettajia kohtaan. Autoritäärisyydessäkin on aste-eroja alkaen hyvää tarkoittavasta paternalismista ja päätyen diktatooriseen hirmuvaltaan.

Vastinpareista konservatismi-radikalismi ja liberaalisuus-autoritäärisyys muodostuu se vanha tuttu nelikenttä.

Konservatiivinen liberaali kunnioittaa perinteisiä arvoja ja suhtautuu muutoksiin varauksellisesti. Hän ei välttämättä suhtaudu niihin kielteisesti, mutta haluaa harkita. Hän kannattaa evoluutiota mutta ei revoluutiota. Hän suvaitsee näkemyksiä jotka poikkeavat hänen omistaan, vaikka ei pitäisikään niitä oikeina.  Hän voi sanoa: "mielestäni olet väärässä, mutta tarpeen tullen olen kyllä valmis puolustamaan oikeuttasi mielipiteesi esittämiseen".   Hän voisi olla vanhan koulun herrasmies tai rouvashenkilö, joka ei pidä kaikkia nykyajan kotkotuksia aivan järkevinä, mutta suhtautuu niihin suopean ymmärtäväisesti

Autoritäärinen konservatiivi pitäytyy tiukasti perinteisiin arvoihin ja toimintatapoihin. Hänelle kuri ja järjestys ovat tärkeitä asioita. Hänen mielestään muutokset ovat etupäässä haitallisia ja muutosten vaatijat epäilyttäviä. Esivaltaa pitää kunnioittaa ja sen tahtoa täytyy noudattaa. Esimerkki autoritäärisestä konservatiivista voisi olla vaikkapa tsaari Nikolai I.  

Radikaali liberaali uskoo ihmiseen ja vapauteen. Hänen mielestään yksilöllä on oikeus hallita itseään ja ulkoinen hallinto on epäilyttävää, ellei suorastaan tyranniaa. Hänen mielestään yhteistoiminnan täytyy olla vapaaehtoista. Suhteet toisiin ihmisiin tai asioihin saavat perustua vain yksilön omaan haluun ja voivat olla niin ohimeneviä ja kompromissittomia kuin halutaan. Hän haluaa perustaa ihanneyhteiskunnan, jossa kaikki toteuttavat itseään. Esimerkkejä tästä tyypistä ovat vaikkapa Bakunin  tai Matti Kurikka, joka perusti Kanadaan Sointulan yhteisön. 

Autoritäärinen radikaali on ankaran hyveellinen itse määrittelemiensä normien mukaisesti. Hän tietää mikä on oikein, millainen on ihanneyhteiskunta ja hän haluaa muodostaa sellaisen vaikka pakolla. Hän tekee vallankumouksen ja ryhtyy diktaattoriksi. Esimerkkejä autoritäärisestä radikaalista ovat Robespierre, Camille Desmoulins  ja muut Ranskan vallankumouksen jakobiinit.

Vaikka puolueiden ja poliittisten toimijoiden luonnetta voidaan kuvata nelikentällä tarkemmin kuin yksiakselisella kuvauksella, silläkään ei välttämättä pystytä tekemään kovin osuvaa kuvausta. Syynä ovat ihmisten ja puolueiden ominaisuudet.  

Ihminen ei ole mitenkään johdonmukaisen looginen rakennelma. Sama henkilö voi olla joissakin asioissa liberaali, toisissa konservatiivi. Hän voi puoltaa joissakin asioissa vapautta ja toisissa vahvoja normeja. Itse asiassa ihmisiä, jotka pitäytyvät tiukan loogisesti joissakin määritellyissä periaatteissa pidetään usein jossain määrin omituisina. He päätyvät usein absurdeihin tuloksiin. Poliittinen filosofi William Godwin otti lähtökohdakseen yksilön oikeuden yksilölliseen harkintaan, koska se maksimoisi tuotettavan hyödyn. Hän päätyi siihen tulokseen, että kaikki mitä termillä yhteistyö tarkoitetaan, on jollakin lailla pahaa. Lahjomaton Robespierre puolestaan taisteli tinkimättömästi korkean moraalin ja kollektiivisen vapauden puolesta katkomalla eri mieltä olevien kauloja. 

