Se suuri rasismikeskustelu

Nyttemmin on suuri rasismikeskustelu päässyt hyvään vauhtiin. Eräs 80-vuotias mummo oli sättinyt toimittaja Ubayya Abu-Hannan tummaihoista adoptiotytärtä. Toimittaja joutui pakenemaan tätä hirvittävää rasismia apurahan turvin Hollantiin, joka osoittautuikin kaikenpuoleiseksi onnelaksi. Joku saattaisi epäillä tätä reaktiota liioitelluksi. Kyseessähän olisi saattanut olla häiriytynyt vanhus, joita heitäkin joskus liikkuu ihmisten ilmoilla. Tällaisen epäilyksen Abu-Hanna torjui tarmokkaasti ilmoittamalla, että kyseinen mummo kyllä edusti kaikkia Suomen mummoja. Eikä syrjintätapaus edes ollut lajissaan ainoa. Kun Abu-Hanna oli kutsuttu Suomen itsenäisyyspäivävastaanotolle, hänen   tytärtään ei ollut kutsuttu mukaan. Tästä teosta Abu-Hanna kyllä ojensi presidentille asianmukaisen nootin, jossa hän ilmoitti, että presidentti ei sitten ole tervetullut hänen lapsensa syntymäpäiville.

Asia olisi ehkä jäänyt tähän. Suomen kansa olisi todettu rasistiseksi ja katumuksen merkiksi toimittajalle olisi kerätty kolehti valtion varoista. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin ei ymmärtänyt mitä hänen rauhaansa kuuluu ja kirjoitti vastineen, jossa uskalsi epäillä toimittaja Abu-Hannan liioittelevan kärsimyksiään. Olihan hän saanut myös kaikenlaisia etuja, palkkioita ja huomionosoituksia. Katastrofi oli valmis, kun tuhannet kansalaiset ilmaisivat kannatuksensa Appelsinin kirjoitukselle ja taputtivat karvaisia rasistinkäsiään. Kävi ilmi, että palautteista peräti 80 % oli Appelsinia puoltavia. Kansa ei siis ottanut nöyrästi vastaan siihen kohdistettuja moitteita, eikä ymmärtänyt säkkiin ja ripotella tuhkaa päänsä päälle. Monet yrittivät päinvastoin väittää, ettei Suomi ole mitenkään rasistinen maa ja ettei kaikki ole rasismia, mitä rasismiksi väitetään. Uskaliaimmat yrittivät jopa väittää, että Suomessa on suhteellisen vähän rasismia useimpiin muihin maihin verrattuna. Olipa niitäkin, jotka rohkenivat epäillä, että Abu-Hanna olisi keskimääräistä hankalampi luonne, ja taipuvainen liioittelemaan kielteisiä kokemuksiaan.  Oli siis aika käynnistää vastaisku ja kansanvalistuskampanja.     

Kampanja käynnistyikin reippaasti pääkirjoitustasolla, kolumneilla, valikoitujen asiantuntijoiden haastatteluilla ja niin edelleen. Joku saattaisi verrata ilmiötä sopulilauman käyttäytymiseen, mutta tämä vertaus olisi sekä asiaton, että asiantuntematon. Eläintieteen asiantuntijat nimittäin tietävät, että sopuli ei ole laumaeläin. Iltalehti kirjoitti, että Suomen on syytä katsoa Abu-Hannan peiliin ja opeteltava sietämään kritiikkiä. Ruben Stiller ehdotti, että Ilta-Sanomien olisi syytä nousta juoksuhaudoista ja keskittyä tutkimaan suomalaisen arjen rasismia. Hän arveli, että herne on sittenkin suomalaisen valkoisen uusnationalistin nenässä ja lopetti ihmettelemällä: "Mikä ihme teitä muuten vaivaa?" Keskisuomalaisen kolumnisti ihmetteli, saako täällä hoilottaa fasismin ja avoimen rasismin sanomaa täysin rinnoin ja ihmetteli hänkin, mikä teitä oikein vaivaa. Kaleva totesi laimeasti, että Suomessa ilmenee rasismia ja epäasiallista suhtautumista ihonväriltään erilaisia ihmisiä ja yleensä muualta muuttaneita kohtaan. On siis aika puhua rasismista. Itä-Savo kirjoitti, että suvaitsevaisuuteen on pitkä matka. Demari kirjoitti, että rasismille tarvitaan vastavoima. Biaudet korosti, ettei rasismi ja alentuva kohtelu ole milloinkaan hyväksyttävää.  Yle teki asiasta oman ohjelmansa ja kyseli nettisivuillaan "Millaisia kokemuksia sinulla on rasismista?"  Johanna Korhosen mielestä suomalainen keskustelu rasismista olisi hupaisaa jos se ei olisi niin surkeaa. Hän ilmoitti nauraneensa ääneen lukiessaan Appelsinin kirjoituksen, koska se paljasti hänen mielestään, että Suomessa ollaan aivan pihalla siitä, mitä rasismi on, eivätkä suomalaiset osaa tai halua tunnustaa omaa rasismiaan.

Alkoi lupaavasti näyttää siltä, että kansa on taas pantu ojennukseen ja asia on järjestyksessä. Joku Mauno Koivisto - muuten se sama henkilö, joka asiantuntemattomuudessaan vertasi toimittajia sopuleihin - oli sanonut aikanaan, että ei pidä provosoitua kun provosoidaan.  Siinä neuvossa saattaa olla jotakin perääkin, mutta ei siitä pidä vetää sellaista johtopäätöstä, etteikö pitäisi syyllistyä kun syyllistetään. Monen näppäimistön voimin oli nyt onnistuttu vakuuttamaan, että Suomi on poikkeuksellisen rasistinen maa. Siis katukaa te syntiset.

Onnettomuudeksi tämä tarina ei päättynyt tähän. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti nosti esiin tuoreimman, 30 Euroopan maassa säännöllisesti tehtävän European Social Survey -tutkimuksen. Sen mukaan, horrible dictu, suomalaisten ulkomaalaisasenteet ovat Euroopan myönteisimpiä. Suomessa on maailman vähiten rasismia. Nyt sitten joudumme ihmettelemään, pitäisikö meidän uskoa tällaisia arvovaltaisia tutkimuksia enemmän kuin toimittajien mielipiteitä.