keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Erään mediakohun anatomia

Kesko  järjesti Marina Congress Centerissä  Kaupan päivä -tapahtuman. Paikalla oli lähes 700 juhlavierasta, sillä samalla juhlittiin Keskon 70-vuotista taivalta. Tilaisuus oli luonteeltaan varsin epävirallinen, kuten firmojen sidosryhmätilaisuudet tapaavat olla.
Tapahtuman pääpuhuja oli pääministeri Mari Kiviniemi. Pääministeri Kiviniemi ja Halmesmäki ovat molemmat Pohjanmaalta, jossa reipasta puhetta harrastetaan ja arvostetaan. Toimittaja Kirsi Heikel ja pääjohtaja Halmesmäki kävivät kevyeen tapaan läpi vuoden tapahtumia. Välillä Heikel ja Halmesmäki puhuivat suoraan pääministerille, välillä toisilleen.
Halmesmäki kehui pääministeriä älykkääksi ja kielitaitoiseksi, melkeinpä täydelliseksi.  Vahinko vain, että hänellä on niin läheiset suhteet pääkilpailijaan eli S-ryhmään. Heikel otti puheenvuoron ja hehkutti, että "kun hän on niin kauniskin"  ja kuinka Venäläisetkin ovat olleet aivan ihastuneet.  Puheenvuoro siirtyi Halmesmäelle,  joka totesi, että tähän halpaan hän ei mene, kun se Audi-mieskin... mutta että ei jäisi väärää kuvaa, kyllä hänestäkin pääministeri on tyylikäs ja edustava, mutta "[...] mutta kyllähän pääministeri on todella tärkein toimitusjohtaja, päätöksentekijä, ja nimikin 'pääministeri', niin sehän viittaa järkeen ja päähän, että se olisi aika hämmentävää, jos olisi kokovartaloministeri. Vai mitä?"
Jatkossa sivuttiin vähän Suomen presidenttejä ja heidän karikatyyrimäisiä ulkoisia ominaisuuksiaan. Mainittiin Mannerheimin viiksivaha, Ahtisaaren kävely, Koiviston otsakiehkura, Kekkosen taideharrastukset ja niin edelleen. Tunnelma oli hyväntuulinen. Läsnäolijoiden mukaan tilaisuus oli oikeasti hauska.
Kauppalehden toimittaja irroitti Halmesmäen esityksestä pari irrallista lausetta, muutti niitä niin, että merkitys kääntyi päinvastaiseksi ja veti niistä kohuosikot. Helsingin Sanomat  peesasi välittömästi tekemällä lyhyen ajan sisällä kolme peräkkäistä nettiuutista, kokosivun jutun printtilehteen, pääkirjoituksen, etusivun jutun Ilta-Sanomiin ja niin edelleen.
RKP:n puheenjohtaja, tasa-arvoministeri Stefan Wallin antaa välittömästi lausunnon ja pitää Keskon pääjohtajan puheita "kokovartaloministeristä" epäonnistuneina. "Jos tämä oli huumoria, niin tällainen huumori ei enää kolahda. Ajat ovat muuttuneet onneksi."

Naisasialiitto Unioni tuomitsee jyrkästi Keskon pääjohtajan kommentit pääministeri Mari Kiviniemestä.
Tasa-arvovaltuutettu on vähän varovaisempi. Tuomitsee luonnollisesti, kuten hänen rooliinsa kuuluu, mutta ei näe syytä juridisiin toimenpiteisiin.
Hesarin taloustoimituksen esimies kauhistee ja rinnastaa Halmesmäen esityksen vammaisten huonoon työllistymiseen,  sukupuolenvaihtajien ylennyksiin  ja kauhistelee  "missä on sivistys Suomessa".  Miten nämä liittyvät Halmesmäen esitykseen, ei oikein aukene lukijalle.
Pääkirjoituksessa  mahdollisesti sama taloustoimituksen esimies  jatkaa kauhistelua.  Keskon johtajalta taas sovinistinen kommentti.  Halmesmäki ei ole ensimmäinen Keskon johtaja, jonka lausunnot voi tulkita sovinistisiksi. Edellisen kerran tähän syyllistyi Keskon varapääjohtaja Timo Karake vuonna 1995.
Politiikan toimittaja oli sitä mieltä, että nyt  on tehty virhe ja pitää pyytää anteeksi.  Toimittaja  ilmoittaa, että Ilta-Sanomat julkaisi juonnon sanasta sanaan niin, että ei voida väittää että tässä reagoitaisiin asiayhteydestään irroitettuihin lauseisiin.  Sen jälkeen hän irroittaa  asiayhteydestä kaksi lausetta ja tulee siihen tulokseen, että Keskon täytyy selittää tai sovinistinen maine pahenee.   Juonnon kuunneltuani totesin, että politiikan toimittaja siteerasi asiayhteydestään irroittamaansa  kohtaa  väärin.  Mutta tarkoitushan  pyhittää keinot.
Suomen Kuvalehden kolumnisti Leena Sharma kirjoittaa: " Keskon pääjohtajan Matti Halmesmäen mielestä pääministeri Mari Kiviniemi on ”kokovartaloministeri”. Halmesmäkeä puolestaan voisi luonnehtia sanalla ”älykääpiö” . Mitäpäs sitä tosiasioista, kun toimittajalla on asenne ja mielipide. Jos ne eivät osu yksiin tosiasioiden kanssa, sitä pahempi tosiasioille.
Ilta-Sanomat - melkein ainoana joukosta - teki journalistisesti oikean teon. Hankki ja julkaisi tilaisuuden juonnon. Mitä siitä paljastuikaan. Kevyttä leikinlaskua suuntaan jos toiseenkin. Samanlaista harrastetaan yleisesti juhlapäivällisillä firman juhlissa ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa.  Heitellään pieniä hyväntahtoisia kokkapuheita suuntaan jos toiseenkin. Tunnelma on hyväntuulinen ja mukana olijat viihtyvät. Niin oli tässäkin tapauksessa, kunnes pahansuopa ja ahdasmielinen media iski.  

Oululainen Kaleva oli toinen asialinjalla pysyttäytynyt lehti. "Keskon juhlista noussutta kohua voi toisaalta kuvata myös aikamoiseksi ylireaktioksi. Ilta-Sanomat julkisti perjantaina sana sanalta nauhalta puretun keskustelun, joka tilaisuudessa käytiin. Sanailussa on mukana kosolti huumoria tai ainakin sen yritystä. Kiviniemi-heitot ovat pieni osa kokonaisuutta, eivätkä näytä asiayhteyteen liitettyinä lainkaan niin kammottavilta kuin voisi syntyneestä keskustelusta päätellä. Itse asiassa voi hyvin perustein myös väittää kärpäsestä tehdyn härkäsen."  Tässä maassa on siis vielä hiukan asiallistakin journalismia.

Hesarin vääristellyn uutisoinnin innoittamat lukijat raivoavat keskustelupalstalla:
·         Pärjään lähitulevaisuuden ilman K-kauppaa.
·         Keskon pääjohtaja Halmesmäki on kommenteillaan osoittanut olevansa seksistinen sovinisti, jonka on välittömästi ymmärrettävä erota tehtävästään. Ala-arvoisten seksististen heittojen viljeleminen ei ole hyväksyttävää käytöstä, varsinkin kun kommentoija on mies ja kommentoinnin kohde on naispuolinen.
·         Potkut koko äijälle. En muutenkaan käy sikakalliissa K-kaupassa
·         Aion boikotoida K-ketjun liikkeitä siihen asti, kunnes Halmesmäki pyytää julkisesti anteeksi typeriä puheitaan tai eroaa tehtävästään, mielellään molempia.
·         Vain suomalainen rehvakas ja rääväsuinen mies voi perustella tuollaista puhetta
·         Olen lukevinani rivien välistä, että tässä puolustetaan jotain junttia, joka oli kutsunut pääministeriä päin naamaa kokovartaloministeriksi?

Toki muutamissa kommenteissa ihmeteltiin syntynyttä tai paremminkin synnytettyä kohua. Joissakin yritettiin kehottaa että "kuunelkaa nyt ensin se nauha".  Muutamassa hämmästeltiin sitä, että sopuli toisensa jälkeen on perustanut uutisointinsa, kolumninsa ja kommenttinsa alkuperäiseen uutiseen, jonka virheellisyys on saattanut olla jopa tarkoituksellista.  Tämä ei tietysti vaikuttanut mitenkään lynkkaushenkiseen laumaan, joka oli päässyt hyvään vauhtiin.  Meno oli kuin villissä lännessä. Hirteen vaan, oli syyllinen tai ei. 

Stalinin Neuvostoliitossa huonosta vitsistä sai potkut, hyvästä joutui Siperiaan ja oikein hyvästä lähti henki.  Julkiset tilaisuudet olivat ikäviä, harmaita ja pelon leimaamia. Jokainen punnitsi pikkutarkasti sanojaan ja pitäytyi ehdottomasti oikeaoppisessa liturgiassa. Se kai näidenkin toimijoiden tavoitteena on. 

Politiikan toimittaja ja muutamat muut vaativat anteeksipyyntöä. Onko tässä siis syytä pyytää anteeksi. Sanoisin, että Kauppalehden ja Hesarin olisi kyllä syytä pyytää anteeksi lukijoiltaan, Keskolta ja Halmesmäeltä. Lukijoiltaan harhaanjohtavaa uutisointia sekä  huonoa ja asenteellista journalismia. Keskolta ison asiakkaansa vahingoittamista. Halmesmäeltä vääristeltyä, loukkaavaa ja vahingoittavaa uutisointia.

Hesarin ehkä kannattaisi harkita tykönään miten pitäisi menetellä muutamien toimittajiensa suhteen, jotka käyttävät työnantajansa välineitä oman ideologiansa ajamiseen tavalla, joka vahingoittaa lehden mainetta luotettavana uutisforumina.


PS.
Niin, mitenkä olikaan se taas sovinistinen kommentti,  jonka Karake heitti vain hetki sitten, vuonna 1995 .  Tuolloinhan kysyttiin, miksi naisia ei ole yritysten johtotehtävissä, ja vastaus kuului: "kun naisilla on tämä handicap",  jolla viitattiin lapsiin ja perhe-elämään. Ahkerana golfin pelaajan Karake viittasi tasoitukseen. Tarkoitus oli nähtävästi sanoa, että lasten synnyttäminen ja hoito on ehkä hidastanut naisten urakehitystä. Toimittaja käänsi handicapin vammaksi. Oliko kysymys asiantuntemattomuudesta vai tahallisesta vääristelystä. Sen taitaa tietää vain kyseinen toimittaja itse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti