Hummani hei

Hevosenlihakohu  alkoi kuluvan helmikuun 8. päivänä. Ensin lasagnesta löydettiin hevosen lihaa, vaikka piti olla vain  naudan lihaa. Sitten hevosen lihaa löytyi myös joistakin gulasseista ja ravioleista. Tämän jälkeen hevosenlihaa on etsittiin ja löydettiin vähän sieltä sun täältä. Kohua jatkui runsaat kaksi viikkoa, eikä sen taida olla vieläkään kokonaan ohi.  Aluksi kauhisteltiin vääriä pakkausmerkintöjä. Tuotteessa oli hevosta, vaikka piti olla vain nautaa. Sitten kauhistuksen aiheeksi näyttää riittävän, että siellä oli ylipäätään hevosta. Näin siitä huolimatta, että hevosenliha on usein erittäin hyvälaatuista. Se on mureaa, vähärasvaista, matalakolesterolista ja vähäsuolaista. Se sisältää paljon hyvälaatuista proteiinia ja rautaa. 

Toimittajille riitti kosolti kirjoitettavaa ja kauhisteltavaa. Lukijoiden reaktiot taas olivat paljon rauhallisempia. Suuri, ehkä suurin osa uutisten kommentoijista kirjoitti, että hevosen lihahan on ihan hyvää. Merkittävä osa kommentoijista ilmoitti pitävänsä sitä naudanlihaa parempana. Kauppa kertoi hevosenlihan kysynnän kääntyneen reippaaseen nousuun. Kun Keskisuomalainen kysyi lukijoiltaan  "syötkö hevosen lihaa", vastaajista 88 % sanoi "kyllä". Muutamien lehtien toimittajien kauhistelu ei tästä laantunut. Se pikemminkin yltyi. Kaiken kaikkiaan kohu näytti kuitenkin yhdeltä niistä harmittomista kohuista joita tulee ja menee. Täytyyhän toimittajienkin jostain kirjoittaa henkensä pitimiksi.

Asiat näyttivät etenevän jokseenkin asiallista latua. Elintarvikevalvonta oli tehnyt sitä, mitä sen kuuluu tehdäkin. Se oli löytänyt virheellisiä pakkausmerkintöjä ja koska pakkausmerkintöjen on syytä pitää paikkansa jo allergiariskienkin takia, tuote-eriä vedettiin markkinoilta ja ilmeisesti ainakin osa hävitettiin. Niistä ei tiettävästi ollut löytynyt mitään terveydelle vaarallista, joten siinä mielessä tämä oli jossain määrin harmillista haaskaamista. Tuote-erien takaisinvedosta syntyneen vahingon saattoi olettaa olevan omiaan terävöittämään kaupan ja elintarviketeollisuuden omaa tuotevalvontaa. Alkoi siis näyttää siltä, että asia oli hoidettu ja loppu hyvin, kaikki hyvin.  Aivan tähän ei tarina kuitenkaan päättynyt.

Muutamia toimittajia ilmeisesti alkoi harmittaa, kun lukijat eivät provosoituneet vaikka kuinka provosoitiin. Toimittajat yrittävät vedättää lukijoita hartiavoimin, mutta lukijat mokomat eivät suostuneet vedätettäviksi. Piti siis lisätä pökköä pesään. Ja niinhän siinä kävi, että kun kohua oli aikansa ylläpidetty, esille saatiin kaivettua se kiusallisen tuttu kontrollifriikkien joukko. Koska oli paljastunut säännösten rikkomista, he päättelivät, että täytyy tehdä paljon entistä tiukempia ja monimutkaisempia sääntöjä. Kaikkiin lihatuotteisiin vaadittiin liitettäväksi tarkka tieto eläinten kasvatus- ja teurastuspaikoista. Uutisen mukaan Suomi ja muutama muukin maa päätti esittää EU:n maatalousneuvoston kokouksessa, että lihan alkuperän täytyy tästä lähtien näkyä myös valmisruokien tuoteselosteessa.

On helppo kuvitella, mitä tästä seuraisi. Jokaisen meetvurstipötkön kaulassa roikkuisi lappu, jossa kerrotaan: "Tämän pötkön valmistamiseen on käytetty naudan, sian ja hevosen lihaa. Naudat on kasvatettu  Lehikoisen ja Lipposen tiloilla ja ne on teurastettu Karjaportin teurastamolla Seinäjoella. Porsaat on kasvatettu Horttanaisen sikalassa ja ne on teurastettu LSO:n teurastamolla Turussa. Hevoset on kasvatettu Vainukaisen tilalla Saarenmaalla ja teurastettu Rakveren Lihakombinaatin teurastamolla". Jokaista valmistuserää varten tietysti täytyisi värkätä omat lappunsa ja kiinnittää ne oikeisiin pötköihin. Työpaikkojen ruokaloista täytyisi löytyä vastaavat selosteet jokaisesta ruokalajista siististi printattuna ja jakelulinjojen päissä oleviin telineisiin aseteltuina. Sama vaatimus koskisi luonnollisesti koulujen ja sairaaloiden ruokaloita sekä ravintoloita. ABC huoltoasemien ravintoloissa henkilökunta kipittelisi  vaihtamassa seinällä olevia makkarapannujen ja broilerileikkeiden tuoteselosteita aina, kun keittiö avaisi uuden nakkipaketin tai broilerileikepakkauksen.  Chez Dominiquen maistelumenun mukana pöytään tuotaisiin viisi senttiä paksu pino paperia, jossa kerrottaisiin kunkin pienen palasen laatu ja alkuperä.    

Vaikuttaako tämä tulevaisuudenkuva jotenkin absurdilta tai parodialta? Hesari oli valjastanut maanmainion raatinsa asialle. Valaiskoot siis raatilaisten kannanotot sitä, mitä tuleman pitäisi, jos heidän kaavailunsa toteutuisivat.

Lause: "Kuluttajalle on tarjottava tarkka tieto eläinten kasvatus- ja teurastuspaikoista."  toistui täsmälleen samassa muodossa niin usein, että heräsi epäilys siitä, että raatilaisia oli ohjeistettu.

Kasvissyöjiksi tunnustautuvat halusivat sanella säännöt lihansyöjille:

"Olen ollut kasvissyöjä vuodesta 1986 lähtien ja suosittelen samaa kaikille. Lihansyönti on epäeettistä ja turhaa. Kuluttajille tulisi kertoa yksityiskohtaisesti, miten ja millaisissa oloissa eläin on kasvatettu ja millä menetelmällä se on tapettu."

 "Olen ollut kaksikymmentäviisi vuotta kasvissyöjänä - en suinkaan siksi, että eläinten syöminen sinänsä olisi jotenkin kamalaa. Jos eläisin olosuhteissa, jossa voisin itse metsästää vapaana elänyttä riistaa, en kokisi lihansyönnissä ongelmaa."

Monissa raatilaisissa lihateollisuus synnytti synkkää vihaa. Lehti, joka oli monissa yhteyksissä ilmaissut huolensa vihapuheen yleistymisestä, ei tällä kertaa ollut siitä lainkaan huolestunut:

" Lihateollisuutta on verrattu usein natsien tuhoamisleireihin. Natsikorttia heilutellaan milloin missäkin, mutta lihateollisuudessa kortti osuu kirjaimellisesti kohteeseensa. "

"Moderni elintarviketeollisuus on niin sairas vyyhti, että sitä on pakko alkaa purkaa. Kunnes vallankumous koittaa, jokainen paljastunut ruokaskandaali on välttämätön ravistelija. Tämä rajan (ja pyhyyden) tajunsa menettänyt nykymeno sairastuttaa meidät hullun ihmisen tautiin. "

"Eläinteollisuus on tiensä päässä. Veri ja mätä, koko saatanallinen todellisuus, alkaa väkisinkin tihkua ihmisten kasvoille.  Kuten kaikilla todella mielipuolisilla, todella megalomaanisilla alistamis- ja väkivaltainstituutioilla, on eläinteollisuudellakin ikänsä. Modernia lihansyöntiä, on kestänyt reilut 50 vuotta. Se ei kestä enää paljon kauempaa. Paska ei pysy sisällä. Pakkausten saumoista alkaa tihkua veristä saastaa kuluttajien syliin. Kaikki instituution omat valheet, joilla hökötystä yhä yritetään pitää pystyssä menettävät moraalisen voimansa, jota niillä ei koskaan ollutkaan. Näin se loppuu, infantiili, syvämoraaliton moderni unelma ehtymättömistä lihapadoista. "

Mukaan mahtui kohtuullinen annos nenänvarttaan pitkin katselevaa elitismiä:

"Osa kuluttajista ilmeisesti haluaa vain halpaa ruokaa, Lisämerkinnöistä aiheutuu kustannuksia, mutta jos lihaa haluaa syödä, on maksettava eläinten humaanista kohtelusta tai sitten tyydyttävä kasvisruokaan."

"Merkintöjen ja valvonnan lisääminen nostaa luonnollisesti ruuan hintaa ja loppukäyttäjä maksaa. Olisiko tuo niin paha asia?"

