Mielenkiinnon häviämisen raja

C. Northcote Parkinsonin vuonna 1957 ilmestyneessä kokoelmassa Parkinson's Law oli essee  "High Finance or The Point of Vanishing Interest".  Hän tutkii siinä käsiteltävän asian suuruuden ja käsittelyajan välistä suhdetta. Tutkimuksen tuloksena syntynyt laki sai tiiviin muodon: asian käsittelyaika on kääntäen verrannollinen käsiteltävään asiaan liittyvän rahamäärän suuruuteen.  

Tutkimuksen tuloksia havainnollistavassa esimerkissä firman johtokunnan asialistalla oli atomivoimalan tilaus, katoksen rakentaminen henkilökunnan polkupyörille ja kokouksien kahvitarjoilu. Atomivoimalan kustannusarvio oli 10 miljoonaa puntaa, polkupyöräkatoksen 2 340 puntaa ja kahvitarjoilujen 56 puntaa. Atomivoimalaa koskevan päätöksen tekemistä edelsi  2,5 minuutin keskustelu. Polkupyöräkatosta koskevaa päätöstä edelsi 45 minuutin keskustelu. Kahvitarjoilua koskeva asia siirrettiin runsaan tunnin keskustelun jälkeen seuraavaan kokoukseen.

Atomivoimalaa koskeva päätös saatiin tehtyä nopeasti, koska juuri kukaan ei ymmärtänyt käsiteltävää asiaa. Se ainoa joka hallitsi asian arvioi, että tehdystä ehdotuksesta poikkeavan esityksen perusteleminen niin, että läsnäolijat ymmärtäisivät sen, tuskin onnistuisi.

Pyöräkatosta koskevat asiat olivat pääosalle osallistujista ainakin jossain määrin tuttuja. Työn hintaluokka vertautui vaikkapa kesäasunnon laajentamiseen. Kattomateriaalien hinnoista ja ominaisuuksista esitettiin useita perusteltuja mielipiteitä. Työn hinnoittelusta syntyi vilkas keskustelu. Keskustelu johti lopulta päätökseenkin.

Kahvitarjoilua koskevat asiat olivat tuttuja myös niille, joille pyöräkatoksen tekniikka jäi vieraaksi. Kaikki pystyivät ottamaan kantaa tarjoilujen tarpeellisuuteen ja tarjoilujen sisältöön. Niinpä siitä keskusteltiinkin kauan ja vilkkaasti. Lopulta päätettiin teettää lisäselvityksiä ja siirtää asia seuraavaan kokoukseen.

Parkinson arvioi, että käsiteltävän summan edelleen pienentyessä, jossakin tulee vastaan raja, jota pienemmät summat eivät enää jaksa kiinnostaa osanottajia. Tällöin myös asian käsittelyaika romahtaa. Tästä rajasta hän käytti nimitystä mielenkiinnon häviämisen raja. Hän arvioi, että tämä raja saattaisi olla suunnilleen sen summan suuruinen, jonka henkilö on valmis laittamaan kolehtiin tai lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen.

Tuntuu varsin luontevalta olettaa, että käsittelyaikoja koskeva laki olisi sovellettavissa  median käyttäytymiseen. Mediaan sovellettuna laki olisi seuraava: asian mediassa saaman huomion määrä on kääntäen verrannollinen asiaan liittyvän rahamäärän suuruuteen.

Hypoteesin paikkansapitävyyttä  voidaan arvioida ajankohtaisen esimerkin valossa. Viimeaikaisista uutistapahtumista esimerkiksi soveltuu kokonaisuus, jonka muodostavat hallituskauden puoliväliin sijoitettu talouspoliittinen kehysriihi, Pekka Himasen Tulevaisuusselonteko sekä ministeri Heidi Hautalan teettämä pimeä työ.

Talouspoliittisessa kehysriihessä arvioidaan hallitusohjelman talouspoliittisen osan toteutumista sekä pyritään päättämään mahdollisesti tarvittavista korjaavista talouspoliittisista toimenpiteistä.  Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi bruttokansantuotteeseen suhteutetun valtionvelan kasvun pysäyttäminen ja taittaminen laskuun. Kehysriihen lähtökohtana on hankala taloudellinen tilanne. Taloudellinen kasvu on painunut kutakuinkin nollaan ja maksutase on kääntynyt negatiiviseksi. Talouden kuva on selvästi synkempi kuin hallitusohjelmaa laadittaessa oletettiin. Valtion velan kasvu näyttäisi olevan pikemminkin kiihtymässä kuin hidastumassa. Kehysriihessä täytyy tehdä tärkeitä päätöksiä, jotka vaikuttavat hyvin monien ihmisten elämiseen ja olemiseen.    

Kehysriihi on näkynyt uutisissa selvästi ja säännöllisesti. Mihinkään hallitsevaan asemaan se ei ole kuitenkaan noussut. Keskustelupalstoilla sitä on käsitelty huomattavan niukasti. Uutisoinnissa on otettu kantaa etupäässä menojen leikkaamiseen (pitäisikö menoja leikata vai eikö pitäisi) ja verotukseen (pitäisikö veroja keventää vai korottaa). Velkaantumisvauhtia on paikoitellen sivuttu, mutta numerotietoa on ollut niukasti. ETLA näyttää arvioineen sopeuttamistarpeen 1,8 miljardiksi euroksi. Tätä voitaneen pitää käyttökelpoisena arviona asian taloudellisesta suuruusluokasta.

Tulevaisuusselonteko on kerran vaalikaudessa valtioneuvostossa eduskunnalle tehtävä asiakirja, jossa pohditaan Suomen tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia. Valtioneuvoston kanslia,  käytännössä pääministeri Katainen,  tilasi filosofi  Pekka Himasen kokoamalta tutkimusryhmältä Suomen tulevaisuusselontekoon liittyvän tutkimuksen tai selvityksen. Tutkimussumma oli 700 000 euroa ja se maksettiin Sitran, Tekesin ja Suomen akatemian varoista. Tutkimuksen alustavat tulokset oli koottu sen väliraporttina julkaistuun Siniseen kirjaan.

Uutisissa Tulevaisuusselonteko sai selvästi kehysriihtä enemmän palstatilaa. Kommenttipalstoilla ja blogeissa se sai aikaan suoranaisen kohun. Uutisoinnissa ja kommentoinneissa käytiin läpi niin Himasen henkilöhistoria kuin tilausmenettelykin. Asiaa pohdittiin monelta kannalta. Oliko kyseessä tutkimus vai selonteko? Jos se oli tutkimus, mikä oli sen tieteellinen pätevyys? Olisiko työ pitänyt kilpailuttaa? Kuinka moinen tilaus vaikutti muuhun tutkimusrahoitukseen? Joissakin kirjoituksissa pyrittiin jopa arvioimaan, saatiinko maksetulle rahalle vastinetta.

Ministeri Hautala oli teettänyt asunnossaan vuonna 2009 oviremonttia ja kotisiivousta ilman kuitteja. Tiedot ja arviot teetetyn työn hinnasta vaihtelivat, mutta suunnilleen 700 euroa vaikutti kutakuinkin oikealta suuruusluokalta. Ministeri Hautala oli jäsenenä harmaan talouden suitsimista suunnittelevassa ministeriryhmässä. Tästä ryhmästä hänet painostettiin eroamaan.    

Ministeri Hautalan pimeän työn teettäminen oli selvästi edellisiä suurempi uutinen. Erityisen kiihkeästi siihen suhtauduttiin keskustelupalstoilla ja blogeissa. Uutisoinnissa ja keskustelupalstoilla käsiteltiin perusteellisesti työn todennäköisiä hintahaarukoita, rikoksen suuruutta, Hautalan miestuttavia ja ennen kaikkea vaadittiin kiihtyneeseen sävyyn ministerin eroa.   

Tieteellinen pätevyys edellyttäisi, että esimerkiksi otetuista tapauksista olisi mitattu kirjoitetut palstamillimetrit ja laskettu keskustelupalstoilla esiintyneiden kommenttien määrät. Valitettavasti tämä ponnistus jäi tekemättä, joten havaintoja ja tuloksia on tyydyttävä pitämään vain suuntaa-antavina. Aiheesta saisi epäilemättä hyvän seminaari- tai opinnäytetyön. Aihe on vapaasti käytettävissä.

Uutisista näkyvin oli Hautalan oviremontti. Sitä myös kommentoitiin selvästi aktiivisimmin. Kommentoinnin aktiivisuutta havainnollistaa esimerkiksi uuden Suomen Puheenvuoro-palsta, johon kirjoitetuista blogeista tehty 100 kpl otanta osoitti, että jokseenkin tasan puolet blogeista käsitteli Hautalan oviremonttia.

Uutisista toiseksi suurin oli Himasen tulevaisuusselvitys. Sekä uutisoinnin määrä, että kommentoinnin määrä olivat karkeasti arvioiden puolet Hautalan oviremontin saamasta huomiosta. Rahasumma puolestaan oli 1000-kertainen Hautalan oviremonttiin verrattuna.

Uutisista pienin oli hallituksen kehysriihi. Sen saama palstatila oli suunnilleen puolet Himasen saamasta palstatilasta ja kommentoinnin määrä vain murto-osa Himasen saamasta kommentoinnista. Rahasumma oli 2500-kertainen verrattuna Himasen tulevaisuusselonteon rahamäärään.       

Tapauksiin liittyvien rahasummien suuruusluokkaerot ovat siinä määrin selviä, että vaikka  uutisoinnin määrien erot vain suuntaa-antavia, tulos riittää osoittamaan, että Parkinsonin esittämä johtokuntien käyttäytymistä koskeva sääntö pätee myös mediaan. Varsinkin sosiaaliseen mediaan sovellettuna, rahamäärien ja mielenkiinnon määrän käänteinen suhde näyttää korostuvan jopa huomattavan voimakkaasti. 

Pohdittavaksi jää, onko jossakin mielenkiinnon häviämisen raja, eli se raja jota pienemmät asiat eivät enää pysty herättämään kiinnostusta.  Jonkinlaisen hypoteesina voisi esittää, että perinteisessä mediassa mielenkiinnon häviämisen raja saattaisi olla toimittajalle tarjottujen kahvin ja pullan hintaluokassa. On mahdollista, että sosiaalisessa mediassa tällaista rajaa ei lainkaan esiinny.