Maahanmuuttokeskustelun kritiikkiä

Tornioon tuli ruotsista eilen 500 turvapaikanhakijaa. Tänään on luvassa enemmän. Viikko sitten oltiin huolestuneita, kun tulijamäärä näytti paisuvan 15 000 tulijaan vuodessa. nyt puhutaan jo yli kymmenkertaisista luvuista. Kun maahanmuuton padot avataan, siitä seuraa samanlainen ilmiö, kuin järvenlaskussa joka suoritetaan hiekkaperäisessä maastossa. Jos laskuvirtaa ei tiukasti kontrolloida, se kaivaa oman uomansa jatkuvasti leveämmäksi ja syvemmäksi, virtaus paisuu kontrolloimattomaksi ja jatkuu siihen asti, että löytyy tasapaino, laskettavasta järvestä ei enää riitä vettä virtauksen ylläpitämiseen. Joensuulaiset tuntevat hyvin tarinan Höytiäisen laskusta ja sen synnyttämästä tulvasta. Paasikivi sanoi aikoinaan, että poliitikot joutuvat korjaamaan ne ikkunat, jotka lehtimiehet kivittävät rikki. Kun media leväyttää ovet selälleen, maksumiehiksi joudumme me kaikki.     

Media on kovasti moittinut maahanmuuttokeskustelun tasoa. Niinpä se on sulkenut palstansa maahanmuuttoa sivuavien uutistensa kommentoinnilta. Suurin osa kritiikistä olisi kuitenkin syytä kohdistaa lehdistöön itseensä. Sen uutisointi on valikoivan yksipuolista, epäanalyyttistä ja lyhytnäköistä.  Uutisoinnissa käytetään epämääräisiä käsitteitä, usein harhaanjohtavasti. Lehdistö on nähnyt tehtäväkseen taistelun maahanmuuton puolesta sekä maahanmuuton kritiikkiä ja maahanmuuttokriittisiä vastaan. Ja tässä taistelussa lähdekritiikki on tarpeetonta ja uutisten harhaanjohtavuus hyväksyttyä.

Mediassa levisi hiljattain sydäntä särkevä kuva pienestä syyrialaispojasta, joka oli hukkunut pakomatkallaan kohti turvallisempia oloja. Pojan isä kertoi järkyttyneenä, kuinka hänen vaimonsa ja lapsensa hukkuivat hänen ponnisteluistaan huolimatta, kun vene kaatui aallokossa. Myöhemmin englantilaisista lehdistä löytyi myös muiden onnettomuudesta pelastuneiden kertomuksia, joista kävi ilmi, että kyse ei ollut syyrialaisista sotapakolaisista vaan kurdeista. He  olivat olleet pitkähkön aikaa Turkissa ja pyrkimässä Eurooppaan. Venettä ohjasi järkyttynyt isä itse. Hän toimi yhteistyössä ihmissalakuljettajien kanssa. Jos tällaisiin uutisiin tulee oikaisuja, kuten tässä tapauksessa lopulta tapahtui, ne tulevat päiviä myöhemmin kuin ulkomaisessa lehdistössä ja vasta sitten kun oikaisevat tiedot jo ovat levinneet sosiaalisessa mediassa.  

Mediassa levisi myös tarina pääministeristä jututtamassa 17-vuotiasta turvapaikanhakijaa. Hän kertoi kuinka hän itkee joka aamu, kun joutuu nukkumaan samassa huoneessa muiden pakolaisten kanssa. Eipä aikaakaan, kun sosiaalisessa mediassa levisi kaappauksia kyseisen nuorukaisen sosiaalisen median profiileista, joissa hän esiintyi bilettämässä ympäri Eurooppaa, ja kommentoimassa kokemuksiaan tyyliin: “way better than bulgaria sofia ?! for fuck sake bulgarians are dirty as shit”. Kävi ilmi, että hän oli pahoinpidellyt yhden uhrin viideksi kuukaudeksi sairaalahoitoon ja, että hän on istunut vankilassa ja uhannut tappaa lukuisia ihmisiä. Hän oli eri yhteyksissä muutellut ikäänsä ja todennäköisimmin oikea ikä oli jossakin 20 v. paikkeilla.  Tämän jälkeen Helsingin Sanomat teki pitkän jutun, jossa se paheksui kyseisen henkilön sosiaalisen median profiilien levittämistä erilaisissa "rasismi ja väkivaltasivustoissa" sekä sitä, että hän oli kertomansa mukaan joutunut nettiuhkausten kohteeksi.  

