C.
Northcote Parkinsonin vuonna 1957 ilmestyneessä kokoelmassa Parkinson's Law oli
essee "High Finance or The Point of
Vanishing Interest". Hän
tutkii siinä käsiteltävän asian suuruuden ja käsittelyajan välistä suhdetta. Tutkimuksen
tuloksena syntynyt laki sai tiiviin muodon: asian käsittelyaika on kääntäen
verrannollinen käsiteltävään asiaan liittyvän rahamäärän suuruuteen.
Tutkimuksen tuloksia havainnollistavassa esimerkissä firman
johtokunnan asialistalla oli atomivoimalan tilaus, katoksen rakentaminen
henkilökunnan polkupyörille ja kokouksien kahvitarjoilu. Atomivoimalan
kustannusarvio oli 10 miljoonaa puntaa, polkupyöräkatoksen 2 340 puntaa ja
kahvitarjoilujen 56 puntaa. Atomivoimalaa koskevan päätöksen tekemistä
edelsi 2,5 minuutin keskustelu. Polkupyöräkatosta
koskevaa päätöstä edelsi 45 minuutin keskustelu. Kahvitarjoilua koskeva asia
siirrettiin runsaan tunnin keskustelun jälkeen seuraavaan kokoukseen.
Atomivoimalaa koskeva päätös saatiin tehtyä nopeasti, koska
juuri kukaan ei ymmärtänyt käsiteltävää asiaa. Se ainoa joka hallitsi asian arvioi,
että tehdystä ehdotuksesta poikkeavan esityksen perusteleminen niin, että
läsnäolijat ymmärtäisivät sen, tuskin onnistuisi.
Pyöräkatosta koskevat asiat olivat pääosalle osallistujista
ainakin jossain määrin tuttuja. Työn hintaluokka vertautui vaikkapa kesäasunnon
laajentamiseen. Kattomateriaalien hinnoista ja ominaisuuksista esitettiin
useita perusteltuja mielipiteitä. Työn hinnoittelusta syntyi vilkas keskustelu.
Keskustelu johti lopulta päätökseenkin.
Kahvitarjoilua koskevat asiat olivat tuttuja myös niille,
joille pyöräkatoksen tekniikka jäi vieraaksi. Kaikki pystyivät ottamaan kantaa
tarjoilujen tarpeellisuuteen ja tarjoilujen sisältöön. Niinpä siitä keskusteltiinkin
kauan ja vilkkaasti. Lopulta päätettiin teettää lisäselvityksiä ja siirtää asia
seuraavaan kokoukseen.
Parkinson arvioi, että käsiteltävän summan edelleen
pienentyessä, jossakin tulee vastaan raja, jota pienemmät summat eivät enää
jaksa kiinnostaa osanottajia. Tällöin myös asian käsittelyaika romahtaa. Tästä
rajasta hän käytti nimitystä mielenkiinnon häviämisen raja. Hän arvioi, että
tämä raja saattaisi olla suunnilleen sen summan suuruinen, jonka henkilö on
valmis laittamaan kolehtiin tai lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen.
Tuntuu varsin luontevalta olettaa, että käsittelyaikoja
koskeva laki olisi sovellettavissa median käyttäytymiseen. Mediaan sovellettuna laki
olisi seuraava: asian mediassa saaman
huomion määrä on kääntäen verrannollinen asiaan liittyvän rahamäärän suuruuteen.
Hypoteesin paikkansapitävyyttä voidaan arvioida ajankohtaisen esimerkin
valossa. Viimeaikaisista uutistapahtumista esimerkiksi soveltuu kokonaisuus,
jonka muodostavat hallituskauden puoliväliin sijoitettu talouspoliittinen kehysriihi,
Pekka Himasen Tulevaisuusselonteko sekä ministeri Heidi Hautalan teettämä pimeä
työ.
Talouspoliittisessa kehysriihessä arvioidaan
hallitusohjelman talouspoliittisen osan toteutumista sekä pyritään päättämään
mahdollisesti tarvittavista korjaavista talouspoliittisista toimenpiteistä. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi
bruttokansantuotteeseen suhteutetun valtionvelan kasvun pysäyttäminen ja
taittaminen laskuun. Kehysriihen lähtökohtana on hankala taloudellinen tilanne.
Taloudellinen kasvu on painunut kutakuinkin nollaan ja maksutase on kääntynyt
negatiiviseksi. Talouden kuva on selvästi synkempi kuin hallitusohjelmaa
laadittaessa oletettiin. Valtion velan kasvu näyttäisi olevan pikemminkin
kiihtymässä kuin hidastumassa. Kehysriihessä täytyy tehdä tärkeitä päätöksiä,
jotka vaikuttavat hyvin monien ihmisten elämiseen ja olemiseen.
Kehysriihi on näkynyt uutisissa selvästi ja säännöllisesti.
Mihinkään hallitsevaan asemaan se ei ole kuitenkaan noussut. Keskustelupalstoilla
sitä on käsitelty huomattavan niukasti. Uutisoinnissa on otettu kantaa etupäässä
menojen leikkaamiseen (pitäisikö menoja leikata vai eikö pitäisi) ja
verotukseen (pitäisikö veroja keventää vai korottaa). Velkaantumisvauhtia on
paikoitellen sivuttu, mutta numerotietoa on ollut niukasti. ETLA näyttää
arvioineen sopeuttamistarpeen 1,8 miljardiksi euroksi. Tätä voitaneen pitää
käyttökelpoisena arviona asian taloudellisesta suuruusluokasta.
