sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Toiveajattelua ja anekauppaa


Maapallon väestömäärä on nyt 7,6 miljardia ja se kasvaa 1,2 % vuosivauhdilla mikä merkitsee yli 90 miljoonan ihmisen lisäystä vuodessa.

Ihmisen vaikutus ilmaston lämpenemiseen, siitä aiheutuvat uhkat ja uhkien torjumiseksi tarvittavat toimenpiteet ovat mediassa ja julkisessa keskustelussa päivittäin. On hämmästyttävää, että muutoksen tärkein ajuri, ihmisten määrä ja väestönkasvu sivuutetaan niin vähäisellä huomiolla. Silloinkin kun ne huomioidaan keskustelua leimaa toiveajattelu ja anekuppamentaliteetti. Ajatellaan, että kyllä se siitä itsekseen asettuu, varsinkin jos lisätään kehitysapua eikä suljeta rajoja.

Väestönkasvu ja liikaväestö eivät suinkaan ole kaikkialla maailmassa esiintyviä ongelmia, mutta ne ovat koko maailmaan vaikuttavia ongelmia. Suurin piirtein voidaan sanoa, että Amerikoissa tilanne on hallussa, mantere pystyy kantamaan väestönsä, väentiheys on kohtuullinen ja väestön kasvuvauhti hallinnassa. Asukkaita on miljardi, pinta-alaa 38 miljoonaa neliökilometriä, väentiheys 26 asukasta neliökilometrille ja väestö lisääntyy alle prosentin vuodessa.  Australiassa ja Oseaniassa on jopa tilaa. Väkeä on runsaat 40 miljoonaa ja väentiheys 5 asukasta neliökilometrille. Euraasian mantereella on tasapaino-ongelmia. Itä ja länsipäässä, Kiinassa ja EU-Euroopassa on suuri väestöntiheys mutta väestönkasvu hallinnassa.  Kiinassa asuu 1,4 miljardia ihmistä ja väentiheys on 150 asukasta neliökilometrillä mutta väestönkasvu on vain 0,39 % vuodessa ja kokonaan pysähtymässä. EU-Euroopassa asuu runsaat 500 miljoonaa ihmistä, pinta-ala on 4,4 miljoonaa neliökilometriä, väentiheys 120 asukasta neliökilometrille ja luontainen väestönkasvu pysähtynyt. Venäjällä on jopa tilaa, mutta se tila on Siperiassa. Väkeä on 140 miljoonaa, pinta-alaa runsaat 16 miljoonaa neliökilometriä, väentiheys 9 asukasta neliökilometrille ja väestönkasvu pysähtynyt.  Etelä-Aasian tilanne on hankala. Väestöntiheys on korkea, väkeä on oikeastaan liikaa ja väestön kasvunopeuskin on korkea, joskin laskusuunnassa. Väkeä on runsaat 1,8 miljardia, väentiheys 290 asukasta neliökilometrille ja väestön kasvunopeus edelleen 1,2 % vuodessa, joskin kasvuvauhti on puolittunut kymmenessä vuodessa. Varsinaisiksi ongelma-alueiksi jäävät Länsi-Aasia ja Afrikka joissa köyhyys ja väestöongelma ruokkivat toisiaan. Ja juuri noihin alueisiin kohdistuu se toiveajattelu ja anekauppamentaliteetti.

Kun puhutaan väestönkasvusta, nostetaan mielellään esiin se, että väestönkasvu on hidastunut. Huomiotta jätetään se, että vaikka prosentuaalinen kasvu, on hidastunut, määrällinen kasvu ei ole sitä tehnyt, sillä prosentuaalinen kasvu on luonteeltaan eksponentiaalista kasvua.  Jos joskus vuoden 1960 paikkeilla, kun väkeä oli 3 miljardia ja väestön kasvunopeus lähes 2 %, se merkitsi vain 55 miljoonan ihmisen vuotuista lisäystä.  Vuoden 1800 paikkeilla, kun väkeä oli miljardi, jopa 3 % kasvuvauhtikin olisi tuonut vain 30 miljoonan ihmisen vuotuisen lisäyksen.  Nyt, kun kasvunopeus on 1,2 % se merkitsee yli 90 miljoonan lisäystä 7,5 miljardin väestöön. Jos väestön määrä on parinkymmenen vuoden päästä noussut 9 miljardiin ja kasvuvauhti pudonnut 1 % tasoon, lisää tulee edelleen 90 miljoonaa ihmistä vuodessa, ja näiden 90 miljoonan ruokkimiseen tarvittava pinta-ala joudutaan ottamaan jatkuvasti niukemmaksi käyvästä viljelykelpoisesta maasta.  Maata nimittäin ei enää tehdä lisää.