  

Maahanmuuttokritiikissä on kyllä paljon asiatontakin, mutta lehdistön tapa niputtaa sen enempää erittelemättä kaikki maahanmuutto yhdeksi asiaksi, kaikki maahanmuuttokritiikki samaan nippuun  ja kaikki maahanmuuttoa kritisoivat ääriaineksiksi, on älyllisesti epärehellistä ja epäammattimaista. Lehdistö on hyökännyt sosiaalista mediaa vastaan syyttäen sitä vihapuheesta ja pyrkien jokseenkin suorasukaisesti saamaan aikaan jonkinasteisen nettisensuurin.  Netistä tietysti löytyy tietysti myös vihakirjoittelua, mutta varsinainen syy hyökkäilyyn näyttää olevan pikemminkin se, että sosiaalinen media rikkoo ammattitoimittajien tiedotusmonopolin, täyttää niitä aukkoja, jotka lehdistö tietoisesti jättää uutisointiinsa ja oikoo virheellistä uutisointia.

Uutisoinnissa on joskus myös myönteisiä poikkeuksia, kuten ulkoministeriön erikoistutkijan Hiski Haukkalan kirjoitus Suomen Kuvalehdessä, jossa käsiteltiin Afrikasta lähtevän maahanmuuton syitä  otsikolla "Afrikan kohtalo koskee myös meitä". Siinä tuotiin esiin Afrikan väestönkasvu ja sen vaikutus siirtolaisuuteen, vaikutus maanosan tulevaisuuteen ja ekologiset vaikutukset  Tällaiset kirjoitukset, joissa muuttoliike asetetaan laajempaan kehykseen ja jossa analysoidaan sen syitä ja vaikutuksia ovat kuitenkin tavattoman harvinaisia. Pääsääntöinen juttutyyppi on tunteisiin vetoavaksi tarkoitettu yksilötarina, jossa kerrotaan joko onnettoman pakolaisen traagisesta kohtalosta tai onnellisesta maahanmuuttajasta joka antaa luovan panoksena uuden kotimaansa hyväksi. Myynnin ja markkinoinnin puolella tätä kutsutaan mielikuvamainonnaksi.

Tällaisessa mielikuviin perustuvassa journalismissa hallitsevaan asemaan on noussut tunnetyrannia, jonka tarkoituksena on mielipiteiden ohjaaminen. Tällaisessa journalismissa järjen käyttöä kutsutaan kyynisyydeksi sekä muukalaisvihaksi, rasismiksi ja äärioikeistolaisuudeksi. Järjen ja tunteen välisestä dialogista on luovuttu ja siirrytty tunteiden yksinvaltaan ja voi sitä onnetonta, joka uskaltaa käyttää järkeään. Tärkeää ei enää ole tekojen vaikutus ja seuraukset vaan se, missä tunnetilassa ne on tehty.

Maahanmuuttoa käsitellään mediassa pääosin yhtenä eriytymättömänä ilmiönä, vaikka se ei sitä ole. Tarkoituksena näyttää olevan tunteeseen voimakkaimmin vaikuttavien aspektien ulottaminen kaikkea maahanmuuttoa koskevaksi. Pakolaisuus ja siirtolaisuus ovat kuitenkin eri asioita ja ne tulisi myös eri asioina käsitellä. Pakolaiset ovat ihmisiä, jotka pakenevat sotaa ja konflikteja . He tarvitsevat turvapaikkaa konfliktin ajaksi. Konfliktin pitkittyessä pakolaisuus kyllä saattaa aikanaan muuttua siirtolaisuudeksi. Siirtolaiset puolestaan hakevat parempaa elämää. Läheskään kaikki turvapaikan hakijat eivät ole pakolaisia. Monet, itse asiassa useimmat  heistä ovat siirtolaisia, jotka pyrkivät käyttämään hyväkseen turvapaikkajärjestelmää päästäkseen haluamaansa maahan ja saadakseen pakolaisille tarkoitettuja taloudellisia ja sosiaalisia etuja. 

   

Maahanmuuttokeskustelussa pakolaisten auttaminen ei juurikaan ole herättänyt vastalauseita, niin kuin sen ei pitäisikään. On kyllä väitelty siitä, mikä on tarkoituksenmukaisin auttamistapa, mutta ei itse auttamisen periaatteesta.

