Vuohi kaalimaan vartijana

Elokuun lopussa lehdissä kirjoiteltiin, että ”Suomen Kuvalehti hyökkää  JSN:n puheenjohtajaa vastaan”. Suomen Kuvalehden jutussa ruodittiin Elina Grundströmin kyseenalaisia henkilöstöjohtamisen taitoja. Julkisen sanan neuvoston toimiston työilmapiiri oli kiristynyt pian sen jälkeen, kun Elina Grundström oli aloittanut neuvoston päätoimisena puheenjohtajana. Useat lähteet olivat kertoneet lehdelle, että toimiston henkilösuhteet jäätyivät muutamassa kuukaudessa vuonna 2016 ja että henkilökunta vaihtui aluksi tiuhaan. Ilmapiiri kärsi jatkuvasta mikromanageeraksesta ja tekstien sanelusta. Grundström oli kohdellut työntekijöitään epätasa-arvoisesti, määrännyt toimiston nuoren työntekijän itselleen kahvinkeittäjäksi, arvostellut työntekijöiden osaamista toisten kuullen, palkannut hyvän ystävänsä tyttären, huutanut ja itkettänyt työntekijöitä.

Grundström oli myös yrittänyt haalia itselleen lisää valtaa. Hänen kerrottiin esimerkiksi ehdottaneen JSN:n kannatusyhdistykselle, että puheenjohtaja voisi yksin tehdä langettavia päätöksiä. Tällöin hän olisi päässyt yksin sanelemaan päätöksiä JSN:n nimissä. Yhdistys torjui ehdotuksen. 

Grundström oli myös yrittänyt estää Suomen Kuvalehteä julkaisemasta JSN:ää koskevaa juttua.  Hän oli toimittanut Suomen Kuvalehdelle laajan vastineen ja vaatinut, että se on julkaistava sellaisenaan. Hän oli syyttänyt Suomen Kuvalehteä asiavirheistä, mutta esittänyt sellaiseksi vain sen, että Suomen Kuvalehden mukaan puheenjohtajan valinnut kannatusyhdistys oli ollut tietoinen siitä, että Grundström oli saanut potkut Vihreän Langan päätoimittajan tehtävästä ja että lehden työntekijät olivat tukeneet päätoimittajan vaihdosta. Grundström kiisti vastineessaan lähteneensä Vihreästä Langasta henkilöstöongelmien vuoksi ja kiisti jyrkästi saaneensa potkut. Aivan tällaista Suomen Kuvalehti ei tosin ollut väittänytkään, vaan oli kertonut, että Grundström ”ajettiin ulos”. Suomen Kuvalehden mukaan Grundströmin vastineessa oli niin paljon paikkansapitämättömiä tietoja, että sitä ei voitu julkaista.

Julkisen sanan neuvosto on median itsesäätelyelin, joka tulkitsee hyvää journalistista tapaa. Se on itse laatinut hyvää journalistista tapaa määrittelevät säännöt ja itse valvoo niiden noudattamista. Vaikuttaa siltä, että JSN:ssä on nyt vuohi kaalimaan vartijana. Hyvän journalistisen tavan vartijana vaikuttaa olevan vahvat subjektiiviset näkemykset omaava vallanhaluinen henkilö,  jolle on olemassa vain yksi totuus ja yksi oikea näkökulma, hänen omansa. Sananvapautta ja hyvää lehtimiestapaa vartioi sen tyyppinen journalisti, jota vastaan sananvapautta ja hyvää lehtimiestapaa on tarpeen puolustaa.

JSN:n rooli median itsesäätelyelimenä on jo itsessään kyseenalainen. Median omat edustajat ovat laatineet itselleen säännöt, toimivat jutuissa sekä asianajajina, että tuomareina ja vieläpä päättävät, mitä juttuja suostuvat ylipäätään ottamaan käsiteltäväkseen. Tällaisena se on jäänne keskiaikaisen ammattikuntalaitoksen päiviltä, jolloin ammattikunta säänteli tuotteidensa laatua, valvoi ammattitaidon periytymistä sukupolvelta toiselle, päätti alalle päästettävistä toimijoista ja suojeli alaa ulkopuoliselta kilpailulta. Puhtaasti ammattikunnan sisäisenä elimenä, ja siinäkin vain yhdistykseen kuuluvien toimijoiden keskinäisissä asioissa, JSN:llä on mandaatti toimia yhdistyksen jäsenten keskinäisenä välien selvittelijänä ja erotuomarina. Yhdistyksen ulkopuolisiin toimijoihin nähden se on vahvasti jäävi.