"Sen, että elintarvike sisältää niitä ainesosia, jotka tuoteselosteessa mainitaan, pitäisi olla perusasia. Mutta se ei riitä. Tiedostavalle kuluttajalle pitäisi olla jopa tärkeämpää missä olosuhteissa ja millaisin kuljetusmatkoin eläinperäinen tuote on tuotettu, kuin mitä eläinlajia se edustaa. On turha vedota myöskään siihen, että tarkemmat merkinnät nostaisivat lihatuotteiden hintaa. Toivon, että hevosenlihakohun myötä yhä useammat tekevät johtopäätöksen, että ainoa taatusti eettinen ratkaisu eläinten kannalta on jättää lihapaketti ostamatta."

Logiikasta voitiin hyvin tinkiä, jos tilanne tuntui sitä vaativan. Jos pakottamista pidettiin pahana, ratkaisuksi tarjottiin pakottamista. Jos luotettava valvonta nähtiin vaikeaksi, ratkaisuksi tarjottiin enemmän ja monimutkaisempia merkintöjä, joiden valvonta on vaikeampaa: 

"Byrokraattinen säätely ja pakotus on aina pahasta. Kuluttajien on parasta omilla ostovalinnoillaan pakottaa myyjät tarjoamaan tarkka tieto lihan (ja kaiken muun) alkuperästä."

" Alkuperämerkinnät eivät riitä, kun liha liikkuu kymmenien rajojen yli. Kun lihaa kuljetetaan maasta toiseen, ei mikään valvoja pysy perässä. Siksi kasvatus- ja teurastuspaikan sekä aikatietojen pitää olla esillä myös jalosteissa, eineksissä, puolivalmisteissa ja leikkeleissä."

"Alkuperämaa pitää merkitä siitä huolimatta, että yhä kasvava valvontabyrokratia tuntuu järjettömältä. Mitkään resurssit kun eivät riitä pysymään mukana, kun kebablastuja rahdataan ympäri maailmaa ja kaikkea pitää saada koko ajan halvemmalla."

Ja tässä aikaisemmin esitetty tulevaisuudenkuva näytti karikatyyriltä tai parodialta, niin se kalpenee laimeaksi yritelmäksi seuraavan rinnalla:

"Elintarvikkeiden alkuperämerkinnät pitää tehdä pakollisiksi, mutta ei vain kaupoissa vaan myös ravintoloissa ja ruokaloissa. Kuluttajien huijaaminen väärillä tai harhaanjohtavilla tuotemerkinnöillä on törkeää ja se pitää estää lailla. Tuotteiden koko tuotantoketju tulisi selvittää juurta jaksain. Lihan alkuperän lisäksi pitää avata myös tuotteiden tuotantotapa: miten ympäristöystävällisesti tai eettisesti tuote on valmistettu, onko valmistamisessa noudatettu työehtoja ja kunnioitettu ihmisoikeuksia, kuinka kauan teuraseläintä on kuljetettu tai miten eläintä on kohdeltu ennen teurastusta. Samalla tavoin kuin lisäaineet, kalorit, rasvat, sokerit ja suolat on merkitty pakkauksiin, niistä pitäisi selvitä myös ruuan alkuperä ja se, miten elintarvike on valmistettu."

Raatilaisten kannanotoista löytyi toisaalta myös joukko järkeviä näkemyksiä. Järjen käyttö ei ollut kielletty raatilaisilta, joskin se näytti jäävän vähemmistöön. Pienellä valikoinnilla näistä kannanotoista sai syntymään koosteen, jossa tulivat esiin oikeastaan kaikki olennaisimmat asiat.  

"Merkinnöiltä nykyisin vaadittu tarkkuus on riittävä. Kohu johtuu säädösten rikkomisesta. Tilanne tuskin paranee niitä kiristämällä. Tärkeintä on saada valvonta kuntoon. Suomesta löytyy lähiruokaa niille, jotka haluavat olla varmoja aterioidensa alkuperästä. Valmisruokien pakkausselosteet ovat jo nyt melko pitkiä ja pituutensa vuoksi niin pientä tekstiä, että ne jäävät yleensä lukematta. Selosteiden mahdollista ylimalkaisuutta huolestuttavampaa on, että monet kuluttajat saattavat ovat riippuvaisia valmisruuista. Toivottavasti lihakohu innostaa ihmisiä pilkille ja syksyllä sieneen!"

"Kaikki valmisruoassa käytetyt ainesosat pitää ilmoittaa jo allergia- ja muista terveyssyistä. Hevosta sisältävässä tuotteessa pitää siis lukea hevosenlihaa. Jos säädöksiä ei ole noudatettu tai valvottu, mitä niiden tiukentaminen mahtaisi auttaa?"