Siirtolaisuuden suhteen asia on jo toisin. Siirtolaisuus on eri asia kuin pakolaisuus, ja sitä on myös syytä käsitellä eri asiana. Siirtolaisuuteen voi olla monia syitä ja sillä voi olla monia seurauksia, niin lähtömaassa kuin vastaanottajamaassakin. Parhaassa tapauksessa siirtolaisuus hyödyttää sekä lähtömaata, että vastaanottajamaata, mutta se voi olla myös haitallista jommallekummalle tai molemmille Jos siirtolaisuuden halutaan olevan hyödyllistä, tulijoiden ja vastaanottajamaan intressien tulisi kohdata. Näin on, kun tulija tarvitsee työtä ja vastaanottajamaa työn tekijöitä. On ongelmia, joita voidaan hoitaa siirtolaisuuden avulla mutta on myös ongelmia, joita sillä ei voida hoitaa. Pahimmassa tapauksessa siirtolaisuus voi johtaa tuhoisiin seurauksiin.   

Voimakasta kritiikkiä on saanut näkemys, jonka mukaan siirtolaisella on oikeus valita kohdemaansa ja oikeus saada siellä elatus riippumatta siitä, tekeekö hän töitä vai ei. Tämä kritiikki on täysin aiheellista. Osa kritiikistä on asenteellista ja asiatontakin, mutta suuri osa on varsin hyvin perusteltua. Valtiolla on kansalaisiaan koskevia vastuita ja pystyäkseen kantamaan näitä vastuita, sen tulee voida päättää kuinka paljon ja minkälaisia siirtolaisia se vastaanottaa. Niinpä lehdistön tapa suhtautua siirtolaisiin ikään kuin he olisivat pakolaisista on harhaanjohtava ja suorastaan epärehellinen.

On vedottu siihen, että Suomesta on lähtenyt eri aikoina siirtolaisia USA:han, Kanadaan, Ruotsiin ja Australiaan. Kaikissa tapauksissa lähdön syynä on ollut Suomessa vallinnut työn puute. Vastaanottajamaissa puolestaan on ollut työvoimapula. Suomalaiset, kuten muutkin siirtolaiset ovat menneet tätä työvoimapulaa paikkaamaan. Vastuu toimeentulosta on ollut siirtolaisella, ei vastaanottajamaalla. Kaikki osapuolet ovat hyötyneet, molempien ongelmia on ainakin helpotettu.

Toisenlainen esimerkki on Pohjois-Amerikan siirtolaisuus. Englannista ja Irlannista lähteneet siirtolaiset asettuivat asumaan alkuasukkaiden eli intiaanien naapureiksi. Yhteiselo sujui varsin kauan suhteellisen rauhanomaisesti. Ei konflikteitta mutta vuorovaikutus säilyttäen. Viisi sivistynyttä heimoa (tai kansakuntaa) Cherokeet, Chocatw't, Creekit, Chikasawt ja Seminolet omaksuivat monin osin eurooppalaisen kulttuurin, lukutaidon, kristinuskon, keskitetyn hallinnon ja kirjoitetut lait. He harjoittivat kaupankäyntiä ja solmivat avioliittoja siirtolaisten kanssa.  Yhteiselo päättyi, kun käenpoika kasvoi liian suureksi ja työnsi ulos pesän alkuperäiset poikaset. Vuonna 1830 siirtolaiset säätivät lain nimeltä Indian Removal Act. Siitä alkoi intiaanien väkivaltainen häätäminen ensin Mississipin länsipuolelle ja sitten yhä pienempiin territorioihin. Siirtolaiset olivat osoittautuneet alkuperäisväestölle tuhoisiksi.

Pohjois-Amerikan siirtolaisuutta on mainostettu esimerkkinä siirtolaisuuden synnyttämän monikulttuurisuuden siunauksista. Tämä on suuresti harhaanjohtavaa. Pohjois-Amerikan siirtolaiset säilyttivät kulttuurinsa, alkuperäisväestö sopeutui siihen, mutta se ei pelastanut alkuperäisväestöä. Siirtolaiset tulivat keskenään hyvin läheisistä kulttuureista. Aluksi Brittein saarilta, sittemmin Saksasta ja myöhemmin muualta Euroopasta. Kulttuuriset etäisyydet olivat pieniä ja kulttuurien välinen kitka pysyi rajoitettuna. Uudet tulijat integroituivat aikaisempien tulijoiden kulttuuriin. Poikkeuksen muodostivat maahan orjiksi tuodut afrikkalaiset, joiden asema ja kulttuuri poikkesi jyrkästi maan muiden asukkaiden kulttuurista. Orjuus lopetettiin vuonna 1865, mutta kulttuurinen integroituminen edelleen monessa suhteessa vajavainen ja konfliktialtis.

Media suhtautuu monikulttuurisuuteen yksisilmäisen myönteisesti, pitää sitä tavoiteltavana ja suorastaan keskeisenä syynä siirtolaisuuden suosimiseen. Se kaihtaa kertomasta monikulttuurisuuden riskeistä. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Kulttuurien sekoittaminen voi olla hedelmällistä ja näin on yleensä silloin kun kulttuuriset etäisyydet eivät ole kovin suuria, silloin kun kulttuurit ovat yhteensopivia ja silloin kun vähemmistökulttuurin osuus väestöstä on pieni. Tällöin ei juurikaan synny kulttuurisesti eristyneitä enklaaveja. Toisaalta, on kulttuureja jotka sopeutuvat ylimalkaan huonosti toisiin kulttuureihin ja on kulttuureja joiden keskinäinen konfliktialttius on suuri. Kaikki muistavat hutut ja tutsit, Jugoslavian hajoamisen yhteydessä tapahtuneet joukkomurhat, Intian itsenäistymiseen liittyvän verisen jakautumisen Intiaksi ja Pakistaniksi. Esimerkkejä ei ole vaikea löytää. Konfliktit ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Kuitenkaan emme löydä mediasta käytännöllisesti katsoen lainkaan analyysiä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat kulttuurien yhteen sopimiseen ja minkälaiset prosessit edesauttavat kulttuurien integroitumista. Ja tuolla jälkimmäisellä en totisesti tarkoita niitä naiiveja "ollaan kilttejä toisillemme" -juttuja.

Merkittävin esimerkki ongelmasta jota ei voida siirtolaisuuden avulla hoitaa on Afrikan väestönkasvu. Ja se on maailman ylivoimaisesti pahin ongelma. Kuitenkin media pyrkii propagoimaan nimenomaan siirtolaisuuteen perustuvaa toimintamallia.   

Yllä olevat väestöpyramidit kertovat, että väestön kasvu on saatu hallintaan kaikkialla muualla paitsi Afrikassa, jossa se jatkuu räjähdysmäisenä. Koska maapallon luonnonvarat ovat jo nyt liikakäytöllä, väestönkasvu johtaa väistämättä kurjistumiseen, ekokatastrofiin tai molempiin. Ainoa ratkaisu on siis väestönkasvun pysäyttäminen ja mieluiten väestömäärän saaminen laskevalle käyrälle. Jos Afrikan väestönkasvun ongelmia  yritetään ratkoa muuttoliikkeen avulla, ainoa tulos on ongelman levittäminen ja katastrofin syventäminen. Kuvat kertovat myös sen, että Afrikan ikäpyramidin alimmat kerrokset ovat runsaat 7 kertaa Euroopan vastaavia runsasväkisemmät. Vaikka ekologisia rajoitteita ei olisi ja vaikka Eurooppaan muuttaisi Afrikasta yhtä paljon väkeä kuin Euroopassa syntyy, se ei riittäisi Afrikan väestöongelman ratkaisemiseen. Se vain synnyttäisi Eurooppaan uuden väestöongelman. Jostakin syystä media käsittelee varsin niukalti väestönkasvun ja muuttoliikkeen aiheuttamia ekologisia ongelmia. Se ei katso nenäänsä pidemmälle, se haluaa vain antaa periksi väestöpaineille vaikka myötäilyn tulokset ovat katastrofaaliset koko maapallon kannalta.

Maahanmuuton taloudellisten vaikutusten uutisointi on jokseenkin kauttaaltaan harhaanjohtavaa. Kustannukset piilotetaan tai aliarvioidaan. Hyötyjen ja muiden vaikutusten arviointi on suurelta osin toiveajattelua.

Yhden lehden arvion mukaan 30 000:sta tulijasta kertyy vuosittain noin 400 miljoonan euron rasitus. Tämä tarkoittaisi 13 000 euroa/henkilö/vuosi, eli 35 euroa/henkilö/päivä.  Toinen kertoo saaneensa maahanmuuttovirastosta tiedon, että yhden ihmisen vuorokausi vastaanottokeskuksessa maksaa valtiolle 40 euroa. Sen mukaan summa pitää sisällään kaikki vastaanottokeskuspalvelut.  Maahanmuuttoviraston tilinpäätös vuodelta 2014 kertoo, että viraston vastaanoton kustannukset olivat runsaat 20 000 euroa/henkilö/vuosi eli 55 euroa/henkilö/päivä. Tämä on toteutunut luku, jossa ei ole huomioitu edessä olevaa kapasiteetin nopean nostamisen vaikutusta kustannuksiin. Yleensä sellainen nostaa kustannuksia hyvinkin jyrkästi. Tämä summa ei myöskään pidä sisällään muiden toimijoiden, kuten terveydenhuollon kustannuksia. Media ei siis onnistu löytämään lähellekään oikeaa summaa vaikka tavallinen matti meikäläinen saa yllä olevat tiedot esille parissa minuutissa. Mitä kustannuksia on piilossa noiden takana, on jo sitten toinen tarina. 

Hyötyjen puolella vedotaan toistuvasti kestävyysvajeeseen. Kerrotaan, että työikäisten määrä suhteessa eläkeläisiin on kääntymässä epäedulliseksi. Hehkutetaan, että pakolaiset ovat uusi Nokia. Hehkuttaja perustelee näkemystään sillä, että Yhdysvallat on esimerkki maasta, jonka huipputuottavia innovaatiokeskittymiä ruokitaan koulutettujen maahanmuutolla. Toinen mainostaa, että 100 000 uutta maahanmuuttajaa vuoteen 2030 mennessä puolittaisi kestävyysvajeen, jos maahanmuuttajien työllisyysaste nousisi kantaväestön tasolle.  Ihan hyviä visioita. Niissä vain on pari heikkoutta. Turvapaikanhakijoissa ei ole noita huipputuottavia koulutettuja. Silloin kun tulossa on Nokian Rajeev Surin kaltaisia henkilöitä, he eivät ole hakemassa turvapaikkaa ja heidät otetaan avosylin vastaan.  Ja mitä tulee tuohon kestävyysvajeskenaarioon, niin "jos jos ei tiellä ois, niin lehmätkin lentää vois". Kestävyysvajetta eivät paranna työikäiset vaan työtä tekevät. Tällä hetkellä Suomessa on korkea työttömyys ja sen kasvaa nopeasti, lähes nopeimmin Euroopassa. Meillä ei siis ole puutetta työvoimasta vaan päinvastoin. Turvapaikanhakijat ovat pääosin peräisin Somaliasta ja Lähi-Idästä. Näiden ryhmien työllisyysaste on 40 % tasolla eikä näytä paranevan maassaoloajan funktiona. Heidän työllisyysasteensa on suunnilleen 60 % kantasuomalaisten vastaavasta. He eivät vähennä kestävyysvajetta. He pahentavat sitä. Ne kestävyysvajetta vähentävät maahanmuuttajat tulevat Virosta, Venäjältä ja Länsi-Euroopasta. He tulevat normaalin maahanmuuttomenettelyn, eivät turvapaikkamekanismin kautta.    

Jos media hoitaisi tehtäviään, se myös tutkisi pakolaisliiketoiminnan toimijoita ja menettelyitä, kuten erilaisten mafioiden ja ISISin ihmissalakuljetusbusineksista. Se tutkisi sitä, miten turvapaikanhakijoita käytetään ylihinnoiteltujen majoitus- ja palveluliiketoimintojen perustana. Se tutkisi sitä, kuinka humanitaariseksi suurvallaksi julistautunut Ruotsi dumppaa turvapaikanhakijoita naapuriinsa Suomeen, huomattuaan kuinka suuria ongelmia tämä tulijoiden virta heille aiheuttaa. Se tutkisi sitä, kuinka EU:n väljentynyt pakolaispolitiikka on kasvattanut jyrkästi turvapaikanhakijavirtaa. Se tutkisi sitä, kuinka lähtömaissa mainostetaan kohdemaita ja ohjeistetaan, minkälaisia tarinoita tulee kehittää haastatteluja varten. Nyt joitakin näistä asioista sivutaan pikku-uutisissa, mutta valtaosan tilasta valtaavat erilaiset tervetuloa-tänne -piknikit ja "kuinka maahanmuutosta tuli sukupuolten sota"  ja kuinka toimittajille (tietysti naistoimittajille) lähetetään jopa vihaviestejä.