Onko JSN:llä sitten eväitä esiintyä median objektiivisena laadunvalvojana ja luotettavuuden takaajana. Kuten aikoinaan ammattikuntalaitoksessa, tällainen omavalvonta voi toimia kohtuullisesti silloin kun sitä suorittavat vastuuntuntoiset ja velvollisuudentuntoiset tekijät. Nämä ehdot täyttäviä puheenjohtajia JSN:llä on ollut ja he ovat nostaneet neuvoston arvovaltaa. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että JSN:llä pitäisi olla jonkinlainen virallinen asema tai muodollinen valta muuna kuin yhtenä lausunnonantajana muiden joukossa. Helposti käy nimittäin niin, kuten nyt näyttää käyneen, että omavalvonnasta tulee edunvalvontaa ja jopa oman edun valvontaa.  

Silloin, kun JSN:ssä valtaa käyttelee itsekeskeinen henkilö, jolla on vahvat poliittiset mieltymykset, sympatiat ja antipatiat, siitä ei enää voida puhua minkäänlaisena median laadunvalvojana ja luotettavuuden vahtina. Sen vaikutus saattaa olla pikemminkin päinvastainen, yhdistyksen vaikutushaluisimpien toimijoiden subjektiivisten näkemysten ja mielipiteiden edistäminen. Tällöin yhdistyksen ulkopuolella toimiva vaihtoehtomedia tulee hyvinkin tarpeelliseksi, sillä vallan vahtikoiraksi julistautunut media tarvitsee vahtikoiran.  Vaikka se sitten sattuisi olemaan vähän takkuinen räksyttävä rakki, se tekee kuitenkin hyödyllistä työtä nostellessaan esiin median vinoutumia, itsesensuuria ja laiminlyöntejä. Media huomaa tällöin olevansa pakotettu nostamaan esiin sellaisiakin uutisia, jotka se mieluiten hautaisi näkymättömiin ja tämä merkitsee sitä, että vallan vahtikoirakin joutuu tekemään työnsä tarmokkaammin kuin muuten tekisi.

Kaikesta anakronistisuudestaan huolimatta JSN:lle on edelleen tarvetta, mutta vain jos se osoittautuu jälleen tämän tarpeen mittaiseksi. Tätä taustaa vasten Suomen Kuvalehden juttukin on ymmärrettävä. Siinä näkyy huoli JSN:n tulevaisuudesta. JSN:n arvovalta on ollut henkilöiden arvovaltaa, sellaista arvovaltaa, joka täytyy jatkuvasti ansaita osoittautumalla luottamuksen arvoiseksi. Se katoaa hyvin helposti ja sen palauttaminen on vaikeaa. Nyt vaikuttaa siltä, että JSN:n kannatusyhdistys on väsähtänyt eikä siltä löydy intoa eikä tarmoa ongelmallisen asiantilan korjaamiseen. Pikemminkin se tyytyy puolustelemaan kyseenalaista valintaansa jonka syynä mahdollisesti oli hyvien hakijoiden puute. Jos näin on, se on merkki siitä, että aika on ajanut JSN:n ohi. Se ei enää kiinnosta parhaita hakijoita. Jos näin on, se on oikeastaan vahinko, sillä tilalle on tunkemassa erilaisia itsensä nimittäneitä hyvän journalistisen tavan valvojia, faktan tarkastajia ja muita totuuden torvia, joita tuntuu sikiävän kovin helposti, varsinkin jos sellaisille on tarjolla julkista rahoitusta, veikkausvoittovaroja tai muuta vastaavaa. Vakaumuksen syvällä rintaäänellä ne julistautuvat näiden roolien haltijoiksi ynnä keräävät niistä palkkoja, palkkioita ja apurahoja. Mutta avoimeksi jää, kuka valvoisi näitä valvojia ja kuka tarkastaisi heidän faktansa.