Myöskään poliittiset puolueet eivät ole läheskään aina johdonmukaisia rakennelmia. Jotkut puolueet on perustettu ideologisista lähtökohdista toteuttamaan määriteltyjä tavoitteita. Ne ovat eräänlaisia projekteja ja ainakin aluksi suhteellisen yhtenäisiä. Toiset puolueet ovat luonteeltaan pikemminkin laumoja. Ne eivät muodostu niinkään saman ideologian ja samat tavoitteet  jakavista ihmisistä vaan samankaltaisen identiteetin omaavista ihmisistä. Identiteetin määrääjänä voi olla sosiaaliryhmä, asuinpaikka, ikä, ammattiryhmä jne. Myös niillä puolueilla, jotka on perustettu alunperin projektiksi, on taipumus muuttua laumoiksi. Näin varsinkin silloin, kun niiden alkuperäiset tavoitteet on onnistuttu pääosin toteuttamaan eikä yhtä vetovoimaisia uusia ole onnistuttu kehittämään.

Ihminen ei ollenkaan välttämättä kannata sitä puoluetta, jonka ohjelma vastaa parhaiten hänen analyyttisesti harkitsemalla kehittämiään näkemyksiä, vaan sitä puoluetta, joka parhaiten vastaa hänen laumaidentiteettiään. Analyyttisen ja kriittisen arvioinnin tuloksena muodostettu mielipide ei siis määrää puolueen valintaa, vaan puolueen valinta määrää mielipiteen.

Kun puolue on luonteeltaan lauma ja sen perustana on ryhmäidentiteetti, ei sitä välttämättä pystytä sijoittamaan millekään akselille tai mihinkään nelikenttään. Puolue kyllä tarvitsee yhteisiä tunnusmerkkejä, yhteisiä mielipiteitä, jotka pitävät sitä koossa. Niiden ei kuitenkaan tarvitse olla mitenkään johdonmukaisia. Ne muodostuvat erilaisten ryhmäprosessien tuloksena ja ne voivat olla keskenään hyvinkin ristiriitaisia. Niiden ei myöskään tarvitse kattaa mitenkään laajalti keskeisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Kapea-alaiset marginaaliasiat kelpaavat yhteiseksi tunnusmerkiksi yhtä hyvin kuin laajavaikutteiset asiat. Itse asiassa ne toimivat lauman tunnusmerkkeinä ja koossapitäjinä usein jopa paremmin

Jos, kuten toimittajat näyttävät sanovan, puoluekentän jako oikeistoon ja vasemmistoon on menettänyt merkitystään, onko jako konservatiiveihin ja liberaaleihin on sitten käyttökelpoisempi ja tuoko se kuvaan jotakin uutta.

Käsitteet vasemmisto ja oikeisto syntyivät Ranskan vallankumouksen aikana. Tasavaltalaiset istuivat kansalliskokouksessa vasemmalla ja monarkistit oikealla.  Kun kauimpana vasemmalla istuneet jakobiinit jätetään kuvasta pois, jako vasemmistoon ja oikeistoon näyttäisi olevan tosiasiallisesti sama kuin jako liberaaleihin ja konservatiiveihin.

Voi tietysti olla niin, että toimittajat haluavat korvata vasemmisto-oikeisto jaotuksen liberaali-konservatiivi jaotuksella brändäyssyistä.  Edesmenneen Neuvostoliiton ja 70-luvun taistolaisvuosien perintönä vasemmisto -termillä on huono kaiku.  Se myy huonosti.  Toimittajien kannattaa siis vaihtaa nimitys paremmin myyvään. Siinä sivussa saa myös tehtyä muutaman jutun ja sillä lailla leipänsä tienatuksi.

"Nimet muuttuu vain,
ja niillä peitetään
ettei mikään muutu lain
ihminen säilyy entisellään"