Tulevaisuusselonteko on kerran vaalikaudessa
valtioneuvostossa eduskunnalle tehtävä asiakirja, jossa pohditaan Suomen
tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia. Valtioneuvoston kanslia, käytännössä pääministeri Katainen, tilasi filosofi Pekka Himasen kokoamalta tutkimusryhmältä
Suomen tulevaisuusselontekoon liittyvän tutkimuksen tai selvityksen.
Tutkimussumma oli 700 000 euroa ja se maksettiin Sitran, Tekesin ja Suomen
akatemian varoista. Tutkimuksen alustavat tulokset oli koottu sen
väliraporttina julkaistuun Siniseen kirjaan.
Uutisissa Tulevaisuusselonteko sai selvästi kehysriihtä enemmän
palstatilaa. Kommenttipalstoilla ja blogeissa se sai aikaan suoranaisen kohun. Uutisoinnissa
ja kommentoinneissa käytiin läpi niin Himasen henkilöhistoria kuin
tilausmenettelykin. Asiaa pohdittiin monelta kannalta. Oliko kyseessä tutkimus
vai selonteko? Jos se oli tutkimus, mikä oli sen tieteellinen pätevyys? Olisiko
työ pitänyt kilpailuttaa? Kuinka moinen tilaus vaikutti muuhun
tutkimusrahoitukseen? Joissakin kirjoituksissa pyrittiin jopa arvioimaan,
saatiinko maksetulle rahalle vastinetta.
Ministeri Hautala oli teettänyt asunnossaan vuonna 2009
oviremonttia ja kotisiivousta ilman kuitteja. Tiedot ja arviot teetetyn työn
hinnasta vaihtelivat, mutta suunnilleen 700 euroa vaikutti kutakuinkin oikealta
suuruusluokalta. Ministeri Hautala oli jäsenenä harmaan talouden suitsimista
suunnittelevassa ministeriryhmässä. Tästä ryhmästä hänet painostettiin
eroamaan.
Ministeri Hautalan pimeän työn teettäminen oli selvästi
edellisiä suurempi uutinen. Erityisen kiihkeästi siihen suhtauduttiin
keskustelupalstoilla ja blogeissa. Uutisoinnissa ja keskustelupalstoilla
käsiteltiin perusteellisesti työn todennäköisiä hintahaarukoita, rikoksen
suuruutta, Hautalan miestuttavia ja ennen kaikkea vaadittiin kiihtyneeseen
sävyyn ministerin eroa.
Tieteellinen pätevyys edellyttäisi, että esimerkiksi
otetuista tapauksista olisi mitattu kirjoitetut palstamillimetrit ja laskettu
keskustelupalstoilla esiintyneiden kommenttien määrät. Valitettavasti tämä
ponnistus jäi tekemättä, joten havaintoja ja tuloksia on tyydyttävä pitämään
vain suuntaa-antavina. Aiheesta saisi epäilemättä hyvän seminaari- tai
opinnäytetyön. Aihe on vapaasti käytettävissä.
Uutisista näkyvin oli Hautalan oviremontti. Sitä myös
kommentoitiin selvästi aktiivisimmin. Kommentoinnin aktiivisuutta
havainnollistaa esimerkiksi uuden Suomen Puheenvuoro-palsta, johon
kirjoitetuista blogeista tehty 100 kpl otanta osoitti, että jokseenkin tasan
puolet blogeista käsitteli Hautalan oviremonttia.
Uutisista toiseksi suurin oli Himasen tulevaisuusselvitys.
Sekä uutisoinnin määrä, että kommentoinnin määrä olivat karkeasti arvioiden
puolet Hautalan oviremontin saamasta huomiosta. Rahasumma puolestaan oli
1000-kertainen Hautalan oviremonttiin verrattuna.
Uutisista pienin oli hallituksen kehysriihi. Sen saama
palstatila oli suunnilleen puolet Himasen saamasta palstatilasta ja kommentoinnin
määrä vain murto-osa Himasen saamasta kommentoinnista. Rahasumma oli
2500-kertainen verrattuna Himasen tulevaisuusselonteon rahamäärään.
Tapauksiin liittyvien rahasummien suuruusluokkaerot ovat siinä
määrin selviä, että vaikka uutisoinnin
määrien erot vain suuntaa-antavia, tulos riittää osoittamaan, että Parkinsonin
esittämä johtokuntien käyttäytymistä koskeva sääntö pätee myös mediaan.
Varsinkin sosiaaliseen mediaan sovellettuna, rahamäärien ja mielenkiinnon
määrän käänteinen suhde näyttää korostuvan jopa huomattavan voimakkaasti.
Pohdittavaksi jää, onko jossakin mielenkiinnon häviämisen
raja, eli se raja jota pienemmät asiat eivät enää pysty herättämään
kiinnostusta. Jonkinlaisen hypoteesina
voisi esittää, että perinteisessä mediassa mielenkiinnon häviämisen raja
saattaisi olla toimittajalle tarjottujen kahvin ja pullan hintaluokassa. On
mahdollista, että sosiaalisessa mediassa tällaista rajaa ei lainkaan esiinny.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti