Oikeisto-vasemmisto jakoko muka vanhentunut

Media on alkanut soveltaa poliittiseen kenttään jakoa liberaaleihin ja konservatiiveihin vanhan vasemmisto-oikeisto jaon sijaan. Sen mielestä vasemmisto-oikeisto jako on vanhentunut ja poliittisia toimijoita on tämän takia vaikea sijoittaa tälle akselille. On tietysti totta, että moni-ilmeisiä yhteiskunnallisia näkemyksiä on vaikea sijoittaa yksiulotteiselle akselille kun toimija voi joissakin asioissa olla lähellä akselin yhtä päätä ja toisissa asioissa toista päätä. Ratkaisuksi valittu yksiulotteisen kuvaajan korvaaminen toisella yksiulotteisella kuvaajalla tuskin tuo parannusta, varsinkaan kun ratkaisu kertoo lähinnä ajattelun sekavuudesta. Liberaalin vastapuolella ei nimittäin ole konservatiivi vaan autoritäärinen ja konservatiivia vastapäätä ei seiso liberaali vaan radikaali.

Miksi sitten on otettu käyttöön tällainen kummajainen, jossa liberaalinen konservatiivi on samanaikaisesti akselin molemmissa päissä ja autoritäärinen radikaali ei löydä sijaa ollenkaan. Onko syynä pyrkimys mielikuvien manipulointiin. Latautuneita termejä käyttämällä, kohdetta koskevat mielikuvat pyritään irrottamaan objektiivisista havainnoista. Tällainen puolestaan on omiaan johtamaan käsitteiden hämärtymiseen. Yksi esimerkki tuosta käsitteiden hämärtymisestä tuli vastaan EVAN arvo- ja asennetutkimuksen 2018 tuloksissa. Sen mukaan perussuomalaiset, jotka mediassa esitetään yleensä äärikonservatiiveina, ovat yhtä liberaaleja kuin vihreät, jotka puolestaan esitetään kaikkein liberaaleimpina.

Mielikuvia käytetään välineinä henkien taistelussa ja kannattajien haalinnassa. Omaan jengiin pyritään liittämään liittämän positiivisia mielikuvia herättäviä sanoja ja vihollisjengiin negatiivisia mielikuvia herättäviä sanoja. Tämä voi olla syynä siihen, että vasemmisto -sana haluttiin korvata liberaali -sanalla. Neuvostoliiton romahdus pilasi perusteellisesti vasemmiston brändin. Käytännölliseti katsoen kukaan enää halunnut tunnustautua vasemmistolaiseksi. Sillä tuotenimellä ei enää pystytty myymään, joten tilalle piti etsiä uusi nimitys ja liberaali -sana herätti positiivisia mielikuvia.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen pöly on nyt laskeutunut ja sen mukana termien mielikuvarasitteet vähentyneet. Niinpä voidaan palata takaisin siihen kysymykseen, onko vasemmisto-oikeistojako oikeasti vanhentunut vai onko se edelleen käyttökelpoinen.   Löytyykö oikeisto-vasemmisto -asetelmalle kohtuullisen objektiivinen tunnusmerkistö, joka toimisi paremmin kuin tuo onneton liberaali-konservatiivi käsitesotku.

Vasemmisto ja oikeisto termit ovat perua Ranskan vallankumouksen ajalta, jolloin radikaalit jakobiinit istuivat vasemmalla ja konservatiiviset kuninkaanvallan kannattajat oikealla. Jakobiinien perillisiä kuten bolseviikkeja, kommunisteja ja sosialisteja on siitä pitäen nimitetty vasemmistopuolueiksi. Konservatiivipuolueita on vastaavasti nimitetty oikeistopuolueiksi. Ranskan vallankumouksen jälkeen vasemmiston ominaispiirteet ovat muuttuneet suhteellisen vähän. Oikeiston puolella on tapahtunut enemmän muutoksia, lähinnä talouselämän muutosten ja yhteiskunnan demokratisoitumisen johdosta ja näkemysten hajonta on siellä kasvanut suuremmaksi mutta se on jo oma tarinansa.

Käydäänpä siis hahmottelemaan vasemmiston ja oikeiston ominaispiirteitä eri elämän alueilla.

Yksilö ja yhteisö

Vasemmistolle on ominaista kollektivismi, oikeistolle individualismi.

