Natsifetisismiä

Pari päivää sitten silmääni iski Hesarissa kokosivun juttu, jonka otsikkona oli: "Natsitkin rakastuivat kanteleeseen". Näitä natsijuttuja on tässä riittänyt kotvasen aikaa jatkuvalla syötöllä niin Hesarissa kuin muussakin mediassa. Yle on kantanut kortensa kekoon esittämällä  runsaasti Hitler- ja natsi -ohjelmia. Ehkä niitä saa halvalla ulkomailta. Viimeisimpänä taisi tulla ohjelmasarja "Hitlerin synkkä karisma". Mikään juttu ei taida olla niin vähäpätöinen, etteikö se ylittäisi uutiskynnystä jos se suinkin onnistutaan liittämään natseihin tavalla tai toisella, olipa kytkös sitten kuinka etäinen tahansa. 

Pieni otos viime aikaisista otsikoista kertoo omaa kieltään:

Asiantuntija vertaa Pohjois-Korean raakuuksia natsien julmuuksiin (YLE 17.2.2014)
Natsit pohtivat malariahyttysten käyttöä aseena (HS 14.2.2014)
Suomen taidemuseoissa voi olla natsien ryöstämää taidetta (HS 14.2.2014)
Pimittivätkö natsit totuuden maailman ensimmäisestä autosta (YLE 16.1.2014)
Natsien homouhrien muistomerkki paljastettiin Israelissa (YLE 10.1.2014)
Sibelius ja natsit (YLE 14.1.2014)
Murskataan natsit! Tulosta tästä töhryjen päälle joulutorttu! (HS NYT 18.11.2013)
Natsit ovat taas uhkana Euroopalle (Iltalehti 13.11.2013)
Ylen Ali ja Husu -ohjelman natsitervehdys hämmensi Facebookissa (Ilta-Sanomat 7.10.2013)

Toimittajilla näyttää olevan natsifiksaatio, josta kertoo osaltaan sekin, että Pohjois-Korean raakuuksia verrataan nimenomaan natsien julmuuksiin, vaikka Maon, Pol Potin ja Stalinin aikaansaannokset ovat niitä paljon lähempänä niin aatteellisesti,  ajallisesti kuin maantieteellisestikin. Mutta mikä saattaisi olla tämän fiksaation syynä?  Voisiko syynä olla toimittajien fetisistinen viehtyminen natsiestetiikkaan.

Hitler koki itsensä ennen kaikkea taiteilijaksi, ja kiinnitti näin muodoin paljon huomiota ulkoiseen näyttävyyteen. Hän halusi näyttäviä spektaakkeleita, mahtipontisia lavastuksia ja komeita univormuja. Kolmas valtakunta tuhoutui, mutta sen estetiikka jäi elämään ja kukoistamaan sekä viihde- että aikuisviihdeteollisuudessa, jotka kehittivät sitä edelleen. Mustille nahkapuvuille, korseteille ja koppalakeille on aikuisviihdeteollisuudessa jatkuva tilaus. Lukemattomat pop-konsertit ovat toistaneet ja kehittäneet Nürnbergin puoluepäivien lavastuksia. Kuunatseistakin tuli hetkessä hittituote.

Toimittajat ilmoittavat yleensä olevansa arvoliberaaleja. Tässä ominaisuudessa he nostavat esille erilaisia pahoja tekoja ja julmuuksia sekä varoittavat, että pahuudelle ei saa antaa valtaa. Jostakin syystä näissä tarinoissa viitataan aina natseihin, ei juuri koskaan Pol Potin, Maon tai Stalinin verisiin tekoihin, vaikka nämä ovat niittäneet vielä Hitlerin aikaansaannoksiakin runsaampaa satoa. Valikoivuuden syyksi on esitetty ideologista sukulaisuutta. Vaan entäpä jos selitys löytyykin estetiikasta. Kolho sosialistinen realismi ei pysty synnyttämään sellaista kutkuttavaa vetovoimaa kuin viihdeteollisuuden jalostama natsiestetiikka. Se on kielletty hedelmä, josta ei voi pysytellä erossa. Niinpä he etsivät ja löytävät sen ilmentymiä kaikkialta ja saarnaavat sen pahuutta vastaan kuten Boccaccion riettaat munkit tai Molieren Tartuffe.