"Lisämääräykset ovat tarpeettomia: kuluttajien lompakkoon ollaan taas tekemässä uutta lovea. Tuorein kohu on aiheutunut olemassa olevien säädösten kiertämisestä, ei itse säädöksistä. Valvonnan osalta voisi olla jossain kohdin petraamisen varaa, mutta varsinaisia määräyksiä ei ole syytä kiristää enempää kuin jo on päätetty. Miksi periä euro, jos perimiskustannukset ovat kaksi euroa. Elintarviketurvallisuutemme on ollut erittäin hyvällä tasolla vuosikymmeniä. Valvonta toimii näinkin: asiat tulevat näköjään ilmi ja toimijat reagoivat: Pouttu kärrää tuhansia kiloja hyvää ruokaa kaatopaikalle. Me kuluttajat taidamme maksaa viime kädessä tämänkin pöljyyden. Uudet tiukemmat määräykset - kiitos ei. Valistuneet kuluttajat - kyllä kiitos ja alati valpas nykymääräysten valvonta - kyllä kiitos. "

" Ongelma ei ole vaadittujen merkintöjen vähäisyys vaan se, että toimitusketjussa on ollut huijareita. Selkeät, rehelliset merkinnät ovat kilpailuetu, jota suomalaisten firmojen kannattaa hyödyntää. Pistokokeet ovat lisämerkintöjä tärkeämpiä.

Hevosenlihaskandaali voidaan ratkaista kahdella tavalla: joko lisäämällä pakollisia merkintöjä ja yksityiskohtaista sääntelyä tai lisäämällä pistokokeita. Kakkosvaihtoehto kuulostaa hampaattomalta, mutta on kestävämpi kuin ykkönen. Jos lisäämme sääntelyä joka kerta kun tulee ongelmia, vaikeutamme rehellisten ihmisten toimintaa, mutta emme saa huijareita kiinni. Huijareille ei ole mikään ongelma laittaa vääriä tietoja tuoteselostukseen.

Taustalla on suurempi kysymys: finanssikriisin jälkimainingeissa on levinnyt ajatusmalli, jonka mukaan markkinatalouden ongelmat tulee poistaa sääntelyä lisäämällä. Tuloksena syntyy sääntelytalous, joka suosii niitä, jotka hakevat porsaanreikiä tai toimivat epärehellisesti, mutta vahingoittaa kaikkia muita."

"Kuluttajille on muutenkin tarjolla tietoa yltäkylläisesti.  Nyky-yhteiskunnassa tiedosta ei ole puutetta, vaan pikemminkin tietoa on tarjolla niin ruhtinaallisesti, että ihmisten aivokapasiteetti alkaa olla ylikuormitettu. Suhtaudun varauksellisesti kaikenlaiseen sääntelyn ja säädösten lisäämiseen, koska ne kääntyvät helposti itseään vastaan ja terveen maalaisjärjen käyttö muuttuu mahdottomaksi. "

"Kovin tiukat alkuperämerkinnät voivat muodostua kaupan esteiksi ja olla siten ristiriidassa yhteismarkkinoiden perusperiaatteiden kanssa."

" Alkuperämaa ei ratkaise mitään. Laadukkaita elintarvikkeita tuotetaan kaikissa maissa, samoin vilunkia esiintyy kaikkialla. Laadunvalvontaa pitää tiukentaa ja samalla alkuperämaamerkinnät EU:n sisällä pitäisi kieltää kaikissa tuotteissa, ei vain elintarvikkeissa. Kun pelisäännöt ovat samat kaikille, sisämarkkinat toimivat kuluttajien edun mukaisesti. Ruokanationalismi on tunneperäistä kohkaamista, joka ei kestä kriittistä tarkastelua. Se tulee kalliiksi kuluttajille ja tukiaisia maksaville veronmaksajille."

Näistä kannanotoista tiivistetty viesti oli varsin selvä. Nykyisistä pakkausmerkinnöistä saa riittävästi tietoa, mutta tietojen luotettavuutta on syytä parantaa. Monimutkaisuuden lisääminen ei paranna merkintöjen luotettavuutta. Monimutkaisten merkintöjen väärentäminen on yhtä helppoa ja halpaa kuin yksinkertaisenkin. Niiden luotettava tuottaminen sen sijaan on kallista. Monimutkaisuuden lisääminen rankaisee rehellisiä tuottajia ja suosii väärentäjiä.

Ne, jotka haluavat tuoteselosteisiinsa lisää krumeluureja, todennäköisesti saavat niitä, mikäli ovat valmiit maksamaan. Siihen heillä olkoon täysi oikeus. Sen sijaan on väärin, jos he haluavat pakottaa myös muut elintarvikkeiden ostajat maksamaan näistä omista ylimääräisistä krumeluureistaan.

Kaiken tämän kohun keskellä pilkahti myös pieni tieto, jonka mukaan pääosa Suomessa teurastetuista hevosista joko haudataan tai poltetaan. Se on suurta elintarvikkeiden haaskausta ja suoranainen skandaali, jonka olisi itse asiassa pitänyt olla se todellinen kohun aihe.