Kollektivismi on ollut vasemmistolaisuuden ytimessä Bastiljin valtauksesta alkaen. Vasemmisto kannattaa yhteisomistusta, kerrostaloja, vuokralla asumista ja kommuuniasumista, joukkoliikennettä ja yhteiskäyttöautoja sekä joukkokasvatusta.  Henkilökohtainen omistusoikeus ei ole korkealla vasemmiston agendalla vaan se on pikemminkin epäilyttävä asia, jonka käyttöaluetta on hyvä rajoittaa. Kollektiivinen omistus on ensisijalla yksityisomistukseen verrattuna. Hyödykkeiden käyttö ei silloin perustu omistusoikeuteen, vaan se mielellään korvataan henkilöille luovutettavalla käyttöoikeudella. Henkilöt halutaan nähdä kollektiivin osina ja halutaan vahvistaa heidän sidoksiaan kollektiiviin ja riippuvuuttaan kollektiivista.

Oikeiston ajattelun ytimessä ovat individualismi ja omistusoikeus. He kannattavat pientaloja, omistusasumista, yksityisautoilua ja yksilöllistä kasvatusta. He katsovat, että omistaja huolehtii omistamistaan asioista paremmin, huolellisemmin ja taloudellisemmin kuin kasvoton kollektiivi. Oikeistolaisen näkemysten mukaan henkilöiden osallistuminen ja yhteisöllisyys ovat hyviä asioita, mutta yhteisöjen toimintaan osallistumisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja yhteisiin intresseihin.

Yhteiskunnan rooli

Vasemmisto kannattaa suurta valtiota ja suurta julkista sektoria. Oikeisto kannattaa pientä valtiota, niin sanottua yövartijavaltiota, ja rajoitettua julkista sektoria. 

Vasemmisto näkemyksen mukaan valtiolla ja julkishallinnolla tulee olla suuri rooli. Se kannattaa suurta valtiota (big state), hyvinvointivaltiota, holhousvaltiota, miten sitä sitten halutaankaan nimittää. Tähän liittyvät kattavat palvelut ja korkea verotus. Terveydenhuolto, koulutus, erilaiset sosiaalipalvelut, eläkejärjestelyt ja muut vastaavat ovat julkishallinnon tehtäviä. Se vastaa niiden järjestämisestä sekä päättää niiden tasosta ja laajuudesta. Valtion tehtävänä on myös yhteisien arvojen määrittely ja niiden toteutumisen valvonta. Tässä tarkoituksessa se voi puuttua henkilöiden elämään varsin laajoissakin puitteissa. 

Oikeisto kannattaa pientä valtiota, niin sanottua yövartijavaltiota. Sen näkemyksen mukaan valtion ensisijaisena tehtävänä on ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta sekä omaisuudensuojasta huolehtiminen ja yksilön vapauksien turvaaminen. Palveluiden tuottaminen tulee hoitaa mahdollisimman pitkälti yksityisten yritysten kautta, joskin julkishallinto voi toimia tässä tilaajan roolissa. Valtion harjoittama henkilöiden elämän sääntely pitää minimissään silloin, kun kyse ei ole turvallisuudesta tai omaisuudensuojasta.

 

Poliittinen järjestelmä

Vasemmistolle on ominaista puolueorganisaatioiden vahva rooli ja usein myös pyrkiminen yksipuoluejärjestelmään. Monipuoluejärjestelmässä äänestäjän valintavaihtoehtoja pyritään kaventamaan blokkivaaleilla, muodostamalla ennen vaaleja yhteistoimintaan sitoutuvien puolueiden blokkeja. Ehdokasasettelussa pyritään listavaaleihin, jossa puolueorganisaatio päättää sekä ehdokkaista että siitä, missä järjestyksessä he tulevat valituksi. Vaalisalaisuutta voidaan heikentää esimerkiksi käyttämällä eri blokeille erivärisiä äänestyslippuja. Äänestäjän tehtäväksi jää lähinnä vain blokin valinta. Puolueiden toiminta pyritään järjestämään mahdollisimman pitkälti julkisen rahoituksen kautta ja yksityistä rahoitusta kontrolloimaan ja rajoittamaan. Julkisella rahoituksella pyritään siihen, että politiikkaa voidaan hoitaa ammattina.   

Oikeistolaisen näkemyksen mukaan politiikka perustuu monipuoluejärjestelmään, mutta puoluekentän hajanaisuutta voidaan pyrkiä rajoittamaan esimerkiksi äänikynnysten avulla. Oikeisto näkee puoluetoiminnan enemmän vapaaehtoistyönä kuin ammattina. Puolueorganisaatiot pyritään pitämään keveinä, lähinnä vaaliorganisaatioina. Tämä on kuitenkin ideaali, josta käytännössä tingitään. Oikeistolaisen näkemyksen mukaan vaalit ovat ensisijassa henkilövaaleja,  joissa äänestäjä äänestää henkilöä ja puoluetta. Tässä järjestyksessä. Vaalisalaisuuden tulee olla rikkumaton. Oikeistolaisen näkemyksen mukaan poliittisen toiminnan julkinen rahoitus on pidettävä rajoitettuna ja poliittiset tehtävät nähdään enemmän luottamustoimina kuin ammattina.

Sosiaaliturva

Vasemmisto kannattaa laajaa ja kattava sosiaaliturvaa. Vasemmiston näkemyksen mukaan valtion tehtävänä on ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen ja ihmisellä on oikeus edellyttää, että valtio yhteiskunta huolehtivat hänen hyvinvoinnistaan.

Oikeistolaisen ajattelun mukaan jokainen on oman onnensa seppä. Vastuu hyvinvoinnista on jokaisella itsellään. Yhteiskunnan tehtävänä on tarjota turvaverkko sellaisia tilanteita varten, joissa ihminen ei pysty itse huolehtimaan hyvinvoinnistaan. Turvaverkko ei kuitenkaan saa olla riippumatto, johon voi asettua lepäämään.

Tiedonvälitys ja sananvapaus

Vasemmisto kannattaa kontrolloitua viestintää ja valtion omistamia joukkoviestimiä. Oikeisto kannattaa vapaata viestintää ja yksityisessä omistuksessa olevia joukkoviestimiä.

Sekä vasemmalla, että oikealla vannotaan sananvapauden nimiin. Erojen löytäminen tuntuu aluksi vaikealta, sillä molemmilla puolilla on liberaali siipensä, joka aidosti kannattaa sananvapautta, ja autoritäärinen siipensä, joka sitä kernaasti rajoittaa. Molemmilla puolilla myös vaaditaan sananvapautta itselle ja tarjotaan rajoituksia vastapuolelle. Pinnallisesti katsoen eroa ei juuri ole, mutta käytännössä profiloituminen sananvapauden suhteen on suhteellisen selkeää.

Vasemmisto on kehittänyt monenlaisia eufemismeja, joiden taakse sananvapauden rajoittaminen piilotetaan. Jo Ranskan vallankumouksen aikana jakobiinit julistivat, että sananvapaus on kaikilla, paitsi kansanvihollisilla. Kansanvihollisia olivat ne, jotka esittivät vääriä mielipiteitä tai sopimattomasti kohdennettua kritiikkiä. He pääsivät helposti tekemään läheistä tuttavuutta giljotiinin kanssa. Neuvostoaikaan giljotiinin korvasi reipas, työteliäs ja pitkäkestoinen leireily Siperiassa. Tämän päivän vasemmisto on keksinyt eufemismin sananvastuu, joka tarkoittaa sananvapauden rajoittamista. Sananvastuuseen perustuen voidaan sitten rajoittaa väärien ihmisten esiintymistä, väärien mielipiteiden ja faktojen esittämistä, vääriin henkilöihin ja kansanryhmiin kohdistuvaa arvostelua. Ja tämä kaikki tehdään sananvapauden nimissä.

Oikeiston puolella sanavapauden rajoittaminen tehdään suoranuottisemmin tyyliin ”turpa tukkoon kommareilta”. 

Talouselämä

Vasemmisto kannattaa julkisen sektorin yritystoimintaa ja suunnitelmataloutta. Sen näkemyksen mukaan valtiolla tulee olla elinkeinoelämässä vahva rooli ohjaajana, sääntelijänä, kontrolloijana ja toimijana. Tietyt taloudellisen toiminnan alueet kuten opetustoimi, terveydenhuollon pääosa, liikenneväylät ja kunnallistekniikka täytyy pitää yhteiskunnan omistuksessa. Valtio voi ja sen tulee toimia myös yrittäjänä, mahdollisesti ainoana yrittäjänä, esimerkiksi pankkitoiminnassa, teollisuudessa ja kaivostoiminnassa.    

Oikeistolainen ajattelu perustuu markkinatalouteen, yksityiseen yritystoimintaan ja elinkeinovapauteen. Valtion roolina on lähinnä lainsäädännöllisten puitteiden asettaminen yritystoiminnalle ja yritystenvälisten pelisääntöjen valvonta. Valtion osallistuminen yritystoimintaan on epäsuotavaa, ja jos niin tapahtuu, valtion omistamien yritysten toimintakenttä täytyy pitää rajattuna ja niiden täytyy toimia samoilla pelisäännöillä kuin yksityistenkin. 

Rikollisuus

Vasemmisto näkee rikollisuuden olevan suurelta osin yhteiskunnan tuote, jolloin rikollinen on myös uhri. Vasemmisto suhtautuu ymmärtävästi, jopa myötätuntoisesti omaisuusrikoksiin sekä henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin. Sen sijaan se suhtautuu hyvinkin ankarasti talousrikoksiin, varsinkin verorikosten kaltaisiin rikoksiin, jotka kohdistuvat valtioon. Vasemmisto suhtautuu ankarasti myös valtion kulloinkin määrittelemien yhteiskunnallisten normien rikkomiseen, olipa kyse sitten vihapuheeksi kutsutuista mielipiteen ilmauksista tai nopeusrajoitusten rikkomisesta.

Oikeiston ajatusmaailmassa laki ja järjestys ovat korkealla sijalla. Niinpä suhtautuminen omaisuus- ja väkivaltarikoksiin on tiukka. Sama koskee suhtautumista yhteisen omaisuuden vahingoittamiseen. Sen sijaan verorikosten kaltaisiin, valtioon kohdistuviin rikoksiin suhtaudutaan paljon ymmärtäväisemmin ja ajatusrikoksia ei yleensä nähdä lainkaan rikoksina.

Suhtautuminen uskontoihin

Vasemmisto suhtautuu uskontoihin nuivasti. Se pitää niitä taikauskoina ja näkee ne jonkinlaisina aatteellisina kilpailijoina. Vasemmisto haluaa pitää valtion ja kirkot toisistaan erillään. Vasemmiston näkemyksen mukaan uskonnoilla ei tule olla näkyvää roolia julkisessa elämässä.

Oikeisto suhtautuu uskontoihin myönteisesti. Yleensä tämä kuitenkin koskee vain alueen valtauskontoa, jonka kilpailijoihin voidaan suhtautua hyvinkin kielteisesti. Uskonnot nähdään usein liittolaisina ja politiikkaa tehdään myös uskonnollisten järjestöjen kautta. Uskonnollisten symbolien näkymistä julkisessa elämässä pidetään hyväksyttävänä, jopa toivottavana.

Taide

Vasemmistolaisen näkemyksen mukaan taiteella on yhteiskunnallinen tehtävä ja yhteiskunnan kuuluu tukea taiteilijoita sekä vaikuttaa taiteen tekemiseen ja sisältöön.

Oikeistolaisen näkemyksen mukaan taiteella ei ole yhteiskunnallista tehtävää vaan tehtävä on lähinnä esteettinen ja kulttuurinen. Taiteilijat nähdään lähinnä yrittäjinä ja taidelaitokset yrityksinä joskin oopperan ja museoiden kaltaisten instituutioiden rahoitus koetaan tarpeelliseksi. 

Yhteiskunnallisen aseman ja vaurauden perusta

Vasemmalla yhteiskunnallisen aseman perustana on poliittinen toiminta ja yhteiskunnan eliitin muodostaa poliittinen nomenklatuura. Henkilökohtaisen vaurauden hankkiminen pohjautuu poliittisessa koneistossa kohoamiseen. Vauraus ei välttämättä ilmene omistusoikeutena vaan omistusoikeuden kaltaisena käyttöoikeutena, joka voi olla sidottu poliittiseen asemaan.

Oikeistossa yhteiskunnallisen aseman perustana on yritystoiminta ja yhteiskunnallisen eliitin muodostavat menestyneet yritysjohtajat. Henkilökohtainen vaurastuminen perustuu omiin liiketoimiin tai erimuotoisiin yrityksistä kerättäviin tuloihin. 

Sijoittuminen eräille yleisesti käytetyille akseleille

Radikaali – konsevatiivi -akselilla vasemmalla ollaan yleensä radikaaleja, oikealla koservatiiveja.

Liberaali -autoritäärinen akselilla selvää eroa ei löydy. Niin oikealla kuin vasemmallakin on sekä liberaaleja että autoritäärisiä.

Pragmaattinen -dogmaattinen akselilla oikealla ollaan enemmän pragmaattisia, vasemmalla nojaudutaan enemmän teoreettisiin oppirakennelmiin ja niiden dogmeihin.

Lopuksi

Oikeistolle ja vasemmistolle on edelleen löydettävissä jokseenkin selvät tuntomerkit. Tässä esitetty hahmotelma ei tietenkään ole mitenkään kattava eikä myöskään yksiselitteinen siinä mielessä, että yksi ja sama henkilö voi myös olla jossakin asiassa oikealla, toisessa vasemmalla, mutta niinhän tapahtuu aina, kun moninaista ilmiötä kuvataan yksiulotteisella akselilla. Monilla elämän alueilla oikeisto-vasemmisto -jaolla ei myöskään ole merkitystä. Urheiluhulluja ja urheilun vieroksujia löytyy molemmilta laidoilta. Luonnonsuojelu on korkeassa kurssissa molemmilla laidoilla, joskin toteutustapoja koskevissa näkemyksissä voi olla eroja.

Olisi varmaan aika palata näihin vanhoihin oikeisto ja vasemmisto -käsitteisiin ja heittää romukoppaan se onneton liberaali-konservatiivi -sotku jossa sille autoritääriselle radikaalille ei ole lainkaan paikkaa.