Tabuja ja totalitarismia

Valtuustossa käsiteltiin erään kävelykadun roskaisuusongelmaa ja sitä, kuinka se haittaa kadun käyttöä. Kunnanvaltuutettu ja terveysalan yrityksen paikallisjohtaja erehtyi kysymään, mitä aiotaan tehdä ihmisroskalle. Jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen kyllä ymmärsi puhujan tarkoittaneen, että jos kadun ilmettä aiotaan parantaa siivoamalla roskat, mitä aiotaan tehdä kadulle pesiytyneille ryyppyremmeille. Asiayhteydestä pikaisesti keksitty rinnastus oli tietysti täysin sopimaton. Puhuja pyysi sitä anteeksi, jopa kahteen kertaan, mutta se oli myöhäistä. Potkut tuli.

Koulun rehtoria haastateltiin koulussa esiintyneestä seksuaalisesta häirinnästä. Erehtyi sanomaan, että ei sitä koskaan saa kokonaan karsituksi kun pojat on niin pillun perään. Rehtori erehtyi käyttämään turhan rentoa puhetapaa sinänsä paikkansa pitävässä lausahduksessa. Tuossa tilanteessa kun olisi kuulunut käyttää vakavan huolestunutta kapulakieltä. No, potkuthan siinä tuli.

Molemmat puheenvuorot ovat tietysti sopimattomia ja moitteet paikallaan, mutta seuraukset eivät olleet missään suhteessa tekoihin. Ketään tai mitään ei ollut vahingoitettu, mutta siitä ei ollutkaan kyse. Kyse oli tabujen rikkomisesta. Oli esitetty kiellettyjä asioita, käytetty kiellettyä ilmausta, suhtauduttu rennosti asiaan, johon kuuluu suhtautua juhlavan pönöttävästi.

Tabut ovat totalitääristen järjestelmien rakennusaineita. On asioita, joista ei saa puhua. On asioita, joista täytyy aina puhua tietyllä tavalla ja tiettyjä ilmauksia käyttäen. On asioita, joita täytyy toistella kuin uskontunnustusta konsanaan. Erityisen raskauttavaa on huumorin ja rentojen ilmausten käyttö, sillä se juoruaa, että puhuja ei suhtaudu haudan vakavasti tabun alaiseen normiin ja tabun asettajan auktoriteetin. Tabun rikkominen on raskas rikos. Se on pyhäinhäväistys, majesteettirikos. Silloin ei kysytä, mikä on oikeus ja kohtuus, onko rangaistus missään suhteessa rikokseen. Rangaistus on tarkoitettu pelokkeeksi muille, jotka saattaisivat kyseenalaistaa tabun tai esittää jonkinlaista lievääkin ymmärrystä sen rikkomista kohtaan. Tabun rikkojalle tuomitun rangaistuksen tarkoitus on sulkea hänet yhteiskunnan ulkopuolelle, se on kirkonkirous joka kohde menettää yhteiskunnalliset oikeutensa ja jonka kimppuun voidaan rangaistuksetta hyökätä. Tabun rikkojalle tuomitun rangaistuksen on tarkoitus alleviivata tabun asettaja auktoriteettia.

Sanoilla ja puheilla on keskeinen asema autoritäärisissä järjestelmissä. Niille sana on teko, mutta teko voidaan toisaalta myös korvata tai kumota sanalla. Näin siksi, että sanoilla on helppo rakentaa pilvilinnoja, teoilla se on tavattoman paljon vaikeampaa. Nämä totalitääristen järjestelmien pilvilinnat puolestaan ovat jokseenkin poikkeuksetta kuin keisarin uusia vaatteita. Kukaan ei niitä oikeasti näe mutta kaikki vakuuttavat niiden loistoa, ylenpalttisuutta ja erinomaista tyylikkyyttä sillä voi sitä, joka niin ei tee. Häntä kohtaa tabunrikkojan kohtalo.

Sanat ovat myös totalitääristen järjestelmien suuria uhkaajia, sillä pilvilinnat, jotka on sanoilla rakennettu, voidaan myös sanoilla kaataa. Sopimaton lause voi paljastaa, että keisarilla ei olekaan vaatteita. Sen takia sanoilla tehdyt rikokset, tabujen rikkominen, keisarin uusien vaatteiden paljastaminen huijaukseksi, ovat rikoksista pahimpia.

Totalitääriset järjestelmät perustuvat pelolla hallitsemiseen. Alamaiset pyrkivät ennakoimaan autoritääristen johtajien tahdon. He kiirehtivät tuomitsemaan tabujen rikkojat ennen kuin autoritäärinen inkvisitio ennättää syyttää heitä vitkastelusta tai ennen kuin he joutuvat masinoidun hyökkäyksen kohteeksi. Siitä tässäkin tapauksessa oli kyse. Kun terroristi puukottaa ihmisiä hengiltä torilla, asiaa puidaan oikeudessa vuosikausia ja pyritään kaikin tavoin varmistamaan, että syytetyn oikeusturvaa ei mitenkään vaaranneta ja varmistamaan, että hän saa varmasti esittää oman näkemyksensä asiasta ja toimitettua viestinsä perille. Tabun rikkojan asia puolestaan ei pääse edes oikeuteen asti. Kenttäoikeus antaa ja toteuttaa tuomion samalla istumalla. Tuomion saanut ei voi eikä uskalla puolustaa oikeuksiaan, sillä se kertoisi, että hän ei kadu riittävästi ja kirkonkirous vain jatkuisi.

Tunnetuin esimerkki tällaisesta totalitäärisestä terrorista oli Kiinan kulttuurivallankumous. Se oli kampanja, jonka tarkoitus oli vapauttaa Kiina ”liberaalista porvaristosta” ja jatkaa vallankumouksellista luokkataistelua. Tähän tarkoitusta toteuttamaan mobilisoitiin opiskelijoiden muodostamia punakaarteja, joita kulttuurivallankumouksen nimissä yllytettiin tuhoamaan neljä vanhaa eli vanhat ajatukset, vanhat tavat, vanhat tottumukset ja vanha kulttuuri. Ne oli korvattava uusilla vallankumouksellisilla arvoilla.  Aluksi punakaartit järjestivät kampanjoita opettajia, koulun virkamiehiä ja porvarillisten perheiden jäseniä vastaan. Kampanjat yltyivät ennen pitkää hallitsemattomaksi riehumiseksi, jossa uhriksi saattoi joutua kuka tahansa. Miljoonat joutuivat terrorin kohteiksi. Uhreja nöyryytettiin, pahoinpideltiin ja kidutettiin. Kulttuuriaarteita tuhottiin. Näin pitkällä meillä ei tietenkään olla, ei ainakaan vielä, mutta samantapaisia piirteitä ja pyrkimyksiä on selvästi näkyvissä.