Kovin paljon huomiota ei ole myöskään saanut se, että kasvuvauhdin pudotuksesta merkittävä osa tulee yhden maan, Kiinan osalle. Kun miljardin ihmisen suuruisen väestön kasvuvauhti on pudonnut 1970-luvun alkupuolen 2,6 % tasolta nykyiselle 0,39 % tasolle, se on merkittävä muutos koko maapallonkin mittakaavassa. Jos Kiinan väestön kasvuvauhti olisi laskenut vaikka muun maailman tahdissa keskimääräiseen 1,2 % tasoon, maapallon vuotuinen väestön lisäys olisi nyt 10 miljoonaa suurempi.

Esiin ei myöskään nosteta sitä, että Länsi-Aasiassa ja Afrikassa kehitys on ollut hidasta. Länsi-Aasiassa kasvuvauhti on edelleen 2 % tasossa, joskin hienokseltaan laskemassa. Afrikassa kasvuvauhti on yli 2,5 % ja jopa prosentuaalinenkin väestönkasvu on pikemminkin nopeutunut kuin hidastunut. Tämä kasvu mitätöi muualla saavutetut tulokset.

Afrikan ja Länsi-Aasian väestönkasvun ongelmienkäsittely tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa. Näiden alueiden ongelmia kyllä käsitellään paljonkin, mutta väestön lisäyksen merkitystä ja osuutta niiden synnyttäjänä kierretään kuin kissa kuumaa puuroa. Sitä joko vältellään tai jos se huomioidaan, käsittely on kaavamaista. Esitetään, että kehitysapua on lisättävä. Esitetään, että on satsattava naisten koulutukseen. Selitetään, että väestönkasvu kyllä tasaantuu, kun köyhyys ensin poistetaan. Ja julistetaan, että meidän on valmistauduttava ottamaan vastaan suuri määrä ilmastopakolaisia.

Kun puhutaan kehitysavusta, jokseenkin aina rajoitutaan puhumaan avun määrästä ja vaaditaan, että sitä on kasvatettava. Sen sijaan sivuutetaan se, mitä sillä on saatava aikaan. Ei puhuta vaikuttavuudesta. Erityisesti vältetään avun ja ohjelmien kytkemistä väestönkasvuun, joka kuitenkin on lähes jokaisessa kohdemaassa niiden tulevaisuuden kannalta keskeinen asia. Se on suurelta osin anekauppaa, jolla ostetaan hyvää omaatuntoa sen sijaan, että edistettäisiin kohdemaan kestävää kehitystä ja kasvua irti avun tarpeesta.

Jos itse termi, kehitysapu, on omiaan johtamaan ajatukset väärille urille. Ajatus jatkuvasta avusta, jossa vastaanottaja on jatkuvasti avun varassa, on jo perusteiltaan huono. Tilannetta ei paljoa paranna, jos termi ”kehitysapu” korvataan termillä ”kehitysyhteistyö”.  Kehitysapu pitäisi nähdä investointina vastaanottajamaan tulevaisuuteen niin, että apu tulee aikanaan tarpeettomaksi ja se voidaan lopettaa. Nykyisin toimintamalli on lähes päinvastainen. Kehitysapua toimittavat instituutiot pyrkivät turvaamaan toimintansa jatkuvuuden ja kasvattamaan liikevaihtoaan sen sijaan, että pyrkisivät tekemään itsensä tarpeettomiksi. Niinpä toimintaa mitataan etupäässä panosmittareilla. Yksittäisissä projekteissa voi olla tulosmittareitakin, mutta maakohtaiset tulosmittarit puuttuvat. Tällaisia olisivat esimerkiksi väestönkasvu, syntyvyys, työllisyysaste ja köyhyys. Tällaiset mittarit sitten voivat toimia lähtökohtana kehitysinvestointien suunnittelulle ja vaikuttavuuden arvioinnille. Silloin vastaanottajamaalla täytyy olla sananvaltaa projektien määrittelyssä ja vastuu tulosten saavuttamisessa niin, että ohjelmien jatko ja volyymi riippuvat tulosten saavuttamisesta.

Kun käsiteltäväksi otetaan ne keinot, joilla väestönkasvua pyritään hidastamaan, on tapana keskittyä enemmän niiden humaanisuuteen tai miellyttävyyteen kuin vaikuttavuuteen. On muodikasta puhua vaikkapa tyttöjen koulutuksesta. Se on tietysti hyvä asia, mutta mikä on sen vaikuttavuus. Saavutetaanko sillä riittäviä tuloksia riittävän nopeasti. Keinojen humaanisuus on kyllä hyvä ja tavoiteltava asia jo senkin takia, että sellaisten lanseeraaminen on helpompaa kuin karvaampien lääkkeiden tarjoilu. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos väestönkasvun pysäyttäminen ei onnistu, seuraukset ovat hyvin epähumaaneja ja silloin Kiinan yhden lapsen politiikan tapaiset, kovaotteisena pidetyt menetelmät ovat selvästi se pienempi paha.

Nopean väestönkasvun maille ei haluta tyrkyttää tavoitteita eikä keinoja väestönkasvunsa pysyttämiseen. Tähän on tietysti hyvä perustekin. Tyrkyttäminen herättää torjuntaa ja kannettu vesi ei pysy kaivossa. Yhtenä varomisen syynä ovat varmasti myös siirtomaa-ajan synnit ja niistä kumpuava syyllisyydentunto. Syyllisyydentunto on kuitenkin harvoin hyvä opas kun etsitään ratkaisuja tulevaisuuden ongelmien ehkäisyyn. Sitä, mikä on tehty 100 – 200 vuotta sitten, ei enää pysty muuttamaan, niin tekijät kuin teoista kärsijätkin ovat maanneet haudassa vähintään sata vuotta. Nyt on kysymys heidän jälkeläisistään, ja siitä, että pitää rakentaa parempaa tulevaisuutta. Silloin anekauppa, jossa toinen osapuoli ostaa hyvää omaatuntoa almuja jakamalla ja toinen jättäytyy niiden varaan, on tavattoman huono menettely. Se on sekä vahingollista että vastuutonta. Se on sellaista toimintaa, josta seuraavat sukupolvet vuorostaan saavat aihetta syyllisyydentuntoon.   

Yhtä kaikille sopivaa patenttiratkaisua väestönkasvun pysäyttämiseen ei varmaankaan ole olemassa. Keinojen toimivuus ja käyttöön otettavuus riippuvat kunkin yhteiskunnan luonteesta.  Siksi keinojen valinnan täytyy olla viimekädessä kunkin maan oma asia. Tuloksellisuus on lopultakin se tärkein asia. Kiina valitsi yhden lapsen politiikan. Siinä yhteiskunnassa se osoittautui tehokkaaksi. Se mahdollisti koulutuksen lisäämisen ja oli avain köyhyyden poistamiseen. Muunlaisissa yhteiskunnissa saattavat muunlaiset keinot olla paremmin toteutettavissa ja ehkä yhtä tepsiviä. Ratkaisevia kuitenkin ovat tulokset, ei se, vastaavatko keinot meidän mieltymyksiämme.

Puhe muuttoliikkeeseen varautumisesta on vastuutonta. Sellainen on omiaan luomaan mielikuvaa siitä, että muuttoliike voisi olla jonkinlainen varaventtiili tai peräti vaihtoehto väestön kasvun pysäyttämiselle. Sellainen se ei ole. Mittasuhteet ovat aivan liian suuret. Jos arviot Afrikan väestömäärän kaksinkertaistumisesta vuoteen 2050 mennessä 2,4 miljardiin ja nelinkertaistumisesta vuoteen 2100 mennessä 4,2 miljardiin toteutuvat, Euraasian mantereen ainoa harvaanasuttu alue joka on edes teoriassa riittävän suuri ottamaan vastaan merkittävän osan tästä lisäyksestä, on Siperia. Sen pinta-ala on suunnilleen 10 miljoonaa neliökilometriä. Jos jätetään huomiotta se erittäin todennäköinen tilanne, että Venäjä ei suostu luovuttamaan Siperiaa muuttoliikkeen käyttöön, moisen muuttoliikkeen seurauksena olisi huima energian käytön lisäys. Sen vaikutus energian kulutukseen ja ilmastonmuutokseen on jokseenkin sama kuin jos Siperiaan perustettaisiin kolme uutta Kiinaa lämmittämään arktisia asuinsijojaan.

Monissa puheenvuoroissa vaaditaan Eurooppaa vastaanottamaan paljon enemmän maahanmuuttajia. Sellainen on absurdia puhetta, joka ei lainkaan huomioi asian mittasuhteita. Jos Euroopan väkimäärä vaikkapa kaksinkertaistettaisiin maahanmuuton kautta, se nielisi vain 15 % ennakoidusta väestönkasvusta. Lähtöalueilla tällaisen merkitys olisi marginaalinen mutta Euroopassa vaikutus olisi tuhoisa.

Yksinkertainen tosiasia on, että maapallo on täynnä. On pakko lähteä siitä, että mikään maa ei voi enää ratkoa väestöongelmiaan siirtämällä ne jonkun muun alueen kannettavaksi. Niitä ei ratkaista anekaupalla. Niistä ei päästä pakoon toiveajattelulla. Se ongelma on ratkaistava paikan päällä, siellä missä se esiintyy.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti